JEHOVAN TODISTAJAT

Oppi ja toimintatavat

 

1.Jehovan Todistajat -- Mihin he uskovat?

2. Jehovan todistajuus pähkinänkuoressa

3.Vuosi 1914 Jehovan todistajien opissa

4.Jehovan todistajien kohtaaminen

5. Jehovan todistajista eroaminen

6. Jehovan todistajat ja verensiirrot

7. Näin aivopesu toimii käytännössä

8. Onko Jehovan Todistajien oppi Raamatun mukainen? Pasi Turunen

*******************************

1. Jehovan Todistajat -- Mihin he uskovat?

Jehovan todistajien oppi on ovela sekoitus Raamatun tekstejä ja kristillisen kaltaisia opinkappaleita. Heihin oppirakenteensa on samankaltainen kuin Mormoneilla. He välttelevät vaikeita ja arkoja oppikysymyksiä alussa ja johdattavat jäsenensä niiden pariin vasta myöhemmin.

He ovat "orjien järjestö". Tehden toivottoman paljon työtä yrittäessään "ansaita" iankaikkisen elämän, he etsivät pelastusta, eivät armon, vaan "Valtakunnan" jäsenyydestä.

Heillä ei ole henkilökohtaista suhdetta Kristukseen (jota he eivät pidä Jumalana), mieluummin he tuudittautuvat lain ja työn järjestelmään. Uudestisyntyminen on Jehovan todistajalle myös täysin käsittämätön asia. He rinnastavat sen jälleensyntymiseen.

Heidän opillinen mielenkiintonsa painottuu profetioihin. Opin peruspiirre on usko siihen, että Jehova Jumala puolustaa hänelle vihkiytyneitä ja kostaa epäuskoisille maan piirin äkillisesti saavuttavassa tuhossa.

Näin he uskovat:

Jehova Jumala on ollut alusta alkaen. Hänen ensimmäiset luo-mistyönsä olivat Miikael (josta myöhemmin tuli Jeesus) ja Lucifer. Jehova Jumala loi kaiken ainokaisensa kautta, Jeesuksen (Miikaelin). Jehova asetti Luciferin hallitsemaan maata, mutta enkeli tuli Jehovalle kateelliseksi. Hän vietteli Aatamin ja Eevan ja muuttui Saatanaksi. Hän haastoi Jehovan oikeudet hallita ! Niinpä Jehova antoi hänelle 6000 vuotta aikaa voittaa ihmiskunta puolelleen. Kun hän epäonnistuu, Jehova tulee jälleen pystyttämään kuningaskuntansa tuhoten saatanan ja hänen joukkonsa, siten kostaen uskottomille.

Tuhansia vuosia tämän taistelun jälkeen Jehova tarjoaa Miikaelille mahdollisuutta luopua olemassaolostaan. Hänet jälleenluotaisiin ihmiseksi, Jeesukseksi. Tehtävänä olisi kuolla kidutuspaalulla (ei ristillä [vrt. 1 korinttolaiskirje]!) ihmiskunnan vuoksi, tuoden vapautuksen Aadamin synnillisestä perinnöstä. Hän tarjoaisi uskollisille todistajilleen mahdollisuutta päästä iankaikkiseen elämään.

Kun ihminen Jeesus kuoli. Hän jäi kuolleeksi. Hänen uudelleen luomisensa rajoittui hengeksi (ei fyysistä ruumista) ja asuinpaikkana on taivas. Jeesus Kristus (nyt Miikael) palasi maan päälle näkymättömänä 1914 (aikaa on muuteltu myöhemmin) ja toimii nykyisin "järjestönsä" kautta palauttaakseen Jehovan valtakunnan maan päälle.

Lopullinen taistelu Jehovan ja Saatanan välillä, Harmageddonin sota, pitäisi alkaa pian ratkaisten kysymyksen, "Kuka maan päällä hallitsee?". 144 000 Jehovan todistajaa, valiojoukkoon kuuluvat, jotka saivat kokea ylösnousemuksen, hallitsevat Jeesuksen kanssa taivaassa taistelun lopuksi. Loput todistajat (miljoonia) selviävät taistelusta ja elävät iäti maanpäällä "Uuden Maailman" valtakunnassa.

Tuhat vuotta tässä haavemaassa elettyään tullaan valtakunnassa lopulliseen testiin. Saatana päästetään irti ja hän eksyttää monet. Hän ja hänen kanssaan kapinoineet tuhotaan tulella taivaasta. Mitään helvettiä ei ole, vain nopea hävitys. Jehovalla on rajaton valta kaikkiin luotuihinsa tämän jälkeen aina ja iankaikkisesti.

Monien kristittyjen kiistellessä lopunajan tapahtumista, ei voi kuitenkaan olla kiistelyä Kristuksen sovitustyöstä. Muutoin ihminen ei ole kristitty. Jehovan todistajat kantavat lähtemättömästi kultin leimaa: He kiistävät Jeesuksen sovitustyön ristillä olevan riittävä täyteen pelastukseen. Tulee uskoa Jeesuksen olevan Jumala ja tulee myös tunnustaa Hänen ruumiillinen ylösnousemuksensa. Nämä molemmat peruslähtökohdat kristillisestä uskontunnustuksesta Jehovan todistajat kieltävät.

Tarkemmin katsottuna Jehovan todistajat kiistävät suuren osan kristillisiä opinkappaleita (uskon perusteita). He väittävät mm:

- He opettavat että Jeesus Kristus ei ole Jumala. Hän on arkkienkeli Miikael.

- Pyhä Henki ei ole persoona, vain "toimiva voima." Jehovan todistajat kieltävät myös kolminaisuusopin (Isä, Poika ja Pyhä Henki).

- Kun kuolet, olet kuollut. Ihmisellä ei ole sielua sen kummemmin kuin eläimelläkään. Jeesus Kristus ei noussut ruumiillisesti haudasta. Hän nousi henkiruumiina.

- Jeesus on palannut maan päälle 1914. Näkyvä paluu ei ole suunnitelmissa.

- Helvettiä ei ole. Kuolema on samanlainen kuin eläimillä. Kuollessasi on kaikki ohitse. Vain 144 000 suorituvat taivaaseen. Loput uskolliset todistajat herätetään kuolleista maan päälle "Uuden Maailman" puhjetessa kukkaan.

Vihkiessään elämänsä "Uudelle Maailmalle", he eivät saa tietää mitään "Uudesta Elämästä" Jeesuksessa. Tämä on kulttiuskonto ilman pelastusta, ilman toivoa.

2. Jehovan todistajuus pähkinänkuoressa

Jehovan todistajat kokoontuvat kolmesti viikossa kokouksiin valtakunnansaleihin. Saleja on Suomessa yli 200. Jehovan todistajia Suomessa on noin 19000, maailmassa jonkin verran yli viisi miljoonaa. He julkaisevat Vartiotorni ja Herätkää! -lehtiä. Jehovan todistajat ajattelevat uskontonsa olevan ainoa tosi uskonto maailmassa. Itseasiassa he ajattelevat koko maailman olevan heidän vihollisensa, koska koko maailma on paholaisen vallassa (1. Johanneksen kirje 5:19).

Todistajat korottavat erityisasemaan kollektiivisen johtonsa ryhmänä. He pitävät järjestöään välttämättömänä pelastukseen ja tuntevat velvollisuudekseen totella sen jokaista määräystä. He kutsuvat sitä äidiksi (Jumala on Isä), Jumalan kanavaksi tai Jumalan järjestöksi ja osoittavat sille täyden luottamuksensa ja uskollisuutensa. Itse asiassa he tekevät järjestöstään epäjumalan pitäessään sitä yhteisenä pelastajana ja herrana.

Jehovan todistajat ovatkin joutuneet korjailemaan opetuksiaan vuo-sien varrella. He näkevät tämän olevan todiste totuuden selvemmästä ymmärtämisestä eli valon kirkastumisesta eikä suinkaan osoitus opetusten muuttumisesta. Useimmat Jehovan todistajat eivät yleensä ajattele niiden muuttuvan tulevaisuudessa. Viime vuosinakin monet Jehovan todistajien opetukset ovat kuitenkin muuttuneet. Jehovan todistajat esimerkiksi opettivat, että vuonna 1914 eläneet ihmiset tulisivat näkemään maailman lopun. Nyt maailman lopulle ei ole asetettu takarajaa. Jehovan todistajat kieltäytyvät asepalveluksesta ja siviilipalveluksesta. Nykyisin Jehovan todistajat kuitenkin hyväksyvät siviilipalveluksen.

He uskovat, että aivan pian tulevan maailman lopun jälkeen maapallosta tulee paratiisi, jossa Jehovalle uskolliset voivat elää onnellisina ikuisesti. He uskovat, että lisäksi 144 000 ihmistä pääsee taivaaseen hallitsemaan uutta paratiisimaata yhdessä Jeesuksen kanssa. Nyt elävillä ihmisillä ei ole enää tilaisuutta päästä 144 000:n joukkoon, sillä luku täyttyi jo v. 1931. He voivat kuitenkin päästä suureen joukkoon liittymällä Jehovan todistajain seurakuntiin, jolloin heidän on sanouduttava irti muista uskonnollisista yhteisöistä ja kieltäydyttävä asepalveluksesta ja äänestämisestä vaaleissa. Heidän on tunnustettava uskonsa upotuskasteessa, joka on samalla vihkimys "julistajaksi": jokainen Jehovan todistaja on aktiivinen saarnaaja.

Jokaisella julistajalla on paitsi tuntitavoite, myös lehti- ja uusinta-käyntitavoite. Vuodesta vuoteen he tekevät tätä robotintyötään päätoimistosta, New Yorkin Brooklynista tulevien ohjeitten mukaisesti. Monet heistä ovat luopuneet kaikesta nyky-yhteiskunnassa, koulutuksestansa, jotkut jopa omaisistaan elääkseen 'Uuden Maailman yhteiskunnassa' kartuttaen ja kasvattaen järjestön omaisuutta ja hankkien käännyttämistyöllä uusia kartuttajia. Bisnes kukoistaa Jehovan todistajien piirissä. Seura omistaa korttelikaupalla kiinteistöjä New Yorkin parhaimmilla paikoilla; lisäksi maatiloja, konventtihalleja, valtakunnansaleja ja haaratoimistoja yli 200:ssa eri maassa. Seuran teoksia julkaistaan miljoonapai-noksina. Ilmainen työvoima valmistaa kirjat, ja hoitaa myös niiden jakelun, tietysti lunastettuaan ne ensin itselleen. Näin Seura välttyy monilta välillisiltä kuluilta, joita liike-elämässä voitaisiin kutsua riskeiksi.

Seurakunnan tilaisuuksien runko muodostuu esitelmä- ja työkokouksista, varsinaisia jumalanpalveluksia ei Jehovan todistajilla ole. Ehtoollinen vietetään vain kerran vuodessa. Kun kristityt uskovat, että leipä on Kristuksen ruumis ja viini on Veri tai muuttuu siksi, on Jehovan todistajille sillä vain vertauskuvallinen merkitys. Kaiken kukkuraksi ehtoollisen ottavat vain ne, jotka tuntevat kuuluvansa 144 000 valitun joukkoon, muiden ollessa vain todistamassa tapahtumaa.

Jäsenten tulee lisäksi pidättäytyä tupakasta, verta ei saa käyttää ravintona, verensiirto on kielletty samoin kuin juopumus. Vain yhteisön hyväksymiä oppeja saa edustaa.

Nykyisistä Jehovan todistajista toimivat irrallaan yhteisöstä Russellin kuoleman jälkeen irtautuneet ryhmät, jotka eivät hyväksyneet Rutherfordin linjaa. Jehovan todistajatkin ovat aikojen saatossa jakautuneet.

3. Vuosi 1914 Jehovan todistajien opissa

Jehovan todistajien lahko syntyi Pennsylvaniassa 1872 Charles Taze Russellin innoittamana. Russell oli alunperin protestantti, mutta hylkäsi opin, koska ei voinut millään uskoa sitä, että Jumala lähettäisi ketään ihmistä helvettiin. Nuoruudessaan hän istui kerran adventistien tilaisuudessa ja suorastaan lumoutui käsittäessään, että Raamatusta voitaisiin laskea maailman lopun hetki. Hän työsti monimutkaisen laskelman. Hän päätteli, että Kristus olikin palannut näkymättömässä muodossa 1874 ja perustaisi valtakuntansa 1914, 40 vuoden valmistelujen jälkeen (1874 - 1914), jona aikana seulottaisiin pyhät ja valtakuntaan kelvolliset. Tuollainen vuosiluvuilla leikkiminen viehätti monia ihmisiä ja Russell saikin teoriansa ansiosta paljon seuraajia. Monimutkaisiin Raamattuun perustuvien laskelmien maailmanlopun takarajaksi on ennustettu ainakin vuosia 1914, 1915, 1918, 1925 ja 1975, uusia ennustuksia ei sittemmin ole tullut.

1897 Russell alkoi julkaista Vartiotornia (Zion´s Watchtower), josta myöhemmin kehittyi Jehovan todistajien tärkein propaganda väline. Hän kirjoitti kuusiosaisen tutkielman Raamatun kirjoituksista painottaen vahvasti, että ihmiset eksyvät pimeyteen, mikäli tutkivat Raamattua ilman hänen selitysteoksiaan. Epäonnistunutta maailmanlopun ennustustaan hän yritti korjata viittaamalla ennustusten epätarkkuuteen, selittäen, että ne täyttyisivät vähitellen ja asteittain. Lisäksi hän meni muuttamaan selitysteoksissaan mainittujen ennustusten vuosilukuja.Tämä on havaittavissa vertailtaessa vuosien 1908 ja 1916 laitoksia toisiinsa. Hän viittasi maailmansodan alkamiseen, yhdistäen sen Danielin kirjassa (12:1) mainittuun "ahdistuksen aikaan" ja lopun ajan Harmageddonin taisteluun. 31.10.1916 Russell kuoli.

Joseph Franklin Rutherford

Toisen epäonnistuminen on toisen onni. Russelin seuraajaksi yhteisön johtoon nousi Joseph Franklin Rutherford (1869 - 1942), hän oli opiskellut lakia ja toiminut asianajajana ja jonkin aikaa erikoistuomarina, sen jälkeen hän käytti "tuomarin" arvonimeä. Rutherford oli tutustunut Vartiotornin sanomaan jo v. 1894, ja hän oli toiminut yhteisön lainopillisena neuvonantajana vuodesta 1907. Rutherford opetti, että v.1914 todella tapahtui jotain: saatana heitettiin ulos taivaasta ja sai aikaan maailmansodan. Kristus istuuntui valtaistuimelleen taivaassa, jossa luvattu uusi valtakunta syntyi ja "virallisesti" maailmanloppu siis tulikin (tätä on jälkeenpäin muutettu). Rutherford lähetti Todistajat levittämään sanaa valtakunnasta ihmisille, ennen kuin Harmageddonin taistelu alkaa. Hän korvasi Russelin kirjat omillaan ja antoi Russelilaisille heidän nykyisen nimensä "Jehovan Todistajat".

Sanomaa levitettiin intomielisesti ja antaumuksella. Järjestö ennusti maailmanlopun vuoteen 1975, ja monet jäsenet myyvät kotinsa ja omaisuutensa vihkiytyen kokopäivätoimiseen Jehovan todistajuuteen. Kun maailmanloppua ei tullutkaan, monet jättivät järjestön.

Rutherford kirjoitti Russelin selitysteoksiin seitsemännen osan väännellen oppia niin, että monien Russelilaisten oli sitä vaikea niellä, seurasi syytöksiä mm. varojen väärinkäytöstä ja jäseniä erosi.

Vuosien kuluessa kello käy armotta monille Vartitornin profeetoille, paljastaen heidät vääriksi profeetoiksi. Jehovan todistajat eivät kuitenkaan uskalla ajatella itsenäisesti eivätkä kyseenalaistaa kuulemaansa, sillä yht’äkkiä saavuttava tuomionpäivä pyyhkii sellaiset Todistajat maanpäällisestä valtakunnasta pois. Profeetat saavuttavat automaattisesti kiistattoman aseman jäsenistön silmissä, vaikka ennustaisivat mitä tahansa.

Jehovan todistajuus on klassinen esimerkki, mitä on uskonnollisen liikkeen rakentaminen ennustusten ja profetioiden varaan, sen sijaan, että nojaisivat Kristuksen täydelliseen sovitustyöhön.

4. Jehovan todistajien kohtaaminen

Lähestyäksesi Jehovan todistajia oikein, antaa seuraavassa ohjeita entinen Jehovan todistaja Paul Blizard. Hän syntyi Jehovan todistaja perheeseen, ja eli yhteisössä tiiviisti 28 vuotta. Hänen uskoontulonsa tapahtui kristittyjen todistusten kautta sekä tutustumalla kirjallisuuteen, joka kertoi Jehovalaisuudesta muutenkin, kuin heidän omasta näkökulmastaan.

- Todista heille! Jehovan todistajat uskovat, ettei kenelläkään voi olla yhteyttä Jumalaan ilman Jehovan todistajien järjestöä. Kerro heille, mitä elämässäsi tapahtui ja miten Jumala on vastannut rukouksiisi. He eivät tiedä, miten siihen pitäisi suhtautua. Näyttivätpä he kuuntelevan tai eivät, olet ainakin julistanut heille evankeliumin. Sano heille, "Rukoilen puolestasi." Heidän lähdettyään mene polvillesi rukoukseen ja rukoile Jumalaa avaamaan heidän silmänsä.

Tarkoittaako tämä sitä, että kirjoituksista keskustelu on heidän kanssaan hyödytöntä?

Ei. Jos todella haluat keskustella heidän kanssaan vakavasti, anna heidän puoli tuntia puhua aivan keskeyttämättä. Älä esitä kysymyksiä äläkä kommentoi. Anna heidän pitää koko esitelmä. Sen jälkeen kerro heille kuunnelleesi heitä puoli tuntia kohteliaasti hiljaa ja että odotat vastavuoroisesti samaa heiltä. Tällä tavalla pääset esittelemään heille koko evankeliumin. Älä päästä heitä ahdistelemaan kysymyksillä äläkä anna heidän keskeyttää, he tulevat yrittämään sitä.

Miten tällaiseen voi valmistautua?

On hyvä tuntea Raamattunsa ja olisi hyvä tuntea myös heidän opetuksensa.

Miten he tulevat vastaamaan?

Älä odota näkeväsi hedelmien kypsyvän välittömästi. Kun uskoni järjestöön sammui ja silmäni avautuivat, meni minulta silti kaksi vuotta tulla ulos yhteisöstä. Jehovan todistajalle on lähes shokki havaita, että he eivät olekaan Jumalan organisaatio. He alkavat, kuten minäkin, kuitenkin kysellä, että missä Jumala sitten on ja alkavat etsiskellä "täydellistä" kirkkoa.

Heitä on kielletty lukemasta anti-Jehovalaista materiaalia, mutta uteliaisuudelleen useimmat eivät voi mitään. Mikäli he onnistuvat saamaan materiaalin niin, että muut eivät näe, eivätkä ota sitä pois, he jossain vaiheessa varmasti lukevat sen.

Keskustellessasi heidän kanssaan he eivät osoita mitään tunteita. Mutta voin vakuuttaa, että minulla oli. Uskovien kertoessa Raamatusta ja kertoessa Pyhästä Hengestä jotain tapahtui sisälläni. "Jeesus" ja "Pyhä Henki" tekivät minulle ihmeellisiä asioita, he kertoivat. Kävellessäni autolleni vapisin.

Miten ihmiset kohtelivat sinua Jehovan todistajana?

Minua on viskelty kaikenlaisella rojulla, vettä on heitelty ja koiria on usutettu kimppuuni. Jehovan todistajilla ei ole mitään mahdolli-suutta käyttäytyä ja elää kuten ei-uskovaiset. Heidän on silti osoitettava rakastavansa heitä.

Olisiko hyvä kohteliaisuudesta ottaa Vartiotorni?

Älä milloinkaan ota heidän materiaaliaan. Älä anna heille rahaa.

Odotellessa heidän saapumistaan ovelle, olisiko mahdollista tehdä vielä jotain?

Heidän autojensa tuulilasinpyyhkimiin voi jättää lentolehtisiä. Johtajat varoittavat todistajia sisällä valtakunnansalissa, "älkää ottako heidän kirjallisuuttaan. Pysykää kaukana heistä; he vievät teidät luopumuksen tilaan; he vihaavat teitä." Mutta olemalla vain siellä ja kantamalla vaikka jotain kylttiä tai lehtistä ja kertomalla heille, "Jeesus rakastaa sinua" ja "Sinun täytyy syntyä uudesti ylhäältä", suurin osa Jehovan todistajista ei voi peitellä uteliaisuuttaan vaan he tulevat lukemaan lehtisenne. Ja kun samalla vanhemmat tulevat kieltämään sen ja käskevät nuorta pidättäytymään juttelemasta teidän kanssanne repien lehtistä pois

kädestä, olet jo tavoitteessasi. Nuoren ajatukset heräävät. Mene heidän luokseen ja laita lentolehtisiä heidän autoihinsa.

Miksi lentolehtiset autoissa ja tapaamiset suurissa tapahtumissa ovat niin hyvä asia?

Kotiovellasi Jehovan todistajat on ohjeistettu olemaan ottamatta materiaaliasi. Jos vain yksi ilmestyy ovellesi, olet onnekas, sillä kun heitä tulee kaksi, he vahtivat toisiaan, se on onneton lähtökohta hyvälle kontaktille.

Vihollinen on suojannut maaperänsä varsin tarkasti. Voit haastaa heitä kysymällä; "Mistä mättää? Jos olet Jumalan järjestöstä, etkö ole vapaa lukemaan mitä haluat? Jos sinulla todella on totuus, se tuskin kaatuu mihinkään tarkasteluun."

Paul Blizard Ministries

5. Jehovan todistajista eroaminen

Monen taival Jehovan todistajien yhteisössä päättyy kuitenkin joko eroamiseen tai erottamiseen. Vuosittainen vaihtuvuus on varsin suuri. Jehovan todistajia hallitaan pelolla ja uhkailuilla, ja lähteneiden niskaan kaadetaan suoranainen kirous.

Monet liittyvät ja monet lähtevät Jehovan todistajista vuosittain. Lähtijän osa ei ole koskaan kunniakas tai helppo. Samat säännöt pätevät erotettuihin kuin eronneisiinkin. Erotetut ja eronneet ovat toki tervetulleita takaisin Jehovan todistajiin. Tosin se ei käy aivan helposti. On osoitettava katumusta. Vanhimmat katsovat sopivan ajan, joka on käytävä tilaisuuksissa, vähintään kolme kertaa vii-kossa täytyy osallistua. Kukaan ei tuona aikana puhu katuvalle tai edes tervehdi häntä. Tämä osaltaan aiheuttaa sen, että vain jotkut tulevat takaisin. Ja ne, jotka eivät tule, joutuvat elämään pelossa. Harmageddonin sota saattaa alkaa aivan yllättäen, ja siinä nämä luopiot tuhoutuvat. Arvioitu vuosittainen poistuma lienee noin 10 000 ihmistä maailmanlaajuisesti.

Kun Jehovan todistajalla menee hyvin, ja kulissit pysyvät pystyssä, ei ole mitään varsinaista hätää. Ongelmaksi muodostuu kuitenkin joutua luopumaan kaikesta lähtiessä. Lähtiessäsi saat jättää ihmisarvosi, ystäväsi, uskontosi, joka oli niin merkityksellinen ennen ja aloittaa kaiken tyhjältä pöydältä. Monelle tämä on liikaa ja he jatkavat sokeasti uskoen, koska totuuden tunnustaminen itselle saattaisi olla liian kivuliasta. Perustellusti voidaan kysyä myös, onko elämä, jossa järjestöllä on vastaus kaikkiin kysymyksiin, onnellinen? Usko kaikki niin kuin me, tai lähde!

Mikäli sitten joutuu erotetuksi, merkitsee se, että Jehovan todistajat julistavat erotetun / luopion heille käytännössä kuolleeksi. Erotettua ei enää tervehditä, ei edes sukulaisia ja monesti ei myöskään perheenjäseniä. Erotettu menettää kaikki ystävänsä ja sukulaisensa, mikäli he ovat Jehovan todistajia. Rangaistuksen ankaruus korostuu, koska todistajalla ei saisi olla muita ystäviä, kuin Jehovan todistajia. Muut ovat epäkelpoa seuraa. Useimmiten Jehovan todistajista lähtenyt ihminen jää täysin yksin liikkeen kirous niskassaan.

Seuraavat syyt saattavat riittää erottamiseen:

·opilliset erimielisyydet

·oppien vastaisten mielipiteiden ilmaiseminen julkisesti

·esiaviolliset suhteet

·avioliiton ulkopuoliset suhteet

·uudelleen avioituminen (riippuen tilanteesta)

·verensiirron ottaminen

·veren luovuttaminen

·alkoholismi

·homoseksuaalisuus

·juhlien viettäminen

·poliittinen aktiivisuus

Erottaminen on näppärä keino pitää Jehovan todistajat rivissä. Jehovan todistajia hallitaan pelolla. Jehovan todistajain järjestö lienee siinä mielessä ainutlaatuinen uskonnollinen yhteisö maailmassa, että se uskaltaa ottaa omiin käsiinsä oikeuden rangaista jäseniään väärinteosta ja antaa heille tuomion, jonka langettaminen kuuluu yksinomaan Jumalalle. He pyrkivät ulottamaan henkisen kontrollin ja painostuksen myös järjestöstä lähteneeseen antaen tämän kokea hirvittävää syyllisyyden ja epäonnistumisen tuntoa.

6. Jehovan todistajat ja verensiirrot

Mistä kielto juontaa?

Perustelut verensiirtojen kieltämiseksi ovat Jehovan todistajien keskuudessa vaihdelleet vuosikymmenten aikana. Alunperin käsitettiin verensiirron olevan sama asia kuin veren syömisen. Tällä perusteella oli helppoa kieltää verensiirrot. Jehovan todistajat ovat ainoa liike, joka kieltää verensiirrot.

Alkujaan erehdyttiin ajattelemaan: "Verensiirron suorittaminen ei ole mitään muuta kuin ravitsemista tavallista lyhyempää tietä. Valmiin veren laittamista suoniin ruokailun sijasta, joka monien vaiheiden jälkeen muuttuu vereksi." (Vartiotorni joulukuu 1961)

Tämä jouduttiin luonnollisesti kiertämään, kun huomattiin, että argumentti ei pidä paikkaansa. Viimeisten vuosikymmenien aikana Jehovan todistajien kanta verensiirtoon ei enää perustu veren syömiskieltoon vaan se on muutettu kielloksi "vastaanottaa verta elämän ylläpitämiseksi." Tämä hienosti muotoiltu lause kieltää yhdellä iskulla muunkin veren käytön. Jehovan todistajilta unohtuu tässä, että Mooseksen laissa kiellettiin vain veren syönti.

Edes oman veren tallettaminen itselleen tehtävää autologista verensiirtoa varten ei ole sallittua, koska verta ei vuodateta maahan, vaan se lasketaan takaisin potilaaseen. Lääketiede puolestaan pitää verensiirtoa elimensiirtona, annetun veren toimiessa samassa tehtävässä kuin potilaan oma veri kuljettaen elimistössä happea. Elimistö ei käytä sitä ravinnoksi.

Nykyään useiden veren eri komponenttien käyttö on sallittua Jehovan todistajille. Veren ainesosia voidaan käyttää, vaikka niiden eristämiseksi pitää säilyttää ja käsitellä pahimmillaan jopa tuhansia litroja verta. Plasma taas on sellaisenaan kiellettyä, vaikka se on pääasiassa vettä; albumiinit, globuliinit, fibrinogeenit sekä hyytymistekijät sallitaan joten kiellettyjen listalle jäävät suolat ja vesi!

Ainesosien käyttö siis sallitaan, vaikka alkuperäinen määräys oli karttaa verta. Tuhansia litroja verta joudutaan käsittelemään näiden ainesosien erottelemiseksi ja Jehovan todistajat saavat hyötyä näistä, valkosolut muuten taas ovat kiellettyjä, ja niitähän on esim. äidinmaidossa!

Tämä näkemyksen hienoinen muuttaminen on saanut Jehovan todistajat kyselemään, minkälaisiin perusteisiin nykyinen veren käytön kieltävä säännös nojaa. Muitakin muutoksia on viime aikoina tullut. Siviilipalvelus on sallittu, alumiiniset keittiötarvikkeet ovat luvallisia samoinkuin rokotusten ottaminen. 1980 on kumottu monille yllätyksenä myöskin elintensiirrot, joskaan monet Jehovan todistajat eivät vieläkään ole tietoisia näistä muutoksista! Hyvin todennäköisesti verensiirrot tultaneen myös sallimaan lähiaikoina.

Jehovan todistajien kansainvälinen yhteenliittymä Associated Jehovah's Witnesses for the Reform on Blood kertoo Seuran johdon olevan hyvin tietoinen verikysymyksen perustelujen ontuvuudesta. Nykytiedon valossa, biologisten todisteiden sekä Raamatun pohjalta voidaan todeta, että tämä opetus on vailla mitään vakuuttavia perusteita ja monet ovat luottavaisia sen suhteen, että se tullaan kumoamaan.

Bulgarian tapaus

Bulgariassa keväällä 1998 Jehovan todistajilta evättiin mahdollisuus lailliseksi uskonnolliseksi järjestöksi. Jehovan todistajien kieltäytyminen verensiirroista nähtiin lainvastaisena, sen riistäessä jäseniltään perustuslaillisen valinnanoikeuden terveyttä ja elämää koskevissa asioissa. Jehovan todistajat veivät asian Euroopan ihmisoikeuskomissioon. Asiaa ei koskaan käsitelty oikeusistuimessa, sillä asia ratkaistiin sovintoehdotuksen hyväksymisellä.

Sovintopäätöksen virallisessa asiakirjassa Seura lupaa seuraavaa: "Liittyen verensiirroista kieltäytymiseen, hakemuksen jättänyt seura huomauttaa että vaikka tämä on osa Jehovan todistajien uskonnollista oppia, sen hyväksyminen riippuu jokaisen yksilön henkilökoh-taisesta valinnasta. Jehovan todistajia, jotka päättävät valita verensiirron, ei kohtaa mikään uskonnollinen rankaisutoimenpide. Näin-ollen se tosiasia, että Jehovan todistajien uskonto on verensiirtoja vastaan, ei voi aiheuttaa "kansalliselle terveydelle" mitään uhkaa, koska jokainen yksilö on vapaa tekemään oman valintansa."

Varsin mielenkiintoista, kun kysymyksessä on kirjaimellisesti elämän ja kuoleman kysymys. Suomessa Jehovan todistaja erotetaan liikkeestä verensiirron vuoksi, Bulgariassa verensiirrot ovat sallittuja.

Ilman tätä muutosta olot Bulgariassa olisivat Jehovan todistajilla vaikeutuneet huomattavasti. Järjestö olisi ollut laiton, ja se ei olisi nauttinut yhteiskunnan suojelusta. Painostuksen edessä Jehovan todistajat olivat valmiit myymään verensiirron. Ihmisoikeuskomission istunnon pöytäkirja, joka on päivätty 03.07.1997, sisältää tarkan selonteon tapahtumista.

7. Näin aivopesu toimii käytännössä

Miten Jehovan todistajien aivopesu toimii? Kyseessä on muutaman askeleen ohjelma, ja tarkastelemme sitä lähtien liikkeelle oveen koputtamisesta. Koska tässä aivopesussa on monesti kyse enemmästä, kuin pölynimurikauppiaan käynnissä, on strategiakin tarkkaan hiottu. Se ei perustu pakottamiseen, ennen kuin uskova on vahvasti Vartiotornin otteessa. Mikäli sinusta tulee Jehovan todistaja, käynet läpi oheista kaavaa, joka saattaa toki tapauskohtaisesti vaihdella hieman :

Näin sinuun yritetään vaikuttaa.

1. Saat käsiisi Jehovan todistajien materiaalia. Ottaessasi vastaan materiaalin (kirja tai lehti), sinut merkitään kiinnostuneeksi ja luoksesi tullaan pian uudelleen. Uuden käynnin tarkoitus on saada sinut kiinnostumaan materiaalin tutkimisesta. Suhtautumisestasi jää kor-tistoon merkintä.

2. Keskustelu. Tämä kestää noin tunnin. Sen aikana Todistaja avaa Raamattunsa esitellen sinulle Vartiotornin näkemyksiä asioista. Usein apumateriaalina käytetään Raamattua viitteellisesti lähinnä tukemaan Vartiotornin oman kirjallisuuden uskottavuutta. Sinulle pyritään luomaan tarve oppia jotakin todistajalta ensimmäisissä keskusteluissa. Opit nopeasti, että oikeat vastaukset kysymyksiin löytyvät vain kirjoista (ei Raamatusta!). Seuraavaksi sinut opetetaan muotoilemaan vastaukset omin sanoin. Tämän merkitys on siinä, että opit ajattelemaan kuten kirja opettaa, etkä vain ulkolue. Yleensä käydään läpi vain yleisiä asioita, jotka on helppo hyväksyä. (Tätä käännytystä kestää korkeintaan 6 kk, elleivät Jehovan todistajat ole tuohon mennessä saaneet sinua liittymään mukaan, sinut jätetään rauhaan.)

3. Saat valmiita vastauksia kysymyksiisi. Niihin kysymyksiin, joita sinut johdatetaan kysymään. Tämä systeemi toimii kaikissa keskeisissä kysymyksissä. Sinusta tuntuu, kuin saisit jonkinlaisen avaimen onneen tai löytäisit siihen oikotien. Opin kritisoiminen ei ole tarpeen eikä sitä hyväksytä. Oikeita kysymyksiä saa kysyä. Oikeat kysymykset ovat niitä, joihin toisille Jehovan todistajille on opetettu oikeat vastaukset.

4. Kun olet hieman syvemmällä "verkossa" sinulle tarjotaan Vartiotornin omaa Raamattua. Sitä kutsutaan Uuden Maailman käännökseksi. Tätä versiota käytetään tutkittavien kirjojen lainauksissa. Raamattu muistuttaa oleellisesti oikeaa Raamattua, mutta sieltä on huolella muuteltu kolmisen sataa tärkeää jaetta paremmin tukemaan Vartiotornin opetuksia.

5. Liittyessäsi koet saapuvasi uuteen ihanaan ympäristöön rakastavien ihmisten pariin. Tästä eteenpäin he ovat kaikki, mitä sinulla on. He ovat vapautesi, ystäväsuhteesi ja jopa mielipiteesi tulevai-suudessa. Jos olet ollut yksinäinen, olet muuttanut paikkakunnalle, tai olet ehkä menettänyt läheisesi saatat turvautua sinua lähestyviin Jehovan todistajiin. Myös rakkaus-suhteiden kautta lahkoon on liitytty.

6. Jehovan todistajat ovat huomioineet sen, että läheisesi saattavat huolestua uudesta uskostasi. Siksipä he jo varhaisessa vaiheessa profetoivat sinulle, että Saatana lähettää luoksesi lähimmäisen, jolla on Jehovan todistajien vastaista propagandaa. Sen lisäksi sinut on jo aivopesty samassa profetiassa, että ystäväsi ei ole vain huolestunut, vaan onkin selvästi paholaisen asialla. Verkko alkaa kiristyä.

7. Tässä vaiheessa yleensä viimeistään valitaan suunta. Jehovan todistajat ja uusi elämä heidän kanssaan tai vanha elämä. Tästä eteenpäin Jehovan todistajien suggestion valta on varsin vahva.

8. Tunnet itsesi imarrelluksi ja huomatuksi. Tämä on toinen tärkeä tunnetason tekijä. Jehovan todistajat antavat runsaasti myönteistä palautetta oikeista vastauksista. Aluksi he antavat sitä jopa vääristä vastauksista. Valtakunnansali voi tarjota mahdollisuuksia tuntea itsensä tärkeäksi sitä kaipaavalle ja suo mahdollisuuden tyydyttää kunnianhimoa. Myös huonon itsetunnon omaavalle se saattaa aluksi tarjota mahdollisuuksia.

9. Sinut kutsutaan mukaan alueelliseen kirjatutkisteluun. Sen edetessä Raamatun totuudet korvataan kokonaan Jehovan todistajien opeilla ja ajatustavoilla. Sinulle luodaan käsitys, että ihmiskunnan tuho on oven edessä ja Harmageddonin taistelu on tulossa. Ainoa pelastusmahdollisuus on tietysti Jehovan todistajuus.

10. Jossakin vaiheessa sinulle paljastuu, että tiellä eteneminen edellyttää ehdotonta järjestölle antautumista. Vartiotorni (johtajat kollektiivisesti) on Jehovan todistajien palvonnan kohde, koska henkilöpalvonta on kiellettyä. Vähitellen sinua ohjataan omaksumaan uusia käsitteitä, uutta puheenpartta, vaatetusta, ajatusmallia, reagointimalleja. Osan näistä sisäistänet huomaamattasi.

11. Uskolliseksi osoittautuessasi pääset kasteelle, jossa virallisesti liityt "Jumalan organisaatioon". Näin käyt sisälle turvakaupunkiin eikä maailmantuhoa enää tarvitse pelätä, vaan Harmageddonin taistelun läpi selviydyt "uuden maailman yhteiskuntaan".

12. Sinut valtuutetaan järjestön palvelijaksi ja lähdet johdattamaan ihmisiä pelastukseen. Ympyrä sulkeutuu ja huomaat vuorostasi saapuvasi lähimmäisesi kotiovelle.

13. Sinut koulutetaan käännyttäjäksi. Saat viisi tuntia viikossa opetusta, kuinka puhua vakuuttavasti, torjua vastustusta, miten esittää raamatunkohtia ja miten selviytyä keskusteluista voittajana. Käyt näyte- ja harjoituskeskusteluja. Koska käytät kuukausittain monia tunteja ovella seisomiseen, opit soveltamaan eri lähestymistek-niikoita. Tuntien harjoittelulla hiot lähestymistapaasi ja vastauksiasi yleisimpiin kysymyksiin ja vastalauseisiin.

14. Jehovan todistajat eristävät sinut entisistä ystävistäsi sekä rationaalisesta ajattelusta. Liikettä kritisoivat julkaisut kielletään. Kirkot, hallitukset, yliopistot jne. esitellään paholaisen välineinä. Uusi identiteettisi on Jehovan todistaja. Yhteydet perheeseen katkeavat, sillä et enää saa viettää juhlapäiviä. Joulu, pääsiäinen, äitienpäivät ja syntymäpäivätkin kielletään, koska ne ovat vastoin Jumalan tahtoa. Myös muut yhteydet muihin kuin Jehovan todistajiin katkeavat ja sosiaalinen kanssakäyminen vaikeutuu. Eristäminen on tärkeää, jotta sinua voidaan kontrolloida henkisesti. Ja tehokasta tämä henkinen eristäminen onkin. Myös tupakointi kielletään erityisenä syntinä. Poliittinen toiminta tulee lopettaa. Kaikenlainen äänestäminen, jopa koulun vaaleissa saattaa johtaa erottamiseen. Osallistumista urheilutapahtumiin katsellaan hiukan pitkin hampain, sillä se voi olla epäjumalan kunnioittamista ja lipun tai kansallislaulun kunnioittaminen on epäjumalan palvelemista. Jos jumalanpalveluksia toimittaa pappi, ne ovat kiellettyjä -saatananpalvomista-, vaikka kyseessä olisi kirkkohäät tai hautajaiset.

15. Vain Vartiotornin väellä on pääsyä ajatusmaailmaasi. Suhtaudut halveksien ulkopuolisten mielipiteisiin, sillä et enää pidä heitä tasavertaisina. Jehovan todistajana toistelet Valtakunnansalilla oppimiasi lauseita, kuten ystäväpiirisikin. Kertaus on tehokas opetus.

16. Sinut johdatetaan opin perusteelliseen tuntemiseen, jotta voisit julistaa sitä myös muille. Jäät täysin tietämättömäksi Raamatulli-sesta pelastustiestä.

17. Olet kovassa menossa mukana. Aluksi saattaa tuntua muka-valtakin, kun on jatkuva kiire. Järjestö täyttää päiväsi erinäisillä menoilla, uusien jäsenten hankinta ja raamatuntutkistelut vievät aikaasi. Viitisen tuntia viikossa vierähtää Valtakunnansalilla. Perhehartaudet tulevat lisäksi, joissa yleensä käydään läpi kokous aineistoa sekä omat hiljaiset hetkesi. Toki sinulla täytyy vielä löytyä aikaa lueskella järjestön kirjallisuutta itseksesikin.

18. Jos sitten väsähdät, palvelusvalvojasi herää. Saat uhkavaatimuksen osallistua, tai vaelluksesi Jehovan todistajan tiellä loppuu. Tämä tarkoittaa sitä, että et pääse iankaikkiseen elämään. Mikäli osallistut kokouksiin, merkitsee se sitä, että henkinen kontrolli toimii ja yhteisö hallitsee päätöksentekoasi. Tässä vaiheessa voinet vielä jättää kaiken saamatta Jehovan todistajien kirousta niskaasi.

19. Pakkovalta. Tämä on henkisen kontrollin viimeinen osa. Saatat joutua tuomittavaksi ja saamaan rangaistuksen mistä tahansa rikkomuksesta Vartiotornia kohtaan. Et voi enää erota rangaistuksetta tai kyseenalaistaa järjestöä. Et enää ajattele itse, vaan niin kuin järjestö ajattelee. Et myöskään voi ilmaista järjestön kannasta eroavia mielipiteitä tai keskustella niistä toisten Jehovan todistajien kanssa. Kaikki kritiikki johtaa kurinpitotoimiin.

 

8. ONKO JEHOVAN TODISTAJIEN OPPI RAAMATUN MUKAINEN?

Pasi Turunen

Jehovan todistajien on uskottava ja opetettava mitä tahansa "Jehovan näkyvä järjestö" sanelee uskottavaksi. Lukuisat radikaalit oppimuutokset asettavat kyseenalaiseksi väitteet siitä, että vain järjestö kykenisi ymmärtämään Raamattua oikein.

Jehovan todistajien oma raamattukäännös ns. Uuden maailman käännös (Um) on maailman arvostetuimpien ja nimekkäimpien Raamatun alkukielten tuntijoiden toimesta todettu epäluotettavaksi. Tämä johtuu siitä, että jakeita, joiden sisältö sellaisenaan on risti-riidassa Jehovan todistajien käsitysten kanssa on muuteltu heidän oppinsa mukaiseksi.

Lisäksi Um:een on Uuteen testamenttiin lisätty - ei palautettu - sana "Jehova", jota ei esiinny yhdessäkään tuhansista kreikkalaisista alkuteksteistä tai tekstikatkelmista. Tällaiseen ei yksikään vas-tuunsa tunteva kääntäjä sortuisi, sanovat Raamatun alkukielien kanssa elämäntyönsä tehneet asiantuntijat.

Eräs tarkimmin varjeltuja salaisuuksia on ollut se ketkä itse asiassa käänsivät Uuden maailman käännöksen. Jehovan todistajat eivät kerro ketkä käänsivät Um:n. Mistä johtuu moinen salailu? Se voi selittyä sillä tosiseikalla, ettei ettei yhdelläkään "kääntäjistä" julki-suuteen vuotaneitten tietojen mukaan ollut riittävää pätevyyttä Raamatun alkukielissä. Tätä tosiasiaa ei ole haluttu tuoda päivän valoon.

Olennaista on tietysti se voidaanko Jehovan todistajien oppi perustella Raamatulla. Jehovan todistajat itse ovat sitä mieltä, että heidän oppinsa perustuu tiukasti Raamattuun. Silti on olemassa metrikaupalla kirjallisuutta, jossa heidän oppinsa on osoitettu olevan ristiriidassa Raamatun kanssa. Pelkkä väite Raamatullisuudesta ei riitä, jos oppi suurelta osin perustuu asiayhteyksistä irrallaan tulkittuihin jakeisiin. Jehovan todistajat pitävät itseään kristittyinä. Tun-tuisi suvaitsemattomalta sanoa, etteivät he sitä ole. Tosin Jehovan todistajat itse pitävät itseään ainoina tosi kristittyinä ja ovat näin yhtälailla suvaitsemattomia toisin uskovia kohtaan.

Viimekädessä kristillisyys mitataan sillä, mikä on Jehovan todistajien opin sisältö - onko se Raamatun ilmoitukseen johdonmukaisesti ankkuroitu.

Seuraavassa on lueteltu eräitä kristillisen opin kohtia, jotka Jehovan todistajat kieltävät. Lukijan kannattaa itse tarkistaa annetut Raamattuviitteet ja vetää johtopäätökset siitä ovatko Jehovan todistajat oikeassa kieltäessään kyseiset opit.

Jeesus Jumala eikä enkeli - Joh. 20:28; Kol. 2:9; 1 Joh. 5:20 ja Hebr 1 ja 2 luvut

Pyhä Henki on persoona eikä persoonaton voimavaikutus, - Joh. 16: 13-15; Apt. 5:3-4; 13:2

Sielu/Henki Katoamaton, irtautuu kuollessa ruumiista - Matt.10:28; Luuk.16:19-31; 2 Kor. 5:1-8; 12:2-4;

Kadotus-Helvetti / Jumalattomille varattu kuolemanjälkeinen ikuinen rangaistus - Luuk. 16:19- 31; Ilm. 14:9-11; 20:11-15

Lisää Jehovantodistajista
Takaisin
Paluu