TUTKIMUSPERIAATTEITA (J.Lindell)

Olen itse vuosikymmeniä puuhannut tutkimuksen parissa. Tosin alueeni on ollut kemiallinen prosessitekniikka. Siksi tuon esille jotain tutkimuksen periaatteista, ehkä osin kantapään kautta opittuna. Esitän erittäin lyhyesti eräitä tutkimuksen perusasioita :

1. Tutkimuksessa on huomioitava kaikki kohteeseen liittyvät asianhaarat. Jos jätetään jotain, joko tahallisesti tai tietämättäkin, pois, voi tutkimustulos vääristyä pahoin ja koko tutkimus menee "pieleen". (Jos "tutkimusta" tehdään vain tietyn lopputuloksen saavuttamiseksi, esim. jonkin teorian tai väitteen kumoamiseksi tai omien mielipiteiden tukemiseksi, joudutaan usein luopumaan tästä periaatteesta, eikä silloin saisi edes puhua tutkimisesta.)

2. Edellä mainittu periaate merkitsee perusteellista paneutumista ja tutustumista kaikkiin vaihtoehtoihin.

3. On löydettävä oikea tutkimus- (mittaus-) menetelmä , jotta saataisiin luotettavia tuloksia. Tämä on usein vaikea tehtävä, ja siihen monet tutkimukset kompastuvatkin.

4. Ellei tietojen tai menetelmien puutteen vuoksi voi esittää varmoja tuloksia, on vähimmäisvaatimus, mitä voi vaatia rehelliseltä tutkijalta, että hän ilman omia ennakkoluuloja esittää a) kohteen liittyvät teoriat ja vaihtoehdot b) eri mittausmenetelmien luotettavuudet c) tulokset tai eri johtopäätökset puolesta ja vastaan

"Historiallis-kriittisten" ( "Liberaaliteologien") Raamatuntutkimus em periaatteiden valossa :

1. Heidän lähtökohtansa on itse asiassa, ettei ole KAIKKIVALTIASTA ja KAIKKITIETÄVÄÄ JUMALAA, jolla on valtaa puuttua tapahtumiin. He lähtevät yksipuolisesti siitä, että Raamattuun on koottu vain eri ihmisten senhetkisiä käsityksiä Jumalasta ja ympärillä olevista tapahtumista. (Ts Jumala on vain ihmisten mielikuvitustuote?). Olettamus, ettei Jumala ole voinut inspiroida Raamatun kirjoittajia ilmoittamaan tulevia tapahtumia, on joskus vienyt tutkimuksia täysin harhateille, esim. kirjoittajien ja kirjoittamisajankohdan suhteen. Väite, että heidän lähtökohtansa on ainoa oikea, osoittaa, että he eivät noudata tutkimuksen tärkeimpiä periaatteita.

2. He eivät ole näköjään ollenkaan tutustuneet henkilökohtaisesti siihen, mikä ulottuvuus tulee mukaan kun ihminen Raamatun sanoman mukaan uskoo Jumalan maailmaan lähetettyyn Jeesukseen Kristukseen ja Hänen sovitustyöhön.

3. He tutkivat Raamattua samoilla menetelmillä, kuin tutkitaan rajoitetulla ihmisviisaudella kirjoitettuja kirjoja. Raamatussa on myös Kaikkivaltiaan Jumalan ulottuvuuksia mukana, joten sen tutkimus vaatii tältä osin toisenlaisia menetelmiä. (Lue 1 Kor. 1 - 2.) (Vaikeutena on, että Jumala itse asiassa on kaiken inhimillisen tutkimuksen yläpuolella.)

Raamatun sanoma on usein "kolmiulotteinen" : a) kirjoittajan sanoma sen ajan ihmisille, b) hengellinen ulottuvuus, hyödyllinen meille nykyajankin kristityille ja c) profetaallinen aspekti, jota kirjoittaja ei itse ole voinut käsittää.

4. Usein koko heidän Raamatuntutkimuksensa on mielestäni vain "pinnallinen raapaisu". Valtavasta työstä huolimatta he eivät pysty porautumaan Raamatun salaisuuksiin. Useimmiten nuo valtavat "ristiriidat" poistuvat tai muuttavat luonnetta jos mentäisiin syvemmälle. Mutta jos ennakolta Raamattu luokitellaan "taru- tai traditiokirjaksi", jäänee tutkimus sille asteelle? Tutkimuksista on monasti pulpahtanut esille ylimielinen ja syvä pilkanhenki Raamattuun uskovia kohtaan, mikä myös todistaa, ettei asenne ole rehellinen.

Haluan kuitenkin korostaa, että Raamatussa on paljon tutkittavia ja selvitettäviä asioita, mutta tutkimusta on tehtävä Kaikkivaltiaan Jumalan edessä nöyrässä hengessä.)

Jätän kuitenkin mietittäväksi mm seuraavat asiat : (Nämä asiat löytyvät myös muualla näillä internet-sivuilla.)

- JUMALA :

- Miten koko luomakunta on voinut syntyä ilman Kaikkivaltiasta Luojaa , Jumalaa ?

- Tämä Kaikkivaltias on omalla tavallaan ja viisaudellaan antanut meille Raamatun, ja Hän on valvonut Sanaansa, jonka kautta ehkä voimme oppia ymmärtämään jotakin Jumalasta ja jonka kautta ihminen voi löytää katkenneen yhteyden Jumalaan. (MIKÄLI IHMINEN ITSE HALUAA !)

Jumala on äärettömän paljon suurempi, kuin mitä ihminen voi käsittää. On käsittämätöntä, että joku ihminen pöyhkeydessään haluaa asettua Jumalan yläpuolelle ja sanella Hänelle ehtoja.

 

- RAAMATTU

- Raamattu on tänäkin aikana ehdoton ja luotettava Jumalan Sana, kaikista ihmisten Raamattuun kohdistuvista hyökkäyksistä ja käännös- ym pienistä ihmisten aiheuttamista epäkohdista huolimatta . Siihen ja sen pelastussanomaan uskovia lienee tänä päivänä koko maailmassa satoja miljoonia ihmisiä. Monet näistä ovat erittäin konkreettisesti ja ihmisjärjelle käsittämättömällä tavalla saaneet kokea Raamatun luotettavuutta ja Jumalan puuttumista rukousvastauksena heidän usein kiperiin asioihinsa.

(Haluavatko liberaaliteologit viedä heiltä pohjan pois ja heittää heidät epäuskon pimeyteen väittämällä, ettei Raamattu ole luotettava? Jeesus itse sanoi : "Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.")

- Raamattu on täynnä profeetallisia ilmoituksia, joita kukaan rehellinen järkevä ihminen ei voi kieltää . Tässä vain muutamia:

- Messias-profetiat VT:ssa. (Kts. muualla näillä sivuilla.)

- Israelia koskevien profetioiden toteutuminen nykyaikana (lopun aikana !).(Yleinen väite, ettei Raamattu ilmoita mitään tämän päivän tapahtumista Lähi-Idässä osoittaa mitä suurinta tietämättömyyttä ja sokeutta. Onko esim Sakarja 12:1-3 toteutumassa lähitulevaisuudessa !?

- Lopun ajan tapahtumia, ilmiöitä ja ihmisten asenteita .

- Jopa nykyajan tekniikka !

Monessa paikassa kuvataan lentokoneita. Kuvauksia atomipommista ja sen kauhuista löytyy Raamatussa sen ajan kieliasussa. Lue myös Ilm. 13:16-17. (Nykyään kokeillaan mikrotietokoneiden "chipsien" asennusta ihon alle, jotta ihmistä voidaan valvoa ja ohjata. Pitkien tutkimusten tuloksena on todettu, että Raamatussa mainitut paikat ovat energiasaannin suhteen sopivimmat suurten lämpötilavaihtelujen takia! Johannes ei silloin tuntenut nykyistä tietokonetekniikkaa.)

Lukiessani, miten "tutkija päättelee", on mieleeni usein tullut Jeesuksen sanat, Matt 22:29. "Te kuljette eksyksissä, koska ette tunne pyhiä kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa".

Takaisin