Rakkolaisten kokemuksia Etiopiassa

Otteita kirjoituksesta "Wolmaran rakennusmies muistelee" Maailman Ääret-lehti 2/2001

Toimittaja Kati Ikonen

Jumala varjelee omiaan

Aluksi Rakkolaisia vihattiin Wolmarassa tunkeilijoina, mutta myöhemmin, kun koulu valmistui ja lapset pääsivät sitä käymään ja kun Taunolla kaiken lisäksi oli pyssy, jonka ansiosta riistaa riitti koko kylälle, viha lientyi. Viha oli alussa niin voimakasta, että koko Rakkolaisen perhe yritettiin kahdesti tappaa. Tauno muistelee noita hetkiä vieläkin kyyneleet silmissä.

- Ensimmäinen tapaus sattui, kun tukenamme ollut Mamu lähti käymään Addis Abebassa. Me emme osanneet vielä tuolloin paikallista kieltä ja Mamun apu oli siinäkin suhteessa korvaamaton. Meitä oli ilmeisesti tarkkailtu, ja kun Mamun lähtö nähtiin, alkoi tapahtua. Kuusi miestä ratsasti pihaan viidakkoveitset ja keihäät mukanaan. He hyppäsivät alas ratsujensa selästä ja aloittivat kiivaan sotatanssin. Tiesin heti, mitä se merkitsi. Sanoin perheelle: "Nyt rukoilkaa, sillä minun on mentävä tuonne ulos".

- Avatessani peltihökkelimme ovea, sain vielä sisäpuolella ollessani sisäisen varmuuden. Tunsin ja tiesin, että nuo miehet eivät voi tehdä minulle mitään. Oli kuin ympärilläni olisi ollut panssari. Minulla oli niin suuri rauha ja luottamus siitä, että meille ei voida mitään, että minun täytyi vain hymyillä. Lähestyin miehiä ja ollessani noin kuuden askeleen päässä heistä he lopettivat tanssin suunnaten keihäänsä minua kohti. Siinä samassa suustani alkoi tulla sanoja. Ja kun ne sanat loppuivat, miehet kumarsivat minulle, hyppäsivät ratsujensa selkään ja ratsastavat pois.

- Menin sisään ja huusin Martalle: " Kirjoita äkkiä ylös nämä sanat, jotka sain, niin että kun Mamu tulee, saamme tietää, mitä minä niille miehille sanoin!"

- Mutta kun Mamu tuli ja kuuli mitä oli tapahtunut, hän ei vähään aikaan pystynyt tekemään muuta kuin halaamaan meitä ja kyyneleet silmissä hokemaan suomeksi: "Kyllä Jeesus on ihmeellinen, kyllä Jumala on ihmeellinen". Minä hoputin, että kerro nyt jo hyvä mies, mitä minä niille rosvoille sanoin! Vihdoin Mamu pystyi kääntämään ne sanat, jotka tuohon tilanteeseen olin saanut. Ne kuuluivat: "Kuulkaa miehet! Meillä on tänään rukouspäivä. Menkää nyt pois ja tulkaa toiste takaisin." Kuulin sitten, että Etiopiassa oli laki, jonka mukaan ryhmälle, jolla oli joku erityinen rukouspäivä, ei saanut tehdä pahaa eikä heitä saanut häiritä, muuten häiritsijä kuolisi itse.

Ihmeellinen valokehä suojeli

Toisen kerran Rakkolaisen perheen kimppuun yritti käydä kolme miestä, jotka olivat neuvotteluissaan päätyneet siihen, että tulevat yöllä murhaamaan koko perheen.

- Sinä iltana meillä kotona oli painajaismainen tunnelma, Tauno kertoo. - Raija tuli monesti eteeni, otti kädestäni kiinni lapsen kädellään, katsoi silmiini ja sanoi: "Kuulepas isukki, meitä uhkaa nyt varmasti joku vaara ja meillä voi olla vaikeaa, mutta muista; kun Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan." Tämä toistui monta kertaa tuon illan aikana ja aina se poisti ahdistukseni.

- Olin jo aikaisemmin maaherran käskystä ympäröinyt alueemme tosi tiiviillä piikkilanka-aidalla, josta ei helposti tultaisi läpi. Miehet eivät saaneetkaan lankoja poikki, ja niin he etsivät kohdan, josta pääsivät aidan alta kaivautumaan pihallemme. Mutta kun he lähestyivät rakennusta, tuota peltihökkeliämme, he näkivät, kuinka sen ympärille ilmestyi valokehä. Miehet eivät pystyneet liikahtamaan paikaltaan ja joutuivat valtavan kauhun ja pelon valtaan. Pitkään aikaan he eivät päässeet mihinkään, ja kun he sitten lopulta vapautuivat, he juoksivat aivan paniikissa päin piikkilanka-aitoja ja kaktuksia. Kun he viimein pääsivät ulos samasta aukosta josta olivat tulleet, heidän työkalunsakin jäivät pihalle, josta ne sitten aamulla löysimme.

Aamulla Tauno Rakkolainen myös huomasi, että aidan ulkopuolella istui kaksi naarmuista ja veristä miestä, joiden vaatteet olivat repeytyneet rikki.

- Menin kysymään heiltä, ovatko pedot raadelleet, vai mitä heille oikein on tapahtunut. Pian nuo miehet kertoivat kaikille, että niillä valkoisilla on sellainen Jumala, että niitä ei voi kukaan tappaa. Sen jälkeen meitä ei enää uhattu, eikä meillä ollut koko tuolla 50 neliökilometrin alueella yhtään vihamiestä. Jopa päänoita, joka oli tosi paha, ja josta kerrottiin, että hän pystyi katseella tappamaan ihmisen, joutui lähtemään alueelta, eikä kukaan tiennyt, minne hän meni.

Kun eväät loppuivat

Rakennustarvikkeiden lisäksi Rakkolaiset olivat Suomesta ottaneet mukaansa myös vähän ruokaa. Martta oli leiponut ruisleipiä ja jostain kumman syystä päätti tehdä niistä korppuja. Niitä oli mukaan otetussa taikinatiinussa iso säkillinen. Heinolasta lähtiessä joku ystävä vielä toi perheelle ison punaisen juustopallon.

- Ne ruiskorput olivat kyllä ihmeellinen Jumalan johdatus, sillä emme voineet tietää, kuinka tiukoille ruoan kanssa aluksi jouduimme, Tauno muistelee. - Tiesimme, että kun alamme Etiopiassa saada maasta satoa, niin pärjäämme kyllä. Kuumassa auringonpaisteessa juurekset, perunat ja pavut kasvavat miltei itsekseen, kunhan vain vähän kastelee. Mutta eväät loppuivat ennen kuin satoa alettiin saada. Pöydässä ei ollut muuta kuin vettä. Rakkolaisen perhe näki nälkää. Se oli kovaa ja vaikeaa aikaa heille kaikille, mutta erityisesti Tauno-isälle. - Kahteen päivään tytöt eivät valittaneet, mutta kolmannen päivän iltana tuntui kuin joku olisi työntänyt tikaria rintaan, kun he nukkumaan mennessään itkivät, että eivät voi nukkua, kun on niin kova nälkä. En välittänyt itsestäni, mutta se, että Martta ja tytöt näkivät nälkää, sai minut sellaisen tuskan valtaan, että syöksyin peltihökkelistämme ulos juosten pitkään shampalet-heinikkoon. Sinne kaaduin, kun voimat loppuivat. - Huutamalla huusin Jumalan puoleen tuskissani. Paholainen kuiskutti korvaani: "Missä nyt on se Jumala ja se Jeesus, joista olet muillekin puhunut? Lisäksi olet edesvastuuton, kun olet tuonut perheesi tänne kuolemaan nälkään." Taunon maatessa heinikossa vihollisen röykytettävänä, alkoi lähettyvillä kuulua hyeenoiden ulvontaa. Ihmisen hajun tuntiessaan ne tulivat aina vain lähemmäksi maassa makaavaa miestä. - Voimat olivat poissa. En päässyt mihinkään ja vihollinen saarnasi: "Nyt jo tunnet niiden läähätyksen, ne syövät sinut. Voi poika parka, tähän päättyy elämäsi. Missä on nyt Jumalasi ja Jeesuksesi?" Minä melkein uskoin sitä, mutta sisimmässäni kuitenkin toinen ääni vienosti vakuutti, että ei tämä tilanne nyt ihan noin toivoton ole.

- Kun hyeenat todella sitten olivat niin lähellä, että niiden läähätys kuului, tapahtui jotain ihmeellistä. Taivaasta lankesi salaman lailla ylleni sellainen voima, että vaikka en itse noussut, minut suorastaan pompautettiin ylös. Nostin käteni ja aloin puhua voimakkaalla äänellä eri kielillä. Minut ympäröi sama valo, joka oli aikaisemmin ympäröinyt talomme ja tunsin itseni niin voimakkaaksi, että olisin voinut tehdä vaikka mitä. Kuulin kuinka hyeenat kääntyivät ympäri ja lähtivät pakoon. Niitä oli todella joka puolella.

- Vähitellen palauduin ennalleni ja lähdin taloon perheeni luo. Majaan mennessäni huomasin, että perhe nukkui maalattialla sikeässä unessa. Nukahdin itsekin heti ja nukuimme kaikki niin, että emme olleet herätä lainkaan. Kun sitten heräsimme kaikki yhtä aikaa, tytöt huudahtivat kuin yhdestä suusta: "Illalla oltiin nälkään kuolemassa, mutta nyt ollaan kurkkua myöten täynnä ruokaa ja juomaa! " Samoin tunsimme me Martan kanssa, eikä meille tullut koko päivänä nälkä eikä jano.

Tauno oli saanut säästetyksi muutaman shillingin ja lähti seuraavana päivänä maakalaisbussin kyydissä Addis Abebaan katsomaan, olisiko postilokeroon tullut mitään postia. - Lokerossa oli paksu kirje Kanadasta. Vieras naishenkilö, joka ei tiennyt meistä mitään, oli unessa nähnyt koko perheemme. Samalla hänelle oli sanottu, että hänen on heti lähetettävä apua tälle perheelle. Hän hätääntyi, kun ei tiennyt keitä me olimme. Illalla hän kertoi rukouskokouksessa unestaan ja siitä, että ei edes tiedä keitä ne ihmiset ovat, mutta valtava tuska heidän puolestaan on. Hän osasi kuvata meidät niin hyvin, että Helmi-siskoni, joka kuului samaan seurakuntaan huudahti: "Mutta sehän on minun veljeni perhe!"

Kanadan seurakuntalaiset keräsivät keskuudestaan isohkon summan ja lähettivät sen kirjeessä Etiopiaan. - Oli minulla sitten ruokaa, kun kotiin menin! Pian aloimmekin jo saada satoa ja sen jälkeen meiltä ei puuttunut mitään. Kun rukoilimme autoa, niin kohta meillä oli niitä kolme!

Paluu edelliselle sivulle