|
Maili Taponen / Hyvä Sanoma nr 6 / 1972 Sairastuin keuhkotuberkuloosiin keväällä 1949 samanaikaisesti kun valmistuin sosiaalihuoltajaksi Yhteiskunnallisesta Korkeakoulusta. Sairauteni vuoksi olen ollut neljä kertaa parantolahoidossa. Sain niissä hyvän hoidon ja olen kiitollinen siitä parantoloiden henkilökunnalle ja erityisesti lääkäreille, jotka suorittavat arvokasta ja siunauksellista työtä auttaessaan kärsiviä ihmisiä. Sairastin kaikki edellä mainitut vuodet tuberkuloosia kotioloissakin, lisäksi todettiin 1953 tuberkuloosi molemmissa keuhkoputkissa. Minulla oli jatkuvasti pientä yskää ja joskus yskin verta. Nieluni oli joka talvi tulehtunut. Hengittäminen oli raskasta rinnassa tuntuvan ahdistuksen vuoksi ja oikean keuhkon alaosaan tuntui hengittäessä aina pistävän. Hyvin usein oli iltaisin pientä lämpöä ja öisin maatessa oli miltei jatkuvasti vuoroin kylmä ja vuoroin hiostavan kuuma. Uuvuttava ja jatkuva väsymys oli alinomaisena seuralaisenani. Ruokahaluni oli niin huono että minun täytyi miltei väkisin syödä. Oli hyvin vaikeata alkaa tottua elämään sairaana, mutta vähitellen siihen mukautui. Psyykkisesti se kuitenkin oli hyvin raskasta. Parantolassa oloaikojani lukuun ottamatta pystyin kyllä hoitamaan virkani, koska se ei vaatinut fyysisiä voimia, mutta mitään muuta en sen ohella jaksanut harrastaa. Vuosilomatkin piti vain levätä tai maata, jolloin aina voimistuinkin jonkin verran. Syksyllä 1959 muuttui sairauteni jälleen huonommaksi ja lääkäri kehotti hakeutumaan parantolahoitoon. Monien vuosien aikana usein ja kotioloissakin toistuvista tuberkuloosilääkkeiden käytöstä olivat ruuansulatuselimeni tulleet niin huonoon kuntoon, että vatsassani oli lopulta alinomaista kivun tunnetta. Ruokakaan ei sulanut kunnolla vaan ärsytti vatsaa. Tästä syystä ja pahoinvoinnin vuoksi, jota tb-lääkkeet aiheuttivat, siirsin parantolaan menoa toistaiseksi, vaikka tunsinkin itseni sairaaksi. Tuberkuloosilääkkeitä en vatsavaivojeni vuoksi käyttänyt syksyn 1959 jälkeen. Näin kului aika vuoden 1960 juhannukseen asti, jolloin kotiseurakuntani Porissa järjesti Helluntaiherätyksen kesäkonferenssin. Siellä oli eräänä juhlapuhujana amerikkalainen saarnaaja Rikhard Vinyard, joka rukoili sairaiden puolesta. Konferenssin viimeisen kokouksen jälkeen pyysi lähetyskentältä lomalla oleva Helvi-sisareni Vinyardia rukoilemaan puolestani, että parantuisin keuhkotaudista. Kokouksen jälkeen hän rukoilikin puolestani ja asetti kätensä sairaan oikean keuhkoni päälle ja sen jälkeen Jeesuksen nimessä käski keuhkotaudin lähteä minusta. Silloin tunsin miten veli Vinyardin kädestä lähti kuin lämmin virta ja sairaassa keuhkossani alkoi lämmetä ja liikkua. Tunsin miten jotakin tuli keuhkostani ylöspäin. Ajattelin sen olevan tunteista johtuvaa refleksiliikettä, mutta selvästi tunsin, miten se nytkähdellen kuin käärme nousi kurkkuani pitkin ylöspäin suuhun, joka tahtomattani avautui ja minun täytyi antaa ylen. Suustani ei tullut mitään näkyvää ulos, mutta se joka tuli ulos, ensin parkaisi ja sitten huusi suurella äänellä. Tunsin valtavan voiman laskeutuvan ylleni ja olin kuin voimavirrassa, joka vavisutti koko olemustani. Äkkiä tunsin ja näin, miten käteni ilman omaa tahtoani sen voiman kuljettamina liikkuivat jokaisen minussa olevan sairaan kohdan päällä. Olin elänyt puoliterveenä monta vuotta enkä edes tiennyt olevani niin monesta kohtaa sairas. Voima kuljetti käsiäni ensin sen sairaan oikean keuhkoni kohdalla, sen jälkeen sappeni päällä, sitten sairaan vatsani päällä, jolloin myös tunsin vatsastani lähtevän ja alkavan nousta jotakin ja minun täytyi uudelleen antaa ylen ilman että mitään näkyvää tuli ulos, - sen jälkeen vasemman keuhkoni alaosassa, jossa myös oli aikaisemmin ollut tuberkuloosi, mutta jonka olin luullut parantuneen, sen jälkeen sydämeni kohdalla, jota oli monta vuotta ahdistanut ja lopuksi keuhkoputkieni kohdalla. Sitten se ihmeellinen voima, jonka alla olin, ravisteli kaiken ensin oikeasta jalastani, sitten vasemmasta jalastani, oikeasta kädestäni, sen jälkeen vasemmasta kädestäni ja lopuksi vartalostani. Viimeksi näin ja tunsin miten käteni aivan kuin ajoivat kurkustani ulos viimeiset sairauden henget. Sen jälkeen tämä ihmeellinen voima jätti minut ja tulin aivan voimattomaksi ja olisin kaatunut maahan ellei sisareni olisi tukenut minua. Oi, mikä ihmeellinen lepo oli sen jälkeen kehossani. Olin vapautunut kymmenestä eri vaivasta. Seuraavana yönä en osannut nukkua kun oli niin ihmeellistä hengittää terveen ihmisen tavalla. Siitä päivästä lähtien olen tuntenut itseni terveeksi keuhkotuberkuloosista. Ollessani 20.9.1961 Satalinnan parantolan ylilääkäri Elon tarkastuksessa, lausui hän: "Mitä nyt sanon teille, sitä sanon harvoin ja on vain ani harvoja potilaita, joille olen voinut tällaista kertoa. Teidän keuhkonne ovat parantuneet harvinaisen hyvin, ja ne ovat niin kirkkaat, että ainoastaan spesiaalilääkäri, joka tietää että olette sairastanut keuhkotautia, voi nähdä keuhkoissanne pieniä arpia. Asiasta tietämätön yleislääkäri voisi läpivalaisun perusteella antaa teille täysin terveen todistuksen." 6.3.1962 minulle ilmoitettiin, että olen parantuneena poistettu tuberkuloositoimiston kirjoista. (Internet-sivun tekijä on tuntenut tämän henkilön monta vuotta ja voin todistaa, että vielä nytkin 40 vuoden päästä tapahtuneesta hän on varsin virkeä ja pystyy hoitamaan asioitaan itsenäisesti. Hän on hienotunteinen, tasapainoinen ja lämmin rukouksen ihminen, joka antaa parantumisestaan kaiken kunnian Jumalalle.) |