Rukous ei ole vain sanoja - se on ennen kaikkea sydämen asenne.
Rukoukset voidaan ryhmitellä monella eri tavalla. Tässä eräs jaottelu:
- Hätähuuto  Jumalan puoleen   -   jokainen voi rukoilla, uskovainen ja ei uskova. Tähän kuuluu myös syntisen rukous.
- Keskustelu rakastavan Isän kanssa   -  vain uudesti syntynyt Jumalan lapsi pystyy tähän. Tästä on tässä kysymys.

- Paljon rukoillaan varsinkin uskovaisten piirissä   -   osaammeko todella rukoilla?
Edellytetäänkö,  että jokainen uskoon tullut  (tai kauan uskossa ollut) todella osaa rukoilla?
Miksi niin vähän saarnataan rukouksesta, mikä se on ja mitkä ovat sen salaisuudet?

- Jeesus on jäähyväispuheessa  (Jeesuksen testamentti!) antanut meille syvällistä opetusta.
Joh. 14:13,14,  15:7,16, 16:23,24   eli 6 kertaa : mitä ikinä anotte - te saatte!
Toteutuuko tämä käytännössä? Voimmeko laatia pitkän anomuslistan  - ja sitten saamme kaiken?
Varmasti kaikki tietävät, ettei näin käy. Ehkä monetkin ovat kovasti pettyneet ja ovat ymmällä.
Onko vika  Jeesuksen sanoissa? Valehteleeko Jumalan Sana?  Ei!  Lisäksi testamentti on sitova!
Vika on meissä!  Emme käsitä, emmekä aina edes halua ymmärtää rukouksen salaisuuksia!
Mitkä ovat sitten rukouksen salaisuudet?

1.  "Jos Te pysytte minussa" Joh 5:7
- Edellyttää, että olemme uudestisyntyneet Jeesuksen lunastuksen kautta ja meillä on todellinen   yhteys taivaalliseen Isäämme. Jeesus on ainoa tie (Joh 14:6)
- Yhteys Pyhään Isäämme edellyttää puhdasta sydäntä ja että jokainen syntimme on puhdistettu  Jeesuksen verellä. Ei saa olla tietoista syntiä. Olemmeko todella halukkaat luopumaan kaikesta, mikä meitä sitoo?
- Ei saa olla anteeksiantamattomuutta itseämme tai ketään muuta henkilöä kohtaan, ei kateutta,   ei katkeruutta eikä muuta pahaa mieltä. Ei panettelua tai vihjailevia puheita. Jeesus on sanonut : "Ellette itse anna anteeksi, ei myöskään Jumala anna teille anteeksi."
Osaammeko kohdella rakkaudella ihmisiä, jotka esim luonteensa tai toimintatapansa mukaisesti käyttäytyvät eri tavalla kuin mitä itse haluaisimme. Yritämmekö väkisin saada heidät muuttumaan ? Silloin vain kiristämme suhteita ja aikaansaamme pahaa mieltä ja tilanne lukkiutuu entisestäkin. Emme läheskään aina tunne toisen ihmisen todellisia taustakuvioita tai ajattelutapaa. Onko edes totta, mitä muut puhuvat?
Olemmeko katkeria Jumalalle vaikeuksistamme tai, ettemme ole saaneet mielestämme vastauksia  itsekkäisiin rukouksiimme?  "Jumala, mikset vastaa, kun MINÄ rukoilen? Tämä asenne voi itse asiassa myös olla este. Olemmeko valmiit tutkimaan itseämme?
- Usein on käsitys, että rukous on siinä, että me itse esitämme rukousaiheemme Jumalalle.
Itse asiassa rukouksemme tulisi olla vaan lyhyt oma puheenvuoro. Eniten tulisimme kuunnella, mitä Jumala haluaa puhua meille, mikä on hänen tahtonsa, mitkä ovat Hänen tehtävänsä meille mm. mitkä ovat kulloinkin tärkeimmät rukousaiheet. Mutta olemmeko liian stressaantuneita ja kärsimättömiä? Jos me rukoilemme Hänen tahtonsa mukaan  -   me saamme rukousvastauksia (1 Joh 5:14-15). Meihin syntyy uskoa, että Jumala vastaa. Silloin myös saamme (Mark 11:24).
 Ovatko rukoushetkemme vain monologeja, jotka helposti unohdamme heti ? Vai ovatko ne todellisia dialogeja, jolloin myös syntyy yhteisymmärrystä? Onko arkielämämme rukousta?
Jumalan ylistys on usein se avain, jolla avaamme oman sydämemme Jumalalle ja pääsemme oikeaan rukoussuhteeseen. Onhan meillä valtavasti kiitosaiheita!

2.  "Minun Sanani pysyvät Teissä" Joh 15:7
Uskomme ja luotammeko todella Jumalan Sanaan ja meille annettuihin lupauksiin? Saavatko nämä lupaukset kirkkaasti sulautua meihin myöskin arkielämässä ja silloin kun on vaikeuksia? Tuijotammeko liian usein omiin resursseihimme ja masennumme? Tajuammeko todella, että : "Jumalalle on kaikki mahdollista", "Jeesukselle on annettu kaikki valta", "Hän on kanssamme joka päivä", "Pyhä Henki voi tehdä monin verroin enemmän kuin anomme tai ymmärrämme." j.n.e., j.n.e.   "Tapahtukoon  uskonne mukaan". Onko tämä uskomme itse asiassa epäusko?
Olkoon rukouksemme : "Herra, lisää meidän uskoamme". Meidän tulisi löytää lepotila Jumalan lupauksissa.

3. "Menisitte ja kantaisitte  hedelmää" Joh. 15:16
Jumala itse on valinnut meidät ja kutsunut meidät yhteyteensä ja palvelukseensa.
Olemmeko todella valmiit menemään ja palvelemaan Jumalaa ja Häntä tottelemaan?
Teemmekö Jumalan juoksupojaksi (Jumala, tee sitä ja tätä, mene sinne ja tuonne!)? Meidän pitäisi olla juoksupoikia, jotka auliisti teemme ja menemme. Olemmeko ihmispelon vankeja? Rakastammeko liian paljon mukavuutta? Onko meillä evankeliointinäkyä? Tajuammeko, että ihmiset, myös läheisemme ja ystävämme ovat kadotettuja ilman pelastusta? Olemmeko tämän ajan hengen kahleissa, jotka lamauttavat meitä?

4.   Anominen Jeesuksen nimessä.  Joh. 14:13-14, 16:23-24
Tämä ei suinkaan tarkoita, että lopetamme rukouksemme  "Jeesuksen nimessä"- lauseella.
Tässä tarkoitetaan Jumalan antama valtuutus meille toimia Jeesuksen nimessä ja hänen valtuuksillaan.  Edellytys tähän on, että tunnemme Jumalan tahdon ja suostumme toimimaan Jumalan tahdon mukaan ilman omia itsekkäitä pyyteitä. (Vertaa  ison yhtiön prokura-henkilöön, joka on valtuutettu allekirjoittamaan yhtiötä sitovia asiakirjoja. Hänen tulee olla luotettavaksi katsottu henkilö, joka tuntee hyvin yhtiön sääntöjä ja toimintamahdollisuuksia ja pystyy harkiten päättämään asiakirjan seurauksista. Jos hän käyttää prokuravaltuutensa väärin tai omien asioiden ajamiseksi, häntä syytetään rikoksesta tai kavalluksesta ja hän menettää oikeutensa.)
Jumala voi antaa valtuudet parantaa sairaita, vapauttaa riivajien kahleista j.n.e. Onko meillä alttiuutta tähän?  Jos Jumala valtuuttaa muita seurakuntalaisia, olemmeko valmiit tukemaan ja siunaamaan näitä? Onko meillä kykyä erottaa aitoa toimintaa väärästä?
Saavatko Pyhän Hengen armolahjat vapaasti mutta raittiisti toimia seurakunnassa?
Ellemme omassa seurakunnassamme salli Jumalan toimivan, Hän voi toimia muiden seurakuntien ja henkilöiden kautta. Jos Jumala alkaa toimia voimakkaasti tulemmeko ylpeiksi vai pysymmekö nöyrinä? Ylpeytemmekö ja itsekkyytemmekö takia Hän ei voi toimia?

5.  "Isä kirkastettaisiin Pojassa" Joh. 14:13
Miksi rukoilemme?  Onko se omien tavoitteiden  saavuttamiseksi  vaiko Jumalan nimen kirkastamiseksi? Miksi pyydämme Jumalan siunausta itsellemme?  Onko toivomus, että meillä olisi hyvä olla, vai pyydämmekö siunausta muille annettavaksi? Ehkä Jumala antaa meille siunausta vasta kun me lähdemme sitä uskossa antamaan muille! Miksi pyydämme terveyttä tai pääsyä vaikeuksista? Onko se vaan sen tähden, että olisi helpompi ja mukavampi olla? Toki Jumala haluaa vastata näihin rukouksiin, mutta olemmeko me valmiit antamaan Hänelle kunniaa ja olemaan elävinä todisteina Jumalan voimasta.
Olemmeko valmiit ilolla palvelemaan Jumalaa siinä tilanteessa, missä kulloinkin itse olemme?
Miksi rukoilemme herätystä? Onko se sen takia, että m e i d ä n  seurakuntamme kasvaisi, että saisimme lisää uhraajia  tai lisävoimia eri toimintasektoreille? Olisiko kiva kertoa muille, että nimenomaan   m e i d ä n seurakunnassamme on herätystä ja liikettä? Vai onko kuitenkin tärkeintä ihmisen pelastus riippumatta siitä, mihin hän liittyy? Olemmeko itse valmiit heräämään ja näkemään sitä tarvetta ja niitä ahdistuksia, joita ympärillämme on yllin kyllin? Tajuammeko, että ihmiset ilman Jumalaa kulkevat kohti kadotusta? Olemmeko itsevalmiit antautumaan herätystyöhön niillä resursseilla, jotka meillä on?  Onko seurakunnassa valmiuutta ottamaan herätystä vastaan?  Toimimmeko ja valmistaudummeko uskossa siihen, että suuri herätys on hyvinkin lähellä? Onko meillä riittävästi hengellisiä isiä ja äitejä kun herätys tulee?

6.  Jotta Teidän ilonne olisi täydellinen   Joh. 16:24
Kaikki edellä mainittu ei merkitse kaikista vajavaisuuksistamme huolimatta synkkyyttä ja raskasta elämää, jossa on ainaista ahertamista. Jumala haluaa antaa meille iloa, todellista ja täydellistä iloa, joka ei löydy muualta. Kun olemme täysin antautuneet Hänelle ja koemme Hänen suuruuttaan, rakkauttaan ja armoaan, saamme myös kokea sitä yli ymmärryksen käyvää iloa ja rauhaa, jota Hän on meille luvannut. Vaikka sieluvihollinen yrittää kaikin tavoin estää meitä toimimasta, tiedämme että voitto on meidän puolellamme (Room. 8:31-39). Silloin me voimme ja meidän tulee rukoilla uskossa voittoisia rukouksia. Mutta muistakaamme, ettei rukouselämämme ole vain sanoja, vaan  on koko se elämä, jota sekä arkena että sunnuntaina elämme ja toimimme.  Silloin eivät myöskään rukouskokoukset ole kuivia tilaisuuksia, vaan niissä me voimme kokea Pyhän Hengen läsnäoloa ja vaikutuksia kuten apostolisena aikana.
Kaikessa meidän tulee muistaa, ettei pelastuksemme ole kiinni siitä, miten hyvin pystymme toimimaan tässä esitettyjen tavoitteiden mukaisesti. Vaelluksessamme olemme vajavaisia ja teemme jatkuvasti virheitä, mutta asemamme suhteen olemme täydellisiä. Perustanamme onkin Kristuksen täytetty työ edestämme, eikä Pyhän Hengen keskeneräinen työ meissä. Muista, etteivät hairahduksemme tee tyhjäksi Jumalan armoa ja työtä meissä. Pelastuksen lahjaa ei kukaan voi riistää meiltä pois. (Joh.6:35-40) Tämähän antaa todellista sisäistä iloa. Kristittyinä meidän tulisi kuitenkin kasvaa.
Tämän ajan yleiset ihmiskeskeiset ajatusmallit eivät kuitenkaan pysty käsittämään näitä salaisuuksia, jotka kuuluvat uskovaisille, jotka nöyrällä mielellä etsivät rukouksessa ja Sanan lukemisessa Jumalan tahtoa.

"Voit tehdä enemmän kuin rukoilla, sen jälkeen kun olet rukoillut, mutta et voi koskaan tehdä enemmän kuin rukoilla, ennenkuin olet rukoillut."