Vertailu Jeesuksen ja Muhammedin välillä.

Linkin http://gluefox.com/min/orel/jemu.htm suomennus.


Jesus/kristinusko

Muhammed/islam

Jeesus oli ennustettu noin 300 profetia kautta VT:ssa. Hänen syntymä oli ihmeellinen  (myös Koraanin mukaan).

Ei ollut ennustettu profetioissa. Muhammed syntyi niin kuin mikä muu ihminen tahansa.


Hebr. 4:15:ssa sanotaan, että  Jeesus " on koeteltu kaikessa samalla tavoin kuin meitäkin koetellaan; hän vain ei langennut syntiin". Jeesus oli siis synnitön.


Muhammed oli syntinen niin kuin muut ihmiset. Hän valehteli, petti ihmisiä, ei pitänyt sanaansa ja eli seksuaalisessa epäpuhtaudessa. Koraanissa ei sanota kertaakaan, että hän olisi ollut synnitön.


Teki ihmeitä, jotka juutalaiset tunnustivat (joskin he yrittivät väittää, että ne olivat Saatanasta. Jeesuksen tekemät ihmeet osoittivat, että hän todella oli Jumalan lähettämä.


Ei tehnyt ihmeitä, mitä hän yrittää mitätöidä Koraanissa. Ainoa ihme oli Koraanin vastaanotto, toisin sanoen hän väitti, että tämä oli yliluonnollinen ilmestys. Tätä ei kuitenkaan muulla tavalla pystytä vahvistamaan.


Jeesus oli jumalallinen.


Muhammed oli tavallinen ihminen.


Jeesus eli oppinsa mukaan ja osoitti, että toimii. Hän ei vain puhunut rakkaudesta, hän oli rakkaus.


Muhammed opetti ja saarnasi, mutta ei elänyt opetuksensa mukaan.


Jeesus ei tehnyt pahoja tekoja.


Muhammed murhasi ja varasti ihmisiltä. Henkilökohtaiset viholliset tapettiin. Hän ryösti karavaaneja, kävi sotia beduiininheimoja vastaan ja otti sotasaaliita.


Jeesus ei koskaan käyttänyt väkivaltaa oppinsa tehostamiseksi. "Joka tahtoo noudattaa hänen tahtoaan, pääsee kyllä selville siitä, onko opetukseni lähtöisin Jumalasta. Joh. 7:17.


Muhammed usein käytti väkivaltaa ihmisten käännyttämiseksi. Koraanikin kehottaa väkivaltaan epäuskoisia vastaan.  


Jeesus opetti rakkaudesta ja totuudesta. Hän ei missään kehottanut opetuslapsia vahingoittamaan, tappamaan tai varastamaan.


Muhammed opetti opetuslapsiaan tappamaan ja varastamaan hänen nimessään.


Jeesus oli puhdas ajatuksissa, sanoissa ja teoissa.


Muhammedilla oli parisen kymmentä vaimoa ja rakastajatarta, joista nuorin oli 10 vuotta.


Jeesus kuoli ihmiskunnan syntien takia.


Muhammed kuoli niin kuin kuka ihminen tahansa.

Jeesus kuoli meidän puolestamme. Jeesus kertoi etukäteen kuolemastaan ja ylösnousemuksestaan.

Muhammed tappoi muita oman intressinsä takia. Muhammed kuoli odottamatta valmistamatta alaisiaan asiasta.


Jeesus nousi kuolleista. tästä kerrotaan monessa paikassa Raamatussa. Esim. evankeliumeissa sekä mm. 1 Kor 15:6 "Hän näyttäytyi viidellesadalle."


Muhammed ei noussut kuolleista. Hänen ruumiinsa jäi hautaan. On myyttejä, että hän nousi taivaaseen, mutta ne ovat vasta myöhään syntyneet. Koraanissa eikä muslimien aikaiskertomuksissa ole siitä mainintaa.


Jeesus ei puhu koskaan itseään vastaan.


Muhammed muuttaa sanomansa koko ajan. Joskus juutalaiset ovat pahinta, mikä löytyy. Joskus ne ovat siunatuimpia kuin muut. Nk. "Saatananjakeissa", (nykyään poistetut, johtivat Salman Rushdien kuolemantuomioon) Muhammed väitti, että pitää myös palvoa Allahin kolmea tytärtä. Hän perui myöhemmin ja muuttui fanaattiseksi kriitikoksi kristittyjen väitteestä, että Jumalalla on Poika.


Raamattu koostuu 66 kirjasta, noin 40 kirjoittajasta, kirjoitetut noin 1600 vuoden aikana hyvin erilaisista henkilöistä, kuninkaista paimeniin. Vaikka ajanjakso on pitkä ja kulttuuriset olosuhteet hyvin erilaiset, on sen sanoma hyvin yhtenäinen ja selkeä. Se sisältää monenlaisia profetioita, joista osa on toteutunut, osa toteutuu meidän päivinämme ja osa lähitulevaisuudessa. Jeesuksesta on noin 300 profetiaa. Myös muista kansoista on profetioita. Raamatun yhtenäisyys johtuu siitä, että kirjoittajat ovat olleet Pyhän Hengen inspiroimina.


Koraani on yhden henkilön kirjoittama, hänen elinaikana. Se ei sisällä konkreettisia profetioita. Se väittää vahvistavansa Raamattua, mutta kieltää sen sanomaa monessa tärkeässä kohdassa.


Satoja vuosia Muhammedin kuoleman jälkeen syntyi erilaisia myyttejä, joilla pyrittiin antamaan Muhammedille korkeampi asema. Näitten legendojen mukaan oli Muhammedin syntymä ennustettu, hän teki ihmeitä ja hän oli synnitön ja hänet temmattiin taivaaseen kuolemansa jälkeen. Jotkut väittävät, että hän nousi taivaaseen Jerusalemista. Tästä ei ole kuitenkaan ole mainintaa Koraanissa tai alkuperäisessä islamperinteessä.  

Professori Alfred Guillaume, joka oli islamin asiantuntija kirjoitti kirjassaan The Traditions of Islam: [1]

"Muslimiapologeetit (uskonsa puolustajat) eivät voineet sallia, että heidän apostolinsa oli toiminut niin epäsuotuissa olosuhteissa verrattuna Jeesuksen valtaviin tekoihin. On sekä ihmeellistä että mielenkiintoista nähdä, miten Muhammedin kuva vähitellen muuttuu ja kehittyy ja lähestyy yhä enemmän evankeliumien Jeesuksen kuvaa.

Takaisin "Islam"

[1] Clarendon Press, London, 1924, sid 134 - 135.


Paluu kotisivulle