Eero Junkkaala KLP 2.7.2005 Porissa  
Lähde: http://www.sekl.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=523&Itemid=670

Jumala ilmoittaa itsensä. Joskus minua vaivaa ajatus, miksi hän ilmoittaa itsensä niin peitetysti. Miksei hän puutu asioiden kulkuun silloin, kun meidän mielestämme ehdottomasti pitäisi? Miksei hän vastaa uskovan kristityn hartaaseen rukoukseen silloin kun on todellinen hätä? Miksei hän näytä jumalattomalle maailmalle, kuka tätä maailmaa oikein hallitsee? Missä hän oli silloin, kun tsunami tuhosi tuhansia koteja ja hukutti satoja tuhansia ihmisiä? Jos se oli hänen ilmoituksensa, miksi hänen piti puhua niin kovaa kieltä? Ja jos hän puhui tuona päivänä ihmiskunnalle, miksi suurin osa ihmisistä elää edelleen piittaamatta hänestä?

Meidän pitäisi siis puhua siitä, että Jumala ilmoittaa itsensä, mutta meitä häiritsee kysymys, miksi hän ei tee sitä selvemmin, niin että kaikki ymmärtäisivät sen. Miksi hän ei puhu niin, että kaikki kuulisivat? Miksei hän laita sormenjälkiään ihmisen ympärille luonnon jokaiseen sopukkaan niin, että hänen ilmoituksensa olisi kaikkialta luettavissa? Tai miksi hän ei kirjoita ilmoitustaan niin, että kaikki voisivat nähdä sen ja lukea sitä omalla äidinkielellään? Niin, miksi? Vai olisiko hän sittenkin tehnyt sen?

Sääksen ihmeelliset muuttomatkat

Helsingin Sanomien lukijat ovat voineet kevään aikana seurata Mirja-nimisen kalasääsken muuttoa Kamerunista, Afrikan lounaisrannikolta Suomeen. Lintu lähti liikkeelle maaliskuun viimeisenä päivänä Atlantin rannalta ja saapui Suomeen toukokuun 13. päivänä lennettyään 7629 kilometriä. Tämä oli nuoren linnun toinen, samanpituinen muuttomatka Suomeen. Se syntyi kesäkuussa 2002 Hauholla ja lähti saman vuoden syyskuussa ensimmäistä kertaa Afrikkaan. Matkaa Kameruniin kertyi 6842 kilometriä. Suorinta tietä se olisi ollut 6186 kilometriä, joten kovin suuria ylimääräisiä kierroksia Mirja ei tehnyt. Afrikassa se viipyi puolisentoista vuotta, kunnes huhtikuussa 2004 se sai päähänsä lähteä takaisin Suomeen, siis ensimmäistä kertaa elämässään paluumatkalle. Ja niin se lensi yli Nigerian, Tsadin, Saharan autiomaan, Libyan, Välimeren, Turkin, Bulgarian, Romanian, Ukrainan, Valko-Venäjän, Liettuan, Latvian, Viron, Suomenlahden ja saapui kuin saapuikin vanhoille kotikonnuilleen kesäkuun alussa. Koska se ei vielä ollut pesimisiässä, se viipyi Suomessa vain neljä päivää ja lähti takaisin Afrikkaan. Ja tänä keväänä siis toista kertaa jälleen tänne Suomeen. Ja jos lintu saa elää normaalin mittaisen elämän, se tulee tekemään saman seitsemän tuhannen kilometrin lentomatkan edestakaisin parikymmentä kertaa.

Miksi se lähtee lämpöisestä Afrikasta Suomeen ja miten se osaa tänne? Asiantuntija vastaa lehdessä näin: "Linnuilla on etelässä niin kova kilpailu pesäpaikoista ja ravinnosta, että ne eivät voi jäädä kaikki sinne pesimään. Suomessa taas on kesällä väljää ja paljon hyönteisiä ravinnoksi. Takaisin linnut osaavat monenlaisten suunnistustaitojen avulla. Ne aistivat maan magneettikenttää ja suunnistavat lisäksi tähtitaivaan ja auringon avulla. Loppumatkasta ne käyttävät enemmän näköaistiaan, sillä puolentoista kilometrin korkeudelta näkee hyvin esimerkiksi järvien muotoja.  Afrikat palaavat muuttolinnut löytävät jopa saman pesäpuun kuin aikaisempina vuosina." Näin siis asiantuntija. Joitakin kysymyksiä silti jää. Lähinnä kai se, mihin pienessä linnunpäässä mahtuvat kaikki ne mittauslaitteet, kompassit, säätutkat, satelliittikartat ja Suomen järvien rantojen muotojen hahmottaminen ja muistaminen. Ja miten  siellä Afrikassa sellainen tungos tulee, että pitää Suomeen asti lähteä? Ja eikö tässä välilläkin olisi riittävästi hyttysiä ja kaloja sääskelle ruoaksi?

Minulle tämä puhuu Jumalan ilmoituksesta. Ihminen ei kykene luomaan sellaista mikrosirua, joka lentäisi yksin saman matkan ja tuulien painaessa satoja kilometrejä sivuun korjaisi kuitenkin suunnan entiselleen ja jonka sisäinen kello kertoisi eri puolilla maailmaa, milloin pitää lähteä ja minne. Ihminen ei edes ymmärrä, miten tämä on mahdollista, vaikka koettaakin löytää parhaita mahdollisia selityksiä. Ihminen on tosin luotu pohtivaksi ja tutkivaksi olennoksi, mutta kaikki se, mitä hän pohtii ja tutkii, on Jumalan luomaa.

Väitetään, että maailmassa ei ole kahta samanlaista koivunlehteä. Miljardien ihmisten sormenjäljetkin eroavat toisistaan. Jokaisen ihmisen silmänverkkokalvo on niin erilainen, että sitä suunnitellaan varmimmaksi tunnistusvälineeksi sitten, kun avaimista luovutaan. Kuka nuo koivunlehdet on tehnyt ja erilaiset sormien viivat? Miten ylipäätään ihminen muovautuu äidin kohdussa niin, että hänessä on ehdottomasti jotain samaa kuin hänen vanhemmissaan, mutta hän on aina täysin erilainen kaikissa pienissä yksityiskohdissakin.

Ehkä Jumala sittenkin on kirjoittanut ilmoituksensa luonnon jokaiseen sopukkaan. Ihminen ei vain aina osaa lukea sitä. Me kutsumme tätä Jumalan yleiseksi ilmoitukseksi.

Entä tsunami Jumalan ilmoituksena?

Mutta entä tsunami? Eivät kai hirveät luonnonkatastrofit ja onnettomuudet voi olla Jumalan ilmoitusta? Eikö Jumalan ilmoituksen pitäisi olla hyvää eikä pahaa?

Ei. Tämä on meille vaikeampaa käsittää ja hyväksyä, sillä meidän mielestämme Jumalan pitäisi näyttäytyä aina hyvänä, eikä sallia mitään pahaa. Mutta hän ei ole sellainen. Hän puhuttelee ihmisiä sekä luonnonihmeiden että luonnonkatastrofien kautta. Häneltä tulee sekä hyvä että paha, hän lähettää kuoleman ja antaa elämän. Yksikään aalto ei nouse hänen sitä sallimatta eikä yksikään mannerlaatta liikahda, ellei hän sitä sormellaan kosketa.

Tämä puoli Jumalan ilmoituksesta on hyvin vaikea ymmärtää, sillä se tuntuu täysin vastakkaiselta sen kanssa mitä me olemme tottuneet Jumalasta ajattelemaan. Jos hän on hyvä, hän ei voi aiheuttaa pahaa ja jos hän on rakkaus, hän ei voi sallia kärsimystä. Tällainen ajattelu on inhimillistä, ja samalla siis lyhytnäköistä. Jumalan näkökulmasta nimittäin se, mikä meidän mielestämme on pahaa, voikin olla hyvää.

Kun lapsen hammasta särkee, isä vie hänet hammaslääkäriin ja sallii lääkärin porin surista vastaanhangoittelevan lapsen suussa. Lapsi pitää isää sadistina, mutta isän rakkaus teettää tämän.

Kun ihminen joutuu vastoinkäymisiin ja vaikeuksiin, hänen tekee mieli kapinoida Jumalaa vastaan. Joskus hän kuitenkin huomaa jälkikäteen, että vastoinkäyminen olikin suureksi siunaukseksi. Kun maailmaa koettelevat suuret katastrofit, ne kenties enemmän kuin mikään muu, panevat ihmiset etsimään ahdistuksessaan Jumalaa.

Minä en ymmärrä lintujen muuton salaisuutta, mutta uskon, että ne lentävät Jumalan antaman sisäisen kompassin avulla. En ymmärrä myöskään kärsimyksen salaisuutta. Kapinoin, jos se sattuu omalle kohdalle. Painan pääni alas, kun se kohtaa jonkun lähimmäiseni. En ymmärrä, mutta uskon, että kaiken pahan takana on sittenkin hyvän Jumalan käsi.

Kärsimyksen siunausta ei voi ymmärtää, mutta siihen voi uskoa. Sen äärimmäinen ilmenemismuoto on Jeesuksen kärsimys ristillä. Jumalan Pojan harteille laskettu ihmiskunnan syntien taakka on tuottanut maailman suurimman ahdistuksen, mutta tämän kärsimyksen siunaus on tuonut pelastuksen koko ihmiskunnalle. Vain usko voi käsittää tämän.

Jumalalta on ilmestynyt kirja

Mistä tällainen usko syntyy? Se ei synny lintuja katselemalla eikä ihmisten kärsimystä ihmettelemällä. Se syntyy ainoastaan siitä, että Jumala on itse ilmoittanut asioiden olevan näin. Häneltä nimittäin on kuin onkin ilmestynyt kirja. Se tai osia siitä on käännetty 2377 kielelle. Näin ollen suurin osa maailman ihmisistä voisi sitä lukea, ainakin periaatteessa. Eri asia on, että kaikki eivät sitä lue. Monilla sitä kirjaa ei ole. Ja monet niistä joilla se on, eivät siihen tartu. Siellä se vain pölyttyy kirjahyllyn nurkassa, jossain Tuntemattoman sotilaan ja Sinuhe egyptiläisen vieressä - Jumalan puhe.

Mieti vähän. Jos siis on olemassa Jumala, joka on luonut koko maailman ja kaikki mitä täällä on. Jos hän on tehnyt jokaisen koivun lehden ja rakentanut jokaisen linnun aivot ja jos hän muovaa jokaisen uuden ihmisen äidin kohdussa. Jos hänen vallassaan ovat valtamerten aallot ja mannerlaatat. Jos hän on luonut mikrokosmoksen ja makrokosmoksen, dna-käyrästä aina kauimmaisiin linnunratoihin ja tähtisumuihin. Ja sitten: jos tämä Jumala on päättänyt kirjoittaa ihmisille kirjan, jossa on kaikki, mitä hän haluaa ihmisille kertoa itsestään ja tahdostaan, niin voiko mikään maailmassa olla tärkeämpää kuin tuon kirjan lukeminen.

Hyvä on: ajatteleva ihminen esittää vielä vastakysymyksen. Mistä voin tietää, että tuo Jumalan kirja, Raamattu, sitten olisi todella hänen puhettaan?

Samoin kuin Jumalan olemassaoloa ei voida tieteellisesti todistaa, ei myöskään sitä että Raamattu on hänen puhettaan. Voidaan kyllä esittää monia sellaisia seikkoja, joiden perusteella on paljon todennäköisempää, että Jumala on olemassa kuin että hän ei olisi olemassa. Voidaan myöskin esittää erittäin hyviä perusteluja Raamatun jumalallisen alkuperän puolesta, mutta mitään tieteellisesti aukotonta teoriaa siitä ei synny. Voidaan sanoa, että Raamattu poikkeaa aivan olennaisesti kaikista muista uskonnollisista kirjoista: se kertoo historiallisesti tosia tapahtumia, sen tuhansien vuosien kuluessa syntynyt sanoma on käsittämättömän yhtenäinen, se kertoo edeltäkäsin tulevia tapahtumia jne.

Lopulta kuitenkin kysymys on uskon asiasta. Samoin kuin "uskon kautta me ymmärrämme, että maailma on luotu Jumalan sanalla", samoin uskon kautta me ymmärrämme, että hän puhuu tässä kirjassa. Useimmille kristityille lienee käynyt kuten minullekin. Kun tulin uskoon, sain syntymälahjana luottamuksen Raamattuun. Se ei voinut olla muuta kuin Jumalan sanaa, koska se juuri välitti minulle pelastuksen. Yliopistossa esitetyt vastaväitteet eivät purreet, koska joka päivä elin tuosta sanasta. Nyt olen tutkinut sitä aktiivisesti kohta 45 vuotta, ja sen perustukset eivät ole horjuneet.

Miksi Jumala ei siis ilmesty sen paremmin kuin mitä hän tekee? Niinpä niin, mitä vielä pitäisi odottaa. Ensin hän valitsi yhden kansan omaksi kansakseen. Tälle kansalle hän antoi kirjan, jossa kertoi riittävästi itsestään ja siitä, miten ihminen pelastuu. Hän myös ilmoitti edeltä, mitä tulisi vielä tekemään. Sitten hän lähetti oman Poikansa maailmaan. Antoi jopa Poikansa kuolla nuorena miehenä väkivaltaisen kuoleman. Sitten hän herätti Poikansa kuolleista ja otti takaisin taivaaseen. Tämä kaikki raportoitiin aiemman kirjan jatko-osassa. Mitä hänen pitäisi vielä tehdä?