Raamatuntutkistelu

Sielun kuolemattomuus ja ruumiin ylösnousemus

© Veikko Pekki , 2000, 2001  

Luvalla lainattu Pekin internetsivuilta (tällä hetkellä ei käytössä.)

 

Sisällys

A. MITÄ ON ELÄMÄ

- Käsite sielu

- Käsite henki

B. MITÄ ON KUOLEMA

1. Hengellinen kuolema

2. Ruumiillinen kuolema

3. ’Toinen kuolema’

C. MITÄ ON KUOLEMAN JÄLKEEN, VÄLITILA

1. Välitila VT-ssa

2. Välitila UT:ssa

- Jeesuksen opetus välitilasta: Rikas mies ja Lasarus (Luuk 16:19-31)

- UT:n opetus uskovan kuolemanjälkeisestä tilasta nyt

D. MITÄ ON RUUMIIN YLÖSNOUSEMUS

- Ruumiin ylösnousemuksen periaate

1. Jumalattomien ylösnousemusruumis 

2. Jumalan omien ylösnousemusruumis 

3. Kahden luontoiset ylösnousemukset

4. Ylösnousemusten eri vaiheet historiassa

5. Neljä aikajaksoa ja kunkin ’viimeinen päivä’

LIITE

 

A. MITÄ ON ELÄMÄ

 

Ihminen luotiin fyysisesti, henkisesti (eli sielullisesti) ja hengellisestä täydelliseksi (1 Moos 1:31). Hänet oli toisin sanoen tarkoitettu kasvamaan ja kehittymään Jumalan yhteydessä kuolemattomana ja eheänä kokonaisuutena: "Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu." (1. Moos. 2:7).

 

Käsite sielu

 

Sielulla tarkoitetaan Raamatussa mm. ihmispersoonallisuuden kokonaisuutta ja sen korkeinta arvoa, kuten yllä (vrt. "uskon päämäärä sielun pelastus", 1. Piet. l: 9) mutta usein myös sisäistä olemustamme erotukseksi ruumiillisesta olemuksestamme (vrt. "... tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta pois", Luuk. 12:20). Raamatussa käytetään yleisesti tätä kaksijakoa ihmisestä puhuttaessa (vrt. .. 'tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua', Matt. 10:28), mutta myös tarkempi kolmijako ruumiiseen, sieluun ja henkeen on selkeä (vrt. "...säilyköön koko teidän henkenne ja sielunne ja ruumiinne nuhteettomana", 1. Tess. 5:23).

 

Sieluamme voidaan kutsua välirenkaaksi henkemme ja ruumiimme välillä. Ruumiin välityksellä olemme yhteydessä aineelliseen maailmaan ja fyysisiin tarpeisiin.  Hengen välityksellä olemme yhteydessä Jumalaan ja hengelliseen todellisuuteen. Tämä elämän kokonaisuus koetaan sielussa, jossa tunnemme, ajattelemme ja tahdomme ja teemme valintoja sekä maallisten että hengellisten asioiden suhteen.

 

Sielu (hepr. ’napas") merkitsee Raamatussa toisinaan myös samaa kuin elämä" tai "henki’ .

Siksi sanotaan esim. että ’lihan sielu (elämä) on veressä’, 3. Moos. 17:11. Raamattu tarkoittaa tällöin, että veri on kaiken fyysisen elämän ydin ja siksi sanotaan myös, että ’veri on sielu’ eikä että sielu vain on veressä, 5. Moos. 12:23. Veri on myös lunastuksemme väline, ja siksi

pyhänä pidettävä. Tästä johtui verensyöntikielto esim. Mooseksen laissa. Käsitys, jonka mukaan

ihmisen sielu persoonallisen tietoisuuden merkityksessä (eläimillä ei ole sielua) olisi myös veressä pohjautuu siis virheelliseen raamatuntulkintaan.

 

Käsite henki

 

Vain Jumalalla on elämä itsessänsä (Joh. 5:26) niin, että Hän voi tehdä luomansa olennot eläviksi. Ihmisen kohdalla oli kuitenkin kyse enemmästä kuin vain ruumiillisesta elämästä, kuten eläimillä. Raamatun alkuteksti 1. Moos. 2:7: ssä puhuu hengen (hepr. ’ruah’= henki, tuuli) antamisesta Aadamille itse asiassa monikossa:’...puhalsi hänen sieraimiinsa elämien hengen.’ Jumala antoikin maan tomusta tehdylle ihmisruumiille hengen kolminkertaisessa merkityksessä:

 

1. Ihminen sai fyysinen elämän ruumiiseensa, kuten eläimetkin

2. ihminen sai henkisen (psyykkisen) elämän, joka teki hänestä eläimistä poikkeavan persoonan, ’sielun’

3. ihminen sai hengellisen elämän, jonka kautta hän oli yhteydessä Jumalaan

 

Näiden kolmen ihmiselämän tason erottaminen on tärkeää Raamatun tekstiä tulkittaessa Sanaa henki (ruah) käytetään kaikissa näissä tapauksissa, mutta merkitys on kussakin asiayhteydessä

erilainen:

 

1. Fyysistä elämää tarkoitetaan sellaisissa kohdissa kuin Job 27:3 ja 5: "...niin kauan kuin minussa vielä henkeä on ja Jumalan henkäystä sieraimissani... Siihen asti kunnes henkeni heitän, en luovu hurskaudestani." Ruumiillista elämää tarkoitetaan myös Jaak. 2:26:ssa: 'Sillä niinkuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin myös usko ilman tekoja on kuollut." Samoin esim. Saarn. 3:19:ssä: ’Niinkuin toiset kuolevat. niin toisetkin kuolevat; yhtäläinen henki on kaikilla. Ihmisillä ei ole mitään etua eläinten edellä, sillä kaikki on turhuutta.’  Kyse on siis siitä elämän ja "hengen" (ruah) tasosta. joka tekee vain ruumiin eläväksi.

 

2. Henkistä (psyykkistä t. sielullista) elämää eli ihmispersoonallisuutta tarkoitetaan sanalla "ruah" esim. kohdassa Sak. 12: 1: "Näin sanoo Herra, joka on jännittänyt taivaan ja perustanut maan ja joka on luonut ihmisen hengen hänen sisimpäänsä.’   Vertaa Saarn. 3:11: ’Kaiken hän on tehnyt kauniisti aikanansa, myös iankaikkisuuden hän on pannut heidän sydämeensä’. Ne, jotka käsittävät ihmishengen ja -sielun katoavaiseksi, uskovat jälkimmäisen kohdan tarkoittavan sitä, että Jumala on pannut vain tietoisuuden iankaikkisuudesta ihmisten sydämeen. Tämä tulkinta ei kuitenkaan vastaa ensiksikään sitä sanan ilmeisintä merkitystä, joka on se että iankaikkisuus itsessään on pantu ihmisen sydämeen eikä vain jonkinlaista tietoisuutta ikuisuudesta. Toiseksi Raamatun opetus kaikkialla muualla on se, että ihmisen henki (ja sielu), jonka Jumala ’on luonut hänen sisimpäänsä’, on katoamaton ja ikuinen, vrt. Jeesuksen sanoihin: "Älkääkä peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua." (Matt. 10:28). Samassa jakeessa Herra varoittaa myös "sielun sekä ruumiin" mahdollisuudesta joutua helvettiin so. ikuiseen vaivaan tietoisessa tilassa. Ihmispersoonaa tarkoitetaan hengeltä myös Hebr. 12:23:ssa, jossa kuvataan iankaikkiseen elämään saapuvia kristittyjä, jotka ovat tulleet " . täydelliseksi tulleitten vanhurskasten henkien tykö". Kaikessa tässä on kyse ihmispersoonan luonnollisesta, mutta ikuisesta ja katoamattomasta osasta, joka on pysyvästi olemassa - joko taivaassa tai kadotuksessa ylösnousemusruumiiseensa yhdistettynä.

 

3. Hengellistä elämää eli elämää Jumalan yhteydessä tarkoitetaan hengellä taas kohdassa Joh. 3:6: ’Mikä lihasta on syntynyt., on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki’, tarkoittaen uudeksiluotua ihmishenkeä. Samoin Hes. 36:26:ssa: ’Ja minä annan teille uuden sydämen, ja uuden hengen minä annan teidän sisimpäänne ...’ Kyse on siis ihmishengestä, joka on yhteydessä Pyhään Henkeen: ’(Pyhä) Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa (siis omakin henkemme todistaa), että me olemme Jumalan lapsia." (Room. 8:16). Pyhän Hengen yhteyttä oman henkemme kanssa kuvataan myös 1. Kor. 2:12:ssa: "Mutta me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan sen Hengen, joka on Jumalasta, että tietäisimme, mitä Jumala on meille lahjoittanut.’

 

Ilman lankeemusta  ihmisen elämä paratiisissa olisi niitä ilmeisimmin johtanut yhä lisääntyvää Jumalan kirkkautta kohden. Ihminen kokonaisuudessaan oli ’elävä sielu’, joka oli paratiisissa verhottu Jumalan kirkkaudella (Ps. 8:4-7). Lankeemuksessa menetettiin tämä kirkkaus (Room. 3:22,33). Vasta lankeemuksen seurauksena ihmisen osaksi tuli kuolema (1. Moos. 2:16,17).

 

B. MITÄ ON KUOLEMA

 

1. Moos. 2:17: ssä puhutaan ensimmäisen kerran kuolemasta: "...mutta hyvän- ja pahantiedon puusta älä syö, sillä sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman."

 

Raamatun mukaan kuolema kohtaa ihmistä kolmessa merkityksessä, kuten elämäkin saatiin kolmessa merkityksessä:

 

1. hengellinen kuolema - ero Jumalasta elämän aikana

2. ruumiillinen kuolema - ero ruumiista elämän päätteeksi

3. "toinen kuolema" - ero Jumalasta ikuisuudessa

 

Kuolema ei siis missään kohden merkitse tyhjiin häviämistä, vaan eroa. Tarkastelemme kutakin kolmea kohtaa erikseen:

 

1. Hengellinen kuolema

 

Aadamille ja EevalIe tapahtui ensimmäiseksi hengellinen kuolema lankeemuksen jälkeen paratiisissa. He eivät "sinä päivänä" nimittäin kuolleet fyysisesti eikä heidän sielullinen elämänsäkään kuollut, vaan he joutuivat eroon Jumalasta eli kuolivat hengellisesti. Juuri tätä Ef. 2:1 selventää: ’Ja Jumala on eläviksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleet synteihinne ja rikoksiinne’' Hengellinen kuolema tapahtuu meille jokaiselle varhaisemmassa henkilökohtaisessa historiassamme, lapsuudessamme. syntien tähden (Room. 7:9,10). Ihmiset elävät luonnollista elämäänsä hengellisen kuoleman tilassa. Se on kaikkien osana (Ef. 2:1-3). Kuoleman tila ei kuitenkaan missään kohden merkitse tiedotonta ja tajutonta tilaa. Synteihinsä ja rikoksiinsa kuollut ihminen "vaeltaa tämän maailman menon mukaan’ (Ef. 2:2). Raamattu puhuu myös ihmisistä, jotka ovat ’kahdesti kuolleita’ (Juud.  j. 12) tarkoittaen hengellisen elämänsä uudelleen kadottaneita ihmisiä, jotka kuitenkin edelleenkin "vaahtoavat omia häpeitään". Jumalasta pois kääntyneet enkelit, pimeyden riivaajahengetkin, ovat kuoleman henkivaltoja, eivätkä missään tekemisissä elämän kanssa, mutta silti ne tuhoavat kaikkea elämää ja ovat täysin tietoisia ja aktiivisia henkiä, jotka eivät katoa (osa niistä on vapaana, Ef. 6:12, osa vangittuina, Juud. j. 6). Hengellisen kuoleman tila jatkuu ihmiselläkin ikuisuudessa tietoisena ja tajuisena tilana, johon palataan tuonnempana.

 

2. Ruumiillinen kuolema

Tämä (samoin kuin sairastumiseksi ja vanhenemiseksi kutsuttu fyysisen elimistömme rappeutuminenkaan) ei ole alkuperäinen luonnonlaki tai biologinen välttämättömyys, vaan ruumiillinen kuolema on Jumalan määräyksestä synnin tähden tullut rangaistus koko ihmiskunnan sekä luomakunnan osaksi. (Room. 5:12; 6:23; Hebr 9:27). Ruumiillinen kuolema merkitsee hengen ja sielun väliaikaista eroa ruumiista, joka rappeutuu ja maatuu maaksi. Sielu ja henki jatkavat tietoista olemassaoloaan joko tuonelassa tai paratiisissa (jota kutsutaan myös kolmanneksi taivaaksi) riippuen siitä, onko kyse uskovasta vai jumalattomasta.

 

3. ’Toinen  kuolema

 

koskee vain niitä, jotka eivät ole uudestisyntyneet ennen ruumiillista kuolemaansa. He kuolevat siis ilman yhteyttä Jumalaan, elämän Lähteeseen. Toinen kuolema merkitsee ikuista kadotusta, helvettiä, johon jumalaton tuomitaan. Tuomio ei tapahdu kuitenkaan heti kuoleman jälkeen vaan sielu viettää aikansa tuomiopäivään saakka tietoisessa tilassa tuonelassa. Tätä ruumiillisen kuoleman ja ylösnousemuksen välistä ajanjaksoa kutsutaankin välitilaksi väliaikaisuutensa tähden. Esimerkiksi rikas mies joutui tuonelaan välittömästi kuolemansa jälkeen. Jeesuksen mukaan hän "nosti silmänsä tuonelassa, vaivoissa ollessaan’ (Luuk. 16:23). Välitilassa vietetyn jakson päätteeksi jumalaton herätetään ruumiillisesti kuolleista ja tuomitaan henkiruumiillisessa olotilassa lopulliseen tilaansa: "Kuolema ja tuonela antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat, ja heidät tuomittiin, kukin tekojensa mukaan. Ja Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema, tulinen järvi." (Ilm. 20.13,14). Se on "iankaikkinen kadotus Herran kasvoista ja hänen voimansa kirkkaudesta" (2 Tess 1:9), ei siis tyhjiin häviäminen vaan ikuinen ero Jumalasta.

 

Jumalalla on kuitenkin kaikkea kuolemaa ja kadotusta varten suurenmoinen LUNASTUSRATKAISU: Hän antoi Poikansa meidän tähtemme, ettei yksikään joka Häneen uskoo, hukkuisi, vaan meillä olisi iankaikkinen elämä Jumalan yhteydessä (Joh. 5:24; 11:25) uudessa kirkkauden maailmassa (Ilm. 21:5-7).

 

C. MITÄ ON KUOLEMAN JÄLKEEN, VÄLITILA

 

Välitilalla tarkoitetaan siis olotilaa, jossa ihminen viettää aikaansa fyysisen kuolemansa ja ruumiin ylösnousemustapahtuman välillä. Välitilaa kutsutaan Raamatussa tuonelaksi (VT:ssasheol’, UT:ssa "hades") tai uskovien kyseessä ollessa paratiisiksi eli kolmanneksi taivaaksi. (2 Kor. 12:2-4).

 

Väärät käsitykset sielun nukkumisesta tai tiedottomuudesta

 

Uni tai tajuttomuus ovat ilmiöitä, jotka kuuluvat biologiseen, ruumiilliseen olomuotoomme, ts. johtuvat sielun kytkemisestä ruumiintoimintoihimme. Puhuessaan "kuolemaan nukkumisesta’ Raamattu tarkoittaa aina ruumista, joka "lepää" ylösnousemuksen päivään saakka. Mm. adventistit ja Jehovantodistajat ovat virheellisesti omaksuneet opin sielun unitilasta ruumiin menettämisen jälkeen.

 

Sielu kuitenkin jatkaa tietoista olemassaoloaan ruumiista eroamisen jälkeen, ks. Job 19:26; Jes. 14:9: Hes. 32:21; Luuk. 16:19-; Fil. 1:23; Ilm. 6:9-11.

 

1. Välitila VT:ssa

 

VT puhuu vain tuonelasta (sheol). VT:ssa ilmoitusta iankaikkisesta elämästä ei yleensäkään tunnettu kuin välähdyksenomaisesti.  "Pelastus" tarkoitti yleensä pelastumista ruumiillisesta kuolemasta ja hädästä. Siksi VT:ssa ei puhuta erityisestä erotuksesta hurskaiden ja jumalattomien välillä tuonelassa. "Sheolissa" ei tunnettu uuden elämän toivoa, siellä ei ollut jumalasuhdetta - olemassaolo oli varjomaista (Saarn. 9:10; Ps. 6:6; 88:11-13). Kuitenkin tiedettiin se, että tuonelassa ollaan tietoisessa olotilassa, ks Jes. 14:9, 10.

 

Hurskaiden pelastustoivo VT:ssa suuntautui odottamaan pelastusta kokonaan pois tuonelasta, (Ps.16:10-, Hoos. 14:14).

 

"Tässä näemme Jumalan kasvatusta. Vanhassa testamentissa ei toivoa suunnata niinkään paljon ajattelemaan sielun olemassa oloa kuoleman jälkeen, kuin toivomaan kuoleman voittamista. Myöhempi profeetallinen ilmoitus osoittaa, että tämä kuoleman ja tuonelan voittaminen tapahtuu ylösnousemisessa ... Jes. 26:19.’ (0. Hallesby).

 

Sielun autuasta olotilaa, johon kristitty pääsee heti kuoleman jälkeen, ei vielä VT:n ilmoituksessa siis tunnettu.

 

2. Välitila UT.-ssa

 

Maailmaan tullessaan Kristus toi: 1. uuden käsityksen tuonelasta ja 2. muutoksen itse tuonelaan.

 

Jeesuksen opetus välitilasta: Rikas mies ja Lasarus

 

Luuk.16:19-31

 

-  "vahvistettu juopa" uskovan ja jumalattoman välillä

-  silti yhteys kommunikoida keskenään

-  olotila ('tuska" tai "lohdutus’) riippuu tavasta, jolla ajallinen elämä on vietetty

-  uskovat saavat lohdutusta

-  jumalaton "näki’, ’huusi", koki "tuskaa"

-  jumalaton tunsi tuskaa myös pelastumattomista omaisistaan, siis oli jatkuvasti järjellisesti tietoinen elämästä ja sen totuuksista.

 

Kristus astui itsekin alas tuonelaan (Room. 10:7; Ef 4:8,9; 1. Piet. 3:19). Ristinkuolemallaan Hän kukisti perkeleen, jolla oli kuolema vallassaan (Hebr. 2:14) ja nyt yksin Kristuksella on ’kuoleman ja tuonelan avaimet" (Ilm. 1:18) so. suvereeni hallintavalta näillä alueilla.

 

Kristuksen astuttua kuoleman valtakuntaan välitila lakkasi merkitsemästä uskovalle entisen kaltaista tuonelassa oloa (Ef. 4:8; Hebr. 11:39-40) ja muuttui  autuaaksi olotilaksi Herran yhteydessä taivaassa eli "paratiisissa ".

 

UT.n opetus uskovan kuolemanjälkeisestä tilasta nyt:

 

-  Kuolemanjälkeinen olotila on UT:n uskovalle "kolmas taivas" (2. Kor. 12:2). Nimitys "taivas" kuvastaa tässä yhteydessä Jumalan asuinsijaa ’ylhäällä’, erotukseksi entisestä tuonelasta, joka oli alhaalla ("Isä meidän, joka olet taivaassa..."). Nimitys ’kolmas taivas’ on myös erotukseksi ensimmäisestä ja toisesta taivaasta eli pilvitaivaasta ja avaruuden tähtitaivaasta, jotka molemmat ovat tätä luomakuntaa.

 

- Kuoleman jälkeinen olotila on uskovalle "paratiisi’ (2. Kor. 12:4). Nimitys johtuu siitä, että myös alkuperäinen maanpäällinen paratiisi oli ihmistä varten valmistettu ainoa täydellinen ja turmeltumaton paikka ja siellä oli elävä yhteys Jumalaan (1 Moos. 3:8).

 

- Kuolemanjälkeinen olotila on uskovalle paikka, jossa hän heti kuolemansa päivänä saa olla Jeesuksen kanssa  paratiisissa (Luuk. 23:43).

 

- Kuolemanjälkeinen olotila on uskovalle paikka, jossa uskova on ’kotona Herran luona’ (2. Kor. 5:8).

 

- Kuolemanjälkeinen olotila on uskovalle paikka, jossa kuullaan "sanattomia sanoja’(2. Kor. 12:4).

 

- Kuolemanjälkeinen olotila on uskovalle paikka, jossa käyminen oli Paavalille ’erinomainen ilmestys’ (2. Kor. 12:7). 

 

- Kuolemanjälkeinen olotila on uskovalle paikka, jossa "Kristuksen kanssa oleminen" on "monin verroin parempaa kuin elämä Jumalan yhteydessä maan päällä’. (Fil. 1:23).

 

-  Kuolemanjälkeinen olotila on paikka, jossa sielut keskustelevat Jumalan kanssa tuomioista Ilm. 6:9-11).

 

-  Kuolemanjälkeinen olotila on uskovalle paikka, jossa sielu voidaan pukea ja vaatettaa ylösnousemusta odoteltaessa (Ilm. 6:9-11; 2. Kor.5:1-8).

 

Mikään Raamatun asiaa koskevista opetuksista ei sovellu näkemykseen sielun ’unitilasta’ tai sen tyhjiin häviämisestä kuoleman jälkeen.

 

D. MITÄ ON RUUMIIN YLÖSNOUSEMUS

 

’Älkää ihmetelkö tätä, sillä hetki tulee, jolloin kaikki, jotka haudoissa ovat, kuulevat hänen äänensä ja tulevat esiin, ne, jotka ovat hyvää tehneet, elämän ylösnousemukseen mutta ne, jotka ovat pahaa tehneet, tuomion ylösnousemukseen."

 

- "haudoissa ovat"; ylösnousemus koskee siis fyysistä ruumista

- ruumis on voitu hävittää vaikka atomeiksi – silti "Jumalaa on tuova esiin poisnukkuneet", siis ylösnousemuksessa ihmisen kolminaisuuspersoona, henki, sieluja ruumis, kootaan jälleen yhdeksi persoonaksi tuomiota ja palkanmaksua ja ikuista olotilaansa varten. IHMISEN  LOPULLINEN OLOTILA ON SIIS HENKIRUUMULLINEN - ei pelkästään "henkinen" tai "hengellinen", kuten kreikkalaisessa dualismissa ja muussa pakanallisessa filosofiassa opetetaan.

 

Ruumiin ylösnousemuksen periaate:

 

- välitilassa (tuonelassa tai taivaassa) sielu odottaa ylösnousemuksen ja lopullisen palkanmaksun päivää, jolloin se puetaan uuteen ruumiiseen

 

- ihminen tuomitaan tai saa palkan vain ruumiillisen elämänsä aikana tekemistään teoista; ruumiinsa ulkopuolella ihminen ei enää ole sellainen persoona, joka kykenisi suorittamaan valintoja joista hän on moraalisessa vastuussa. Siksi kaiken tuomion on tapahduttava tilassa, jossa ihminen on palautettu ruumiilliseksi persoonaksi: "Sillä kaikkien meidän pitää ilmestyä Kristuksen tuomioistuimen eteen, että kukin saisi sen mukaan, kuin hän ruumiissa ollessaan on tehnyt, joko hyvää tai pahaa.’ (2. Kor. 5: 10).

 

- ylösnousemuksen tapahtuessa uusi ruumis tulee esiin sisäistä henkeä vastaavassa olomuodossa (2 vaihtoehtoa):

 

  - Joh8:44 "te olette isästä perkeleestä"  -  jumalattomat tuodaan esiin kadotetussa ylösnousemusruumiissa – Matt. 10:28

  -1. Joh. 3:9   uskovat ovat uudestisyntyneet "Jumalan siemenestä" -  uusi ruumis on Kristuksen kirkkauden ruumiin kaltainen – Fil. 3:21

 

Raamattu opettaa tästä, että ruumiimme on "siemen", josta ylösnousemuksen päivänä nousee esille sen ’oma varsi" (1 Kor. 15:38).

 

1. Jumalattomien ylösnousemusruumis ("varsi") on siis perkeleellinen, paholaisen kuvan kaltainen hypersomaattinen olomuoto, jonka paikka on ikuisessa kadotuksessa, jossa se kykenee kärsimään sekä henkistä että fyysistä tuskaa loputtomiin. Vapahtajamme Jeesus Kristus sanoo itse: ’Ja jos sinun kätesi viettelee sinua, hakkaa se poikki. Parempi on sinulle, että käsipuolena menet elämään sisälle, kuin että, molemmat kädet tallella, joudut helvettiin, sammumattomaan tuleen, jossa heidän matonsa ei kuole eikä tuli sammu. Ja jos sinun jalkasi viettelee sinua, hakkaa se poikki. Parempi on sinulle, että jalkapuolena menet elämään sisälle, kuin että sinut, molemmat jalat tallella, heitetään helvettiin, jossa heidän matonsa ei kuole eikä tuli sammu.  Ja jos sinun silmäsi viettelee sinua, heitä se pois. Parempi on sinulle, että silmäpuolena menet sisälle Jumalan valtakuntaan, kuin että sinut, molemmat silmät tallella, heitetään helvettiin, jossa heidän matonsa ei kuole eikä tuli sammu. " (Mark. 9:43-48). " Älkääkä peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin. mutta eivät voi tappaa sielua; vaan ennemmin peljätkää häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin.’ (Matt. 10:28).

 

2. Jumalan omien ylösnousemusruumis ("varsi") on Kristuksen kirkkauden ruumiin kaltainen ikuista autuutta ja vapautta nauttiva  hypersomaattinen olomuoto, jonka paikka on Jumalan kasvojen rajattomassa kirkkaudessa ja valtakunnassa, jossa pystymme liikkumaan, elämään ja palvelemaan vailla mitään materiaalisia tai katoavaisuuden aiheuttamia rajoituksia: "Rakkaani, nyt me olemme Jumalan lapsia, eikä ole vielä käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Me tiedämme tulevamme hänen kaltaisikseen, kun hän ilmestyy, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena, kuin hän on. " (1. Joh. 3:2). "Mutta meillä on yhdyskuntamme taivaassa, ja sieltä me myös odotamme Herraa Jeesusta Kristusta Vapahtajaksi. joka on muuttava meidän alennustilamme ruumiin kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi sillä voimallaan, jolla hän myös voi tehdä kaikki itsellensä alamaiseksi." (Fil. 3-20,21).

 

3. Vaikka ylösnousemuksia kuvataan eri nimityksillä, niitä on Herran sanojen mukaisesti vain KAHDEN luontoisia, elämän ja tuomion ylösnousemukset:

 

Elämän ylösnousemus:

-          ensimmäinen ylösnousemus (Ilm. 20:6)

-          parempi ylösnousemus (Hebr. 11.35)

-          vanhurskaitten ylösnousemus (Luuk. 14:14)

-          ylösnousseiden  kuolleitten joukosta (Fil. 3:16)

 

 

Tuomion ylösnousemus:

-          häpeän ja iankaikkisen kauhistuksen ylösnousemus (Dan. 12:2)

-          vääräin ylösnousemus  (Apt. 24:15)

 

 

4. Ylösnousemus tapahtuu lopun ajan historian eri vaiheissa  

Ensimmäisissä vaiheissa herätetään Herran omat ja vasta ns. viimeisellä tuomiolla jumalattomat (1. Kor. 15:23 ja 24 sanoo: "...mutta jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus, sitten Kristuksen omat hänen tulemuksessaan; sitten tulee loppu, kun hän antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun, kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman.")

 

5. Raamatussa esiintyy usein sanonta "Viimeisenä päivänä".

On olemassa neljä raamatullista aikajaksoa, joiden viimeisenä päivänä" tapahtuu YLÖSNOUSEMUS ja TUOMIO:

 

a) Jeesuksen lihassa olon ajan viimeinen päivä =(Golgatan päivä):

- TUOMIO tapahtui ristillä; meidän syntimme tuomittiin ja meidät vanhurskautettiin

 - YLÖSNOUSEMUS: Kristus ja monta nukkunutta  pyhää. Matt. 27:50-52

 

b) Seurakunnan ajan viimeinen päivä (=ylöstempauksen päivä):

- YLÖSNOUSEMUS: "Kristuksessa  kuolleet" tempauksen yhteydessä 1 Tess. 4:13-1 8.

- TUOMI0: Uskovat palkitaan Kristuksen tuomioistuimen edessä taivaassa, Room. 14:10; 2 Kor. 5: 10.

 

c)  Vihan ajan viimeinen päivä (=Kristuksen maan päälle tulon päivä):

-'YLÖSNOUSEMUS: Vihan ajan marttyyrit Ilm. 20:4.

- TUOMiO: Kansat tuomitaan maan päällä Matt. 25:31,32; Jooel 3:1,2,12 ja antikristus kukistetaan  2 Tess 2:8; Ilm.19:20.

 

d) Tuhatvuotisen valtakunnan viimeinen päivä (=maailman loppu):

-'YLÖSNOUSEMUS: Kuolleet, suuret  ja pienet  Ilm. 20:12.

- TUOMIO: Kuolleet tuomitaan suuren valtaistuimen edessä maailman kadottua. Ilm 20:12-15.

 

(Huom.   millenniumissa eläneet uskovat saavat luonnollisesti samassa yhteydessä myös ylösnousemusruumiinsa ja palkkionsa.) Uusi taivas ja uusi maa luodaan.

 

- Huomioitavaa: 3. ja 4. tuomiolla uskovat ovat mukana tuomareina Kristuksen kanssa - eivät suinkaan enää tuomittavina, ks. Ilm. 2:26-29; Matt. 19:28; 1. Kor. 6:2-3 ja Ilm. 3:21 sekä 20:4. (Tarkemmin näistä voit opiskella Ilmestyskirjan tulkinnan kurssilla näillä sivuilla sekä tästä: Armon ja tuomion istuimet Jumalan taloudessa.)

 

 

LIITE

"Nooan aikaiset sielut". "Onko rikkaan miehen ja Lasaruksen  tapaus vertaus?’. ’Tarkoittivatko Jeesuksen sanat ’tänä päivänä’ paratiisissa olemista?’

Veikko Lähde

 

Nooan aikaiset sielut

 

"Sillä myös Kristus kärsi kerran kuoleman syntien tähden, vanhurskas vääräin puolesta, johdattaaksensa meidät Jumalan tykö; Hän joka tosin kuoletettiin lihassa, mutta tehtiin eläväksi hengessä, jossa Hän myös meni pois ja saarnasi vankeudessa oleville hengille, jotka muinoin eivät olleet kuuliaiset, kun Jumalan pitkämielisyys odotti Nooan päivinä.  - Sillä sitä varten kuolleillekin on julistettu evankeliumi, että he tosin olisivat tuomitut lihassa niin kuin ihmiset, mutta että heillä hengessä olisi elämä, niin kuin Jumala elää.’ (1. Piet. 3:18-20; 4:6).

 

Ensiksikin toteamme, että mainitut kuolleet, joille Jeesus kuolemansa jälkeen evankeliumia julisti, olivat Nooan aikalaisia. Huolimatta siitä, että heidän ruumiinsa oli hukkunut jo vedenpaisumuksessa oli heidän henkensä vielä vankeudessa. He eivät siis olleet hävinneet olemattomiin, eivätpä edes käyneet tiedottomiksi, eivätkä olleet vaipuneet unitilaan.

 

Onko rikkaan miehen ja Lasaruksen tapaus vertaus?

 

Luuk 16:19-31 käsittelee rikasta miestä, Lasarusta ja Aabrahamia tuonelassa. Siinä meillä on jälleen esillä täältä lähteneiden, sekä synneissä kuolleen ihmisen (rikas mies) että Jumalan miehen (Lasarus), haudantakainen, tietoinen olemassaolo.

 

Jos rikas mies ja Lasarus ovat vain vertauskuvallisia henkilöitä, niin on sitä myös Aabraham. Ei ole tervettä se, että otetaan todellinen henkilö ja yhdistetään hänet satuhenkilöiden kanssa. Ja jos Aabraham ei ole puhunut rikkaalle miehelle, niin kuin Jeesus on sanonut, niin me asetamme Kristuksen puheet huonoon valoon. Me myönnämme Jeesuksen käyttäneen paljon vertauksia: jopa melkein kaiken, mitä Hän puhui ulkopuolella oleville, Hän valaisi vertauksin, mutta en näe, että olisi yhtään vertausta, johon todellinen henkilö olisi pantu tekemään mielikuvituksellisia tekoja. Ei, elämän Herra oli nähnyt tapauksen.

 

Aabraham oli ottanut vastan enkelien tuoman, kurjuudessa ja köyhyydessä eläneen Lasaruksen, ja Aabraham otti miehen helmaansa ja lohdutti häntä. Myös Kristuksen kaikkivaltias silmä oli nähnyt, kuinka komeasti rikas mies haudattiin. Tuonelassa on varmaan käyty monta keskustelua, mutta vain tämä yksi on annettu meidän tietää. En usko, että Jeesuksella oli tarkoitus pelotella kuulijoitaan tuonelan liepeillä ja tuskilla, vaan asia on väistämätön totuus, ja Hän toi sen siksi esille varoitukseksi sekä aikalaisilleen että meille.

 

Ne. jotka tekevät tapauksesta vain vertauksen, vievät Jeesuksen siinä yhteydessä lausumilta sanoilta niiden varoittavan terän ja nukuttavat jumalattomia luuloon, ettei heidän kohdallaan ole enää mitään tämän elämän jälkeen. Koko kertomuksen kärkihän on se. että ottaisimme vaarin Jumalan sanasta tässä elämässä, ettemme joutuisi vaivan paikkaan. Katkera on se hetki, jolloin eksytetyt tuonelaan tultuaan huomaavatkin tapauksen olevan kirjaimellisesti totta.

 

Tapaus pitää täydellisesti yhtä Raamatun perustotuuden kanssa henkipersoonamme jatkuvasta tietoisesta olemassaolosta kuoleman jälkeen.

 

(Huomautus:. Raamatun teksti mainitsee aina Jeesuksen puhuessa vertauksin, että kyseessä on juuri vertaus. Tässä tapauksessa mainintaa vertauksessa ei ole - Jeesus aloittaa sanoilla: 'Oli rikas mies  ...... (Luuk. 16:19) Toinen huomionarvoinen asia on, että Jeesus vertauksissaan aina käytti kansalle tuttuja arkipäivän tilannekuvia.)

 

Tarkoittivatko Jeesuksen sanat "tänä päivänä" paratiisissa olemista?

 

Jeesus lohdutti katuvaa ryöväriä ristillä tunnetuksi tulleilla sanoilla: "Totisesti Minä sanon sinulle: tänä päivänä pitää sinun oleman Minun kanssani paratiisissa." (Luuk. 23:43). Ne, jotka väittävät kuolleiden olevan joka tiedottomia tai olemattomia, asettavat lauseen välimerkit siten, että sanat 'tänä päivänä" tarkoittaisivat noiden sanojen olevan vain sinä päivänä lausuttuja, eikä että ryöväri olisi vielä sinä päivänä päässyt paratiisiin. Sanat kuuluisivat heidän käännöksensä mukaan suunnilleen tähän tapaan: "Totisesti Minä sanon sinulle tänä päivänä: olet oleva kanssani paratiisissa.’

 

Tarkastellessamme esillä olevia sanajärjestyksiä ja verratessamme niitä toisiinsa näyttävät nuo sanat ’tänä päivänä’ viimeksi mainitussa järjestyksessään olevan kovin köyhät, aivan tarpeettomat ja vastoin kaikkea käytäntöä. Miksi Jeesuksen olisi pitänyt mainita se päivä, jona Hän jotakin sanoi? Hänen sanansahan ovat iankaikkisia joilla on aina sama arvo. Jos Hän olisi sanonut: "Totisesti Minä sanon sinulle: olet oleva kanssani paratiisissa", olisi asia ollut aivan sama. Ne, jotka muuttavat välimerkkejä, tekevät siis nuo sanat "tänä päivänä’ aivan tarpeettomiksi.

 

Mutta kokonaan toiseksi muuttuu niiden arvo, jos annamme sanojen olla siinä järjestyksessä kuin ne ovat Raamatussamme. Silloin niille tulee äärettömän suuri merkitys. Ei Jeesus antanut tuolle päivälle erikoista arvoa sen tähden, että Hän sinä päivänä puhui, vaan siksi, että se kauhea päivä oli sittenkin päättyvä ihmeelliseen voittoon. Hän lohdutti ryöväriä. Nämä sanat todistivat ryövärille ensiksikin sen, että kaikki on anteeksi annettu, ja toiseksi että vielä samana päivänä he kulkisivat yhdessä paratiisissa. Tämä oli täydellinen lohdutus siinä tilassa olevalle ryövärille. Vain Jeesus voi sellaisen antaa.

 

Jeesus tiesi myös ryövärin Hänen lähtönsä jälkeen jäävän riippumaan ristille vitkallista kuolemaa tehden, ja ymmärsi, mikä mielen apeus ja sielun pimeys saattoikaan vallata ryövärin hänen ollessaan ilman Herransa ruumiillista läsnäoloa, heikkenevässä ja kuolemaa lähestyvässä ruumiissaan. Ristiinnaulituthan saattoivat kestää toistakin vuorokautta tuota kauheaa kidutusta. Ajatelkaamme, mitä lohtua toivat silloin ryövärille nuo sanat ’tänä päivänä’. - Niin, vielä tänä päivänä olen oleva Hänen kanssaan paratiisissa, tänään loppuu minunkin kärsimykseni, ja saan nähdä Vapahtajani, joka vielä viimeisillä hetkillä antoi anteeksi koko Jumalalle kelpaamattoman  elämäni ja otti minut, kaikkien hylkäämän, rakastavaan suojaansa. - Totisesti tämä on paras kuolevalle annettu synninpäästötapaus, mistä olen koko elämässäni kuullut.

 

Oli hyvä, etteivät nuo välimerkkien muuttajat eläneet silloin, kun ryöväri ristillä teki kuolemaa. He olisivat pian menneet selittämään hänelle noiden 'tänä päivänä"-sanojen todellista merkitystä ja vieneet häneltä sen ilon, jota hän odotti. - Me tiedämme, että ryöväri pääsi pois sinä päivänä, niin kuin Jeesus oli hänelle luvannut, ja sai käydä paratiisin iloon.

 

Mutta koska ryöväri oli Herran lupauksen mukaan Hänen kanssaan sinä päivänä paratiisissa, todistaa sekin Raamatun perustotuuden, että tietoinen olemassaolomme jatkuu ruumiistamme erottuamme.

 

Kirjasta Katomaton  ihminen, kust. Ristin Voitto 1961

 

 

 

Alkuun
Paluu