Liisi Jokirannan raamattutunti KLP 2.7.2005 Porissa  
Lähde: http://www.sekl.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=523&Itemid=670

Kristinuskoa on sanottu rakkauden uskonnoksi. Näyttää siltä, että yhä useammat ovat jopa valmiit luopumaan kristinuskon perustotuuksista, kunhan rakkauden korostaminen säilyy. Heidän mielestään rakkaus kuvaa parhaiten kristinuskon sisältöä. Moni pitää itseään kristittynä, koska rakkauden toteutuminen maailmassamme on hänelle tärkeää. Tämän raamattuhetken tarkoituksena on tutkia, mitä Raamatussa tarkoitetaan kristillisellä uhrautuvalla rakkaudella.

Ensimmäisen korinttilaiskirjeen kolmannessatoista luvussa on rakkaudesta hätkähdyttävä teksti:
1. Kr. 13: "1. Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen.
2. Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulla ei olisi rakkautta, en olisi mitään.
3. Vaikka jakelisin kaiken omaisuuteni nälkäisten ruokkimiseksi, ja vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi, mutta minulla ei olisi rakkautta, se ei minua mitään hyödyttäisi."

Rakkaus on kristillisyydessä olennaisen tärkeää. Ilman rakkautta mikään ei lopulta ole mitään, eivät suurimmatkaan kokemukset, eivät mitkään lahjat, eivät ihmeteot, ei tieto. Jopa omaisuutensakin voi jakaa köyhille, niin että itse jää puille paljaille, tai voi kärsiä marttyyrikuoleman - ilman rakkautta. Se saattaa tuntua kummalliselta. Totta kai sellaisissa teoissa on rakkautta, ajattelemme. Ei kai kukaan muuten luopuisi omaisuudestaan ja jopa hengestään.

Ehkä joidenkin mielestä kuulostaa pahalta, kun sanon: Parhaimmissakaan teoissa tai itsensä uhraamisessa ei kuitenkaan välttämättä ole sitä kristillistä rakkautta, josta Jumala puhuu.

On nimittäin olemassa kahdenlaista rakkautta: inhimillistä ja kristillistä.

Inhimillinen rakkaus kuuluu ihmisyyteemme. Jumalan kuvana meillä on kyky rakastaa persoonallisella tavalla. Siksi on mahdollista rakastaa myötä ja vastoinkäymisissä aina kuolemaan asti. Siksi vanhemmat rakastavat lastaan, vaikka lapset tuottaisivat heille paljon murhetta ja surua. Siksi uskollisen ystävyyden siteet ovat mahdollisia.
Inhimillinen rakkaus valitsee kohteensa. Se suuntautuu niihin, joita pidämme rakkautemme arvoisina. Se kurkottaa niihin, jotka ovat yläpuolellamme tai ainakin vertaisiamme. Rakastamme niitä, joilta odotamme vastarakkautta tai joista on meille jotakin hyötyä. Inhimilliseen rakkauteen sisältyy aina jotakin pyyteellistä.

Jotkut ovat jo luonteeltaan rakastavampia kuin toiset, auttavaisia, alttiita antamaan omastaan ja valmiita uhrautumaan. Sillä ei kuitenkaan ole tekemistä kristillisen rakkauden kanssa. On myötätuntoa, joka johtaa hyväntekeväisyyteen, niin että joistakin tulee jopa koko maailmaa elähdyttäviä hyväntekijöitä. Suuret katastrofit saattavat koskettaa ihmisiä niin, että he ovat alttiita avaamaan lompakkonsa tai tekemään muutamalla tietokoneen näppäimellä suuriakin tilisiirtoja, niin kuin olemme voineet todeta tämänkin talven aikana.

Inhimillinen rakkaus on tärkeää yhteiselämämme ja koko maailmamme kannalta. Mitä enemmän sitä löytyy, sitä helpompaa elämämme on. Itsekkyyden kasvu ja rakkauden puute tuovat maailmaamme paljon kärsimystä. Se näkyy mm. niissä jäljissä, joita irtosuhteet ja hylkäämiset jättävät tai joita yhä lisääntyvä ahneus aiheuttaa.

Eräs entinen kollegani kirjoitti omista kokemuksistaan kirjan Rakkauden kerjäläinen. Moni voi varmaan samaistua tähän ilmaisuun. Tarvitsemme, odotamme ja etsimme inhimillistä rakkautta, jota emme ehkä koskaan koe saavamme, emme ainakaan niin paljon kuin odotamme.

Kristillinen, uhrautuva rakkaus tulee Jumalalta

Se on rakkautta, joka ei valitse kohdettaan. Voimme kokea apumme kohteen inhimilliseltä kannalta jopa vastenmielisenä ja kuitenkin rakastaa häntä Jumalalta tulevalla rakkaudella. Sellaista rakkautta Jeesus kuvaa mm. vertauksessaan laupiaasta samarialaisesta,  joka auttoi pahoin hakattua ja ryöstettyä juutalaista vaivojaan ja rahojaan säästämättä.

Kristillinen rakkaus on valmis uhrauksiin, panemaan kaiken likoon Jeesuksen ja kärsivien ihmisten tähden.. Se toimii toisen parhaaksi jopa riippumatta omista tunteista tai tarpeista.

Kristillinen rakkaus toimii, vaikka se johtaisi henkilökohtaisiin vaikeuksiin tai merkitsisi taloudellisia menetyksiä, sillä se ei odota mitään takaisin. Se ei laske kustannuksia. Se kohdistuu jopa niihin, joita pidämme vihamiehinämme tai jotka ovat tehneet meille pahaa sanoin ja teoin.

Vuorisaarnassaan Jeesus sanoo: "44. Minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat. 45. että olisitte taivaallisen Isänne lapsia. Hän näet antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin. 46. Jos te rakastatte niitä, jotka teitä rakastavat, minkä palkan te siitä saatte? Eivätkö publikaanitkin tee niin? 47. Jos te osoitatte ystävällisyyttä ainoastaan veljillenne, mitä erinomaista te siinä teette? Eivätkö pakanatkin tee samoin? 48. Olkaa siis täydellisiä, niin kuin taivaallinen Isänne on täydellinen."

Jumalalta tuleva rakkaus voittaa katkeruuden, kovuuden ja anteeksiantamattomuuden. Jokainen meistä tietää, kuinka vaikeaa anteeksiantaminen voi olla. Kuitenkin näemme Jumalan rakkauden vaikutuksen esimerkiksi Stefanuksessa, ensimmäisessä kristityssä marttyyrissa, jonka vihastuneet ihmiset kivittivät. "59. Heidän kivittäessään Stefanusta tämä rukoili ja sanoi: 'Herra Jeesus, ota minun henkeni!' 60. Hän laskeutui polvilleen ja huusi kovalla äänellä: 'Herra, älä lue heille syyksi tätä syntiä!' Sen sanottuaan hän nukkui pois." (Apt. 7) Ei kostoa, ei katkeruutta, vaan anteeksiantoa!

Rakkauden käskyyn sisältyvät kaikki muut käskyt. Käsky kuuluu: "37. - - 'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja koko mielestäsi'. 38. Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky. 39. Toinen yhtä tärkeä on tämä: 'Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi'." (Mt. 22)  Kun rakkauden käsky on täytetty, on koko Jumalan laki täytetty.

Jeesuksessa näemme Jumalan rakkauden täydellisenä.
Näemme sen jo hänen ihmiseksi tulemisessaan. Se näkyy hänen suhtautumisessaan kohtaamiinsa ihmisiin. Hänen kerrotaan säälineen heitä, sillä he olivat niin kuin lauma paimenta vailla. Jeesus rakasti ihmisiä, vaikka hän tiesi, mitä ihmisessä on. Hänen ympärillään oli aina sairaita, apua pyytäviä ihmisiä. Hän väsyi, mutta ei kääntänyt kenelläkään selkäänsä. Opetuslapset väittelivät siitä, kuka heistä oli suurin, mutta hän kesti heitä kärsivällisesti rakastaen. Hän rakasti oppilaitaan, jotka loukkaantuivat häneen ja jättivät hänet. Hän rakasti kieltäjäänsäkin. Hän rakasti niitä, jotka halveksivat ja nöyryyttävät häntä, löivät ja pilkkasivat. Hän rakasti niitä, jotka tuomitsivat hänet kateudesta ristin kuolemaan.

Jeesus kuoli yhtä hyvin pilkkaajiensa kuin palvojiensakin puolesta, murhaajiensa yhtä hyvin kuin seuraajiensakin puolesta. Hän kuoli koko Jumalaa vastustavan ihmiskunnan puolesta, niidenkin ihmisten, jotka vihaavat häntä ja antavat itsensä Saatanan palvelukseen. Hänen rakkautensa ulottui kaikkiin hylkäämättä ketään. Vielä viimeisillä voimillaan hän rukoili Jumalan anteeksiantoa niille, jotka hänet ristiinnaulitsivat.

Tällaista uhrautuvaa rakkautta ihmisessä ei ole, eikä sitä voi saada aikaan omin kyvyin.

Rakkauden voi meissä synnyttää vain Jumalan Pyhä Henki. Siksi rakkautta sanotaan Hengen hedelmäksi. Sitä ei voi olla ilman uskoa Jeesukseen. Siksi sitä sanotaan myös uskon hedelmäksi. Fredrik Wislöff kirjoittaa kirjassaan Minä uskon Pyhään Henkeen: "Pyhä rakkaus on uudestisyntyneen ihmisen tuntomerkki. Se on itse uusi elämä. Sen saamme vain Jumalalta." "Rakkaus on sukulaisuutta Jumalan kanssa. Joka ei rakasta, ei se ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus (1. Jh. 4:8). Jumalan olemus on rakkaus, siksi tulee Jumalan lapsenkin olemukseksi rakkaus. Rakkaudessa on elämä. Ihmisen elämässä on niin paljon Jumalasta kuin hänellä on pyhää rakkautta, sitä rakkautta, joka on Jumalasta syntynyt." (S. 274, 275) Näin siis Wislöff.

Kuinka tästä rakkaudesta voi tulla osalliseksi?

Johannes kirjoittaa: "19. Me rakastamme, sillä Hän on ensin rakastanut meitä." (1. Jh. 4) Huomaa pieni sana "sillä". "19. Me rakastamme, sillä Hän on ensin rakastanut meitä." Vain sellainen ihminen rakastaa jumalallisella rakkaudella, joka on tullut Jumalan rakastamaksi.

Ajatelkaa esimerkiksi apostoli Johannesta, jonka on täytynyt olla varsin kova ja kiivasluonteinen mies, sillä häntä ja hänen veljeään sanottiin ukkosenjylinän pojiksi. Häntä kuvaa hyvin hänen suhtautumisensa samarialaiseen kylään, joka ei ottanut vastaan Jeesusta opetuslapsineen. Hän pyysi Jeesukselta lupaa sanoakseen sanan, jotta tuli olisi polttanut koko kylän (Lk. 9:54).  Jeesuksen rakkauden alla tästä miehestä tuli rakkauden apostoli, joka ei väsynyt puhumaan rakkaudesta seurakunnille ja yksityisille kristityille.

Paavali oli tullut tuntemaan saman rakkauden. Omavanhurskas fariseus oli tullut tuntemaan ristiinnaulitun Jeesuksen Kristuksen. Hän oli luullut olevansa vanhurskas, Jumalalle kelpaava oman hurskautensa tähden. Sitten kaikki oli romahtanut hänen kohdatessaan Jeesuksen. Hän sai kuitenkin kaiken anteeksi. Hänestä tuli vanhurskas Jeesuksen tähden. Hänen vanhurskautensa oli Jeesuksen täytetyssä työssä.

Paavalin sydämen riemu kuuluu hänen sanoistaan galatalaisille: "20. ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa. Minkä nyt elän ihmisenä, sen elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun puolestani." (Gal. 2)

Paavali mainitsee kaksi asiaa, jotka synnyttivät hänessä riemun: "Jeesus on rakastanut minua", hän julistaa, ja jatkaa: "Hän on antanut itsensä minun puolestani." Ne ovat kaksi maailman merkittävintä asiaa!

Jeesus rakastaa rakkaudetonta

Sen sanominen ja yhä uudelleen toistaminen kuin suuressa kuorossa on ihan helppoa. Sen soveltaminen itseensä on vaikeaa, erityisesti silloin, kun näemme rakkaudettomuutemme Jumalaa ja ihmisiä kohtaan.

Monen on varmaan pakko tälläkin hetkellä todeta: Minulla on paljon itsekkyyttä ja vähän rakkautta muihin, paljon itsekeskeisyyttä ja vähän muista välittämistä. En edes jaksa ajatella muita. En jaksa nähdä vaivaa toisista. Ei edes huvita puuttua kenenkään asioihin. Keksimme yhä uusia selityksiä, miksi ei tarvitsekaan mitään tehdä. Ehkä silmiemme editse kulkee myös tiettyjä ihmisiä, joita emme voi emmekä tahdo rakastaa ja joille emme halua antaa anteeksi.

Ehkä meistä ei löydy rakkautta myöskään Jumalaa ja Jeesusta kohtaan. Ehkä Jeesus on jäänyt sivuasemaan elämässämme. Näin oli käynyt eräälle islamista kristityksi kääntyneelle miehelle, josta oli tullut myös Jumalan sanan julistaja. Hän kertoo puhuttelevasta näystään, jonka hän eräänä iltana sai: "Avatessani silmäni oli huoneessa kirkas valo. Näin Herramme Jeesuksen seisovan huoneen vastaisessa nurkassa, Nähdessäni hänet tunsin hänet heti, mutta pelko valtasi minut ja koko ruumiin alkoi vavista, Niin painuin kasvoilleni hänen eteensä, Kun muutama minuutti oli kulunut, kohotin katseeni, pelkoni häipyi ja sanoin hänelle: ' Oletko minun Herrani?' Hän vastasi: 'Olen.' - 'Miksi jäät nurkkaan seisomaan?' kysyin häneltä ja hän vastasi: 'Huoneen nurkka ei ole oikea paikkani, mutta kansani on asettanut minut siihen.' - - En ymmärrä, miten lapsesi voisivat sinua niin kohdella, Herra', sanoin, mutta hän viitsi minuun ja sanoi: 'Olet itse kohdellut minua siten.'"

Jos joskus kohtaat Jumalan pyhyyden, oma kuviteltu rakkautesi Jeesusta ja ihmisiä kohtaan murenee jäljettömiin. Se on kuin lasten hiekkalinna rannalla, joka sortuu jonkun vähän potkaistessa sitä.

Jumalalle eivät riitä vain jotkut inhimilliset rakkauden tunteet. Hän etsii itsensä uhraavaa rakkautta, eikä sitä ole, ellei ihminen saa sitä häneltä. Inhimillisiä kykyjä meillä on voidaksemme elää tässä maailmassa. Hengelliset kyvyt sen sijaan puuttuvat. Järkemme ei ohjaa meitä pyyteettömään rakkauteen, eikä meillä ole siihen edes tahtoa oman kykymme varassa, sillä hengellisissä asioissa järkemme ja tahtomme ovat turmeltuneet. Tunteemmekin ovat kovin ailahtelevia.

Entä, jos asettuisit nyt Jeesuksen eteen ja antaisit hänen tutkia sisintäsi. Makaathan lääkärinkin tutkimuspöydällä, ja annat hänen tutkia kipeää kohtaasi?

Älä pelkää Jumalan tuomiota. Älä loukkaannu tai vihastu häneen, kun hän puhuu sinulle rakkaudettomuudestasi ja itsekeskeisestä mukavuudenhaluisesta elämästäsi ja sydämesi kovuudesta. Tuomionkin kuuleminen on tärkeää. Lausuuhan lääkärikin tuomion sanoessaan, että sinulla on syöpä tai sokeritauti tai jokin muu sairaus. Jos hän ei sano totuutta tai jos et tahdo kuulla sitä, et saa hoitoakaan. Sinä kuolet ilman apua.

Jeesus sanoo sinulle totuuden sinusta Jumalan sanan valossa, koska hän rakastaa sinua ja hän on antanut itsensä sinun puolestasi. Hän kertoo sinulle totuuden myös itsestään, sillä hän on sinun Vapahtajasi.

Jeesus on rakastanut meitä aina kuolemaan asti.
Hän tuli taivaasta tähän maailmaan meidän tähtemme, myös sinun tähtesi ja minun.
Hän näkee sinut ja sinun elämäsi. Mikään ei ole hänelle vierasta. Kuitenkin hän rakastaa sinua äärettömällä ja muuttumattomalla rakkaudella. Hän otti sinun syntisi omaksi syykseen. Jumala tuomitsi hänet sinun sijastasi. Hän kärsi rangaistuksen, joka kuului sinulle.

Katso Golgataa. Katso Jumalan pyhyyden ankaruutta Jeesuksen tuomiossa. Katso Jeesuksen rakkauden syvyyttä, kun hän kärsii ja kuolee sinun puolestasi. Hän on siinä sinun tähtesi ja maksaa sinun synneistäsi jo ennen kuin sinua olikaan, ennen kuin olit tehnyt mitään, hyvää tai pahaa. Hän tunsi sinun elämäsi ja kuinka olet häntä vastustanut synneilläsi ja omatekoisella hurskaudellasi. Hän uhrasi itsensä sinun tähtesi.  

Jos katsot synteihisi, katumiseesi, tunnustamiseesi, hurskauteesi, tekemisiisi, rakkauteesi tai rakkaudettomuuteesi - sinulla on vain syntiä, josta joudut tuomiolle. Jos katsot Jeesukseen, sinulla on anteeksianto, armo, elämä, rakkaus.

Luther kirjoittaa Galatalaiskirjeen selityksessään: "Nämä sanat: 'joka on rakastanut' minua ja antanut itsensä minun puolestani" uhkuvat uskoa. - - Tuosta siis, että Jumalan Poika antoi itsensä kuolemaan, minun toivoni herää ja minä sovellan sen itseeni; tämä soveltaminen on uskon varsinainen voima. Tekopyhä ei sano näin: 'Kristus on rakastanut minua'."

Sinä saat uskoa Jumalan sanan omalle sydämellesi. Jeesuksen ja sanansa tähden Herra ei lue enää syntiäsi sinun syyksesi.

Joka on saanut paljon anteeksi, rakastaa paljon. Joka on saanut anteeksi vähän, rakastaa vähän. Joka ei ole saanut mitään anteeksi, toisin sanoen, joka on niin tyytyväinen itseensä, ettei katso tarvitsevansa anteeksiantoa Jumalalta, ei myöskään voi rakastaa Jumalalta tulevalla uhrautuvalla rakkaudella.

Rakkaus on Kristuksen seurakunnan tuntomerkki maailmalle

Pyhän Hengen vaikutus näkyy ennen muuta uskovien kristittyjen keskinäisessä rakkaudessa. Jeesus sanoo meille: "34. Uuden käskyn minä annan teille: rakastakaa toisianne! Kuten minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toisianne. 35. Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus."

Rakkaus näkyy asenteissa ja teoissa, ei vain sanoissa. Johannes ottaa esiin yhden esimerkin: "17. Jos joku, jolla on tämän maailman hyvyyttä, näkee veljensä olevan puutteessa, mutta sulkee häneltä sydämensä, kuinka Jumalan rakkaus saattaa pysyä hänessä? 18. Lapset, älkäämme rakastako [vain] sanalla tai kielellä, vaan teossa ja totuudessa."

Synti kuitenkin asuu meissä edelleen. Jos synti hallitsee meitä eikä Kristus, maailma näkee vain riitelevän, toisiaan kadehtivan uskovien joukon, ja Jumalan nimi tulee heidän tähtensä pilkatuksi.

Paavali kehottaa meitä tavoittelemaan rakkautta (1. Kr. 14:1) Rakkautta ei voi mitenkään saada aikaan omilla päätöksillään tai pyrkimisillään, koska rakkaus on Jumalasta. Rakkaus saa meissä sijaa vain eläessämme siitä totuudesta, että Jeesus on rakastanut meitä ja antanut itsensä meidän puolestamme. Silloin omatuntomme on vapaa ja me iloitsemme Jeesuksesta ja hänen täytetystä työstään.

Kysymys ei ole tunteista vaan uskosta. Johanneksen kirjeessä ovat sanat: "16. Me olemme tulleet tuntemaan ja uskomme sen rakkauden, joka Jumalalla on meihin." (1. Jh. 4) Uskomme, että Jumala rakastaa meitä, koska Jumalan sana sanoo niin. Uskomme sen, koska olemme tulleet tuntemaan Jumalan rakkauden syntiemme anteeksiantamisessa.

Synti asuu meissä edelleen ja Perkele viettelee meitä katsomaan itseemme ja huonouteemme, jotta kadottaisimme yhteyden Vapahtajaamme ja uskon häneen ja hänen rakkauteensa. Katso siis aina uudelleen uskon silmin Vapahtajaasi, joka on ristillä sinun syntiesi ja pahuutesi tähden.

Käytännön tosiasia on, että Jumalan rakkaudessa ei voi elää ilman Jumalan sanaa. Kun Raamattu lakkaa olemasta jokapäiväinen ruokamme, sydämemme etääntyy Jumalasta. Hänen rakkautensa on muuttumaton meitä kohtaan, mutta me itse etäännymme siitä.
Ihminen ei elä vain leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee.