|
Sielun kuolemattomuus
ja ruumiin ylösnousemus © Luvalla lainattu Pekin
internetsivuilta (tällä hetkellä ei käytössä.) Sisällys - Käsite sielu - Käsite henki 1. Hengellinen kuolema 2. Ruumiillinen kuolema 3. ’Toinen kuolema’ C. MITÄ ON KUOLEMAN
JÄLKEEN, VÄLITILA 1. Välitila VT-ssa 2. Välitila UT:ssa - Jeesuksen opetus välitilasta: Rikas
mies ja Lasarus (Luuk 16:19-31) - UT:n
opetus uskovan kuolemanjälkeisestä tilasta nyt D. MITÄ ON RUUMIIN YLÖSNOUSEMUS - Ruumiin ylösnousemuksen periaate 1. Jumalattomien ylösnousemusruumis 2. Jumalan omien ylösnousemusruumis 3. Kahden luontoiset ylösnousemukset 4. Ylösnousemusten eri vaiheet historiassa 5. Neljä aikajaksoa ja kunkin ’viimeinen päivä’ Ihminen luotiin fyysisesti, henkisesti (eli sielullisesti)
ja hengellisestä täydelliseksi (1 Moos 1:31). Hänet
oli toisin sanoen tarkoitettu kasvamaan
ja kehittymään Jumalan yhteydessä kuolemattomana ja eheänä kokonaisuutena:
"Silloin Herra Jumala teki maan
tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä
tuli elävä sielu." (1. Moos. 2:7).
Käsite sielu Sielulla tarkoitetaan Raamatussa mm. ihmispersoonallisuuden kokonaisuutta
ja sen korkeinta arvoa, kuten yllä (vrt. "uskon päämäärä
sielun pelastus", 1. Piet. l: 9) mutta usein myös sisäistä olemustamme erotukseksi
ruumiillisesta olemuksestamme (vrt. "... tänä yönä sinun sielusi vaaditaan
sinulta pois", Luuk. 12:20). Raamatussa käytetään
yleisesti tätä kaksijakoa ihmisestä puhuttaessa (vrt. .. 'tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua',
Matt. 10:28), mutta
myös tarkempi kolmijako ruumiiseen,
sieluun ja henkeen on selkeä (vrt. "...säilyköön koko teidän henkenne
ja sielunne ja ruumiinne nuhteettomana", 1. Tess.
5:23). Sieluamme voidaan kutsua välirenkaaksi henkemme
ja ruumiimme välillä. Ruumiin välityksellä olemme yhteydessä aineelliseen
maailmaan ja fyysisiin tarpeisiin. Hengen
välityksellä olemme yhteydessä Jumalaan ja hengelliseen todellisuuteen.
Tämä elämän kokonaisuus koetaan sielussa, jossa tunnemme,
ajattelemme ja tahdomme ja teemme valintoja sekä maallisten että hengellisten
asioiden suhteen. Sielu (hepr. ’napas")
merkitsee Raamatussa toisinaan myös samaa kuin ’elämä" tai "henki’ .
Siksi sanotaan esim. että ’lihan sielu (elämä) on veressä’,
3. Moos. 17:11. Raamattu tarkoittaa tällöin, että veri
on kaiken fyysisen elämän ydin ja siksi sanotaan myös, että ’veri on sielu’
eikä että sielu vain on veressä, 5. Moos. 12:23. Veri
on myös lunastuksemme väline, ja siksi pyhänä pidettävä. Tästä johtui verensyöntikielto esim.
Mooseksen laissa. Käsitys, jonka mukaan ihmisen
sielu persoonallisen tietoisuuden merkityksessä
(eläimillä ei ole sielua) olisi myös veressä pohjautuu siis virheelliseen raamatuntulkintaan. Käsite henki Vain Jumalalla on elämä itsessänsä (Joh.
5:26) niin, että Hän voi tehdä luomansa olennot eläviksi. Ihmisen kohdalla oli
kuitenkin kyse enemmästä kuin vain ruumiillisesta elämästä, kuten eläimillä. Raamatun alkuteksti 1. Moos. 2:7: ssä puhuu hengen (hepr. ’ruah’=
henki, tuuli) antamisesta Aadamille itse asiassa monikossa:’...puhalsi hänen
sieraimiinsa elämien hengen.’ Jumala antoikin maan tomusta tehdylle
ihmisruumiille hengen kolminkertaisessa merkityksessä: 1. Ihminen sai fyysinen
elämän ruumiiseensa, kuten eläimetkin 2. ihminen sai henkisen
(psyykkisen) elämän, joka teki hänestä
eläimistä poikkeavan persoonan, ’sielun’ 3. ihminen sai hengellisen elämän, jonka
kautta hän oli yhteydessä Jumalaan Näiden kolmen ihmiselämän tason erottaminen on tärkeää
Raamatun tekstiä tulkittaessa Sanaa henki (ruah)
käytetään kaikissa näissä tapauksissa, mutta merkitys on kussakin asiayhteydessä
erilainen: 1. Fyysistä elämää tarkoitetaan sellaisissa kohdissa kuin Job 27:3 ja 5:
"...niin kauan kuin minussa vielä henkeä on ja Jumalan henkäystä
sieraimissani... Siihen asti kunnes henkeni heitän, en luovu
hurskaudestani." Ruumiillista elämää tarkoitetaan myös Jaak.
2:26:ssa: 'Sillä niinkuin ruumis ilman henkeä
on kuollut, niin myös usko ilman tekoja on kuollut." Samoin esim. Saarn. 3:19:ssä: ’Niinkuin toiset
kuolevat. niin toisetkin kuolevat; yhtäläinen henki on kaikilla.
Ihmisillä ei ole mitään etua eläinten edellä, sillä kaikki on turhuutta.’ Kyse on siis siitä elämän ja
"hengen" (ruah) tasosta. joka tekee vain
ruumiin eläväksi. 2. Henkistä (psyykkistä
t. sielullista) elämää eli ihmispersoonallisuutta tarkoitetaan sanalla "ruah" esim. kohdassa Sak.
12: 1: "Näin sanoo Herra, joka on jännittänyt taivaan ja perustanut maan
ja joka on luonut ihmisen hengen hänen sisimpäänsä.’ Vertaa Saarn. 3:11:
’Kaiken hän on tehnyt kauniisti aikanansa, myös iankaikkisuuden hän
on pannut heidän sydämeensä’. Ne, jotka käsittävät ihmishengen ja -sielun
katoavaiseksi, uskovat jälkimmäisen kohdan tarkoittavan sitä, että Jumala on
pannut vain tietoisuuden iankaikkisuudesta ihmisten sydämeen. Tämä tulkinta ei kuitenkaan
vastaa ensiksikään sitä sanan ilmeisintä merkitystä, joka on se että iankaikkisuus
itsessään on pantu ihmisen sydämeen eikä vain jonkinlaista
tietoisuutta ikuisuudesta. Toiseksi Raamatun opetus kaikkialla muualla on se,
että ihmisen henki (ja sielu), jonka Jumala ’on luonut hänen sisimpäänsä’, on
katoamaton ja ikuinen, vrt. Jeesuksen sanoihin: "Älkääkä peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi
tappaa sielua." (Matt. 10:28). Samassa jakeessa
Herra varoittaa myös "sielun sekä ruumiin" mahdollisuudesta joutua
helvettiin so. ikuiseen vaivaan tietoisessa tilassa. Ihmispersoonaa
tarkoitetaan hengeltä myös Hebr. 12:23:ssa, jossa
kuvataan iankaikkiseen elämään saapuvia kristittyjä, jotka ovat tulleet " . täydelliseksi tulleitten vanhurskasten henkien tykö". Kaikessa
tässä on kyse ihmispersoonan luonnollisesta, mutta
ikuisesta ja katoamattomasta osasta, joka on pysyvästi olemassa - joko
taivaassa tai kadotuksessa ylösnousemusruumiiseensa yhdistettynä. 3. Hengellistä elämää eli elämää Jumalan yhteydessä tarkoitetaan
hengellä taas kohdassa Joh. 3:6: ’Mikä lihasta on
syntynyt., on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki’, tarkoittaen
uudeksiluotua ihmishenkeä. Samoin Hes.
36:26:ssa: ’Ja minä annan teille uuden sydämen, ja uuden hengen minä
annan teidän sisimpäänne ...’ Kyse on siis ihmishengestä,
joka on yhteydessä Pyhään Henkeen: ’(Pyhä) Henki itse todistaa meidän henkemme
kanssa (siis omakin henkemme todistaa), että me olemme Jumalan
lapsia." (Room. 8:16). Pyhän Hengen yhteyttä oman henkemme kanssa kuvataan
myös 1. Kor. 2:12:ssa: "Mutta me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan sen
Hengen, joka on Jumalasta, että tietäisimme, mitä Jumala on meille
lahjoittanut.’ Ilman lankeemusta ihmisen elämä paratiisissa olisi niitä
ilmeisimmin johtanut yhä lisääntyvää Jumalan kirkkautta kohden. Ihminen
kokonaisuudessaan oli ’elävä sielu’, joka oli paratiisissa verhottu Jumalan kirkkaudella
(Ps. 8:4-7). Lankeemuksessa menetettiin tämä kirkkaus
(Room. 3:22,33). Vasta lankeemuksen
seurauksena ihmisen osaksi tuli kuolema (1.
Moos. 2:16,17). 1. Moos. 2:17: ssä
puhutaan ensimmäisen kerran kuolemasta: "...mutta hyvän- ja pahantiedon
puusta älä syö, sillä sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla
kuoleman." Raamatun mukaan kuolema kohtaa ihmistä kolmessa merkityksessä,
kuten elämäkin saatiin kolmessa merkityksessä: 1. hengellinen kuolema - ero Jumalasta elämän aikana 2. ruumiillinen kuolema - ero ruumiista elämän päätteeksi
3. "toinen kuolema" - ero Jumalasta ikuisuudessa Kuolema ei siis missään kohden merkitse tyhjiin
häviämistä, vaan eroa. Tarkastelemme kutakin kolmea kohtaa erikseen: 1. Hengellinen kuolema
Aadamille ja EevalIe
tapahtui ensimmäiseksi hengellinen kuolema lankeemuksen
jälkeen paratiisissa. He eivät "sinä päivänä" nimittäin kuolleet
fyysisesti eikä heidän sielullinen elämänsäkään kuollut, vaan he joutuivat eroon
Jumalasta eli kuolivat
hengellisesti. Juuri
tätä Ef. 2:1 selventää: ’Ja Jumala on eläviksi tehnyt
teidät, jotka olitte kuolleet synteihinne ja rikoksiinne’'
Hengellinen kuolema tapahtuu meille jokaiselle varhaisemmassa
henkilökohtaisessa historiassamme, lapsuudessamme. syntien tähden (Room.
7:9,10). Ihmiset elävät luonnollista elämäänsä hengellisen kuoleman tilassa. Se
on kaikkien osana (Ef. 2:1-3). Kuoleman tila ei kuitenkaan
missään kohden merkitse tiedotonta ja tajutonta tilaa. Synteihinsä ja
rikoksiinsa kuollut ihminen "vaeltaa tämän maailman menon mukaan’ (Ef. 2:2). Raamattu puhuu myös ihmisistä, jotka ovat ’kahdesti
kuolleita’ (Juud. j. 12) tarkoittaen hengellisen elämänsä
uudelleen kadottaneita ihmisiä, jotka kuitenkin edelleenkin "vaahtoavat
omia häpeitään". Jumalasta pois kääntyneet enkelit, pimeyden
riivaajahengetkin, ovat kuoleman henkivaltoja, eivätkä missään tekemisissä
elämän kanssa, mutta silti ne tuhoavat kaikkea elämää ja ovat täysin tietoisia ja aktiivisia henkiä,
jotka eivät katoa (osa niistä on vapaana, Ef. 6:12,
osa vangittuina, Juud. j. 6). Hengellisen kuoleman
tila jatkuu ihmiselläkin ikuisuudessa tietoisena ja tajuisena
tilana, johon palataan tuonnempana. 2. Ruumiillinen kuolema Tämä (samoin kuin sairastumiseksi ja vanhenemiseksi kutsuttu
fyysisen elimistömme rappeutuminenkaan) ei ole alkuperäinen luonnonlaki tai
biologinen välttämättömyys, vaan ruumiillinen kuolema on Jumalan määräyksestä synnin tähden
tullut rangaistus koko ihmiskunnan
sekä luomakunnan osaksi. (Room. 5:12; 6:23; Hebr
9:27). Ruumiillinen kuolema merkitsee hengen ja sielun väliaikaista eroa
ruumiista, joka rappeutuu ja maatuu maaksi. Sielu ja henki jatkavat
tietoista olemassaoloaan joko tuonelassa tai paratiisissa (jota kutsutaan myös
kolmanneksi taivaaksi) riippuen siitä, onko kyse uskovasta vai jumalattomasta. 3. ’Toinen kuolema’ koskee vain niitä, jotka eivät ole uudestisyntyneet ennen
ruumiillista kuolemaansa. He kuolevat siis ilman yhteyttä Jumalaan, elämän
Lähteeseen. Toinen kuolema merkitsee ikuista kadotusta, helvettiä, johon
jumalaton tuomitaan. Tuomio ei tapahdu kuitenkaan heti kuoleman jälkeen vaan
sielu viettää aikansa tuomiopäivään saakka tietoisessa tilassa tuonelassa. Tätä ruumiillisen
kuoleman ja ylösnousemuksen välistä ajanjaksoa kutsutaankin välitilaksi väliaikaisuutensa
tähden. Esimerkiksi rikas mies joutui tuonelaan välittömästi kuolemansa
jälkeen. Jeesuksen mukaan hän "nosti silmänsä tuonelassa, vaivoissa ollessaan’ (Luuk.
16:23). Välitilassa vietetyn jakson päätteeksi jumalaton herätetään
ruumiillisesti kuolleista ja tuomitaan henkiruumiillisessa olotilassa lopulliseen
tilaansa: "Kuolema ja tuonela
antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat, ja heidät tuomittiin, kukin
tekojensa mukaan. Ja Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema, tulinen
järvi." (Ilm. 20.13,14). Se on "iankaikkinen kadotus Herran kasvoista
ja hänen voimansa kirkkaudesta" (2 Tess 1:9), ei
siis tyhjiin häviäminen vaan ikuinen ero Jumalasta. Jumalalla on kuitenkin kaikkea kuolemaa ja kadotusta varten
suurenmoinen LUNASTUSRATKAISU: Hän antoi Poikansa meidän tähtemme, ettei yksikään
joka Häneen uskoo, hukkuisi, vaan meillä
olisi iankaikkinen elämä Jumalan yhteydessä (Joh.
5:24; 11:25) uudessa kirkkauden maailmassa (Ilm. 21:5-7). C. MITÄ ON KUOLEMAN
JÄLKEEN, VÄLITILA Välitilalla tarkoitetaan siis olotilaa, jossa ihminen
viettää aikaansa fyysisen kuolemansa ja ruumiin ylösnousemustapahtuman välillä.
Välitilaa kutsutaan Raamatussa tuonelaksi (VT:ssa ’sheol’, UT:ssa "hades") tai uskovien kyseessä ollessa paratiisiksi eli
kolmanneksi taivaaksi. (2 Kor. 12:2-4). Väärät käsitykset
sielun nukkumisesta tai tiedottomuudesta Uni tai tajuttomuus ovat ilmiöitä,
jotka kuuluvat biologiseen, ruumiilliseen olomuotoomme, ts. johtuvat sielun kytkemisestä
ruumiintoimintoihimme. Puhuessaan "kuolemaan nukkumisesta’ Raamattu
tarkoittaa aina ruumista, joka "lepää" ylösnousemuksen
päivään saakka. Mm. adventistit ja Jehovantodistajat
ovat virheellisesti omaksuneet opin sielun unitilasta ruumiin menettämisen
jälkeen. Sielu kuitenkin jatkaa tietoista olemassaoloaan ruumiista
eroamisen jälkeen, ks. Job 19:26; Jes. 14:9: Hes. 32:21; Luuk. 16:19-; Fil.
1:23; Ilm. 6:9-11. 1. Välitila VT:ssa VT puhuu vain tuonelasta (sheol). VT:ssa ilmoitusta iankaikkisesta elämästä ei yleensäkään
tunnettu kuin välähdyksenomaisesti. "Pelastus" tarkoitti yleensä pelastumista
ruumiillisesta kuolemasta ja hädästä. Siksi VT:ssa
ei puhuta erityisestä erotuksesta hurskaiden ja jumalattomien välillä
tuonelassa. "Sheolissa" ei tunnettu uuden
elämän toivoa, siellä ei ollut jumalasuhdetta - olemassaolo oli varjomaista (Saarn. 9:10; Ps. 6:6; 88:11-13). Kuitenkin tiedettiin se, että tuonelassa ollaan tietoisessa
olotilassa, ks Jes.
14:9, 10. Hurskaiden pelastustoivo VT:ssa
suuntautui odottamaan pelastusta kokonaan pois tuonelasta, (Ps.16:10-, Hoos. 14:14). "Tässä näemme Jumalan kasvatusta. Vanhassa
testamentissa ei toivoa suunnata niinkään paljon ajattelemaan sielun olemassa
oloa kuoleman jälkeen, kuin toivomaan kuoleman
voittamista. Myöhempi profeetallinen ilmoitus osoittaa, että tämä
kuoleman ja tuonelan voittaminen tapahtuu ylösnousemisessa ...
Jes. 26:19.’ (0. Hallesby). Sielun autuasta olotilaa, johon kristitty pääsee heti
kuoleman jälkeen, ei vielä VT:n ilmoituksessa siis tunnettu. 2. Välitila UT.-ssa Maailmaan tullessaan Kristus toi: 1. uuden käsityksen
tuonelasta ja 2. muutoksen itse
tuonelaan. Jeesuksen opetus
välitilasta: Rikas mies ja Lasarus Luuk.16:19-31
- "vahvistettu juopa" uskovan ja jumalattoman
välillä - silti yhteys kommunikoida
keskenään -
olotila ('tuska" tai "lohdutus’) riippuu
tavasta, jolla ajallinen elämä on vietetty - uskovat saavat lohdutusta
- jumalaton "näki’,
’huusi", koki "tuskaa" - jumalaton tunsi tuskaa myös pelastumattomista omaisistaan, siis oli
jatkuvasti järjellisesti tietoinen elämästä ja sen totuuksista. Kristus astui itsekin alas tuonelaan
(Room. 10:7; Ef 4:8,9; 1. Piet. 3:19).
Ristinkuolemallaan Hän kukisti perkeleen, jolla oli kuolema vallassaan (Hebr. 2:14) ja nyt yksin Kristuksella on ’kuoleman ja tuonelan
avaimet" (Ilm. 1:18) so. suvereeni hallintavalta näillä alueilla. Kristuksen astuttua kuoleman valtakuntaan välitila lakkasi merkitsemästä
uskovalle entisen kaltaista tuonelassa oloa (Ef.
4:8; Hebr. 11:39-40) ja muuttui
autuaaksi olotilaksi Herran yhteydessä taivaassa eli "paratiisissa
". UT.n opetus uskovan kuolemanjälkeisestä
tilasta nyt: - Kuolemanjälkeinen olotila on UT:n
uskovalle "kolmas taivas" (2. Kor. 12:2). Nimitys
"taivas" kuvastaa tässä yhteydessä Jumalan asuinsijaa ’ylhäällä’, erotukseksi
entisestä tuonelasta, joka oli alhaalla ("Isä meidän, joka olet taivaassa..."). Nimitys ’kolmas taivas’
on myös erotukseksi ensimmäisestä ja toisesta taivaasta eli pilvitaivaasta ja
avaruuden tähtitaivaasta, jotka molemmat ovat tätä luomakuntaa. - Kuoleman jälkeinen olotila on uskovalle
"paratiisi’ (2. Kor. 12:4). Nimitys johtuu siitä, että myös alkuperäinen
maanpäällinen paratiisi oli ihmistä varten valmistettu ainoa täydellinen ja turmeltumaton
paikka ja siellä oli elävä yhteys Jumalaan (1 Moos.
3:8). - Kuolemanjälkeinen olotila on
uskovalle paikka, jossa hän heti kuolemansa päivänä saa
olla Jeesuksen kanssa paratiisissa (Luuk.
23:43). - Kuolemanjälkeinen olotila on
uskovalle paikka, jossa uskova on ’kotona Herran luona’ (2. Kor. 5:8). - Kuolemanjälkeinen olotila on uskovalle
paikka, jossa kuullaan "sanattomia sanoja’(2. Kor. 12:4). - Kuolemanjälkeinen olotila on
uskovalle paikka, jossa käyminen oli Paavalille ’erinomainen ilmestys’ (2. Kor.
12:7). - Kuolemanjälkeinen
olotila on uskovalle
paikka, jossa "Kristuksen kanssa oleminen" on "monin verroin
parempaa kuin elämä Jumalan
yhteydessä maan päällä’. (Fil.
1:23). - Kuolemanjälkeinen olotila on paikka, jossa sielut
keskustelevat Jumalan kanssa tuomioista Ilm. 6:9-11). -
Kuolemanjälkeinen olotila on uskovalle paikka, jossa sielu voidaan pukea ja vaatettaa ylösnousemusta
odoteltaessa (Ilm. 6:9-11; 2. Kor.5:1-8).
Mikään Raamatun asiaa koskevista opetuksista ei sovellu
näkemykseen sielun ’unitilasta’ tai sen tyhjiin häviämisestä kuoleman jälkeen. D. MITÄ ON RUUMIIN YLÖSNOUSEMUS ’Älkää ihmetelkö tätä, sillä hetki
tulee, jolloin kaikki, jotka haudoissa
ovat, kuulevat hänen äänensä ja tulevat esiin, ne, jotka ovat hyvää
tehneet, elämän ylösnousemukseen mutta
ne, jotka ovat pahaa tehneet, tuomion
ylösnousemukseen." - "haudoissa ovat"; ylösnousemus koskee siis
fyysistä ruumista - ruumis on voitu hävittää vaikka atomeiksi – silti "Jumalaa
on tuova esiin poisnukkuneet", siis
ylösnousemuksessa ihmisen kolminaisuuspersoona,
henki, sieluja ruumis, kootaan jälleen yhdeksi persoonaksi tuomiota
ja palkanmaksua ja ikuista olotilaansa varten. IHMISEN LOPULLINEN OLOTILA ON SIIS HENKIRUUMULLINEN
- ei pelkästään "henkinen" tai "hengellinen", kuten
kreikkalaisessa dualismissa ja muussa pakanallisessa filosofiassa opetetaan. Ruumiin ylösnousemuksen periaate: - välitilassa (tuonelassa tai
taivaassa) sielu odottaa ylösnousemuksen ja lopullisen palkanmaksun päivää,
jolloin se puetaan uuteen ruumiiseen - ihminen tuomitaan tai saa palkan
vain ruumiillisen elämänsä aikana tekemistään teoista;
ruumiinsa ulkopuolella ihminen ei enää ole sellainen persoona, joka kykenisi
suorittamaan valintoja joista hän on moraalisessa vastuussa. Siksi kaiken
tuomion on tapahduttava tilassa, jossa ihminen on palautettu ruumiilliseksi
persoonaksi: "Sillä kaikkien meidän pitää ilmestyä Kristuksen
tuomioistuimen eteen, että kukin saisi sen mukaan, kuin hän ruumiissa ollessaan on tehnyt, joko
hyvää tai pahaa.’ (2. Kor. 5: 10). - ylösnousemuksen tapahtuessa uusi
ruumis tulee esiin sisäistä henkeä vastaavassa
olomuodossa (2 vaihtoehtoa): -
Joh8:44 "te olette isästä
perkeleestä" - jumalattomat tuodaan esiin kadotetussa
ylösnousemusruumiissa – Matt. 10:28 -1.
Joh. 3:9 uskovat ovat uudestisyntyneet
"Jumalan siemenestä" - uusi ruumis on Kristuksen
kirkkauden ruumiin kaltainen – Fil. 3:21 Raamattu opettaa tästä, että ruumiimme on "siemen",
josta ylösnousemuksen päivänä nousee esille sen ’oma varsi" (1 Kor. 15:38). 1. Jumalattomien ylösnousemusruumis ("varsi") on siis
perkeleellinen, paholaisen kuvan kaltainen hypersomaattinen olomuoto, jonka paikka on ikuisessa kadotuksessa,
jossa se kykenee kärsimään sekä henkistä
että fyysistä tuskaa
loputtomiin. Vapahtajamme Jeesus Kristus sanoo itse: ’Ja jos sinun kätesi
viettelee sinua, hakkaa se poikki. Parempi on sinulle, että käsipuolena menet
elämään sisälle, kuin että, molemmat kädet tallella, joudut helvettiin,
sammumattomaan tuleen, jossa heidän matonsa ei kuole eikä tuli sammu. Ja jos
sinun jalkasi viettelee sinua, hakkaa se poikki. Parempi on sinulle, että
jalkapuolena menet elämään sisälle, kuin että sinut, molemmat jalat tallella,
heitetään helvettiin, jossa heidän matonsa ei kuole eikä tuli sammu. Ja jos sinun silmäsi viettelee sinua,
heitä se pois. Parempi on sinulle, että silmäpuolena menet sisälle Jumalan
valtakuntaan, kuin että sinut, molemmat silmät tallella, heitetään
helvettiin, jossa heidän matonsa ei kuole eikä tuli sammu. " (Mark. 9:43-48). " Älkääkä peljätkö
niitä, jotka tappavat ruumiin. mutta eivät voi tappaa sielua; vaan ennemmin peljätkää häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa
helvettiin.’ (Matt. 10:28). 2. Jumalan omien ylösnousemusruumis ("varsi")
on Kristuksen kirkkauden ruumiin kaltainen ikuista autuutta ja vapautta nauttiva hypersomaattinen
olomuoto, jonka paikka on Jumalan kasvojen rajattomassa kirkkaudessa ja
valtakunnassa, jossa pystymme liikkumaan, elämään ja palvelemaan vailla mitään materiaalisia tai
katoavaisuuden aiheuttamia rajoituksia: "Rakkaani, nyt me olemme Jumalan
lapsia, eikä ole vielä käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Me tiedämme tulevamme hänen
kaltaisikseen, kun hän ilmestyy, sillä me saamme nähdä hänet
sellaisena, kuin hän on. " (1. Joh. 3:2). "Mutta meillä on yhdyskuntamme taivaassa,
ja sieltä me myös odotamme Herraa
Jeesusta Kristusta Vapahtajaksi. joka on muuttava meidän alennustilamme ruumiin kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi sillä
voimallaan, jolla hän myös voi tehdä kaikki itsellensä alamaiseksi." (Fil.
3-20,21). 3. Vaikka ylösnousemuksia
kuvataan eri nimityksillä, niitä on Herran sanojen mukaisesti vain KAHDEN luontoisia, elämän ja
tuomion ylösnousemukset: Elämän ylösnousemus: -
ensimmäinen
ylösnousemus (Ilm. 20:6) -
parempi
ylösnousemus (Hebr. 11.35) -
vanhurskaitten
ylösnousemus (Luuk. 14:14) -
ylösnousseiden kuolleitten joukosta (Fil. 3:16) Tuomion ylösnousemus: -
häpeän
ja iankaikkisen kauhistuksen ylösnousemus (Dan. 12:2) -
vääräin ylösnousemus (Apt. 24:15) 4. Ylösnousemus tapahtuu
lopun ajan historian eri vaiheissa Ensimmäisissä vaiheissa herätetään Herran omat ja vasta ns.
viimeisellä tuomiolla jumalattomat (1. Kor. 15:23 ja
24 sanoo: "...mutta jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus, sitten
Kristuksen omat hänen tulemuksessaan; sitten tulee loppu, kun hän antaa
valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun, kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken
vallan ja voiman.") 5. Raamatussa esiintyy
usein sanonta "Viimeisenä päivänä". On olemassa neljä raamatullista aikajaksoa, joiden viimeisenä
päivänä" tapahtuu YLÖSNOUSEMUS ja TUOMIO: a) Jeesuksen lihassa
olon ajan viimeinen päivä =(Golgatan päivä):
- TUOMIO tapahtui ristillä; meidän
syntimme tuomittiin ja meidät vanhurskautettiin -
YLÖSNOUSEMUS: Kristus ja monta nukkunutta pyhää. Matt. 27:50-52 b) Seurakunnan ajan viimeinen
päivä (=ylöstempauksen päivä): - YLÖSNOUSEMUS: "Kristuksessa kuolleet" tempauksen yhteydessä 1 Tess. 4:13-1 8. - TUOMI0: Uskovat palkitaan
Kristuksen tuomioistuimen edessä taivaassa, Room. 14:10; 2 Kor. 5: 10. c) Vihan ajan viimeinen päivä (=Kristuksen maan päälle tulon päivä): -'YLÖSNOUSEMUS: Vihan ajan marttyyrit
Ilm. 20:4. - TUOMiO:
Kansat tuomitaan maan päällä Matt. 25:31,32; Jooel 3:1,2,12 ja antikristus kukistetaan 2 Tess 2:8; Ilm.19:20.
d) Tuhatvuotisen
valtakunnan viimeinen päivä (=maailman loppu): -'YLÖSNOUSEMUS: Kuolleet, suuret ja pienet
Ilm. 20:12. - TUOMIO: Kuolleet tuomitaan suuren valtaistuimen
edessä maailman kadottua. Ilm 20:12-15.
(Huom. millenniumissa
eläneet uskovat saavat luonnollisesti samassa yhteydessä myös
ylösnousemusruumiinsa ja palkkionsa.) Uusi taivas ja uusi maa luodaan.
- Huomioitavaa: 3. ja 4.
tuomiolla uskovat ovat mukana tuomareina Kristuksen kanssa -
eivät suinkaan enää tuomittavina, ks. Ilm. 2:26-29; Matt.
19:28; 1. Kor. 6:2-3 ja Ilm. 3:21 sekä 20:4. (Tarkemmin
näistä voit opiskella Ilmestyskirjan tulkinnan kurssilla näillä sivuilla sekä
tästä: Armon ja tuomion istuimet Jumalan taloudessa.) "Nooan aikaiset sielut".
"Onko rikkaan miehen ja Lasaruksen tapaus vertaus?’. ’Tarkoittivatko
Jeesuksen sanat ’tänä päivänä’ paratiisissa olemista?’ Veikko Lähde Nooan aikaiset sielut "Sillä myös Kristus kärsi kerran kuoleman syntien
tähden, vanhurskas vääräin puolesta, johdattaaksensa
meidät Jumalan tykö; Hän joka tosin kuoletettiin lihassa, mutta tehtiin eläväksi
hengessä, jossa Hän myös meni pois ja saarnasi vankeudessa oleville hengille,
jotka muinoin eivät olleet kuuliaiset, kun Jumalan pitkämielisyys odotti Nooan
päivinä. -
Sillä sitä varten kuolleillekin on julistettu evankeliumi, että he tosin
olisivat tuomitut lihassa niin kuin ihmiset, mutta että heillä hengessä olisi
elämä, niin kuin Jumala elää.’ (1. Piet. 3:18-20; 4:6). Ensiksikin toteamme, että mainitut kuolleet, joille Jeesus
kuolemansa jälkeen evankeliumia julisti, olivat Nooan aikalaisia. Huolimatta siitä,
että heidän ruumiinsa oli hukkunut jo vedenpaisumuksessa oli heidän henkensä
vielä vankeudessa. He eivät siis olleet hävinneet olemattomiin, eivätpä edes
käyneet tiedottomiksi, eivätkä olleet vaipuneet unitilaan. Onko rikkaan miehen ja
Lasaruksen tapaus vertaus? Luuk 16:19-31
käsittelee rikasta miestä, Lasarusta ja Aabrahamia tuonelassa. Siinä meillä on
jälleen esillä täältä lähteneiden, sekä
synneissä kuolleen ihmisen
(rikas mies) että Jumalan
miehen (Lasarus),
haudantakainen, tietoinen olemassaolo. Jos rikas mies ja Lasarus ovat vain vertauskuvallisia
henkilöitä, niin on sitä myös Aabraham. Ei ole tervettä se, että otetaan
todellinen henkilö ja yhdistetään hänet satuhenkilöiden kanssa. Ja jos Aabraham
ei ole puhunut rikkaalle miehelle, niin kuin Jeesus on sanonut, niin me
asetamme Kristuksen puheet huonoon valoon. Me myönnämme Jeesuksen käyttäneen
paljon vertauksia: jopa melkein kaiken, mitä Hän puhui ulkopuolella oleville,
Hän valaisi vertauksin, mutta en näe, että olisi yhtään vertausta, johon
todellinen henkilö olisi pantu tekemään mielikuvituksellisia tekoja. Ei, elämän
Herra oli nähnyt tapauksen. Aabraham oli ottanut vastan enkelien tuoman, kurjuudessa ja
köyhyydessä eläneen Lasaruksen, ja Aabraham otti miehen helmaansa ja lohdutti
häntä. Myös Kristuksen kaikkivaltias silmä oli nähnyt, kuinka komeasti rikas
mies haudattiin. Tuonelassa on varmaan käyty monta keskustelua, mutta vain tämä
yksi on annettu meidän tietää. En usko, että Jeesuksella oli tarkoitus
pelotella kuulijoitaan tuonelan liepeillä ja tuskilla, vaan asia on väistämätön
totuus, ja Hän toi sen siksi esille varoitukseksi sekä aikalaisilleen että
meille. Ne. jotka tekevät tapauksesta vain vertauksen, vievät
Jeesuksen siinä yhteydessä lausumilta sanoilta niiden varoittavan terän ja
nukuttavat jumalattomia luuloon,
ettei heidän kohdallaan ole enää mitään tämän elämän jälkeen. Koko kertomuksen
kärkihän on se. että ottaisimme vaarin Jumalan sanasta tässä elämässä, ettemme
joutuisi vaivan paikkaan. Katkera on se hetki, jolloin eksytetyt tuonelaan
tultuaan huomaavatkin tapauksen olevan kirjaimellisesti totta. Tapaus pitää täydellisesti yhtä Raamatun perustotuuden kanssa
henkipersoonamme jatkuvasta tietoisesta olemassaolosta kuoleman jälkeen. (Huomautus:. Raamatun
teksti mainitsee aina Jeesuksen puhuessa vertauksin, että kyseessä on juuri
vertaus. Tässä tapauksessa mainintaa vertauksessa ei ole - Jeesus aloittaa
sanoilla: 'Oli rikas mies
...... (Luuk. 16:19) Toinen
huomionarvoinen asia on, että Jeesus vertauksissaan aina käytti kansalle
tuttuja arkipäivän tilannekuvia.) Tarkoittivatko
Jeesuksen sanat "tänä päivänä" paratiisissa olemista? Jeesus lohdutti katuvaa ryöväriä ristillä tunnetuksi
tulleilla sanoilla: "Totisesti Minä sanon sinulle: tänä päivänä pitää sinun oleman Minun
kanssani paratiisissa." (Luuk. 23:43). Ne, jotka
väittävät kuolleiden olevan joka tiedottomia tai olemattomia, asettavat lauseen
välimerkit siten, että sanat 'tänä päivänä" tarkoittaisivat noiden sanojen
olevan vain sinä päivänä lausuttuja, eikä että ryöväri olisi vielä sinä päivänä
päässyt paratiisiin. Sanat kuuluisivat heidän käännöksensä mukaan suunnilleen
tähän tapaan: "Totisesti Minä sanon sinulle tänä päivänä: olet oleva
kanssani paratiisissa.’ Tarkastellessamme esillä olevia sanajärjestyksiä ja verratessamme
niitä toisiinsa näyttävät nuo sanat ’tänä päivänä’ viimeksi mainitussa järjestyksessään
olevan kovin köyhät, aivan tarpeettomat ja vastoin kaikkea käytäntöä. Miksi
Jeesuksen olisi pitänyt mainita
se päivä, jona Hän jotakin sanoi? Hänen
sanansahan ovat iankaikkisia joilla on aina sama arvo. Jos Hän olisi sanonut:
"Totisesti Minä sanon sinulle: olet oleva kanssani paratiisissa",
olisi asia ollut aivan sama. Ne, jotka muuttavat välimerkkejä, tekevät siis nuo
sanat "tänä päivänä’ aivan tarpeettomiksi. Mutta kokonaan toiseksi muuttuu niiden arvo, jos annamme
sanojen olla siinä järjestyksessä kuin ne ovat Raamatussamme. Silloin niille
tulee äärettömän suuri merkitys. Ei Jeesus antanut tuolle päivälle erikoista
arvoa sen tähden, että Hän sinä päivänä puhui, vaan siksi, että se kauhea päivä
oli sittenkin päättyvä ihmeelliseen voittoon. Hän lohdutti ryöväriä. Nämä sanat
todistivat ryövärille ensiksikin sen, että kaikki on anteeksi annettu, ja
toiseksi että vielä samana päivänä he kulkisivat yhdessä paratiisissa. Tämä oli
täydellinen lohdutus siinä tilassa olevalle ryövärille. Vain Jeesus voi
sellaisen antaa. Jeesus tiesi myös ryövärin Hänen lähtönsä jälkeen jäävän
riippumaan ristille vitkallista kuolemaa tehden, ja ymmärsi, mikä mielen apeus
ja sielun pimeys saattoikaan vallata ryövärin hänen ollessaan ilman Herransa
ruumiillista läsnäoloa, heikkenevässä ja kuolemaa lähestyvässä ruumiissaan.
Ristiinnaulituthan saattoivat kestää toistakin vuorokautta tuota kauheaa
kidutusta. Ajatelkaamme, mitä lohtua toivat silloin ryövärille nuo sanat ’tänä
päivänä’. - Niin, vielä tänä päivänä olen oleva Hänen
kanssaan paratiisissa, tänään loppuu minunkin kärsimykseni, ja saan nähdä
Vapahtajani, joka vielä viimeisillä hetkillä antoi anteeksi koko Jumalalle
kelpaamattoman elämäni ja otti minut,
kaikkien hylkäämän, rakastavaan suojaansa. - Totisesti
tämä on paras kuolevalle annettu synninpäästötapaus, mistä olen koko elämässäni
kuullut. Oli hyvä, etteivät nuo välimerkkien muuttajat eläneet
silloin, kun ryöväri ristillä teki kuolemaa. He olisivat pian menneet
selittämään hänelle noiden 'tänä päivänä"-sanojen
todellista merkitystä ja vieneet häneltä sen ilon, jota hän odotti. - Me tiedämme, että ryöväri pääsi pois sinä päivänä, niin
kuin Jeesus oli hänelle luvannut, ja sai käydä paratiisin iloon. Mutta koska ryöväri oli Herran lupauksen mukaan Hänen
kanssaan sinä päivänä paratiisissa, todistaa sekin Raamatun perustotuuden, että
tietoinen olemassaolomme jatkuu ruumiistamme erottuamme. Kirjasta Katomaton ihminen, kust.
Ristin Voitto 1961 |