Tämäkö enää kristinuskoa?

I.   Johdanto
II.  Yhteenveto
III. Omat perusteluni perinteisen kristinuskon puolesta
IV.  Eräiden henkilöiden lausunnot ja mielipiteet
   1. Prof. Heikki Räisänen
   2. Pastori Antti Kylliäinen
   3. Piispa Wille  Riekkinen

I. Johdanto
Kristinuskosta on esitetty monenlaisia käsityksiä ja muunnelmia. Tässä puutun joihinkin liberaaliteologien (historiallis-kriittisten tutkijoiden) yrityksiin "modernisoida" kristinuskoa. Erinomainen teos, jossa käsitellään nykyajan trendejä historiallis-kriittisessä tutkimuksessa, on Timo Eskolan kirja "Ateistit alttarilla". (Teol.tri. Timo Eskola on tutkijana "Suomen teologisessa instituutissa", jossa puolustetaan kristillistä uskoa.  http://www.teolinst.fi  ) Olen siitä lainannut ajatuksia ja sitaatteja kirjoittajan luvalla. Lisäksi viittaan paljon omiin kirjoituksiin internetsivustollani.

Syyt miksi olen tämän artikkelin koonnut ja julkaissut sivustolleni ovat:
- Nämä ajatukset leviävät tämän ajan kristinuskoa kohtaan kriittisesti suhtautuvien ihmisten keskuudessa ja kiehtovat ihmisiä. Nämä tarvitsevat myös tietoa, mitkä tekijät näitten uusien ajatusten takana ovat.
- Myös monet kristityt joutuvat näitten kysymysten keskelle ja tarvitsevat asiatietoja asioitten suhteen.
- Nämä ajatukset leviävät myös helposti Raamattuun tukeutuvien seurakuntien keskuuteen, joten jokaisen kristityn on tiedettävä näistä asioista ja on oltava varuillaan.
- Niille, jotka haluavat evankelioida ihmisiä, on myös tärkeä tuntea ne muuttuneet ajatusmallit, jotka liikkuvat ajassamme.

II. Yhtenveto
Joitakin esitettyjä johtopäätöksiä näitten liberaaliteologien mukaan ovat kärjistetysti mm:
- Ihminen ei ole syntinen. Darwinistiseen evoluutiokuvaan ei mahdu syntiinlankeemus. Koska ihminen silti tekee pahaa, syytetään Jumalaa tästä.
- Koska ihminen ei ole syntinen, hän ei tarvitse sovitusta.
- Näin ollen Jeesuksen pelastustehtävä on ilman merkitystä.
- Vanhurskauttaminen on vain Lutherin vääristämä oppi.
- Koska ihminen ei ole vastuussa synneistään, ei tarvita tuomiota.
- Jeesus ei ollut neitseestä syntynyt eikä suinkaan jumalallinen. Tämä on vain myytti.
- Jeesus ei esiintynyt Messiaana.
- Ruumiillinen ylösnousemus ei ole mahdollinen.
- Raamattu on vain ihmisten kirjoittama kirja ilman jumalallista inspiraatiota ja ilmaisee vain sen ajan ihmisten käsityksiä Jumalasta. Raamattu ei siis ole Jumalan ilmoitusta. Tästä seuraa, ettei voi olla profetioita ja ennustuksia.
- Näin ollen Raamatun ohjeellisuutta ei tarvita tämän ajan "valistuneessa ja sivistyneessä" maailmassa.
- Armo ei erottele uskovaisia ja epäuskoisia. "Kaikki pääsevät taivaaseen."
- Kaikki uskonnot pyrkivät samaan.
- Opeista pitäisi päästä irti ("Oppia koskevissa kysymyksissä vain minä itse voin tietää, mikä on totta minulle", Kylliäinen)

Mielestäni tämä ei ole enää kristillistä uskoa, koska se ei ole Kristus-keskeistä. Se on vain jonkinlainen järjen uskonto, joka ei saisi kulkea kristinuskon nimellä.
Sen takia tämän sivuston laatija (ja kanssani monet, monet muut!) on täysin eri mieltä kaikkien näitten väitteiden kohdalla.

Suuri ihmettelyni ja kysymykseni on: Mitä luterilaisesta kirkosta tulee, kun tällaiset näkemykset valtaavat alaa? Nyt olisi herätyksen aika! Mutta kyllä muutkin kirkot ja seurakunnat joutuvat myös valvomaan, millaisessa ajassa elämme. Nämä mainitut asiat pyrkivät jossakin muodossa ja määrin tunkeutumaan koko kristillisyyteen. Varottavia esimerkkejä löytyy kaikkialla. Raamatun mukaan sieluvihollisen hyökkäykset voimistuvat sitä mukaan, kun hän huomaa, että hänellä on vain vähän aikaa.

III. Omat perusteluni perinteisen kristinuskon puolesta.
Nämä ovat sopusoinnussa tri Eskolan näkemysten kanssa, joskin osittain eri sanankääntein. Nämä perustelut on pidettävä mielessä, kun lukee näitten liberaaliteologien lausuntoja ja näkemyksiä, jotka on esitetty seuraavassa kappaleessa.

- Kristillinen usko ei ole ihmisten keksimä (tietyt tulkinnat voivat toki olla), vaan se on Jumalan ilmoitus ihmisille Raamatun välityksellä.

- Käsitellessä Raamattua ja Jumalan ilmoitusta tutkijan joutuu myös käsittelemään Jumalaa. Jumala on kuitenkin kaiken yläpuolella, josta meillä on vajavainen kokonaisnäkemys. Tiedemiehellä ei ole kuitenkaan tieteellisiä tutkimusmenetelmiä tai instrumentteja, jolla hän voisi tieteen hyväksymillä kriteereillä käsitellä Jumalaa.
Tutkija joutuu tässä ratkaisemattoman ongelman eteen.

- Historiallis-kriittinen tutkimus on omasta mielestään keksinyt hyvän oivalluksen ongelman poistamiseksi:
Raamattu on vain ihmisten kirjoittama kirja ilman jumalallista inspiraatiota, vastoin Raamatun omaa ilmoitusta. Sen takia se ilmaisee kuulemma vain kunkin ajan inhimillisiä käsityksiä Jumalasta. Lisäksi tuntuu monilla olevan käsitys, että Raamatun ajan ihmiset olivat hyvin primitiivisiä ilman nykyajan sivistystä. Sen takia kuvitellaan, että tänään voimme ihan vapaasti esittää käsityksiä Jumalasta ja hänen sanomastaan ilman Raamatun "rasitteita".
Olen jo kauan ihmetellyt näitten tutkijoiden ylimielinen asenne uskovaisia kohtaan.
Usein esiintyy lause: "Mutta tutkija on päätellyt, että…", samalla kun käy ilmi, että tutkija ei ole edes vaivautunut ottamaan selville, mitä Raamattu ilmoittaa ko. asiasta. Mutta miksi pitäisi tukeutua "taruihin ja myytteihin"?

- Näitten historiallis-kriittisten tutkijoiden luomien periaatteiden mukaan ja heidän tekemien johtopäätösten pohjalta on vähitellen syntynyt käsitys, että Raamattu on täynnä ristiriitoja. Vapaa-ajattelijat ja monet muut täydentävät näitä ajatuksia omalla tavalla. Toki Raamatussa on vaikeita asioita, joita heidän pitäisi tutkia. Olen tuonut esille, että suurin osa näistä ristiriidoista on ihmisten omassa ajatusmaailmassa, eikä suinkaan Raamatussa. Loput johtunevat puutteellisesta tiedosta ja piintyneistä tulkintamalleista. Evankeliumin sanoma on kuitenkin riittävän selkeä, ellei ryhdytä saivarteluun.

- Nämä historiallis-kriittisten tutkijoiden työn takana näkyy selvästi länsimainen naturalistinen maailmankatsomus, joka tukeutuu vain siihen, mitä aistimme tai mittausmenetelmät voivat ilmaista. Näin ollen kaikki yliluonnollinen jää automaattisesti pois. Raamatun kuvaamia ihmeitä ei voi tapahtua. "Tieteelliset" kriteerit johtavat tähän, vaikka tutkijan oma käsitys mahdollisesti voisi olla erilainen (?).

Mieleen on myös tullut, ettei ole kysymys enää tutkimuksesta vaan mielipidemuokkauksesta, jonka avulla yritetään tehdä salonkikelpoinen aate tämän ajan sekularisoidulle ihmiselle, joka hylkää kristillisen uskon keskeisemmät periaatteet ja joka haluaa elää omien itsekkäiden mielikuvien mukaan. Siinä nämä henkilöt voivat esittää omia mielikuvitusajatuksia ilman todellisia perusteita.
Monissa tapauksissa käy ilmi, että he ovat jostakin syystä käsittäneet Raamatun sanoman täysin väärin jonkin yksittäisen jakeen pohjalta, tajuamatta, mikä on Raamatun opetus ko. asiassa.

- Tämä johtaa myös siihen, että kaikki jumalankuvat ovat ihmisten luomia. Olen esittänyt asian näin:
"Karkeasti jaoteltuna on olemassa kaksi ihmisryhmää:
- Toiset väittävät: Ihmiset ovat (erilaisista syistä) "luoneet" itselleen jumalia.
- Toiset sanovat (esim. minä): Jumala on luonut ihmisen.
Sen takia haluan nöyrästi etsiä Jumalan tahtoa luodun ihmisen suhteen. Korkein auktoriteetti ei ole luotu ihminen vaan Luoja itse.

Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat erilaiset ihmiset:
- Ne, jotka kieltävät Jumalan olemassaolon kokonaan (ateistit).
- Ne, jotka tunnustavat, että on jonkinlainen jumala tai "korkeampi voima". Määritelmä voi olla enemmän tai vähemmän selkeä tai joskus hyvin epämääräinen.
  Tunnusomaista on, että lähdetään inhimillisestä perspektiivistä, jonka me voimme havainnoida aistiemme avulla tai muokata ajatusmaailmassamme. Tämä vaikuttaa hyvin loogiselta. Mutta itse asiassa kielletään se auktoriteetti, joka tulee Jumalalta ja hänen ilmoituksensa kautta. Tässä on OLEELLINEN ero."

- Tässä onkin se ratkaiseva pointti. Nämä tutkijat ja heidän kaltaisensa katsovat asioita pelkästään ihmisen (usein vinoutuneesta) näkökulmasta. Silloin humanistiset, filosofiset näkökohdat ym. ratkaisevat asiat. Jumala ja hänen ilmoituksensa mitätöidään kokonaan, koska se ei sovi näitten ajatusmalliin. Itse asiassa näiden ihmisten ajatusmalli on pohjimmiltaan ateistinen (vaikka he kyllä puhuvat Jumalasta). Ihmisen näkökulmasta katsottuna ei kukaan voi sanoa, että hänellä on koko totuus. Sen takia kaikki uskonnot ovat samanarvoiset. Täytyy suvaita toistenkin mielipiteet tasapuolisesti. Kuitenkaan ei suvaita Jumalan ilmoituksen pohjalta nousevia totuuksia. Jos nämä "liberaalit" hylkäävät Jumalan ilmoittamat totuudet, he itse asiassa väittävät omaavan "täydellisen totuuden" (?), jonka avulla he voivat ratkaista nämä ongelmakysymykset. Minusta se on Jumalan yläpuolelle asettumista, kun he hylkäävät ja kritisoivat Jumalan olemusta ja toimintaa. Itse asiassa he kuitenkin kritisoivat vain sitä oman pohdinnan tuottamaa jumalankuvaa.

- Nämä historiallis-kriittiset tutkijat ovat sokeasti vain tuijottaneet kaltaistensa pohdintoihin ja kehittäneet omia mielikuvituksellisia jatkeita. Sen sijaan he lähes täysin sivuuttavat niitä kokemuksellisia elämyksiä sekä ihmeitä, jotka uskovaiset tänä aikakautena ovat saaneet kokea todellisiksi, kun nämä ovat nöyrästi luottaneet Jumalaan ja hänen ilmoitukseen ja lupaukseen. Tutkijana (tekniikan alueelta) olen sitä mieltä, että ovat räikeästi rikkoneet tutkimuksen tärkeintä periaatetta, eli huomioida KAIKKI asiaan liittyvät seikat. Esim. Jeesus-seminaarin tutkijat USA:ssa 1990-luvulla esitti tutkimuksilleen sellaisia ennakkoehtoja, että ainakin minua hirvittää. (Kts kirjoitus: "Kuka on Jeesus?")

- Toimin kerran tulkkina, kun paikkakunnan lehti haastatteli tunnettua norjalaista saarnaaja Emanuel Minosta. Minos oli opiskellut teologiaa Oxfordin yliopistossa. Toimittaja kysyi: "Eikö teidän uskonne heikentynyt, kun jouduitte opiskelemaan liberaaliteologiaa?" Vastaus oli: "Ei, se vain vahvistui, kun huomasin, miten hataralla pohjalla liberaaliteologia lepää!"

- Rupesin vertailemaan näitten liberaaliteologien ajatuksia ja niiden sisältöä niihin todistuksiin, jotka lukemattomat uskovaiset ovat esittäneet sen jälkeen, kun he ovat löytäneet vapautuksen kahleistaan uudestisyntymisen kautta. Vertailu on kuin yö ja päivä. Olen ruvennut säälimään näitä ihmisiä, jotka tutkiessa ihmisajatusten ja -mielikuvitusten lentoa näissä pölyisissä kirjastoissa ja kirjoissa, ovat niin sokaistuneet, etteivät näe sitä valoa, mikä Kristuksesta loistaa. Onneksi evankeliumeissa on kertomuksia, joissa Jeesus antoi sokeille näkönsä jälleen. Nämä teologit ovat vähitellen ehkä huomaamatta viekkaalla tavalla joutuneet monenlaisin sidoksiin, joista he evät omalla voimalla pääse vapaaksi.

- Jumala on Jesajan kautta ilmoittanut: " 55:9." Vaan niin paljon korkeampi kuin taivas on maata, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne" Ja Jeesus sanoi: Matt. 22:29  "Te kuljette eksyksissä, koska ette tunne pyhiä kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa."  Valitettavasti nämä tutkijat ym. eivät tunne Jumalan voimaa evankeliumissa, joka tänäkin päivänä toimii voimallisesti niiden kohdalla, jotka ottavat Jeesuksen vastaan ja tunnustavat hänet Herraksi. He ovat vaihtaneet kaikkivaltiasta Jumalaa jonkinlaiseen jumalankuvaan, joka mahtuu heidän aivoihinsa. Sellainen Jumala olisi todella voimaton Jumala.

- Opin aikoinaan, että Lutherin pääperiaatteet olivat:
  - Vanhurskautus yksi uskosta Jeesukseen
  - Raamattu kristityn ohjenuora
Eikö luterilaisen kirkon tulisi palata näitten periaatteiden pohjalle?

IV. Eräiden henkilöiden lausunnot ja mielipiteet

Olen koonnut muutaman henkilön joitakin käsityksiä, poimittuna em. kirjasta. Ei ole minun asiani laajemmin lähteä kommentoimaan. Taustalla tulee huomioida em. kommenttini.  Viittaan myös internetsivustooni:

"Miksi juuri kristillinen usko?"   kohdat "Jumala" ja "Raamattu"
"Kuka on Jeesus?"  
"Jumalan toiminta VT:ssa"   
Räisäsen suhteen Risto Santalan analyysi "Rakoileeko Raamattu?"  1972.  

"Modernin kristinuskon" edustajat:
Tässä on lainattu muutaman henkilön lausuntoja ja mielipiteitä: (Viitteet ja tarkemmat taustat Eskolan kirjassa "Ateistit alttarilla".)
  1. Prof. Heikki Räisänen
  2. Pastori Antti Kylliäinen
  3. Piispa Wille  Riekkinen
Kirjassa esitetään monen muunkin henkilön ajatuksia.

1. Heikki Räisänen (s. 1941) UT:n eksegetiikan professori Helsingin Yliopistossa, virkavapaalla. http://www.helsinki.fi/teol/hyel/henkilokunta/professorit.htm#1
Virkansa johdosta hänellä on vuosikymmeniä ollut suuri vaikutusvaltaa teologia-opiskelijoiden näkemyksiin.

"Jos elämä on kenties riistänyt meiltä taivaan, se on samalla vapauttanut meidät helvetistä."

Esimerkiksi Heikki Räisänen sanoo evoluutioteorian muuttavan meidän syntikäsitystämme olennaisella tavalla. Koska evoluution ajatus kumoaa käsityksen olemuksellisesta syntiinlankeemuksesta, teologian täytyy löytää uusi tapa käsitellä ihmistä ja hänen elämäänsä.

  Polttouunien ja joukkohautojen edessä on vaikea tehdä johdonmukaisesti darwinistista teologiaa. Mutta voiko syntikäsitettä palauttaa enää teologiaan?
Esimerkiksi Räisänen siirtää vastuun kokonaan Jumalalle. Kokemus julmasta maailmasta johtaa hänet lopulta hylkäämään ajatuksen Jumalan kaikkivaltiudesta.

Kirjassaan Raamattunäkemystä etsimässä Räisänen kuvasi, miten mahdotonta länsimaisen koulusivistyksen saaneen ihmisen on uskoa perinteiseen sovitusmyyttiin.
"On turhaa yrittää saada ihmistä enää uskomaan riivaajiin ja siis parantamaan jakomielitautia henkien manauksella. On turhaa vaatia häntä odottamaan Ihmisen Poikaa, joka tulee pilvissä, mitä jokainen sukupolvi 2000 vuoden ajan on merkkejä tulkiten odottanut omana aikanaan. On turha vaatia häntä uskomaan, että taivaallinen jumal'olento tuli ihmiseksi ja kävi maan päällä vuodattamassa verensä uhrina ihmisten synneistä palatakseen kohta taivaalliseen kotiinsa."

Heikki Räisänen oli jo vuoden 1972 ohjelmallisessa artikkelissaan väittänyt, että kaikki Uuden testamentin kirjat eivät puhu sovituksesta. Se on siis alusta lähtien oppi, jota ei pidetty sitovana.

Suomalaisessa teologiassa lopun odotuksen viivästymisestä on kirjoittanut ennen kaikkea Räisänen. Hänen lähtökohtanaan on ajatus, että Raamatun opetus viimeisistä ajoista, eskatologiasta, on "vieras" modernille ihmiselle. Tämän päivän ihminen ei enää kuvittele, että maailman historialla olisi loppuja kaikki päättyisi Jumalan tuomioon. Jeesus kyllä julisti lopun tuloa, mutta hän itse ei koskaan tullut takaisin - lupauksista huolimatta. "Kuitenkin Jeesuksen 'Jumalan valtakunta' julistuksen apokalyptinen luonne samoin kuin paruusian tapahtumatta jääminen ovat tosiasioita jotka olisi vähitellen syytä ottaa vakavasti" (Teologinen Aikakauskirja 2/1972,80).

Räisäsen mukaan kirkon ja teologian tulisi ottaa vakavasti tämä uusi käsitys maailman tulevaisuudesta. Hän moittii monissa kirjoituksissaan teologien hitautta tuoda periaatteellinen muutos käsityksessä maailman lopusta ja Jumalan toiminnasta. "Nimenomaan suomalainen teologia on tähän mennessä täysin torjunut ongelmat, jotka aiheutuvat siitä, että Jumalan valtakunta ei tullut Jeesuksen edellyttämällä tavalla. Jos näet eksegeettinen tutkimus yleensä voi saavuttaa minkäänlaisia suurella todennäköisyydellä luotettavia tuloksia historian Jeesuksen julistuksesta, tässä on yksi sellainen." (Raamattunäkemystä etsimässä, 38).

  Räisäsen kiivaan puheenvuoron taustalla on kaksi perustetta, jotka ovat jo aiemmin käyneet lukijalle tutuiksi. Ensinnäkin käsitys synnistä on suhteellistunut. Puhujan mukaan synti ei ole sellainen Raamatun tarkoittama ero Jumalasta, joka itsessään jo kadottaa ja erottaa ihmisen Luojastaan ikuisesti. Tästä seuraa käsitys siitä, että rikkomuksen ja rangaistuksen välillä olisi epäsuhta. Luonnontieteellisen maailmankuvan sisällä teologiaansa perusteleva Räisänen arvioi syntikysymystä pelkkänä yksittäisten tekosyntien ongelmana. Niiden sovittamiseen pitäisi kaiketi - hieman katolisen kirkon tapaan - riittää muutama avemaria ja isämeitä. Silloin rangaistus vastaisi kuviteltua rikkomusta.

Toiseksi Räisänen erottaa tuomion ja armon toisistaan. Hän ajattelee, että Jumala ei voi olla rakastava Jumala, jos hän tuomitsee syntiset pyhyytensä mukaisesti. Kuten edellä nähtiin, Räisänen oli luopunut myös sovituksen käsitteestä. Hänelle Jumalan rakkaus ei tule ilmi Kristuksen kuolemassa. Siksi radikalismin teologia kääntää syntiä koskevat syytökset Jumalaa kohti ja pitää Raamatun Jumalaa kylmänä ja kohtuuttomana hirmuhallitsijana.

Jumalan tuomion kiistäminen on kuitenkin hieman outoa, sillä periaatteessa oikeuden toteutuminen vastaa ihmisten syvimpiä toiveita. Yleensä ihmiset nimittäin toivovat Jumalalta sitä, että hän tarttuisi pahuuden ongelmaan ja kostaisi riistäjille sekä tuhon tuottajille. Räisänenkin on muissa kirjoituksissaan noussut sellaista maailmaa vastaan, jossa heikkoa sorretaan. Hän toivoo suuren oikeudenmukaisuuden toteutumista. juuri tällaisesta ratkaisusta Raamattu puhuu. Se julistaa, että aikojen lopussa Jumala maksaa kaikille heidän ansionsa mukaan.

Räisänen toteaa: "Kirjoittajien yhteinen pääteesi on, ettei perinteistä oppia Jumalan Pojan inkarnaatiosta pitäisi ymmärtää kirjaimellisesti". Raamatun puhe inkarnaatiosta on pikemminkin "myytti", jonka "tarkoituksena on synnyttää kuulijoissa tietty asenne".

Räisänen arvioi lisäksi, että "kirjaimellisesta inkarnaatiokäsityksestä luopuminen tuntuisi selvimmin uskontojen välisessä keskustelussa. Kirjaimellisesti tulkittuna inkarnaatioajatus merkitsee, että Jeesus Kristus on ainoa mahdollinen pelastaja.". Neitseestäsyntymisestä ja inkarnaatiosta luopuminen muuttaa siten samalla käsitystä koko kristinuskon luonteesta. Kyse ei ole vain yhden opinkohdan kriittisestä arvioinnista, vaan koko kristillisen uskon uudesta tulkinnasta. Tämä on johdonmukaista, koska Jeesus ei ollut "kolminaisuuden toinen persoona".
  Räisänen korostaa sitä, että uuden käsityksen esittäjät haluavat vain tilaa kirkossa omalle näkemykselleen: "kirjoittajien ohjelma on oikeastaan suhteellisen vaatimaton: he toivovat 'radikaalille' vaihtoehdolle kotipaikkaoikeutta kristillisessä kirkossa perinteisempien tulkintojen rinnalle."

Esimerkiksi edellä usein lainattu Heikki Räisänen määrittelee kristillisen sanoman aitouden ja vastuun avulla. "Minä uskon, että Jeesus Kristus' on perinteeni keskeinen symboli, joka edustaa ja välittää perinteen keskeisiä, elämää palvelevia arvoja: rakkautta, toivoa, elämänuskoa, aitoutta ja vastuuta" (Uuteen uskoon, 52).  

Räisänenkin totesi, että niin kauan kun Kristus on teologiassa mukana, pelastus on rajattu.

2004 Heikki Räisänen suomi kirkkoa, joka ei vieläkään suostu kuuntelemaan järjen ääntä oppikysymyksissä. Räisäsen mukaan kirkko on 'jakomielinen" , kun se toisaalta kuuntelee järkeä ja hylkää Raamatun käymättömän seksuaalietiikan, mutta samalla pitää kynsin hampain kiinni muista järjenvastaisista opeista (puhe Julkaistu lehdessä Vartija 5-6/2004, 174-186).

Räisäsen mukaan kirkon uskon tulee muuttua ihmisten ja kulttuurin mukana. Valistuneen ihmisen tulisi tunnustaa, että helvettiin ja taivaaseen, kadotukseen ja pelastukseen ei tänä päivänä uskota kuten ennen. Siksi kirkon olisi muutettava sanomansa ja "pehmennettävä" jumalakuvaansa.

Suomalainen keskustelu ei jää Raamatun asemaa koskevien väitteiden osalta juurikaan jälkeen eurooppalaisista esikuvistaan. Sitä on pohjustanut jo 1970-luvun alussa Heikki Räisänen provosoivalla artikkelillaan "Raamatun auktoriteetista" (Teologinen Aikakauskirja 1972). Artikkelin keskeisenä väitteenä oli se, että Raamattu ei voi olla jumalallista ilmoitusta. Tämä kirjoitus on epäilemättä kaikkein vaikutusvaltaisin teksti suomalaisen raamatun tulkinnan historiassa.

Räisänen poimi lukuisia esimerkkejä siihen aikaan esitetyistä Raamattua koskevista väittämistä ja katsoi tieteen näin osoittaneen Uuden testamentin täysin sisäisesti hajanaiseksi. Hänen mukaansa käsitykset neitseestäsyntymisestä, Jeesuksen kuoleman sovittavasta luonteesta, kristologiasta, ylösnousemuksesta ja tuomion päivästä ovat vain hajanaisia teemoja sekavan varhaiskristillisen opetuksen keskellä. Räisäsen mukaan jokaista vastaan löytyy Raamatusta myös päinvastainen käsitys, joka kumoaa edellisen.

Ajatus ylösnousemususkosta on Räisäsen mukaan lisäksi tarpeeton, vaikka sitä voitaisiinkin pitää aitona varhaisen seurakunnan näkemyksenä. Se nimittäin on sidoksissa sen ajan maailmankuvaan. Mitä merkitystä käsityksellä voisi olla sen jälkeen, "kun ne apokalyptiset puitteet, joihin se erottamattomasti liittyy, ovat romuttuneet"? Räisäsen mukaan historian kulku on mitätöinyt niin Jeesuksen kuin Paavalin tulevaisuudenkuvan.

Räisäsen mukaan Uudesta testamentista löytyvät teologiset väitteet ovat vain tulkintoja toisten joukossa. Siksi Raamattu ei voi olla ilmoitusta, vaan kokoelma ihmisten ajatuksia Jumalasta: "Raamattu koostuu pitkästä kokemusten ja tulkintojen sarjasta, joka puhuu kaunopuheista kieltä sukupolvien kamppailusta perimmäisten kysymysten parissa.

Erityistä Jumalan ilmoitusta ei Räisäsen mukaan siten ole olemassa. Luonnollisen teologian mallin mukaan hän esittää, että teksteistä löytyy vain ihmisten omia kokemusten tulkintoja. Nämä eivät voi olla ohjeellisia tai pysyviä. Ne muuttuvat vuosien varrella. Siksi kristinuskolla ei voi olla pysyvää ja pätevää teologiaa, pelastusoppia tai etiikkaa.

Sanoiksi puettu teologia on vain ihmisen pyrkimystä kuvata uskonnollista kokemusta. Raamattu ei ole jumalallinen ilmoitus. Se on kokoelma antiikin ihmisten myyttisiä kertomuksia siitä, mitä Jeesus merkitsi heille sillä hetkellä ja heille rakkaiden käsitteiden mukaan selitettynä.
Tulkinnan ketju on kuitenkin mennyt Räisäsen mukaan eteenpäin. Myöhempien aikojen kristityt ovat tulkinneet Jumalaa uudella tavalla. Heillä on ollut uusi tilanne ja heidän käyttämänsä käsitteet ovat erilaisia kuin ennen. Siksi nykyisen teologian ilmaisuilla ei ole juurikaan yhteyttä menneiden aikojen oppien kanssa. Opit voidaankin unohtaa ja keskittyä tämän ajan uskonnollisiin kokemuksiin. Raamattu ei voi enää olla auktoriteetti ja kirkon opin lähde.

Heikki Räisänen ilmaisi radikalismin päämäärät jo aiemminkin lainatussa vuoden 1972 artikkelissaan. "Liberalismi tunnustaa hengellisen elämän historialliset lähteet, esimerkiksi Raamatun merkityksen länsimaalaisille, mutta hylkää ajatuksen uskontunnustusten muotoon puettavasta eksklusiivisesta totuudesta; se 'tunnustaa, että tie Jumalan luokse on mahdollinen myös ilman Kristusta ja että aasialaiset voivat löytää sen ilman Raamattua'" (Teologinen Aikakauskirja 2/1972,85).

  Räisänen viittasi vanhan myyttikeskustelun teologien etsivän "kotipaikkaoikeutta" kirkossa. Uusi teologia halutaan tuoda kirkkoon ja muuttaa käsitys kristinuskosta.
Räisänen itse on kirjoittanut ratkaisustaan varsin avoimesti omissa julkaisuissaan.
Räisänen katsoo uskonnon kuuluvan kuitenkin enemmän tunteen ja perinteen alueelle, kuin älyllisen pohdinnan, oppien tai tieteellisen tiedon alueelle. "Jokin minussa tekee epäuskon ratkaisun minulle mahdottomaksi. Kysymys ei ole omasta valinnastani. Kysymys on siitä, etten pääse enkä haluakaan päästä irti siitä, mihin olen juurtunut. Haluan uhkarohkeasti uskoa, että kristillinen traditiomme sisältää luovia, elämää eheyttäviä ja tervehdyttäviä voimia... Minä uskon, vaikka se olisi absurdia.". "Minulle henkilökohtaisesti Raamatun älyllinen erittely on opettanut, että älylliset pohdinnat ja opilliset selvittelyt ovat lopulta toissijaisia. Myös Raamattu jää intellektuaaliselta kannalta tulkittuna kovin ristiriitaiseksi ja problemaattiseksi kokonaisuudeksi. Mutta juuri tämän tajuaminen on omiaan korostamaan niitä sanoman puolia, jotka puhuttelevat tunnetta ja tahtoa, vetoavat myös mielikuvitukseen."

2. Antti Kylliäinen  (Pastori luterilaisessa seurakunnassa)
Vastaava ajattelu on luonteenomaista kotimaista keskustelua synnyttäneelle pamfletille Kaikki pääsevät taivaaseen, jossa Antti Kylliäinen hakee ratkaisua pahan ongelmaan. Räisäsen tavoin hänkin käsittelee ensin kysymystä synnistä. Sen hän tekee tosin melko ristiriitaisesti. Kärsimyksen ja pahuuden yhteydessä synti on hänelle niin suuri ongelma, että Jumalan valta täytyy kumota. Auschwitzin ja Hiroshiman tragedioihin vedoten hänkin kuvaa maailman absurdin ristiriitaisuuden pesäpaikaksi. "Kärsimys on niin suuri paha, ettei mikään tarkoitus kykene pyhittämään sen olemassaoloa eikä mikään hyvä riitä peittämään sitä näkyvistä."

Käytännössä kuitenkin pahan ongelma näyttää muuttuvan ratkaisevasti siinä vaiheessa, kun teologin pitäisi siirtyä vastausten antamiseen. Kylliäinen hylkää radikaalin pahan käsitteen määritellessään ihmisen tilannetta. Hän pitää syntiä toisaalta pelkkänä vajavaisuutena: "Synniksi voidaan sanan varsinaisessa merkityksessä nimittää ainoastaan meissä olevaa vajavaisuutta."

Se järkyttävä maailman turmelus, joka tuotti Auschwitzin ja Hiroshiman, ja jonka perusteella tekijä oli ensin päätynyt kiistämään koko perinteisen Raamatun käsityksen Jumalasta, olikin seuraavassa vaiheessa vain pientä vajavaisuutta, jonka kanssa ihmisen on pyrittävä tulemaan toimeen.
Tämä siirtymä vaatii aivan erityistä hyppäystä luottamukseen, mutta se tapahtuu johdonmukaisuuden varjolla. Selitys kuulostaa vaisulta: koska Jumala on Luoja, mutta kaikkivaltiuteen kykenemätön Luoja, hän on tullut luoneeksi vajavaisen maailman. Siksi syytä synnille tuleekin hakea luomiskertomuksesta, ei lankeemuskertomuksesta.

Tämän jälkeen pitäisi olla melko vaikeata siirtyä takaisin rakastavan jumalan käsitteeseen. Radikalismin teologit kuitenkin pyrkivät siihen. Jumalan halutaan ennen kaikkea olevan lempeä. Johdonmukaisuuden nimessä tuollaisesta yrityksestä olisi kuitenkin kaiketi syytä luopua.

  "Sovitusopin Jumalakuva muistuttaa enemmän antiikin tarujen kaksipäisiä hirviöitä kuin armon ja rakkauden Jumalaa."

   Kylliäinen kysyy, ovatko ne kysymykset, joihin sovitusoppi vastasi, enää meidän kysymyksiämme. "Kaiken jäljen mukaan meidän pitäisi jo pystyä omaksumaan kuva Jumalasta rakastavana ja armahtavana Isänä ja ottamaan vastaan hänen hyväksyntänsä ilman, että joudumme selittämään pois hänen ankaran vihansa ja oikeudenmukaisen tuomionsa."

Kylliäinen vaatii tekemään rationalistisen valinnan lempeän Jumalan ja tuomitsevan Jumalan välillä. "Ylösnousemus ja iankaikkinen elämä taivaassa sopivat hyvin yhteen kristillisten oppien kanssa, mutta iankaikkinen kadotus aiheuttaa ylitsepääsemättömiä ongelmia. Ymmärsimmepä helvetin ikuisen kidutuksen ja kärsimyksen paikkana tai vain lopullisena erona Jumalasta, meidän on mahdotonta sovittaa sitä yhteen kristillisenjumalakuvan kanssa."

Kylliäisen järkeilyssä tosin tuon puoleisella elämällä ei ole kovin suurta sijaa. "Iankaikkisen kadotuksen yhteensopimattomuus kristillisenjumalakuvan kanssa ei vielä tarkoita sitä, että taivas olisi ainoa edessä oleva mahdollisuus tämän elämänjälkeen". Hänen mukaansa kristinuskoon sopii myös se vaihtoehto, että elämä "ei enää jatku kuoleman rajan tuolla puolen".

Tekijä on vakuuttunut siitä, että Raamatun tekstien vastaisesti todellinen uskonto voi julistaa kaikkien pelastumista - tavalla tai toisella. "Jos me ylipäätään jatkamme olemassaoloamme vielä kuoltuamme, olemme matkalla taivaaseen Jumalan luo".

Kylliäinen toistaa sen kirjassaan: "Jeesus ei mitä ilmeisimmin itse koskaan puhunut itsestään Messiaana".

Kylliäinen selittää Jeesuksen eskatologisia, perhettä vertauskuvanaan käyttäviä lauseita samaan tapaan kuin Häkkinen. Hän tosin pitää Jeesuksen opetuksia enemmän virheenä kuin varsinaisena ohjelmanjulistuksena.
"Perheellä kuin perheellä on omat ongelmansa ja vaikeat aikansa, mutta elämän Pyhässä Perheessä on täytynyt olla alusta loppuun täyttä helvettiä. Mikään vähempi ei riitä selittämään sitä vihaa, jota Jeesus on kaikesta päättäen tuntenut koko perheinstituutiota kohtaan. Useimmat kristityt ymmärtävät jättää Jeesuksen perhepoliittiset näkemykset omaan arvoonsa, mutta paljon pahaa ne silti ovat saaneet aikaan.

Kaikenlaiset gurut ja maailmanlopunsaarnaajat ovat käyttäneet niitä surutta hyväkseen perustellessaan seuraajilleen, miksi vanhempien ja muiden viisaiden neuvoille ei juuri kannata korvaansa lotkauttaa."

"Ihmisen ei tarvitse uskoa kolmiyhteiseen Jumalaan, ei edes pitää Jumalan olemassaoloa mahdollisena, ei pitää Jeesusta Jumalan Poikana. . . ei lukea Raamattua. .. tai rukoilla tullakseen Jumalan hyväksymäksi. "

Antti Kylliäinen puhuu armosta monissa teksteissään aivan perinteisen luterilaisen teologian kielellä. 'Jumalan ja ihmisen välisessä suhteessa armo on kaikki kaikessa... Koska Jumala hyväksyy meidät sellaisina kuin olemme, millään muulla ei lopulta ole ihmisen jumalasuhteessa ratkaisevaa merkitystä."

Tavallinen lukija voisi hyvin pitää Kylliäistä noiden lauseiden perusteella konservatiivina. Tulkintaa muuttaa Vasta se, kun huomataan kirjoittajan sivuuttavan opetuksessaan sekä synti käsityksen että sovitusajatuksen. "Se, että ihminen on Jumalan hyväksymä, perustuu Jumalan luomistyöhön. On mahdotonta ajatella Jumalan koskaan luoneen mitään sellaista, mitä hän ei olisi hyväksynyt."

Kylliäinen muotoilee teologiaansa englantilaisen deismin tapaan pelkästään yleisen luomisajatuksen perusteella. Hän ei tarvitse opetuksiinsa Raamatun apua eikä kristillisen opin tulkintoja. Hänen mielestään kaiken pitää perustua luomiseen, siihen, että Jumala ylipäätään on tehnyt tämän maailman. Koska kaikki ihmiset ovat tässä teologiassa samalla viivalla, ei erillistä pelastuksen yhteisöä eli kirkkoa voi oikeasti olla olemassa. Kylliäinen ei näe rajaa uskovien ja epäuskoisten välillä. "Niin keskeinen kuin ajatus pyhien yhteisöstä Jumalan omana kansana juutalaisuudessa ja kristinuskossa onkin, se on kaikkea muuta kuin itsestään selvä. Itse asiassa se kuuluu niihin juutalais-kristillisen tradition piirteisiin, joita on syytä raskaimmin epäillä."

Perusteet tällaiselle käsitykselle Kylliäinen on luonut jo aiemmin kirjassaan Kaikki pääsevät taivaaseen. Laajan armokäsityksen taustalla on muuttunut jumalakuva. Jumalan suuren armollisuuden perusteena ei ole Jumalan kaikkivaltius pelastuksen suhteen, vaan hänen kyvyttömyytensä poistaa paha maailmasta.

Kylliäisen mukaan kaikki opin pohtijat jäävät viime kädessä yhden suuren kysymyksen eteen: miksi Jumala ei pelasta kaikkia. 'Jokaisen kristillisen pelastusopin kipein ja vaikein kysymys on, miksi Jumala ei pelasta kaikkia ihmisiä. Mikä estää armon ja rakkauden Jumalaa armahtamasta kaikkia luotujaan?"

Vastaus oli kirjoittajalla myös selvä. Vaihtoehtoja oli kaksi. Joko Jumala ei voi tai sitten hän ei tahdo pelastaa koko ihmiskuntaa. 'Jos Jumalalla olisi rajattomat mahdollisuudet puuttua tämän maailman menoon, hän olisi jo kauan sitten poistanut luomakunnastaan kaiken kärsimyksen ja pahuuden ja tehnyt maailmasta paikan, jossa hyvyys ja rakkaus vallitsevat. Koska maailma edelleen on sellainen kuin on, Jumala ei nähtävästi kykene tekemään kaikkea sitä, mitä hän tahtoisi tehdä."

Toisaalta Kylliäinen on kuitenkin vakuuttunut siitä, että meillä ei ole syytä epäillä Jumalan kaikkivaltiutta "tuonpuoleisuutta koskevissa kysymyksissä". Tällaista jakoa ei tosin löydy Raamatusta eikä sitä voi johtaa uskonopeista, mutta se on ilmeisesti riittävän johdonmukainen järjen päätelmä. Siksi hän voi nostaa sen Raamatun sisältämän sanoman kilpailijaksi. Jos Jumala on rakkauden Jumala, hän ei jätä ketään pelastuksen ulkopuolelle. Kaikki pääsevät taivaaseen. "Kaiken kaikkiaan ajatusta siitä, että kaikki ihmiset eivät pelastuisi, on mahdotonta sovittaa yhteen sen kuvan kanssa, jonka kristinusko meille Jumalasta antaa".

Lukijaa ehkä hämmentää Kylliäisen ehdoton tieto siitä, millainen Jumala todellisuudessa on Raamatun ulkopuolella. Hän postuloi eli esittää kyselemättä merkittäviä väitteitä Jumalasta ja maailmasta. Jumala ei ole kaikkivaltias, mutta hän kuitenkin rakastaa ihmisiä ehdoitta. Jumala ei rankaise ketään eikä tuomitse syntiä. Jumala ei käske apostoleita julistaman evankeliumia maailmassa eikä kokoa armahdetuista seurakuntaa - vaikka myyttinen Raamattu näyttää virheellisesti näin väittävän. Tällainen varmuus Raamatun ylittävästä todellisuudesta olisi outoa, ellemme tuntisi länsimaisen humanismin ajattelutapaa. Järki on valistuksen jälkeen aina ollut riittävä peruste uskonnollisten asioiden ratkaisemiselle. Se on varmempi kuin Raamattu.  Johtopäätöksiä ei myöskään tarvitse perustella millään todistusaineistolla. Totuus löytyy kunkin ihmisen sisimmästä.

Kylliäisen teologisen ohjelman lopputuloksena on ajatus kaikkien ihmisten pakonomaisesta pelastamisesta. Hänelle ihmiset ovat Jumalan lapsia vastoin parempaa tietoaan ja vastoin omia toiveitaan. "Jokainen ihminen riippumatta siitä, tunteeko hän olevansa armon alla ja kelpaavansa omana itsenään, on joka tapauksessa Jumalan hyväksymä. Jollei armon todellisuus kirkastukaan heille tämän elämän aikana, se ei voi olla kirkastumatta tämän elämän jälkeen."

Tällainen väite epäilemättä lisää lukijan hämmästystä. Miten tekijä voi tietää Raamattua paremmin, miten ihmiset pelastuvat? Miksi Kylliäinen romuttaa ihmisen itsenäisyyden lopulta niin täydellisesti, että kukaan ei voi vastustaa Jumalaa eikä uskonnollista kohtaloaan? Tarjottu selitys vaikuttaa perin deterministiseltä siitä huolimatta, että lähtökohtana oli ajatus kyvyttömästä Jumalasta. Avaran armon pohdinta on johtanut meidät ongelmallisen kysymyksen äärelle. Pitäisikö kristillisen armokäsityksen lähtökohtana olla ajatus siitä, että Jumala ei kykene poistamaan pahaa maailmasta? Mitä jää jäljelle armosta, jos Jumala ei ole kaikkivaltias? Eikö Kylliäisen herättämä pohdinta pikemminkin ole todiste Jumalaa vastaan kuin Hänen puolestaan?

   Myös Kylliäinen piti ongelmaa jumala-kuvan muuttamisen lähtökohtana: "Maailmassa, jossa on kärsimystä, näkemys kaikkivaltiaasta ja rakastavasta Jumalasta ei ole tosi. Säilyttääkseen uskottavuutensa kristinuskon on lakattava puhumasta Jumalasta, joka on sekä kaikkivaltias että rakastava."

Kylliäinen puhuu siitä, että uskon oppi on puhtaasti yksilön sisäinen asia. "Oppia koskevissa kysymyksissä vain minä itse voin tietää, mikä on totta minulle".

3. Wille Riekkinen (Kuopion hiippakunnan piispa)
Wille Riekkinen pohtii sitä, miten "kreikkalaiselle kuulijakunnalle" kehitelty kertomus Jeesuksen neitseellisestä syntymästä poikkesi alkuperäisestä opetuksesta, jonka mukaan Jeesus on vain Jumalan adoptiopoika, tavallinen juutalainen mies: "Me saatamme sanoa, että liian monet asiat muuttuivat: adoptiaaninen käsitys Jeesuksesta Jumalan Poikana hylättiin ja sijalle asetettiin puolibiologinen puhumalla Hengestä sikiämisestä ja neitseestä syntymisestä."

Oppina neitseestäsyntyminen ei ole Riekkisen mukaan merkittävä eikä kirkon kannata pitää siitä kynsin hampain kiinni järjen vakuutteluita vastaan. "Neitseestäsyntyminen pitäisi ottaa puheeksi normaalissa seurakuntaopetuksessa kysyen, minkä verran meidän uskomme on tällaisesta asiasta kiinni".

Uskonnonhistoriallisen koulukunnan tapaan Riekkinen rinnastaa Jeesuksen muihin historian myyttisiin hahmoihin, kuten Romulukseen, Mithraan ja Krishnaan. Kertomukset Jeesuksesta ovat hänen mukaansa pelkkiä uskonnollisen mielikuvituksen tuottamia legendoja. Siksi ne pitäisi myös ymmärtää vertauskuvallisesti.

Riekkinen edustaa samaa näkemystä teoksessaan Pieni kirja Jeesuksesta viitaten teologisten eritysteosten arvovaltaan: "Yksinkertaistaen: Jeesus ei esitellyt itseään 'Jumalan Poikana' tai 'Messiaana' ja sen takia parantanut, tarjonnut lopunajallista ateriayhteyttä tai lausunut jo nyt lopullista tuomiota."

Jeesuksen jumaluuden kiistävä teologia perustuu osin hyvin saman kaltaisiin väittämiin kuin neitseestäsyntymisen kieltäminen. Esimerkiksi Wille Riekkisen mukaan Uudessa testamentissa on lukuisia erilaisia käsityksiä Jeesuksen persoonasta. Hän katsoo apostolisen ajan juutalaiskristittyjen ajatelleen, että Jeesus oli Jumalan Poika vain vertauskuvallisesti. Yhtenä esimerkkinä Riekkinen pitää sitä, että Johanneksen kasteen yhteydessä Jeesus valittiin Jumalan Pojaksi.

  Mistä käsitys Jeesuksen todellisesta jumaluudesta sitten tuli kristinuskoon?
"Juutalainen Jumalan poika -termiin kuuluva juridinen korostus (adoptio-ajatus) oli siis käymätön hellenismissä, sillä jumalten pojiksi synnyttiin". Riekkinen toistaa siten vanhan uskonnonhistoriallisen koulukunnan opetuksen. Kuvitelma Jeesuksen jumalallisuudesta tuli kristinuskoon hellenistisistä mysteeri uskonnoista.

Tämän käsityksen mukaan Jeesus ei ollut todellisesti Jumala eivätkä edes apostolit uskoneet niin. Hänestä tehtiin jumalallinen vasta mielikuvituksen voimalla. Se tapahtui pakanallisella maaperällä, kun paikallinen ideologia vaati niin.

  Esimerkiksi Wille Riekkinen seuraa Kirkon koulutuskeskuksen oppikirjassa "Tulkinnan kehällä" Räisäsen selitystä tarkasti. Riekkisen mukaan Raamattu puhuu vain kirjoittajien jumala-kokemuksista. Ihmiset ovat eri aikoina kuvanneet subjektiivisia kokemuksiaan eri tavoin ja oman aikansa kielellä. Heidän käsitteistönsä on aina ollut sidoksissa kunkin ajan maailmankuvaan ja uskonnolliseen termistöön. Siksi merkittävää on vain jumala-kokemus. Sen ohella ei juurikaan voida löytää ajattomia ja yleispäteviä oppilauseita.

"Toisaalta jo tämä kirjoittajien näkeminen oman aikansa lapsina estää pitämästä 'Jumalan sanaa' ja kirjoitettua sanaa identtisinä. UT:n sisältämään traditiohistoriaan viitaten voisi jopa sanoa, ettei UT:ssa 'absoluuttista Jumalan sanaa' olekaan, on 'vain' jatkuvasti aktualisoituva sarja konkreettista 'Jumalan sanaa', vaikuttamaan pyrkivää ja pystyvää julistusta Jumalasta ja hänen valmistamastaan pelastuksesta!"

Uuden testamentin kirjoittajien teologia oli kuva vain yhden aikakauden uskonkokemuksesta. Siksi meidän aikamme uskontulkinnan ei ajatella enää olevan riippuvainen vanhoista asetelmista. Yhteys Raamattuun on katkennut. Raamattu ei ole Jumalan Sana, ei Jumalan ilmoitus pelastuksesta eikä edes varma tietolähde Jeesuksesta tai hänen merkityksestään.

Räisäsen käsitys loppumattomasta tulkinnan ketjusta on noussut suomalaisessa raamatuntulkinnassa suorastaan ohjaavaan asemaan. Riekkisen lisäksi lukemattomat kirjoittajat viittaavat siihen tai käyttävät samaa ajatusta laajentaen ja soveltaen sitä.

    

    1.9.2006 lähtien.

Paluu