NYKYAIKA JA ISRAELIA KOSKEVIA PROFETIOITA

Ote Pentti Kaiteran kirjasta : Ihmiskunnan tulevaisuus ja Raamatun profetiat

ARI-kustannus 1976 (sivut 54-58)

Tutkittaessa Raamatun profetioiden luotettavuutta voidaan käyttää todennäköisyyslaskentaa. Asian ymmärtämiseksi otetaan kuution muotoinen arpanappula, jonka sivut on numeroitu 1,2,3,4,5 ja 6. Todennäköisyys, että saadaan mikä hyvänsä näistä numeroista, esimerkiksi 5, on 1/6. Todennäköisyys, että saataisiin kaksi kertaa peräkkäin numero 5, on 1/36. Kukin todennäköisyys kerrotaan siis keskenään. Samoin jos kokeessa on useampia tapahtumia, joilla kullakin on oma todennäköisyytensä, saadaan yhtäaikaisen sattumisen todennäköisyys kertomalla yksittäiset todennäköisyydet keskenään. Tärkeänä seikkana on kuitenkin otettava huomioon, että eri tapahtumat eivät ole toisistaan riippuvia eli että niiden keskinäinen korrelaatio on hyvin pieni.

Jos tarkastelemme tällä vuosisadalla toteutuneita Vanhan testamentin profetioita, jotka kohdistuvat Israelin kansan historiaan, voidaan saada käsitys siitä, miten suuri on niiden yhtäaikaisen sattumisen todennäköisyys. Voimme ottaa esimerkiksi HesekieIin luvut 36, 37 ja 38. Seuraavassa on muutamia otteita niistä ja kursivoituna sekä pienillä kirjaimilla eriteltynä ne profetian yksityiskohdat, jotka jo ovat toteutuneet.

Hesekiel kertoo luvussa 37, miten Herra vei hänet laaksoon, joka oli täynnä luita, ja kehotti ennustamaan luista, että ne tulevat eläviksi. "Minä ennustin, niinkuin hän oli minua käskenyt, ja niihin tuli henki, ja ne tulivat eläviksi ja nousivat ylös jaloillensa: ylenmäärin suuri joukko. Ja hän sanoi minulle: 'Ihmislapsi, nämä luut ovat koko Israelin heimo. Katso, he sanovat: Meidän luumme ovat kuivettuneet, toivomme on mennyttä, olemme hukassa (a). Sentähden ennusta ja sano heille: Näin sanoo Herra, Herra : Katso, minä avaan teidän hautanne ja nostan teidät, minun kansani, ylös haudoistanne ja vien teidät Israelin maahan (b). Ja siitä te tulette tietämään, että minä olen Herra...' Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä otan israelilaiset pois pakanakansojen keskuudesta (c), minne vain he ovat kulkeutuneet, kokoan heidät joka taholta ja tuon heidät omaan maahansa. Minä teen heidät yhdeksi kansaksi siinä maassa, Israelin vuorilla, ja yksi kuningas on oleva kuninkaana heillä kaikilla. Eivätkä he enää ole kahtena kansana jakaantuneina kahdeksi valtakunnaksi" (d) (Hes. 37:10-13,21,22).

Luvussa 38 Hesekiel kertoo ns. Googin sodasta luetellen aluksi, mitä kansoja kuuluu hänen joukkoihinsa, ja sitten hän jatkaa: "Pitkien aikojen perästä (e) sinä (Goog) saat määräyksen, vuotten lopulla sinun on karattava maahan, joka on tointunut miekan jäljiltä (f), koottu monien kansojen seasta - mentävä Israelin vuorille, jotka kauan aikaa olivat olleet rauniomaana (g); se on tuotu pois kansojen seasta, ja he asuvat turvallisesti kaikki tyynni (h). Sinä hyökkäät kuin rajuilma, tulet kuin pilvi (i), peittääksesi maan, sinä ja kaikki sotalaumasi ja lukuisat kansat, jotka ovat sinun kanssasi... Sinä aiot saalista saada, ryöstettävää ryöstää, ojentaa kätesi raunioita kohti, jotka on saatu asutetuiksi (j), ja kansaa kohti, joka on koottu pakanakansain seasta, joka on hankkinut karjaa ja omaisuutta ja asuu maan navassa " (k) (Hes. 38:8, 9,12).

Tarkasteltaessa näitä profetioita, jotka Hesekiel on esittänyt hieman yli 2500 vuotta sitten, voidaan niiden toteutumisen suhteen mainita seuraavaa:

a) Israelin pitkä, 1900 vuotta kestänyt karkotusaika monien pakanakansojen seassa on ollut yhtämittaista vainojen aikaa, joka huipentui Hitlerin murhiin. Tämä täyttynyt profetia tuo esille nämä molemmat seikat: kuivuneet luut viittaavat karkotuksen pituuteen ja toivon menetys vainojen vaikeuteen.

b) Juutalaisten muutot Israeliin alkoivat jo tämän vuosisadan alussa, kuten aikaisemmin on mainittu. Hitlerin vainojen jälkeen muuttoliike voimistui ja kasvoi edelleen Israelin tultua itsenäiseksi valtioksi.

c) Israelilaiset olivat hajaantuneet monien kansojen keskuuteen. Tämä ilmaisee myös sen, että profetia ei tarkoita paluuta Baabelin vankeudesta, joka tapahtui vain yhdestä maasta. Sitä paitsi tuo vaino oli lyhytaikainen.

d) Ennen Baabelin vankeutta juutalaiset olivat jakaantuneet Israelin ja Juudan valtakunniksi. Tässäkin profetiassa on kaksi erillistä ennustusta: kokoontuminen Israeliin yhdeksi ryhmäksi ja sen jälkeen yhden Israelin valtion syntyminen.

e) "Pitkien aikojen perästä" viittaa 1900-vuotisen hajaannuksen loppuun, joka samalla ilmoitetaan olevan "vuotten lopulla". Hesekiel mainitsee myöhemmin jae 16): "Sinä (Goog) hyökkäät minun kansani Israelin kimppuun kuin pilvi, peittääksesi maan. Päivien lopulla tämä on tapahtuva. Ja minä annan sinun karata maahani, että pakanakansat tulisivat tuntemaan minut, kun minä osoitan pyhyyteni sinussa, Goog, heidän silmäinsä edessä." Voimme odottaa tällaista pohjoisesta Israeliin tulevaa hyökkäystä, jota ei ole vielä tapahtunut.

(f) Israel on profetian mukaan tätä ennen käynyt sotia, joista se on tointunut.

g) Israelin vuoret olivat todella kauan rauniomaana turkkilaisvallan aikana. Metsät ja asutukset oli niiltä hävitetty.

h) Kansojen seasta siirtyneinä israelilaiset asuvat nyt turvallisesti. Arabien keskuudessa on hajaannusta. Egyptillä on sopimus Israelin kanssa. Tämä on Googin sotaa ajatellen merkityksellistä, sillä profetiassa ei mainita Egyptiä lueteltaessa Googin joukkoja, vaikka muualla - profetioissa ja Israelin historiassa - Egypti on yleensä keskeisellä sijalla olleena aina erikseen mainittu.

i) Tämä viittaa siihen, että lentovoimilla on tärkeä osuus. Samalla se osoittaa, että lentokoneiden keksiminen ja niiden käyttö sodassa tulee profetiassa ilmi.

  1. Tässäkin profetia ilmaisee sen, mikä todella on tapahtunut.
  2. Profetia viittaa Israelin maatalouden nousuun. Hesekiel on jo luvussa 36 ennustanut juutalaisten paluun ja Israelin valtion syntymisen ja profetoi siinä yhteydessä seuraavasti: "Näin sanoo Herra, Herra: Sinä päivänä, jona minä teidät puhdistan kaikista pahoista teoistanne, minä asutan kaupungit, ja rauniot rakennetaan jälleen, ja autiomaa viljellään, sen sijaan että se on ollut autiona jokaisen ohikulkijan silmäin edessä. Silloin sanotaan: 'Tästä maasta, joka oli autiona, on tullut kuin Eedenin puutarha; ja raunioina olleet, autiot ja maahan revityt kaupungit ovat varustettuja ja asuttuja (Hes. 36:33-35). Kaikki tämä on tapahtunut tämän vuosisadan aikana.

Tällaisia Israelin tämän vuosisadan historiaan liittyviä toteutuneita profetioita voitaisiin esittää lisää suuri määrä. Edellä olevan täydennykseksi viittaan luvussa 4 olevaan Santalan esitykseen. Hän on nojannut laajemmalti Vanhaan testamenttiin kuin vain Hesekielin profetioihin.

 

Kun olen tiedustellut eräiltä henkilöillä, miten suurella todennäköisyydellä he olisivat osanneet ennustaa tulevaisuuteen 2500 vuoden päähän yhdenkin edellä mainituista tapauksista, he ovat sanoneet, että todennäköisyys olisi varmasti paljon pienempi kuin 1/100. Jos keskimääräisenä todennäköisyytenä pidetään mainittua lukua, niin näiden kymmenen yhtäaikaisen sattumisen (profetioista on jätetty vielä yksi pois siitä varalta että joku profetia korreloi toisen kanssa) todennäköisyys olisi yhden suhde sataan triljoonaan (1/100000000000000000000 eli 1/1020). Vaikka kunkin tapahtuman osalta todennäköisyys arvioitaisiin vain 1/10, olisi silloinkin näiden yhtäaikaisen sattumisen todennäköisyys yhden suhde kymmeneen miljardiin (1/1010). Luvussa 3 on osoitettu, että tämän luonteisessa tieteellisessä tutkimuksessa joudutaan nojaamaan vain todennäköisyyksiin. Tieteellä ei ole mitään keinoa yrittää tehdä ennustuksia satojen ja tuhansien vuosien päähän. Sen vuoksi yllä olevat luvut antavat kuvan siitä, miten vähäisiä mahdollisuuksia on inhimillisin keinoin tehdä sellaisia ennustuksia, jollaisia Raamatun profetiat ovat. Esimerkiksi nykyaikaisessa futurologiassa voidaan tuloksia pitää onnistuneina, jos tapauksista riippuen 10-30 vuoden päähän tehdyt ennusteet pitävät paikkansa muutamien kymmenien prosenttien tarkkuudella, vaikka niiden perusteina olisivat laajat tilastot tapahtuneesta kehityksestä ennen lähtötilannetta.

Kun Raamatun profetiat pitävät paikkansa jopa tuhansien vuosien päähän, niihin sisältyy tekijä, joka ei mahdu nykyiseen "tieteelliseen maailmankuvaan", kuten aikaisemmin luvussa 3 on esitetty. Tämä tekijä on Raamatun mukaan jumalallinen ilmoitus, jonka luotettavuus pieniä yksityiskohtia myöten on käynyt ilmi edellä mainituissa Hesekielin profetioissa. Sattumalla ja ihmisjärkeilyllä niissä ei ole mitään osuutta. Profetioiden toteutuminen tärkeiltä osiltaan oikeuttaa odottamaan, että ne toteutuvat myös muilta osiltaan ja samaan ajankohtaan liittyen, mitä profetia kuvaa.

Jos ihmistä ei olisi maapallolla, muutokset nykytilanteeseen verrattuna olisivat 2500 vuoden aikana suhteellisen vähäisiä ja tulevaisuuden ennustukset yksinkertaisia. Kaikki edellä esitetty profetioihin liittyvä kohdistuu ihmistoimintoihin. Siksi voidaan myös sanoa, että Raamattu jumalallisella ilmoituksella luotaa ihmistä koskevissa kysymyksissä tieteelliseen tutkimukseen verrattuna yhtä paljon syvemmälle kuin edellä esitetyt profetiat. Kun jumalallinen on nykyajan kulttuurissa jäänyt sivuun ja ihminen on katsonut voivansa ottaa kohtalonsa omiin käsiinsä, Jumala on antanut hänen käsiinsä voimia, joilla hän voi tuhota koko kulttuurinsa. Ihmiskunta onkin kiihtyvällä vauhdilla kulkemassa itsetuhoaan kohti, ellei jumalallinen tekijä tule väliin.

Takaisin