iypori

finflag  isrflag


YLEISTÄ ISRAELIN YSTÄVISTÄ

Israelin Ystävät ry / Israels Vänner rf perustettiin jo 1908, siis kauan ennenkuin Israelin valtio julistettiin itsenäiseksi v. 1948.

Yhdistykseen kuuluu 92 paikallisosastoa ja yhteensä noin 9000 jäsentä. Yhdistyksen toimisto on Tampereella. Lähempiä tietoja Israelin Ystävät ry:stä löytyy yhdistyksen internet sivulta !

TOIMINTA-AJATUS

Israelin Ystävät ry toimii yhteiskristillisenä järjestönä Israelin kansan ja valtion hengellisen, henkisen ja aineellisen jälleenrakentamisen edistämiseksi Jumalan Sanan pohjalta sekä toimii jäseniään yhdistävänä ja näiden tätä toimintaa tukevana järjestönä. Tarkoituksensa toteuttamiseksi Israelin Ystävät ry järjestää erilaisia tilaisuuksia ja juhlia, tekee esityksiä ja aloitteita sekä harjoittaa Israelia ja Lähi-itää koskevaa valistus- ja opintotoiminta.

PORIN PAIKALLISOSASTO

Porissa ja Porin seudulla toimii paikallisosasto, johon kuuluu vajaa 200 jäsentä.

Porin osaston johtokuntaan kuuluvat vuonna 2006: Kari Lindberg (pj), Markku Sumiala (vpj), Arja Eloranta (siht), Hannele Elomaa (rahastonhoit.) sekä Mika Murto, Josef Lindell, Seppo Mäki-Arvela, Harri Kaattari ja Reijo Aro-Koivisto.
Johtokunta ottaa mielellään vastaan ehdotuksia toiminnan kehittämiseksi. Voit liittyä yhdistykseen em henkilöiden kautta tai voit myös ilmoittautua suoraan Tampereen toimistoon (puh. 03-314 25100)

Toiminta Porissa syyskaudella 2006

  ISRAELIN YSTÄVÄT ry, Porin paikallisosaston tilaisuudet  .         Paikka on Porin Seurakuntakeskus, Itäpuisto 14 ellei toisin mainita.         Muutokset ovat mahdollisia. Internet : http://www.lindellnet.net/iypori.htm  

Syyskauden 2006 ohjelma:

ti 26.9. klo 18.00 Israel – ilta, Teljän kirkko. Puhuu Kimmo Tepora, musiikki Porin Ylistyslaulajat, juonto Mika Murto.

la 28.10. klo13.00 -      Israel – seminaari, puhujana mm. Hannu Elo ja Seppo Mäki-Arvela.   Musiikki Jorma ja Sinikka Hännikkälä, juonto Josef Lindell.

ti 28.11.klo18.00 Israel-ilta, seurakuntakeskus 1. krs, puhuu Reijo Heikkilä, aiheesta: Ajankohtaista Israelista, musiikki Markku ja Mari Saonegin, juonto Seppo Mäki-Arvela.

ti 12.12.klo18.00 HANUKKA-juhla, Seurakuntakeskus 1.krs (Huom!), puhuu Erik Silvola aiheesta "Mooseksen profetiat Israelin tulevaisuudesta", mukana Seppo Mäki-Arvela, musiikki Laulumiehet.

Tietoja löytyy silloin myös seurakuntien ilmoitustauluilla, missä on myös kokous-ilmoitustaskuja sisältäen syksyn kokous-infon, minkä voit antaa ystäville ja tuttaville.

Tervetuloa tilaisuuksiin ja tuo ystäväsikin !

Takaisin kotisivulle