Muutama huomautus
Raamatun ulkopuolisia kirjoituksia ei ole kovin paljon, mutta kuitenkin riittävästi, että Jeesuksen historiallisuus on niidenkin kautta selvästi osoitettu. Niitä on tietenkin yritetty mitätöidä tai väittää väärennökseksi. Syyt tuntuvat usein hyvin hataralta ja tarkemmin ajateltuna eivät ole kovin loogisia. Useimmat tutkijat ovat silti vakuuttuneita Jeesuksen historiallisuudesta.
Meidän tulee muista:
- Jeesuksen ympärillä liikkunut kannattajajoukko oli suhteellisen pieni.
- Juutalaiset yrittivät mitätöidä tai kieltää Jeesuksen merkitystä.
- Oli lukuisia kristittyjen vainoja, joten "kristillisyys" ei ollut muodissa. Vasta paljon myöhemmin 300-luvulla kristinusko sai laajempaa ja virallisempaa levinneisyyttä.
- Alkuseurakunnan mahdollisia kirjoituksia ja vanhoja evankeliumien käsikirjoituksia tuhottiin varmasti näitten vainojen ja varsinkin Jerusalemin hävityksen aikana v.70.
- Seurakunnan alkuaikoina pääpaino oli suullisessa evankelioinnissa ja opetuksessa. Siihen aikaan suullinen perimätieto oli hyvin tarkka ja sitä varjeltiin huolellisesti. . Paljon opittiin ulkoa. Kun uusia virtauksia alkoi ilmentyä ja tunkeutua seurakuntiin (erilaisia gnostisia oppeja, ym.) oli pakko turvautua myös kirjoitettuun sanomaan.
- Siihen aikaan ei ollut sellainen informaation "tulva" ja uutisointia kuin nykyään. Nykyajan tilanteen pohjalta ei voi asettaa vaatimuksia sen ajan uutistiedotukselle. Meidän on hyväksyttävä tosiasia, että maailma siihen aikaan oli erilainen.

A. Antiikin kirjoittajat

1. Matti Kankaanniemi on käsitellyt tätä aihetta perusteellisessa tutkielmassaan:
 (Kts kohta C!) Tacitus, Thallus, Josephus, ym

2. Stefan Gustavsson mainitsee kirjassaan "Perusteltu usko" (Uusi Tie 1999) sivulla 108-110:

Uusi testamentti sisältää hyvin runsaasti Jeesusta koskevaa historiallista aineistoa. Pelkästään tämä on enemmän kuin riittävä syy uskoa hänen olemassaoloonsa. Jeesuksesta kerrotaan perusteellisemmin kuin useimmista muista historian henkilöistä.

Myös Raamatun ulkopuolisissa juutalaisissa ja roomalaisissa lähteissä kerrotaan Jeesuksesta. Tärkein juutalainen lähde, joka puhuu suoraan Jeesuksesta, on Josefus, juutalainen vuonna 90 kirjoittanut historioitsija. Hän kertoo, että Jerusalemin ylipappi erotettiin vuonna 62, koska hän kutsui laittomasti kokoon ...suuren neuvoston ja vei sen eteen Kristukseksi kutsutun Jeesuksen veljen Jaakobin ja  muutamia muita; ja kun hän oli laatinut heitä vastaan syytöksen lain rikkomisesta, hän antoi heidät kivitettäviksi. 129

Hieman aiemmin hän kirjoittaa suoraan Jeesuksesta:
Niihin aikoihin eli Jeesus, viisas mies, jos häntä nyt voidaan lainkaan kutsua tavalliseksi ihmiseksi. Sillä hän teki ihmeellisiä tekoja ja opetti sellaisia ihmisiä, jotka ottavat mielellään vastaan totuuden. Hän veti puolelleen runsaasti sekä juutalaisia että pakanoita. Hän oli Kristus. Ja kun Pilatus kansamme johtomiesten ehdotuksesta oli tuominnut hänet ristille, ne, jotka olivat rakastaneet häntä alusta asti, eivät luopuneet hänestä, sillä hän ilmestyi heille elävänä kolmantena päivänä. Tämän ja kymmenentuhatta muuta ihanaa asiaa olivat Jumalan profeetat hänestä sanoneet. Eikä kristittyjen heimo, joka on saanut nimensä hänen mukaansa, ole tähän päivään mennessä kadonnut. 130

Väite Jeesuksen messiaanisuudesta sekä viimeinen tekstijakso, jossa mainitaan ylösnousemus, on leimattu kiistanalaisiksi, koska Josefus ei ollut kristitty. Siksi jotkut tutkijat uskovat, että ne ovat kristittyjen myöhemmin tekemiä lisäyksiä. Teksti on kuitenkin yhtäpitävä kaikissa säilyneissä käsikirjoituksissa. Toiset taas uskovat, että teksti on alkuperäinen mutta että siinä on alunperin ollut seuraavankaltaisia lisäyksiä: "Hän oli (niin kutsuttu) Kristus" ja "hän ilmestyi heille elävänä kolmantena päivänä (kuten he väittivät)". 131 Ilmaisuista käyty keskustelu ei kuitenkaan vaikuta itse asiaan eli siihen, että Jeesuksesta on olemassa varhaista historiallista aineistoa myös Raamatun ulkopuolella.

Tärkein Jeesuksesta suoraan puhuva roomalainen lähde on Tacitus, joka kirjoitti vuonna 115 seuraavasti:

Lopettaakseen nämä puheet Nero teki syntipukeiksi kansan kristityiksi nimittämät, rikostensa tähden vihatut henkilöt, ja rankaisi heitä valikoiduin kidutuksin. Nimitys oli saanut alkunsa Kristuksesta, jonka prokuraattori Pontius Pilatus oli teloituttanut Tiberiuksen aikana. Turmiollinen taikausko talttui hetkeksi mutta levisi sitten uudelleen, ei ainoastaan Juudeaan, jossa paha oli saanut alkunsa, vaan jopa Roomaankin. Kaikki inhottava ja hävettävä näet kerääntyy tänne ja viihtyy täällä. 132

Mitä sitten tietäisimme Jeesuksesta, ellei meillä olisi Uutta testamenttia ja varhaiskirkon lähteitä? Josefuksen ja Tacituksen lisäksi on useita lähteitä - Thallus, Plinius nuorempi, Suetonius ja erinäisiä rabbiinilähteitä - jotka viittaavat Jeesukseen joko suorasti tai epäsuorasti. Raamatun ja kirkon ulkopuolella olevat tietolähteet antavat Jeesuksesta seuraavanlaisen kuvan:  133

- Jeesus oli opettaja ja ihmeidentekijä, johon monet juutalaiset ja pakanat uskoivat (Josefus).
- Jeesus teloitettiin Juudeassa Tiberiuksen ollessa keisarina (14-37 jKr.) ja Pontius Pilatuksen ollessa maaherrana (26-36 jKr.) (Tacitus).
- Juutalaiset syyttivät Jeesusta, Pontius Pilatus tuomitsi hänet, ja hänet teloitettiin ristiinnaulitsemalla (Josefus).
- Jeesuksen seuraajat nimittivät häntä Jumalaksi (Plinius nuorempi).
- Jeesusta kutsuttiin Kristukseksi - Messiaaksi (Josefus).
- Jeesuksella oli Jakob-niminen veli (Josefus).

Jeesuksesta on siis myös sellaista evankeliumien ulkopuolista tietoa, joka ei ole ristiriidassa niiden kanssa vaan päinvastoin vahvistaa ne! 134

Kristinusko on historiallinen ilmiö, ja siksi sillä on oltava syy. Maailman suurin kansanliike ei synny tyhjästä. Ellei Jeesus ollut sen syntymisen syy, on syyksi löydettävä joku toinen. Mutta miksi tuoda esiin ajatusta henkilöstä x, josta historialliset tietolähteet eivät kerro mitään, kun on runsaasti aineistoa, joka ilmoittaa Jeesuksen kristinuskon synnyn syyksi?

Teologian tohtori Samuel Byrskog tiivistää Jeesus-tutkimuksen tilanteen eräässä Lundin yliopiston teologisen tiedekunnan raportissa seuraavasti:

Kukaan vakavasti otettava raamatuntutkija ei nykyisin epäile, etteikö Jeesus olisi ollut olemassa. Yksittäisiä yrityksiä Jeesuksen olemassaoloa koskevan Uuden testamentin todistuksen pois selittämiseksi tehdään toki edelleen - myös Ruotsissa - mutta nämä yritykset kertovat useimmiten melkoisesta eksegeettisen näkemyksen puutteesta, ja nykyisin niiden takana onkin harvoin kunnollisen eksegeettisen koulutuksen saaneita henkilöitä. Niistä tutkijoista, jotka omaavat eksegeettiseen työskentelyyn tarvittavat tiedot, kaikkein kriittisimmin asennoituneetkaan eivät nykyisin kiistä Jeesuksen olemassaoloa. 135

Ihmiset, jotka yrittävät kiistää Jeesuksen olemassaolon, joutuvat menettelemään samoin kuin ne ranskalaiset historiankirjoituksen kirjailijat, jotka kiistävät toisen maailmansodan aikaisen juutalaisten tuhoamisen. Tämä puolestaan on mahdollista vain, jos kiistetään käytettävissä olevan lähdemateriaalin paikkansapitävyys, vaikka ei ole muutakaan minkä perusteella on mahdollista ratkaista mitä todella tapahtui. Silloin on pakko väittää, että kaikki todistajalausunnot ovat perättömiä, kaikki kuvat epäaitoja, kaikki aineisto väärennettyä... Mutta se merkitsee, ettei minkäänlaista historiallista tietoa ole enää saatavissa, ja heidän omalta teorialtaan putoaa pohja!

Lähdeviittaukset
129 Josefus, Antiquities 20 (200).
130 Josefus, Antiquities 18 (63-64).
131 Josefuksen tietoja käsittelee mm. R. T. France teoksessaan Mitä tiedämme Jeesuksesta (Suomen Raamattuopiston Kustannus Oy, 1988), s. 22-30.
132 Tacitus, Keisarillisen Rooman historia, Annaalit, s. 442-443.
133 Ks. Paul Barnett, Is the New testament History? (Lontoo: Hodder & Stoughton, 1986), s. 30-31.
134 Jeesuksen historiallisuudesta yksityiskohtaisemmin: Paul Barnett, Is the New Testament History? (Lontoo: Hodder & Stoughton, 1986), R.T. France, Mitä tiedämme Jeesuksesta (Suomen Raamattuopiston Kustannus Oy, 1988), Craig Blomberg, The Historical Reliability of the Gospels (Lc:icester: IVP, 1987) ja Robert H. Stein, Jesus the Messiah (Downers Grove: IVP, 1996), s. 25-50.
135 Samuel Byrskog, Religio 39, 1992.

Internetistä löytyy runsaasti viitteitä näistä asioista. Niitä tutkiessa on kuitenkin huomioitava niitä tekijöitä, jotka seuraavassa tulee esille.

3. Uusi testamentti
Kuten Gustavsson mainitsi, on Uusi testamentti tärkein dokumentti ensimmäiseltä vuosisadalta. Sen kuvaus Jeesuksesta on täydellisin ja luotettavin. Sen luotettavuutta on kuitenkin yritetty monella tavalla kyseenalaista. Gustavsson käsittelee kirjassaan myös Uuden testamentin luotettavuutta ja toteaa, että Jeesus ei voi olla mikään myytti,
Olen käsitellyt tätä aihetta aikaisemmin:
"Miksi juuri kristillinen usko?"/ 3.4
"Kuka on Jeesus?" / 3.2
Viimeksi mainitusta poimin Gregory A. Boyd'in ajatuksia koskien "Jeesus-seminaarin" analyysia:

"Kenties merkittävin "The Five Gospels"-kirjassa julkaistuista "Tieteellisen oppineisuuden seitsemästä peruspylväästä" on olettamus, jonka mukaan evankeliumien sisältämä tekstiaines on epäluotettavaa, ellei toisin todisteta. Tämä on ollut Uuden testamentin liberaaliteologisen tutkimuksen ennakko-olettamus ainakin Rudolf Bultmannin maailmansotien välisestä valtakaudesta alkaen. Tämän mukaan "tieteellinen oppineisuus" edellyttää, että jos joku väittää Jeesuksen todella sanoneen sellaista, mitä Hän evankeliumien mukaan sanoi, hänen on osoitettava väitteensä todeksi. Toisin sanoen lähtökohtana on se olettamus, että evankeliumit eivät ole historiallisia, ellei toisin todisteta. Kun lähtökohta on tällainen, ei olisi ollut mikään ihme, jos Jeesus-seminaari olisi päätynyt siihen, ettei historiallinen Jeesus ole sanonut yhtään mitään!

Tämähän on täysin vastoin yleistä käytäntöä. Useimmat historiantutkijat ovat sitä mieltä, että todistustaakan tulisi yleensä olla sillä historiantutkijalla, joka haluaa väittää, ettei jokin vanha tietolähde pidä paikkaansa.' Historiantutkijan on siis yleensä todistettava vanha lähde vääräksi, ei sitä että siinä esiintyvät tiedot pitävät paikkansa.
Yleensähän lähdetään nimittäin siitä, että ihmiset puhuvat totta, ellei päinvastaiseen mielipiteeseen ole perusteltua syytä."

Monet tutkijat ovat pahasti haksahtaneet tutkimuksissaan, koska:
- Ei huomioida kaikkia tekijöitä ja vaihtoehtoja (esim. ei huomioida ollenkaan Raamatun omaa ja uskovaisten lähtökohtaa, että on olemassa Jumala, joka Henkensä kautta on inspiroinut Raamatun sanomaa)
- Asetetaan omia mielivaltaisia rajoitusehtoja tutkimukselle (kuten Jeesus-seminaarin tutkijat). Tällöin ei edes voi puhua tutkimuksesta vaan ainoastaan omien mielipiteittensä pönkittämisestä.
- "Tieteellisessä tutkimuksessa" ei voida huomioida Jumala-ulottuvuutta, koska ei ole tieteellisiä mittareita ja menetelmiä Jumalan olemuksen arvioimiseksi. Tätä ongelmaa kriittinen tiede ei hallitse.
- Vedetään omia johtopäätöksiä vain oman ennakkoasenteen mukaan (ei aineiston ja kokonaisuuden pohjalta). Tehdään kehäpäättely. Palataan omaan lähtökohtaan.
- Ei huomioida omia logiikkavirheitä ja ristiriitoja muun aineiston kanssa.

Esimerkki Jeesus-seminaarin ennakkoasetteluista:
Tutkimuksen lähtökriteereiksi on yritetty soveltaa seuraavia olettamuksia :
1. Jos asia on mainittu vain yhdessä evankeliumissa, on kyseenalaista onko se ollenkaan tapahtunut.
2. Jos asia heijastaa alkukirkon tarpeita, kysymyksiä tai ongelmia on kyseenalaista onko se Jeesuksen sanoma tai tekemä. Sen sijaan nämä asiat on kirjoitettu takaisin evankeliumeihin.
3. Jos asia viittaa siihen, mikä on jo opetettu juutalaisuudessa tai jossakin toisessa sen ajan filosofiassa, on kyseenalaista onko se Jeesuksen opetus.
4. Jos siinä on yliluonnollinen elementti, se ei ole tapahtunut.
5. Evankeliumin kirjoittajat ovat voineet lisätä omia tulkintoja tai lisäyksiä Jeesuksen opetuksiin.
6. Monet Jeesuksen sanat on keksitty vain tiettyä tilannetta varten.
7. Vain ne Jeesuksen sanat tai teot, jotka sopivat tiettyyn Jeesuksen kuvaan, ovat aitoja.

On ilman muuta selvä, että näillä eväillä todistetaan VAIN omien mieltymysten oikeudellisuutta. Kysymys on täydellisestä kehäpäättelystä, eikä todellisesta varteenotettavasta tutkimuksesta.

B. Pontius Pilatuksen kirjeet
Seuraavassa otan esille joitakin kirjoituksia, joista ollaan kovin eri mieltä. Kiistellään kovasti niiden aitoudesta. Itse minulla ei ole asiantuntemusta ottaa siihen kantaa.
Otan niistä tänne joitakin otteita, koska:
- ne on julkisesti julkaistu kirjamuodossa Suomessa verraten äskettäin.
- ne tuovat esiin mielenkiintoisia näkökohtia Jeesuksen toiminnasta, katsottuna ulkopuolisen näkökulmasta.
Lukija saa itse arvioida niiden uskottavuutta. Itse olen sitä mieltä, että ne valottavat omalla tavalla evankeliumien tekstejä. Ne auttavat paremmin ymmärtämään sitä poliittista taustaa ja ilmapiiriä, jossa Jeesus toimi. Ne valottavat selkeästi esim. sitä jännittynyttä suhdetta, mikä vallitsi Jeesuksen ja hänen omaistensa välillä ja sitä pelkoa, mikä heitä ahdisti. Lisäksi ne antavat uskottavan kuvan siitä melkein kaoottisesta tilanteesta, kun Jeesus saarnasi kansanjoukoille. Näin ollen nämä kirjeet ovat hyvin antoisia riippumatta niiden todellisesta aitoudesta.

1. Kirjeet  Tiberiukselle
2. Kirjeet Senecalle

1. Kirjeet  Tiberiukselle
Englanniksi mm.:
THE REPORT OF PONTIUS PILATE, PROCURATOR OF JUDAEA SENT TO ROME TO TIBERIUS CAESAR

Pilatuksesta on myös vakavampaa historiallista aineistoa, kuten Pontius Pilatuksen viralliset asiakirjat, jossa on Pilatuksen itsensä kirjoittamia ilmoituksia, kirjeitä yms. Rooman keisari Tiberiukselle Jeesuksen vaikutuksesta, tutkimisesta, tuomiosta, ristiinnaulitsemisesta jne. Kirja ilmestyi suomeksi 1887,ja uusi painos 1975 Akateemisen Kustannusliikkeen kautta.

Prof. Tischendorf löysi Pilatuksen Asiakirjat.
Asiakirjat olivat olleet pitkään tietymättömissä, mutta saksalainen professori Konstantin von Tischendorf löysi ne tehdessään tutkimusmatkoja mm. itämaisiin kirjastoihin 1850- luvulla. Noilla matkoilla hän teki myös löydön, joka teki hänestä maailmankuulun: hän toi Saksaan UT:n alkutekstin todistuskappaleita, joista tärkein oli Siinain Katariinaluostarista löytämänsä kreikkalainen Raamatun käsikirjoitus, Codex Sinaiticus.

Pilatuksen asiakirjojen aitoutta vastaan on tietysti myös hyökätty, mutta se on ollut vaikeaa, koska dokumentin tukena on kolmen kuuluisan kirkkoisän todistus: Justinus Martyyrin (v. 138), Tertullianuksen (n. v 200) ja kirkkohistorioitsija Eusebiuksen (n. v. 315). Tischendorf toteaakin kirjan johdannossa.  "Näiden kolmen tunnetun ja luotetun henkilön kirjoituksista ja lausunnoista selviää se, että Pilatuksen asiakirjat ovat olleet olemassa jo ennen vuotta 138 jKr. ja että niitä tuolloin pidettiin todellisina asiakirjoina - -. "

Kirjeestä keisari Tiberiukselle on lyhyitä otteita sekä tämä taustaselostus :

2.Kirjeet Senecalle

Pontius Pilatuksen kirjeet Senecalle on W.P. Crozier'in toimittama ja Aapeli Saarisalon suomentama v. 1938. Julkaistu myös v. 2000, Gummerus Kirjapaino, Jyväskylä

Letters of Pontius Pilate: Written During His Governorship of Judea to His Friend Seneca in Rome (Paperback)   by W. P. Crozier (Editor)

Saarisalo: "Kirjeet" on osoitettu Lucius Annaeus Seneca nuoremmalle, josta tuli myöhemmin nuoren Nero keisarin opettaja (ja tämän käskystä itsemurhaaja) ja jonka jälkimaailma tuntee vapaamielisenä filosofina ja moraalisten tutkielmien ja murhenäytelmien kirjoittajana. "Kirjeitten" kirjoittaja olettaa, että Seneca seurasi kiinnostuneena sitä vaikeaa tehtävää, joka Pilatuksella oli ratkaistavana. Lukijan asia on sanoa, missä määrin niiden voidaan käsittää antavan Pilatuksen hallitus kaudesta luotettavan kuvan.

Joitakin lyhyitä otteita:
Johanneksesta:
"Ohimennen sanottuna, saarnaaja Johannes, Sakariaan poika, ei ole enää minua häiritsevä. Hän on kuollut. Olen saanut muodollisen ilmoituksen Makhairoksen linnan päälliköltä. Hänen herransa Herodes Antipas oli pääkaupungistaan Galilean Tiberiaasta lähettänyt hänelle kiireellisen määräyksen Johanneksen mestaamisesta kapinanlietsojana ja kehottanut ilmoittamaan asian minulle. Antipaan teolla oli kuulemani mukaan erikoinen syy."

Jeesuksesta:
"Muistat minun maininneen, että Galileassa on noussut toinen kiihottaja nimeltään Jeesus. ….. Jeesus alkuaan tuli Galileasta käymään Johanneksen luona. Hän oli todella Juudeassa, kun uutinen Johanneksen vangitsemisesta levisi, ja silloin hän pakeni omaan maahansa. Siellä hän nyt pitää aivan samaa peliä kuin mestarinsakin. Hän kehottaa maanmiehiään nöyryyteen (pidän hänestä sen takia) ja puhuu laajalti tulevasta valtakunnasta. Hän on esiintynyt myös ihmeitten tekijänä parantaen sairaita ja monenlaisia mielipuolia (niitä on paljon Galileassa), ja tämä tietenkin houkuttelee taikauskoista rahvasta. Antipas ei pitäisi tällaisesta missään tapauksessa, mutta todella levottomaksi hänet tekee se, että Jeesuksen ja Johanneksen seuraajien oli havaittu olleen keskinäisessä yhteydessä. Niin, todella hyvin viisasta, että hän on tehnyt lopun Johanneksesta ja tahtoo ottaa selon Jeesuksesta. Minulla on hyvä syy valittaa, jos hän antaa tämän jutun laajentua."

"Siinä on kuitenkin eräs puoli, joka tuottaa minulle mielihyvää. Jeesus moittii kirjanoppineita ja pappeja."

"Ilmoitin Kaifaalle minulle annetut Jeesusta koskevat selostukset ja sanoin hänelle, että koska Sanhedrin vaati arvovaltaa Galileassakin, niin hänen oli asiasta paremmin huolehdittava. Hän vastasi äkkiä pontevasti sanoen, että sen perusteella, mitä he olivat kuulleet Jeesuksesta - vaikka se toistaiseksi olikin vähän -, he paheksuivat häntä sydämestään ja että heidän toimestaan oli oppineiden miesten muodostama lähetystö parhaillaan lähdössä Galileaan kuulustelemaan häntä. Mies ei sinänsä ole mikään merkityksellinen henkilö, onpahan vain tavallisen työmiehen poika."

"Hän (Pilatuksen lähettämä Aleksander) pistäytyi Nasaretissa, josta mainittu Jeesus on kotoisin, ja kävi tämän vanhempien luona. Hän tapasi heidät kauhun vallassa. Antipaan asiamiehet olivat olleet heidän luonaan pitämässä ristikuulustelua Jeesuksesta, ja he pelkäävät joutuvansa osallisiksi häntä kohtaavasta rangaistuksesta. Koko kaupunki ottaa osaa heidän levottomuuteensa. Perhe ystävineen näyttää seuranneen Jeesusta, joka liikkuu nopeasti paikasta toiseen, kuten kaikki nämä saarnaajat tekevät, ja tahtoneen mielellään viedä hänet pois ja teljetä lukkojen taakse suojellakseen häntä - tahi oikeammin itseään - ikävyyksiltä. He sanoivat Antipaan miehille, että Jeesus ei ollut täysin vastuunalainen teoistaan, hän oli aina ollut hieman omituinen ja aiheuttanut omaisilleen huolta, eivätkä he olleet koskaan kyenneet hillitsemään häntä. Semminkään he eivät voi sitä nyt, sillä hän ei ainoastaan kiellä heitä siitä jyrkästi, vaan häntä seuraava joukko kasvaa joka päivä eikä halua kuulla sanaakaan häntä vastaan. Siten nuo ihmisparat ovat aivan pakokauhun vallassa. Olen kirjoittanut Kaifaalle vaatien tietoa, onko Sanhedrin ryhtynyt mihinkään toimenpiteisiin."

"Koko Galilea näyttää olevan innoissaan saarnaajasta. Jokainen tuntee jonkun, joka on kuullut jostakusta toisesta, joka on parannettu jostakin taudista, ja mielenkiintoinen asia (minusta) on se, että joukko kilttejä juudealaisianikin on Galileassa seuraten saarnaajaa, sen sijaan että heidän olisi parempi suoritella omia kotoisia töitään."

"Näin saarnaajan selvästi. Hän on merkillinen mies, riutunut ja ryppyinen, ikään kuin hänen intohimonsa tuli olisi hänet polttanut. Puhuessaan hän on täynnä itseluottamusta, käskevä, usein hurja. Joukko oli alussa äänekäs, takana olevat eivät voineet kuulla, ja tapahtui puheen katkaisua. Hän tukki heidän suunsa muutamin sanoin. Hän oli kuin kenraali legiooniensa keskellä, ja he tottelivat häntä kuin tavalliset sotilaat. Hän puhui koko ajan niin kuin olisi ajatellut, ettei yksikään voinut väittää ~häntä vastaan. Hän aloitti hiljaa, mutta sitten hänen äänensä nousi ja muuttui kovaksi ja kiivaaksi."

"Nyt seurasi mitä merkillisin näytelmä. Saarnaaja sanoi jotakin ympärillään oleville miehille, nämä juoksivat alas rantaan ja alkoivat vetää venettä esille, niin että hän saattoi mennä siihen takaisin. Kun ihmiset näkivät, että hän aikoi jättää heidät, he menettivät kaiken malttinsa. He syöksyivät eteenpäin huutaen ja valittaen ja ympäröivät hänet. Toiset heistä heiluttivat seipäitä, nuijia ja veitsiä. Eivät he uhkailleet häntä, se oli jotakin aivan toista. Muutamat heistä itkivät, monet heittäytyivät maahan hänen jalkoihinsa. Saatoin erottaa, että he huusivat samoja sanoja, joita olin kuullut heidän käyttävän valtatiellä katsellessaan järvelle. Kysyin Aleksanterilta, mitä he sanoivat. Minun oli pudistettava häntä olkapäästä, ennen kuin saatoin saada häneltä vastauksen. Hän oli kiihtynyt. 'Kuningas', hän sanoi. 'He huusivat: Israelin kuningas! Juutalaisten kuningas! Ja Messias!' En ole varma, mitä viimeksi mainittu sana tarkoittaa, mutta sinä sen tiedät. Saatoin nähdä, että saarnaaja vastusti. Hän ei tahtonut kuunnella heitä. Hän miltei työnsi heitä takaisin sanoin sekä elein. Olen varma, että hän sanoi heille heidän suuresti erehtyneen. Hän oli melkein suunniltaan. Hän käski polvistuneitten nousta ja aseitten heiluttajien laskea aseensa. Hän oli ankarampi ja päättäväisempi kuin oli ollut koko iltapäivänä. Samalla hän alkoi nopeasti astua alas järveä kohti, ikään kuin tahtoen päästä pakoon. Joukko seurasi hiljaa, masentuneena. He näyttivät pettyneiltä ja hämmentyneiltä. 'Hän on vihainen heille siitä, että he sanoivat häntä juutalaisten kuninkaaksi', sanoin Aleksanterille. 'Hänellä on syytä ollakin', vastasi Aleksanteri. 'Hän on tästä päivästä alkaen kuollut mies.'"

"Sattui toinenkin tapaus. Ennen kuin saarnaaja ennätti veneeseen, kansajoukon jokaista liikettä tarkanneet Jerusalemin juutalaiset menivät nopeasti kukkulaa alas ja puhuttelivat häntä. He kohtelivat toisiaan vihamiehinä, saatoin sen nähdä, vaikka en voinut kuulla heidän sanojaan. Keskustelu kesti vain lyhyen tuokion. He sanoivat jotakin hänelle, ja hän katsoi heihin kivettynein kasvoin. Sitten hän vastasi lyhyesti ja käänsi heille selkänsä. Eräät hänen kannattajansa auttoivat hänet veneeseen. Minusta näytti, että he olivat ymmällä, ehkäpä peloissaankin. Hän itse ei pelännyt. Hän puhui ja toimi, ikään kuin olisi ollut valmis taistelemaan koko maailmaa vastaan.
Mitä Jerusalemin juutalaisille lieneekin sanottu, he olivat mielissään siitä. He palasivat kuiskutellen ja hymyillen, ja minun poistuessani he liikuskelivat väkijoukossa puuhakkaina kuin mehiläiset. Tiesin heidän syyttävän saarnaajaa, koska he jatkuvasti katselivat järvelle ja osoittelivat venettä."

"Juutalaisten kuningas!" Hyvä ystävä, pane merkille nämä sanat! Niin, tiedän kyllä, että tämä on tapahtunut vain Galileassa, eikä minun hyvin todennäköisesti tarvitse olla levoton. Luuletko Antipaan hoitavan asian? Tahtoisitko mielelläsi kuulla viisaan Aleksanterin selonteon? Hän sanoo:
Galilea nousisi yhdestä sanasta, mutta hän ei sano sitä sanaa. Hän saattaa ihmiset ymmälle samalla kuin viehättää heitä. Hän on suorittanut merkillisiä parantamisia, vaikka jokaisella on oma erilainen kertomuksensa niistä, ja mahdotonta on sanoa, minkä verran niissä on totta. Joukot, joille hän on puhunut, ovat olleet kuin savi hänen käsissään. Kiistelyssä ei kukaan kykene häntä vastustamaan. Hän on pappien, kirjanoppineitten ja lain vannoutunut vastustaja. Hyökätessään heidän kimppuunsa hän on hirmuinen, useimmiten julma ja säälimätön. Hän tahtoisi kukistaa koko sen järjestelmän, jonka papit ovat säätäneet Juudan kansalle, ja papit eivät anna sitä koskaan hänelle anteeksi. "

"Aleksanteri oli oikeassa. Jeesus Nasaretilainen on paennut. Hänestä ei ole kuultu mitään viikkokausiin. Hän ei ole Galileassa eikä myöskään Filippuksen alueella. Hänen on täytynyt mennä pohjoiseen, Syyriaan, missä kukaan ei välitä hänestä."

"Yht'äkkiä Jeesus alkoi mitä väkivaltaisimmin hyökätä pappien ja heidän tavaroittensa kimppuun. Mikäli olen kuullut, hän tuomitsi koko temppelin uhritavarakaupan. Hyvin järkevää, paitsi ei kylläkään hänen oman turvallisuutensa kannalta."

"Hän itse puhuu arameaa, ja suuri osa hänen kuulijoistaan ei laisinkaan käsitä, mitä hän tarkoittaa."

"Myöhemmin kuulustelin ja tuomitsin vanki Jeesuksen. Hänet ristiinnaulittiin heti eräitten toisten vankien kera, jotka olivat odottaneet tuomionsa täytäntöönpanoa."

"Kuulustelu oli lyhyt, mutta se suoritettiin asianomaisessa järjestyksessä ja muodollisuuksia noudattaen. Jeesusta syytettiin rauhan häiritsemisestä, tyytymättömyyden lietsomisesta ja siitä, että hän oli väittänyt olevansa juutalaisten kuningas. Oli todistuksia sekä meidän että juutalaisten puolelta, sekä Galileasta että kaupungista. Kaifas, Hannas ja johtavat saddukealaiset olivat etualalla, samoin muutamat fariseusten päämiehet. Toiset fariseukset eivät tahtoneet antaa mitään apua keisaria vastaan nousseen kapinallisen tuomitsemisessa, niin kiivaasti kuin he vaativatkin hänen kuolemaansa kapinallisena heitä itseään vastaan. Kuitenkaan se ei auttanut häntä. Papeilla oli paljon sanomista hänen hyökkäyksistään heidän uskontoaan vastaan, mutta minä lopetin heidän lorunsa lyhyeen. Heidän on valittava eduista jompikumpi: Jos he eivät salli meidän sekaantua uskontoonsa, niin he eivät myöskään voi vedota meihin, kun heidän sääntöjensä kimppuun hyökätään. Niin pian kuin rikkomus on valtiollinen, joko suoraan tahi välillisesti, silloin me puutumme asiaan. He saattavat kinastella Jahvesta niin kuin egyptiläiset Isiksestään, kunnes räjähtävät, mutta jos joku meluaa temppelissä, hän pyrkii synnyttämään yleistä räjähdystä, ja se koskee meitä läheisesti. Syytös Jeesusta vastaan rauhan häiritsemisestä todistettiin perusteellisesti, eikä hän voinut kieltää sitä."

"Tein hänelle kysymyksen, pitikö hän itseään vapauttajana. "Niin HE sanovat, hän vastasi osoittaen ylimmäistä pappia ja tämän lähimpiä lyhyellä ylenkatseen eleellä. Huomautin hänelle, että häntä syytettiin myös tekeytymisestä juutalaisten kuninkaaksi. Kysyin häneltä, pitikö hän itseään sinä. Hän antoi samankaltaisen vastauksen: "Niin SINÄ sanot, tarkoittaen vastauksellaan luullakseni, että kummassakaan tapauksessa ei hänen omassa käytöksessään eikä vaikuttimissaan ollut mitään tukea syytteelle, mutta että hän tiesi kyllin hyvin meidän tarkoituksenamme joka tapauksessa olevan häneen kohdistetun syytöksen vahvistamisen. Hän käsitti, että hän oli satimessa ja ettei hänellä ollut mitään pelastuksen mahdollisuutta, mutta hän oli rohkea ja päättäväinen, uhmaileva ja melkein ylimielinen. Nämä juutalaiset ovat kaikki samanlaisia, katkeria ja antautumattomia, niin meille kuin jokaiselle muullekin. Hän oli yksin, hylättynä ja joka puolelta hänen kuolemaansa tahtovien vihamiesten ympäröimänä, hänen omat maanmiehensä luovuttivat hänet roomalaisille teloittajille, mutta hän oli tyyni ja päättäväinen niin kuin ne miehet, jotka olivat järjestäneet murhayrityksen suurta Herodesta vastaan ja ennemmin kärsineet äärimmäistä kidutusta kuin taipuneet rahtuakaan. Vaarallinen rotu."

"Tuomitsin hänet kuolemaan. Tietenkään en voinut tehdä mitään vähempää."

"Vielä yksi sana kirjoituksesta, joka ilmoitti Jeesuksen rikoksen. Ristille oli kiinnitetty: "Juutalaisten kuningas." Fariseukset olivat kiukuissaan. Hehän odottavat juutalaisten kuningasta. Tuottaisi heille mitä suurimman ilon, jos he huomenna näkisivät keisarin kukistettuna ja hänen sijallaan juutalaisten kuninkaan - ei Herodeksen kaltaista puolijuutalaista -, joka hallitsisi maata heidän avullaan ja kukistaisi heidän saddukealaiset kilpailijansa. Mutta heitä suututti, kun he näkivät tuon kallisarvoisen arvonimen "Juutalaisten kuningas" pilkan alaisena. Se muistutti heitä liiankin peittelemättömästi heidän orjuudestaan. Sitä paitsi heitä loukkasi se, että ristiinnaulittu rikoksellinen, heidän tyhmänrohkea kansalaisensa, joka oli uhmannut heitä, varustettiin "kuninkaan nimilapulla. (Lopetin heidän juttunsa lyhyesti.) "Minkä minä kirjoitin, sen minä kirjoitin,"

C. Matti Kankaanniemen julkaistut kirjoitukset
Jeesus historian henkilönä - Raamatun ulkopuoliset lähteet
Tacitus, Thallus, Josephus, ym

Löydämmekö Jeesus Nasaretilaista?
Uuden Testamentin historiallisen luotettavuuden kynnyskysymyksiä.
Tästä mm. seuraavat mielenkiintoiset asiat mietittäväksi:
2.3 Keksivätkö kristityt sanoja Jeesuksen suuhun?
Olennaista on kysyä, onko olemassa näyttöä siitä, että varhaisseurakunta olisi keksinyt sanoja Jeesuksen suuhun. Tässä kohtaa on erotettava jonkin tietyn tradition modifioiminen tai sijoittaminen uuteen kontekstiin ns. tyhjästä keksimiseen. Mm. Paavalin kirjeistä voidaan löytää tiettyjä varhaiskristillistä seurakuntaa vaivanneita perusongelmia. Näihin ongelmiin on kuitenkin yllättävän vähän spesifiä ainesta evankeliumeissa. Vaikka on ilmeistä, että seurakuntien tilanteet ja julistus vaikuttivat aineiston valintaan evankeliumien syntyprosesseissa, monien aiheiden puuttuminen antaa ymmärtää, että Jeesus-kertomuksia ei revitty hatusta. Tällaisia "puutteita" ovat mm. seuraavat:

1. Karismaattisista lahjoista ei ole juuri mitään opetusta, vaikka esim. Ensimmäisestä korinttolaiskirjeestä päätellen kyseinen aihe oli päivänpolttava.(15) Tuntuisi varsin erikoiselta, jos sitz im leben ei koskaan olisi ollut sellainen, että itse Jeesuksen sanoja oltaisiin tarvittu auktoriteetiksi näistä opetettaessa.

2. Jeesuksen suuhun ei myöskään ole laitettu juurikaan mitään ratkaisevaa ruokalaeista, jotka olivat kiivaan kiistelyn aiheena seurakunnassa ainakin vielä 48 jkr.(16)

3. Jeesuksen opetukset kasteestakaan eivät sisällä mitään mainintaa käytännöistä, jotka kuitenkin esim. Didakeen perusteella tuntuivat olevan aktuelleja seurakunnassa.(17)

4. Jeesus ei juurikaan ottanut kantaa pakanalähetyksen erityiskysymyksiin, jotka olivat polttavia jo 40-luvulla.(18)

5. Seurakunnan muodosta, rakenteesta ja hierarkioista ei löydy sanaakaan Jeesuksen opetuksesta. Ylipäätään Jeesuksen opetukset istuvat parhaiten hänen toiminta-aikansa juutalaiseen yhteiskuntaan ja sosiologiseen kontekstiin.

Evankeliumin kirjoittajan tavoitteiden kannalta haitallisen tai "käsittämättömän" aineksen olemassaolo puhuu historiallisten intressien olemassaolon puolesta.

Aitouskriteerien ihmeellinen maailma
Aidon ja epäaidon erottamiseksi on kehitelty lukuisia aitouskriteerejä, joiden valossa erilaisia traditioita ja tekstejä on arvioitu. Usein Jeesuksen elämästä uutta rekonstruktiota luovat teokset sijoittavat teostensa alkupäähän aitouskriteerien käsittelyn. Suhtautuminen näihin kriteereihinkin vaihtelee, joten niiden tarkka määrittäminen on hankalaa. Tässä artikkelissa tutustutaan yleisluonteisesti tavallisimpiin aitouskriteereihin.

Kuka kirjoitti Synoptiset evankeliumit?
Perusteet,  joilla Uuden testamentin kirjoja pidetään pseudonyymisinä ovat siis tarkemmin tutkittuna kiistanalaisia. Mm. tyyliseikat, sanavarastovaihtelut ja "hän ei olisi kirjoittanut näin -argumentit" voidaan melko helposti selittää myös konservatiivisen näkökulman puitteissa. Laajemmin Uuden testamentin kritiikkiä arvioitaessa on olennaista huomata, että nykyinen Ut:n kritiikki lähtee pääsääntöisesti etenemään aitoperäisyyden kieltävästä lähtökohdasta.

Uusi testamentti - tarua vai totta?
Onko meillä käsissämme sama Uusi testamentti kuin varhaiskristityillä? Onko kirkko sepittänyt jossain pimeän keskiajan hämärässä tämän teoksen, jotta kansaa olisi helpompi hallita? Miten arkeologialla ja Ut:lla synkaa nykyisin? Koska Ut on itse asiassa kirjoitettu? Tässä artikkelissa Uusi testamentti pannaan samalle viivalle muiden vanhojen kirjojen kanssa - lue ja katso miten Ut:n käy!
Tästä seuraava ote evankeliumien aitoperäisyydestä:
1. Opetuslasten voidaan loogisesti olettaa jättäneen jälkeensä jotain kirjoituksia, koska monet maantieteellisesti kaukana asuvat kristityt tarvitsivat opetusta. Olisi outoa ajatella, että apostolit olisivat kieltäytyneet laittamasta mitään "papyrukselle" ja tyytyneet vain suulliseen tiedon välittämiseen. Tällaisille kirjoituksille oli sikälikin suuri tarve, että niiden avulla voitaisiin osoittaa mahdolliset "virheyritykset" vääriksi.
2. Jos opetuslapset todella kirjoittivat jotain, on syytä olettaa, että näihin kirjoituksiin suhtauduttiin suurella kunnioituksella. Tämän puolesta puhuu sekin, että Polykarpus, Justinus Marttyyri, Dionysius, Irenaeus ja monet muut pitivät kirjoituksia jumalallisina kirjoituksina. On siis perusteltua olettaa, että näitä kirjoituksia käsiteltiin niiden arvon mukaisesti ja niiden säilyminen ei siis ole mikään ihme.
3. Evankeliumeja ja Apostolien tekoja lainaavat lukuisat kirjoittajat, joista osa eli samaan aikaan kuin apostolit. Itse asiassa koko Uusi testamentti löytyy osina ensimmäisten vuosisatojen kirjoittajien teoksista. Kirkkoisien kirjoituksista löytyy yli 86 000 lainausta Uudesta testamentista.17
4. Kirjoitukset koottiin hyvin varhain erilliseksi teokseksi. Ignatius viittaa teokseen, jonka nimi on evankeliumit ja apostolit. Tällä hän tarkoitti teosta, jossa oli evankeliumit ja kirjeet.
5. Yhtään kommentaaria ei kirjoitettu 300 vuoteen mistään muusta kirjasta kuin nykyiseen kaanoniin kuuluvista. Jopa useimmat ns. harhaoppiset ryhmät hyväksyivät Uuden testamentin kirjoitukset.
6. Raamatun ulkopuolinen todistus pitää yksimielisesti Matteusta, Markusta, Luukasta ja Johannesta evankeliumien kirjoittajina. Jos nämä teokset olisivat jonkun muun kirjoittamia, olisi käsittämätöntä, että kukaan ei olisi asettanut niiden aitoperäisyyttä18 kyseenalaiseksi. Jos joku olisi halunnut sepittää kertomuksen Jeesuksen elämästä, hän olisi paljon todennäköisemmin valinnut "kirjoittajaksi" jonkun nimekkään apostolin, kuten Pietarin, Paavalin tai Jaakobin kuin Luukkaan ja Markuksen, jotka eivät edes kuuluneet Jeesuksen sisäpiiriin. Apogryfiset evankeliumit ja kertomukset kulkivat myöhemmin Pietarin, Jaakobin, Filippuksen, Tuomaksen, Bartolomeuksen, Andreaan ja jopa Marian nimellä.19
7. Ensimmäisten vuosisatojen kristityt erottivat selvästi nykyiseen Uuteen testamenttiin kuuluvat kirjoitukset epäaidoista kirjoista, joita usein kutsutaan apogryfi-kirjoiksi.20 Jonkinlainen kriteeri siis oli olemassa kirjojen hyväksymisen suhteen. On hyvin todennäköistä, että tämä kriteeri (ainakin yksi niistä) oli nimenomaan aitoperäisyys.