Parantuminen

JUMALALLINEN PARANTUMINEN

1. ESITYKSEN  TARKOITUS
2. MIKSI ON SAIRAUTTA
3. IHMIDEN KOKONAISUUS
4. IHMISEN JA LUOJAN MAHDOLLISUUDET
5. VÄÄRÄT OPETUKSET
6. IHMEPARANTUMISEN ESTEITÄ
7. MIKSI SUHTAUDUTAAN  KIELTEISESTI
8. USEIN ESITETTYJÄ  VÄITTEITÄ
9. JOITAKIN VERTAILUJA LÄÄKETIETEEN JA JUMALAN PARANTUMISTAPAHTUMIEN VÄLILLÄ
10. JOITAKIN LINKKEJÄ JA PARANTUMISTODISTUKSIA

1. ESITYKSEN  TARKOITUS

Monilla keskustelupalstoilla on käyty vilkkaasti keskustelua parantumisesta ja erityisesti ihmeparantumisista. Vuosikymmenien aikana tällaiset kertomukset ovat runsaasti tulleet tietooni ja on syntynyt monenlaisia ajatuksia. En missään tapauksessa käsittele tätä aihetta kattavasti. Siihen minulla ei ole mahdollisuuksia eikä kykyä. Mutta aion tuoda esille joitakin henkilökohtaisia ajatuksia ja näkemyksiä, jotka matkan varrella ovat tulleet esille. Lisäksi on otettu mukaan joitakin Erik Ewaldsin opetuksia.

Olen esityksessä "Kokonaisuus kristillisen uskoni takana"    maininnut, että nämä parantumistapaukset yhdessä monien muitten asioitten kanssa voimakkaasti vahvistavat kristillistä uskoani, Niitten joukossa on niin paljon tapauksia, joita on mahdotonta kieltää, vaikka en tunne kaikkia yksityiskohtia ja taustoja. Niiden kieltäminen olisi järjen ja ajattelukyvyn heittämistä roskakoriin.

Kuten tullaan näkemään, liikutaan alueella, jossa tietomme on kovin vajavaista ja ihmisajatus ei voi millään asettua tuomariksi ja väittää itsepäisesti: "näin asia on" tai "näin asia ei ole". On tarkasteltava asioita vähän laajemmasta perspektiivistä, kuin mihin itsekäs rajoittunut tämän ajan ajattelumalli ulottuu.

Em. linkistä viitteineen löytyvät ne taustakuviot, jotka ovat tämän esityksen takana. Niitä en viitsi kovin paljon toistaa tässä.
Tarkoitus on antaa vihjeitä aidosti pohtiville ja kyseleville henkilöille tämän aran aiheen paremmin ymmärtämiseksi. Toivoisin, ettei tämä tiivis esitys anna aihetta väärinkäsityksiin. (Sen takia olisi hyvä tutustua siihen, minkä olen muualla kirjoittanut taustakuvioista.)

 

2. MIKSI ON SAIRAUTTA

Tässä on jo kysymys, johon ei ole täysin tyydyttäviä vastauksia. Voimme vain yksimielisesti todeta, että on paljon kärsimystä ja monenlaisia sairauksia tässä maailmassa. Paljon on kirjoitettu tästä, enkä käy niitä ajatuksia sen enempää ruotimaan. Otan esille hyvin lyhyesti joitakin näkemyksiä. Me elämme maailmassa, joka synninlankeemuksen jälkeen joutui kirouksen alaiseksi. Aavistan, että siinä tapahtui huomattavasti laajempi tapahtumasarja, kuin meille on ilmoitettu.

Silloin tuli kuolema kuvaan mukaan " Jokaisen ihmisen osana on kerran kuolla ja sitten joutua tuomiolle." (Hebr.9:27) Ennen kuolema ihmisen ruumis rapistuu ja tulee erinäisiä sairauksia, johon ihminen kuolee (ellei kuolema tapahtuu tapaturmallisesti).
Tämä kirous koskee myös koko maailmaa: " Me tiedämme, että koko luomakunta yhä huokaa ja vaikeroi synnytystuskissa. (Room.8:22) Tämä aiheuttaa luonnonkatastrofien uhreille paljon kärsimystä. Mutta ennen kaikkea syntiinlankeemuksen juuret, ylpeys, itsekkyys, vallanhalu ja tottelemattomuus Jumalaa vastaan yhdessä ihmisen vapaan tahdon kanssa aiheuttavat maailmassa paljon hätää, kurjuutta ja ahdistusta, mikä aiheuttaa vuorostaan myös paljon sairautta. Syy-yhteydet ovat kuitenkin niin monitahoiset ja monimutkaiset, ettei niitä voi kunnolla selvittää.

Usein vedotaan siihen, että miksi on sairautta, kun Jumala on rakkaus?  Mutta rakkaus ei kumoa sitä, että synnillä on seuraukset. Kyse ei ole Jumalan aiheuttamasta pahasta, vaan nk. kylvön ja niiton laista. Rakkaus on siinä, että meillä on Jeesuksessa anteeksianto. Tämä anteeksianto pelastaa meidät Jumala lain tuomiolta (kadotukselta), muttei välttämättä poista synnin välittömiä seurauksia tässä ajassa.
Seuraavassa on esitetty joitakin tosiasioita, joihin enemmän tulisi kiinnittää huomiota.

3. IHMISEN KOKONAISUUS

Mitä on terveys? / Kipu ja ahdistus varoitusmerkkinä / Ihmiskuva / Lääkärin otettava huomioon koko ihminen /  Sairauden sanoma / Mielenterveydestä ja sen hoitomenetelmistä / Aito auktoriteetti / Elämän kriisiaikojen tarkoitus / Ihmeparantumisista ja ihmeparantajista / Mikä on ihme? / Seurakunta ja terveys / Parantuneet ja ne, jotka eivät ole parantuneet / Jumalakuvasta / Armolahjoista / Luottamuksesta

Erik Ewalds oli tunnettu ja kokenut terapeutti ja sielunhoitaja. Kirjassaan "Tahdotko terveeksi?" hän käsittelee näitä asioita hyvin asiantuntevasti. Poimin tähän muutamia lyhyitä lainauksia kirjasta. (Sinun kannattaa lukea koko linkki tai ko. kirja):

Mitä on terveys?
Terveys ei ole lainkaan yksiselitteinen asia. Sairaudesta on erittäin monta määritelmää. Jotkut ovat sitä mieltä, että sairaus on pelkkä ruumiillinen tila tai vamma ja että se voidaan todeta laboratoriossa kokeiden avulla. Tämän näkemyksen mukaan sairautta ei ole esimerkiksi se, mitä sanotaan psykiatriseksi sairaudeksi. Sitä ei voida kokeellisesti osoittaa eikä edes tarkkaan määritellä.

Jos jo psyykkinen sairaus on vaikeasti määriteltävissä, mitä sitten onkaan hengen sairaus? Hengen sairaudella tarkoitan hengellistä sairautta, joka johtuu siitä, että ihmisen hengellinen asennoituminen eli hänen suhtautumisensa Jumalaan, syntiin ja niin sanottuihin perimmäisiin arvoihin on vääristynyt.

Terveys on sitä, että ihminen elää luovasti ja elämänmyönteisesti. Terve ihminen on siis luova. Hän on myös myönteinen. Hän pystyy suhtautumaan lämpimästi toisiin ihmisiin. Raamatussa tätä sanotaan jopa rakkaudeksi.

Kipu ja ahdistus varoitusmerkkinä
Ahdistus ja kipu ja särky ovat monta kertaa elämän palveluksessa: ne saattavat olla varoitusmerkkejä. Jollakulla on paha migreeni tai päänsärky, joka on vaivannut häntä pitkään. Hän pitää itseään hyvin onnettomana ihmisenä. Hän katsoo olevansa sairauden uhri, mutta hän ei ole ehkä koskaan tullut ajatelleeksi, että kipu voikin olla varoitusmerkki, joka on annettu hänelle ylhäältä ja joka ilmaisee, että hänen elämäntyylinsä on täysin väärä. Hän ehkä jännittää, hänellä on liian suuria vaatimuksia itseensä nähden ja hän on lähtenyt sille tielle, jota nimitämme kompensaatioiden tieksi. Kompensaatio tarkoittaa, että ihminen yrittää olla erittäin etevä jollain alueella ja sillä tavoin ikään kuin korvata sen, mikä hänessä näyttää olevan alamittaista ja arvotonta. Hän yrittää jatkuvasti karkottaa esimerkiksi alemmuudentunteensa tai syyllisyydentunteensa tekemällä lisää ja lisää työtä. Hän yrittää korvata jonkin puutteellisuutensa tällaisella raadannalla. Myös kristitty ihminen voi sortua vastaavaan uskonelämässään, ja silloin sanotaan, että hän on joutunut lain alle, eli että hän koettaa kelvata Jumalalle omilla ponnistuksillaan.

Ihmiskuva
Raamatun näkemys ihmisestä on kokonaisvaltainen. mutta senkin olemme pirstoneet. Paavali toivottaa Tessalonikan kristityille (1 Tess. 5:23), että heidän sielunsa, ruumiinsa ja henkensä säilyisivät nuhteettomana Kristuksen tulemukseen asti. Tämä kolmijako on erittäin tärkeä ja koskee myös meitä. Ihminen ei ole silti kolmen osan summa. Voimme sanoa, että puhe sielusta, ruumiista ja hengestä edustaa oikeastaan kolmea tapaa lähestyä ihmistä.

Tarkoitan "sielulla" sitä ihmisen olemuksen aluetta, mitä järkevä sielutiede eli psykologia tutkii: hänen ajatusmaailmaansa, tunne-elämäänsä, hänen intuitiivista kokemustaan, hänen oppimiskykyään. Mitä sitten tarkoitan "hengellä"? Henki on ensiksikin ihmisen se puoli, joka tietää, että ihminen on persoonallisuus, ja myös, että Jumala on persoonallisuus. On ihmeellistä seurata Raamatusta, miten kehityksen mukana myös ihmisten jumalakuva muuttuu persoonalliseksi. Jos luemme Jesajan kirjan loppu-osaa, näemme, miten hän julistaa siinä persoonallista Jumalaa. Tämä on Raamatun, juutalaisuuden ja kristinuskon erikoispiirre ja huippusaavutus. Missään muussa uskonnossa ihminen ei ole samalla tavalla ihminen, koska hän ei ole samalla tavalla persoonallisen Jumalan kuva. Korkeammalle emme pääse. Tästä seuraa, että ihminen on myös vastuussa omasta elämästään sekä itselleen että Jumalalleen. Vastuu ilmenee ihmisen omassatunnossa. Meillä on siis elin, joka hoitaa suhdettamme omaan persoonaamme - ja sehän ei ole vain ajallinen, vaan myös iankaikkinen - ja suhdettamme myös iankaikkiseen Jumalaan. Omatunto on tärkeä elin myös terveyden kannalta silloin, kun se on vapautettu eikä lain alainen.

Meidän henkemme etsii mielekkyyttä ja kysyy, mikä on elämän tarkoitus. Mikä se tarkoitus sitten on? Se on se, että löydän tehtävän, löydän niin korkeat arvot, että haluan työskennellä ja omistaa elämäni juuri näiden arvojen toteuttamiselle. Lisäksi teen tämän innokkaana, en pakosta, en pelosta, en ahdistuksenikaan tähden, vaan juuri siitä syystä, että olen ihminen, jonka elämä on mielekäs. Ihminen ahdistuu, kun hän ei elä tällä tavalla.

Lääkärin otettava huomioon koko ihminen
Ihminen voidaan parantaa vain sellaisen lääkintämenetelmän avulla, jossa otetaan huomioon sekä ruumis että sielu ja myös henki. Ruumiillinen sairaus voidaan tietysti parantaa hoitamalla vain kehoa, jos vika on pelkästään ruumiillinen. Tällaisia sairauksia on kuitenkin vähän, arvioita 20-25 %. Neljä viidestä tai ehkä ainakin kolme neljästä ruumiillisesta sairaudesta on lähtöisin joko sielusta tai hengestä.

Sairauden sanoma
Sairaudella voi olla oma sanomansa. Se voi olla varoitusmerkki. Meissä on vielä tiedostamatontakin syvempi kerros eli ihmisen hengellinen elämä. Kaikki sellainen hoito, joka ei samalla ole ihmisen todellista sielunhoitoa, on näennäistä. Se saattaa tosin vapauttaa hänet hetkeksi ja jopa tuntuu parantavan hänet, mutta sittenkin hänen saamansa apu on näennäistä. Tällaista apua tarjoaa ihmiselle myös suuremmaksi osaksi se suuntaus, joka nykyään vaatii suuriäänisesti ihmisen "vapauttamista". Tämä koskee niin naisasialiikettä kuin esimerkiksi seksuaalista vapautta. Nyt huudetaan joka puolella, että kirkon pitäisi mukautua näihin vapautusliikkeisiin. Jos se mukautuisi, se käytännössä liittoutuisi ihmissielua rikki repiviin voimiin.

Mielenterveydestä ja sen hoitomenetelmistä
Ihminen on joskus niin tylsä, ettei huomaa olevansa itse itsellensä suuri ongelma ja arvoitus. Hän ei tunne itseään eikä haluakaan tuntea. Tässä suhteessa tiedemiehet ovat muuten olleetkin aivan naiiveja. He eivät ole käsittäneet, että he ovat käyttäneet erästä tietokonetta, jonka vertaista kukaan ihminen ei vielä ole pystynyt aikaansaamaan, nimittäin aivoja. Ja sitten he uskovat, etteivät aivot ole mitään muuta kuin kemiallisia prosesseja. Ihmettelen! Mutta tämä on kuitenkin se perusnäkemys, joka on ollut vallalla niin sanotussa luonnontieteellisessä, lääketieteessä. Mutta entä jos sairaus johtuu siitä, että ihmisen elämällä ei ole tarkoitusta tai että hänen tunne-elämänsä on hurjassa puristuksessa? Edellä mainitun tieteellisen näkemyksen edustajat kuvittelevat, että he voivat asettua Jumalan tilalle ja että se käy oikein mukavasti. Tällainen kuvittelu on kuitenkin vienyt maailman siihen tilaan, missä nyt ollaan. Tässä siis olemme. On tajuttu, ettei suuntaus, jossa nojaudutaan yksinomaan kokeelliseen luonnontieteeseen, meitä auta.
Toinen äärimmäisyys on myös vaarallinen: kun huomataan, että sielullisilla tekijöillä on oma osuutensa taudin syntyyn, hullaannutaan tähän näkemykseen niin perusteellisesti, että voidaan ajautua psykologismiin. Koko elämän arvoitus yritetään selittää vain liikkumalla psykologian alueella. Ihmiselle on uskoteltu, että hän on olemassa ensisijaisesti tyydyttääkseen tarpeitaan. Tätähän se uusi evankeliumi meille julistaa nyt kaikkialta. Ihmiset uskovat, että heillä on oikeus tyydyttää kaikki sekä todelliset että kuvitellut tarpeensa lähimmäisistään välittämättä ja että kirkko on väärässä, kun se ei ole samaa mieltä. Olemme joutuneet siihen, että jokainen rupeaa toteuttamaan itseään väärällä tavalla. Olen sanonut aikaisemmissa kirjoituksissani, että ei ole kysymys itsensä toteuttamisesta, vaan itsekkyyden ja minä-keskeisyyden toteuttamisesta. Ja mitä pitemmälle tässä mennään, sitä yksinäisemmäksi ihminen jää ja sitä köyhemmäksi hänen sielunelämänsä tulee. Hänen ei ole pakko enää herätä näkemään omia, syvimpiä tarpeitaan. Silloin ihminen turtuu, niin ettei hän enää tunne sitä hengellistä ja henkistä koti-ikävää.

Ihminen on joutunut valtamerelle, hänellä on ollut kompassi, mutta yhtäkkiä sen neula ruostuu ja juuttuu paikoilleen. Se ei osoitakaan enää mitään suuntaa, vaan hän on valtameren armoilla. Nykyhetken ihminen tuntee tämän, tuntee aivan selvästi, mutta hän ei pysty sitä itsellensä selittämään eikä jäsentämään. Hän kuitenkin oivaltaa hämärästi, että nyt kompassin neula on juuttunut kiinni ja hän on hukassa. Eikä hän tiedä, miten hän selviäisi siitä tilanteesta. Siksi hän heittäytyy vielä syvemmälle aistillisuuteen, sitten huumeisiin, sitten toivottomuuteen ja sitten itsemurhaan. Tämä on se hinta, jonka joudumme maksamaan tuollaisesta vapaudesta, joka ei ole mitään muuta kuin sitä, että ihminen on joutunut oman vietti-elämänsä ja tarpeidensa vangiksi ja orjaksi. Mutta siitä orjuudesta Kristus tuli meidät vapauttamaan.

Aito auktoriteetti
Kun ihminen haluaa toteuttaa esteittä omia tarpeitaan ja mieltymyksiään, hän ei hyväksy mitään eikä ketään, joka asettuu poikkiteloin hänen tielleen, ei varsinkaan vanhempien, kirkon tai koulun auktoriteettia. Siispä yritetään sanoutua irti kaikista auktoriteeteista.
Huono ja tuhoisa auktoriteetti on se, joka alistaa toisen valtansa alle ja joka ei siedä toista itsenäistä ihmistä tai valtiota rinnallaan. Ihminen tai valtio asettuu Jumalan paikalle. Mutta on olemassa myös myönteistä ja terveellistä auktoriteettia, sellaista, jota Jeesus edusti. Hän kuvasi sitä hyvin ihmeellisellä tavalla: "Joka teistä haluaa olla suurin, hän olkoon kaikkien palvelija Tässä ei ole kyse nöyristelevästä palvelijasta eikä sellaisestakaan, joka palvelee pakosta tai mitätöi itsensä tai pitää itseään ala-arvoisena. Tässä on kysymys aidosta ja turvallisesta auktoriteetista. Auktoriteettia harjoitetaan toisia varten ja heidän hyväkseen, eikä se enää ole itsetarkoitus. Ihminen pystyy harjoittamaan sitä, kun hänellä on terveet, korkeat periaatteet ja omatunto, joka toimii oikein ja jota hän tottelee.

Toistan vielä: Olemme vaipuneet psykologismiin, mikä merkitsee käsitystä, että ihminen on kimppu tarpeita ja kun ne tarpeet tyydytetään, niin kaikki on hyvin.

On vielä kolmannetkin kapeat raiteet, joille voimme ajautua, nimittäin hengellistämisen raiteet. Niille ovat monet joutuneet. Se on mukava tie, kun voi sanoutua irti tämän maailman vaikeista oloista, vaikeista ihmissuhteista, lähimmäisen ahdingosta ja omasta vastuusta ja heittäytyä kokonaan vain ihanaan Jeesuksen syliin. Siinä on erittäin autuasta olla. Samalla siinä saa "ylösrakennusta" julistuksesta, joka selittää tämän maailman olevan niin paha, että hurskas ihminen lähtee kaikkea pakoon. Siinä sitä sitten ollaan. Tämä on erittäin yliammuttua hengellisyyttä. Oikeastaan se ei ole hengellisyyttä ollenkaan, vaan hurskas pakotie, suoranainen valhe. On ikävä todeta, että monen monet ihmiset, jotka nimittävät itseään kristityiksi, elävät tässä vaiheessa. He eivät koskaan ole lähteneet elämään hengellistä elämää. Tämä koskee niin kansankirkkoa kuin vapaita suuntiakin.

Elämän kriisiaikojen tarkoitus
Vaikeinta se on silloin, kun ei ole opastajaa, sellaista myönteistä, lämmintä auktoriteettia, johon turvautua. Silloinhan heräämisen aika synnyttää aivan tavatonta levottomuutta ja etsiskelyä: kriisiin joutunut ihminen luulee, että maailmassa ei kukaan toinen ole ollut tällä tavalla eksyksissä ja pimeydessä ja vaikeuksissa. Hän ei uskalla ehkä puhua kenellekään ahdistuksestaan ja kysymyksistään, koska hän pelkää, että hän saattaa tulla leimatuksi. Ja niin kierre jatkuu. Aivan samoja tunnelmia me joudumme kokemaan kaikissa elämän kriisivaiheissa. Ja siitä syystä voidaan myös sanoa, että kriisi on eräässä mielessä Jumalan aikaa.

On aivan selvää, että jos me pystymme näkemään, että kriisin tarkoitus on johdattaa meidät syvempään elämän tarkoituksen kokemiseen, olemme jo turvassa. Sitä paitsi ilman näitä kriisejä ei elämässä tapahdu mitään kypsymistä. Jollemme koskaan herää näkemään vikojamme, virheitämme tai syntejämme, meistä ei koskaan tule henkisesti eikä hengellisesti kypsiä. Jos ihminen pysyy omassa täydellisyydessään ja viattomuudessaan - toisin sanoen luulee olevansa sellainen - häntä ei kukaan jaksa sietää enää. Hän on omahyväinen ja, jos käytämme termiä, omavanhurskas. Hän ei jaksa kuunnella muuta ihmistä ja vielä vähemmän ymmärtää ja auttaa toista. Pahinta on, ettei hän pysty myöskään auttamaan itseään, koska ei suostu siihen paranemisprosessiin, joka olisi juuri hänelle täysin välttämätön.

Ihmeparantumisista ja ihmeparantajista
Sitten muutama sana ihmeparantumisista ja ihmeparantajista. Koska maailmassa on erittäin paljon sairautta, tuskaa, kipua ja toivottomuutta, on lohdullista ajatella, että Jeesus todella paransi sairaita. Hänen työnsä ei rajoittunut pelkästään hengelliselle alueelle. Hän ei tyytynyt vain julistamaan syntejä anteeksi. On hyvin kummallista, että esimerkiksi juuri Jeesuksen parantamistyö on miltei kokonaan unohtunut pois saarnoista ja julistuksesta.
Ensin ihminen tuntee vähän vaivautuvansa ja sitten kun sama tilanne jatkuu, vaiva muuttuu vähitellen somaattiseksi, ruumiilliseksi sairaudeksi. On hyvin paljon niitä ihmisiä, jotka muuntavat sielullisen tuskansa ruumiilliseksi sairaudeksi.

Kun ihmiset tulevat esimerkiksi parantamiskokoukseen, monet haluavat päästä irti ruumiillisesta vaivastaan ja kivuistaan, mutta he eivät halua tai edes osaa ajatella sitä terveyttä, joka koskee myös heidän sieluaan ja henkeään. He eivät siis etsi psyykkistä vapautumista. Vielä vähemmän he haluavat hengen uudistusta, puhumattakaan siitä, että haluaisivat tulla täytetyksi Pyhällä hengellä ja rakkaudella, palvelevalla rakkaudella. Jos asennoidumme näin, me itse asiassa alistamme Jumalan juoksupojaksemme, jonka pitäisi aina tarpeen vaatiessa tulla esille ja suorittaa meille ihme, jotta meillä olisi hyvä olla. Me olemme käskijöitä ja Jumala meidän käskyläisemme. Siihen hän ei kuitenkaan alistu eikä suostu.

Toisin sanoen: Meillä on paljon sellaista sairautta, joka on syntynyt edellä kuvaamallani tavalla. Olen varma siitä, että Jumala kyllä haluaa olla kanssamme ja auttaa meitä, mutta hän haluaa ensin paljastaa sairauden syyt. Hän haluaa ensin saada meidät näkemään mistä on kysymys,

Mikä on ihme?
Pelkään, että tällaista väärää tulkintaa on erittäin paljon. Jumalan parantamistyöksi tunnustetaan vain se, missä tapahtuu aivan silmiinpistävä näkyvän vamman paraneminen, esimerkiksi halvaantumisen paraneminen, tai missä luunmurtuma tulee eheäksi silmänräpäyksessä. Mitään muuta paranemista ei katsota Jumalan työksi. Mutta näin ajatellessamme supistamme Jumalan työtä ja myöskin Jumalan valtakuntaa. Näkemyksemme on liian ahdas. Meidän täytyy nähdä, että Jumalan valtakunnassa tapahtuu parantumisia monella tavalla. Ennen kaikkea on tärkeätä, että me rohkenemme lukea itsemme kuuluviksi Jumalan kansaan, josta hän haluaa pitää huolta, mutta emme määrää hänelle, miten hänen pitää kantaa huolta juuri meistä. Toiseksi emme määrää myöskään, että hänen pitää kunnioittaa laiskuuttamme. Emme ehkä halua tutustua omaan tilanteeseemme sellaisena kuin se on. Emme ehkä halua nähdä unta, joka paljastaa meille kateutemme tai vihamme tai muun väärän asenteemme. Emme halua sitä tai tätä, ja silloin olemme väärällä tiellä. Tällä en tietenkään tarkoita, että kaikissa tapauksissa sairauden takana on aina jotakin tällaista - juuri siitä näkemyksestähän olen varoittanut. En väitä, että sairaus johtuu aina vääristä asenteista, mutta myös se mahdollisuus on otettava aivan nöyrästi lukuun. Lisäksi meidän on syytä muistaa hyvin tärkeä asia varsinkin lähimmäisen sairautta ajatellessamme: Moni joutuu kärsimään suoranaisena sijaiskärsijänä. On paljon sairauksia, jotka toiset ovat aiheuttaneet. Maailmassa on paljon kärsimystä, jota rakkaudettomat ihmiset saavat aikaan. Sitä paitsi epäkypsät vanhemmat aiheuttavat hyvin paljon kärsimyksiä lapsilleen, joita he eivät ymmärrä.

Seurakunta ja terveys
Jeesus antoi opetuslapsilleen käskyn: "Parantakaa sairaita, puhdistakaa pitaalisia" ja niin edelleen. Tässä näkyy ilmiö, joka minusta on hyvin valitettava: seurakunnassa langetaan helposti erääseen harhaoppiin aivan huomaamatta. Se on doketismi, ja sen mukaan Jeesus ei olekaan kärsinyt todellisena ihmisenä, vaan hän eli vain näennäisesti ihmisen elämää. Tämä oppi on syöpynyt hirvittävän syvälle - mutta ei teoriassa, vaan käytännössä. Paavali sanoo, että meidän pitää pyhittää koko ihminen - sielu, ruumis ja henki - mutta meiltä jäävät sielu ja ruumis helposti syrjään. Vain henki muistetaan. Sielua ja ruumista emme ajattele, vaikka kaikki kolme ovat hyvin tärkeät. Ne kaikki on siis seurakunnassakin otettava huomioon. Eräässä mielessä voidaan jopa sanoa, että meidän hengellisyytemme mitta on se, mitä se vaikuttaa todelliseen elämäämme ja ruumiiseemme - ja lisäksi: mitä se vaikuttaa meidän ihmissuhteisiimme. Ensimmäinen asia, jota minä seurakunnalta odottaisin, on se, että uskallettaisiin taas julistaa täyttä evankeliumia.

Seurakunnassa voi olla vääriä uskomuksia: "Jos voisin puristaa itsestäni sellaista ihmeitä tekevää uskoa, niin silloin kai paranemisiakin tapahtuisi." Tässä on aivan väärä näkemys uskosta: ikään kuin se olisi jokin voima, joka lähtee meistä ja joka sitten siirtää vuoria. Usko on yksinkertaisesti sitä, että minä tulen Jeesuksen luo. Jokainen ihminen, joka kääntyy hänen puoleensa pyytäen apua, uskoo.

Ennen kaikkea olisi siis tärkeää, että näkemyksemme laajentuisi ja että me sisällyttäisimme koko ihmiselämän kaikkine ongelmineen, ristiriitoineen ja hankaluuksineen seurakunnan elämään, johon me sitten pyydämme Jumalan siunausta, johdatusta ja voimaa. Jotkut kysyvät: "Jos en pysty rukoilemaan oikein, jos en osaa käyttää oikeita sanoja enkä ymmärrä tätä asiaa oikein, ei kai Jumala silloin halua parantaa minua?" Mutta "oikeat sanat" ovat sivuasia ja tällainen kysely ihmisen neuroosia, josta Jumala haluaa hänet parantaa.

Parantuneet ja ne, jotka eivät ole parantuneet
On myös aivan selvää, että jos ryhdytään rukoilemaan tällä tavalla, ihmiset paranevat. Eivät kaikki, mutta seurakunnassa tapahtuu paranemista. Jos me kokoontuisimme tällä tavoin rukoilemaan ja kantamaan toinen toisemme taakkaa, olisi täysin mahdotonta, ettei mitään tapahtuisi. Tämä sanottakoon rohkaisuksi kaikille niille, jotka eivät ole uskaltaneet vielä ryhtyä työhön.

Lisäksi varotuksen sana: Kun seurakunnassa sitten tapahtuu parantumista, parantuneita ei saa ruveta palvomaan tai nostamaan korokkeelle. On kokonaan hylättävä sellainen asenne, että katsokaa miten paljon uskoa meillä oli. Helposti päädytään myös siihen, että osoitetaan sormella niitä, jotka eivät parantuneet. Jos seurakunta olisi todella kypsä kristillinen seurakunta, siellä tiedettäisiin, että meidän tulee eniten rakastaa juuri niitä, jotka vielä kärsivät.

Jumalakuvasta
Lisäksi vielä yksi asia, jota meidän tulee korostaa puhuessamme seurakunnasta ja terveydestä:
Millainen on Jumala, jota me julistamme? Olen huomannut keskustellessani sairaiden ihmisten kanssa ja varsinkin sellaisten, jotka somatisoivat eli muuttavat ristiriitansa ruumiillisiksi sairauksiksi, että heidän jumalakuvansa on erittäin julma ja ristiriitainen. He näkevät Jumalan rankaisijana, ukkosen jylinässä puhuvana Siinain vuorijumalana. Mutta tällainen ei ole Jeesuksen Kristuksen Isä. Vaikka kristinusko onkin julistanut pitkään rakkauden Jumalaa, rakastavaa Jumalaa, yhä vain ihmiset yrittävät jatkuvasti sovittaa häntä omilla teoillaan ja saavutuksiltaan eivätkä uskalla heittäytyä kokonaan armon varaan rakastavan Jumalan käsivarsiin.

Armolahjoista
Voi käydä niinkin, että kilpaillaan jopa siitä, kenellä on enemmän armolahjoja. Mutta tähän tarkoitukseen Pyhä Henki ei koskaan ole niitä jakanut missään tapauksessa. Hän ei anna armolahjojaan sitä varten, että ihminen saisi niistä kunniaa tai voisi ajaa niiden avulla omia etujaan. Armolahjat annetaan sitä varten, että nöyrä ihminen voi niiden välityksellä kirkastaa Jeesusta. Ja siitä syystä armolahjoja ei ole ensi sijassa tarkoitettu yksityisen ihmisen käyttöön silloinkaan, kun hänellä olisi hyvät mahdollisuudet käyttää niitä enemmän kuin joku toinen. Armolahjat on annettu nimenomaan seurakunnalle.

Lisäksi armolahjojen käyttö edellyttää rakkautta. Rakkaus ei saisi olla seurakunnassa kaunis sana, vaan sen tulisi liittyä sekä armolahjojen käyttöön että koko seurakunnan työhön. Siihen pitäisi myös ohjata seurakunnassa sekä opetuksessa että työntekijöiden esimerkin avulla.  Lue linkki!

Luottamuksesta
Rakkauteen kuuluu muun muassa todellisen luottamuksen ilmapiirin luominen. Se on tämän hetken kipeitä kysymyksiä. Onko ihmisen yleensä mahdollista, turvallista luottaa toiseen ihmiseen? Tässä on aivan valtava haaste koko kirkolle ja kaikille kirkkokunnille: ellemme pysty puhumaan totuutta rakkaudessa, niin että luottamuksen ilmapiiri voi sekä syntyä että kasvaa, niin turhaa meidän työmme on. Ellei synny luottamusta, ei tapahdu paranemistakaan.

Ewalds käsittelee myös aihetta: Ihmissuhteet ja terveys  (Viittaan linkkiin)

4. IHMISEN JA LUOJAN MAHDOLLISUUDET

Kolme vaihtoehtoa sairauksista parantumiselle:
a) Ihmisruumiin oma puolustusmekanismi, joka tekee sen, että useimmiten paranemme "luonnollisella" tavalla, kun sairaus on iskenyt. Tämä on oiva esimerkki, miten ihmeellisesti Luoja on ihmisen suunnitellut ja luonut. Tästä sain konkreettista opetusta aivoverivuodon yhteydessä.

b) Lääketiede on varsinkin viime vuosikymmenien aikana edennyt huimalla vauhdilla, josta saamme olla kiitollisia. Ei ole kauan siitä, kun syöpää sairastava oli melkein kuolemaan tuomittu. Kaikesta tästä saamme olla kiitollisia. Tästä huolimatta valitettavasti edellä mainitut ahdistukset ja muut tämän ajan stressitekijät sekä elämän tarkoituksettomuus monille ja tulehtuneet henkilö- ja perhesuhteet saattavat tulevaisuudessa aiheuttaa valtavia paineita terveydenhuollossa. Yleisesti puhutaan yhä lisääntyvistä mieliterveysongelmista.
Tässä olisi terve armon evankeliumi tarpeen tämän ajan ihmisille. Valitettavasti on myös paljon lakipitoista julistusta, joka sitoo ihmisiä, kuten Ewalds toi esille.

c) Yliluonnollinen parantuminen tulee varsinkin silloin kuvaan mukaan, kun ei edellisistä kohdista enää ole apua. Toki tähän voi laskea tapauksia, joissa ei "tieteellisesti" voida osoittaa parantumista lääkäritodistusten avulla. K.o. henkilö on kuitenkin kokenut parantumisen, josta hän voi iloita ja olla kiitollinen. Parantunut ihminen tietää parhaiten, mitä on tapahtunut. Välikappaleeksi Jumala voi kutsua ihmisiä, joille Hän antaa erityisen valtuutuksen rukoilla sairaitten puolesta. Kukaan ei voi ottaa tätä valtuutusta omasta tahdosta. On valvottava, ettei synny ylpeyttä. Tällainen "valtuutettu" joutuu myös valtavan ulkoisen paineen kohteeksi. Sen takia on erittäin tärkeä, että hän nöyränä seisoo raamatullisella pohjalla. Huomioi edellä oleva Ewaldsin opetus.

Olen koko elämäni aikana ollut melko terveenä. En ole kokenut varsinaista ihmeparantumista. Parikymmenisen vuotta sitten sain ilman ennakkovaroituksia aivoverivuodon, joka eräässä vaiheessa johti vasemman puolen halvaantumiseen. Heti alussa koin sellaisen Jumalan kosketuksen, että kaikki murehtiminen oli poissa ja pystyin positiivisella mielellä keskittymään kuntoutukseen. Loppuvaiheessa tervehtyminen tapahtui sellaisella vauhdilla, että hoitohenkilökuntakin jäi ihmettelemään. Tästä enemmän linkissä.  

Myös omassa syöpäkokemuksessani leikkauksineen ja sytostaattihoitoineen muutamia vuosia sitten koin valtavaa Jumalan huolenpitoa ja johdatusta, että vieläkin ihmettelen. Kasvain löydettiin yllättäen, vaikka ei ollut mitään siihen viittaavia oireita. En ollut sairas. Jouduin välittömästi jo samalla viikolla leikkaukseen. Vasta kun pääsin sairaalasta, sain kuulla, että se oli alkanut levitä.

5. VÄÄRÄT OPETUKSET

Koska aihe on erittäin vaikea, syntyy monenlaisia "oppikouluja", jotka yrittävät selittää ja antaa neuvoja näissä sairaustapauksissa. Myös kristillisissä piireissä on syntynyt monenlaisia käsityksiä, joihin ei ole mahdollisuutta ruveta paneutumaan. Olen aikaisemmin tuonut esille erään epäkohdan: Tässä yhteydessä ehkä on syytä ottaa esille sitä "menestysteologiaa", joka julistaa, että jos joku uskovainen sairastaa, se on Saatanasta, eikä kyseisellä henkilöllä ole "uskoa" riittävästi. Saamme olla Jumalalle kiitollisia ja antaa Hänelle kunniaa, jos jollekulle Jeesus "vaikuttaa uskoa" niin, että hän voi elää vapaana sairaudesta ja muista elämän kärsimyksistä ja saa kokea siunauksia. Valvokoon tämä kuitenkin omaa elämäänsä, ettei hänelle tule hengellistä ylpeyttä ja yksipuolisuutta opetuksessa. Raamattukin tosin puhuu menestyksestä, mutta siihen sisältyy huomattavasti syvällisempi merkitys, kuin mitä nykyajan itsekeskeinen ihminen ajattelee. Tilanne muuttuu tuhoisaksi, jos ryhdytään opettamaan julkisesti tai käyttäytymisen kautta, että tämä olisi uskovaisten tai sen uskonyhteisön jonkinlainen "normi", joka osoittaa uskovaisuuden mittaa. Nimittäin tällöin Jumalan lahjoittaman uskon tilalle tulee helposti ihmisponnistelun "uskottelua", joka aiheuttaa paljon epäraittiita tilanteita. Esim. erään äärilaidan mukana ihminen ei saisi kuolla sairaana ja köyhänä. Hän olisi silloin luopio, ellei ole pystynyt säilyttämään terveyttään. Tämä on täysin raamatunvastaista. Tämä aiheuttaa ihmisissä sellaisia traumoja, mikä ei suinkaan ole aidon rakkaudellisen kristinuskon mukaista.

Eräs varteenotettava näkökohta, jossa kuitenkin on erilaisia korostuksia, on myös asia Ristin Voiton palstoilta, jossa Valtter Luoto kirjoittaa mm.: "Minusta on selvää, että synti on ainoa asia, joka vaati sovituksen, sovitus taas vaati ristin. Jeesus kantoi omassa ruumiissaan meidän syntimme ristinpuulle (1.Piet. 2:24). Synti voidaan sovittaa. Sairaus ei sinänsä ole synti eikä se tarvitse sovitusta.
Tietysti sairaus on synnin seuraamusta, kuten myös esim. kuolema, kipu, synnytystuskat, työn vaiva, itku, suru, kärsimys. Kun Jeesus sovitti syntimme, ratkaistiin siinä paketissa myös synnin seuraamuksien ongelma, niin että ihmisellä on Kristuksen sovitustyön perusteella odotettavissa todellisuus, kun kaikki jälleen kohdallensa asetetaan (Apt. 3:21).
Jos nyt opetetaan, että meidän ei tarvitse sairastaa, koska Jeesus kantoi meidän sairautemme (ristinpuulle), silloin tulisi opettaa myös, ettei meidän tarvitse tuntea enää kipua, ei surua eikä tuskaa eikä kokea kuolemaa, koska nämä kaikki synnin seuraamukset Jeesus samalla tavalla kantoi. Miksi tästä paketista poimitaan vain sairaus? Raamattu kuitenkin opettaa, että täällä me vielä olemme vajavaisuuden lakien alaisina, emmekä saavuta täydellistä terveyttä enempää kuin ikuista nuoruuttakaan. Me odotamme Kristuksen sovitustyössä saavutetun voiton tähden ruumiimme lunastamista vapaaksi tästä epätäydellisyydestä (Room. 8:23)".

Tärkeintä on löytää evankeliumin pohjalta ja Jumalan antamien lupausten mukaisesti sellainen luottavainen usko, jossa ihminen voi sisäisesti LEVÄTÄ myös elämän vaikeissa tilanteissa. Silloin toteutuu lupaus: " Me tiedämme, että kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa ja jotka hän on suunnitelmansa mukaisesti kutsunut omikseen." Silloin voisi tänäkin aikana tapahtua enemmän Jumalan ihmeitä.

6. IHMEPARANTUMISEN ESTEITÄ

Näistä on ehkä suurin ihmisen epäusko ja vääristyneet ennakkoluulot ja käsitykset. Viittaan tässä edellä olevaan Ewaldsin opetukseen. Mutta ympäristömme vaikuttaa myös näihin asioihin.

Aikamme paineet ja vaikutukset
Aika, jossa elämme, kahlitsee ihmisiä, myös uskovaisia, erilaisilla kirjoittamattomilla käyttäytymissäännöillä. Ajatellaan vaikkapa tilannetta, että kaikki uskovaiset olisivat Jumalan avulla automaattisesti vapaita sairauksista ja arkielämän hankaluuksista. Eikö tämä johtaisi siihen, että uskovaisten joukkoon ryntäisi ihmisiä tämän takia. Valitettavasti motiivi olisi pelkkä itsekkyys eikä syntisyyden tunto Jumalan edessä. Evankeliumin mukaan tämä olisi mahdottomuus ja johtaisi täydelliseen kaaokseen.

Samanlainen olisi tilanne jos Jumala parantaisi kaikki sairaat ihmiset, joiden puolesta rukoillaan. Jos Jumala tekee ihmeen ja esim. parantaa ihmisen vaikeasta sairaudesta ja siitä tiedotetaan tiedotusvälineissä, siitä syntyy sensaationälkäisessä yhteiskunnassamme sellainen meteli, että harva ihminen sellaista myllerrystä kestää. Lisäksi Jumalalle ei anneta kunnia vaan keksitään kaikenlaisia selityksiä ja evankeliumin työ saattaa jopa kärsiä. Tänä päivänä on tilanne valitettavasti (kristityissä??) länsimaissa tämä.

Ihmeitä kyllä tapahtuu meidänkin aikanamme, mutta mielestäni on usein parempi, ettei siitä tehdä numeroa tiedotusvälineissä. Monet tosin kyselevät todisteita ja merkkejä Jumalan voimasta, mutta eivät kuitenkaan usko niihin. Näin oli jo Jeesuksen aikana. "Tämä paha ja uskoton sukupolvi vaatii merkkiä, mutta ainoa merkki, joka sille annetaan, on Joonan merkki." (Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus) sekä "Jos he eivät kuuntele Moosesta ja profeettoja, ei heitä saada uskomaan, vaikka joku nousisi kuolleista." Ihmisten itsekkyys, ylpeys ja epäusko ovat edelleen Jumalan voiman esteenä arkielämässä. Jos tapahtuisi enemmän esim. parantumisihmeitä, syntyisi tavattoman helposti muissa sairastavissa katkeruutta ja nurjaa mieltä, mikä ei ole evankeliumin eduksi. Päällimmäiseksi nousisi kysymys: miksi eivät kaikki parane, jolloin suorastaan vaadittaisiin vastauksia Jumalan toiminnasta, josta emme kuitenkaan näe sitä kokonaisuutta, mikä siihen vaikuttaa. Kaikissa näissä tilanteissa pelastuksen perusta ja todellinen pohja vääristyisi.

7. MIKSI SUHTAUDUTAAN  KIELTEISESTI?

Edellä jo mainittiin joitakin asioita. Taustalla lienee syvemmin kysymys siitä, millainen maailmankatsomus ihmisillä on. Onko meillä sellainen avara maailmankatsomus, jossa yliluonnollisia asioita on mahdollisia. (Tämä ei välttämättä vielä tarkoita kristillistä uskoa.)  Olen tästä esittänyt muualla:

Naturalismi
Ne, joilla on naturalistinen maailmankatsomus, joka vain perustuu aisteihimme, eivätkä hyväksy yliluonnollisia ilmiöitä, hylkäävät Jumalan ja kristillisen sanoman suoraan. Mutta heillä ei ole hyväksyttäviä selityksiä monenlaisiin ilmiöihin. Sanoisin, että heillä juuri on rajoittunut maailmankuva, josta he itse syyttävät uskovaisia. Pitäisi pohtia seuraavaa lainausta (http://www.lindellnet.net/kukajeesus.htm  ):

Onko naturalismi totta?
Tähän selitykseen voidaan kohdistaa kaksi vastaväitettä. Ensiksi, vaikka myöntäisimmekin nykyisen länsimaisen maailmankuvan naturalistiseksi, se ei merkitse sitä, että naturalistinen näkemystapa olisi tosi. Maailmankatsomukset ovat monesti vääriä. Sitä paitsi, jos pidetään kiinni siitä että naturalismi on totta, on samalla pidettävä väärinä kaikkia sellaisia maailmankatsomuksia, joissa on tilaa yliluonnolliselle. Naturalistinen maailmankatsomus voi siis olla oikeassa tai väärässä. Historian Jeesukseen liittyvän tutkimustyön suhteen olisi edellisestä tehtävä seuraava johtopäätös: asia on ratkaistava todisteiden valossa, ei suinkaan ihmisen omaan maailmankatsomukseen perustuvien ennakkokäsitysten pohjalta. On oltava avoimia sille mahdollisuudelle, että evankeliumit ovat totta, sen sijaan että pyritään selittämään, miksi ne eivät ole totta. Jos todistusaineisto viittaa siihen, että Jeesus väitti olevansa Jumala ja teki evankeliumien Hänen nimiinsä panemia jumalallisia tekoja, meidän tulisi olla valmiita hyväksymään tämä riippumatta siitä, sopiiko se maailmankatsomukseemme vai ei.

Onko länsimainen maailmankatsomus todella naturalistinen?
Edellä olevaan selitykseen voi kohdistaa myös sen vastaväitteen, että olettamus, jonka mukaan länsimainen maailmankatsomus on naturalistinen, ei pidä paikkaansa. Oppineet ovat suurin joukoin inttäneet asiaansa toista sataa vuotta, mutta silti suurin osa länsimaisen kulttuurin piirissä eläneistä ihmisistä on jatkuvasti uskonut, että ihmeitä voi tapahtua. Tälläkin hetkellä länsimaalaisten - niin tunnustavien kristittyjen kuin muidenkin - enemmistö uskoo ilman muuta yliluonnollisiin asioihin.

Sitä paitsi yhteiskunnassamme on tällä hetkellä vallalla tavattoman voimakas kiinnostus (ellei suorastaan pakkomielle) sellaisiin yliluonnollisiin asioihin kuin esim. ihmeet, enkelit ja kanavointi. Tämän voi havaita pistäytymällä minkä tahansa kirjakaupan new age-osastolla. Ollaanpa tästä ilmiöstä muutoin mitä mieltä tahansa, se riittää todistamaan, ettei liberaaliteologista Uuden testamentin tutkimusta niin vahvasti hallitseva naturalistinen ajattelu kuulu länsimaiseen kulttuuriin. Itse asiassa se on yhä selvemmin ristiriidassa länsimaisen kulttuurin kanssa.

8. USEIN ESITETTYJÄ  VÄITTEITÄ

1) Viittaus tehtyihin tutkimuksiin.
2) Parantumisia tapahtuu myös kristillisen uskon ulkopuolella sekä muissa uskonnoissa.
3) Parantunut ihminen voi sairastua uudelleen.
4) Kysymyksessä on VAIN hyvän tunteen vaikutus (placebo).
5) Esimerkki vinoutuneesta ennakkoluulosta.
6) Ihmeparantumiset kuvitellaan "luonnollisiksi" tai luulotaudin parantumiseksi.
7) Miksi eivät kaikki parane?
8) Väitetään, että parantamiskokousten vastuuhenkilöt ovat huijareita.
9) Uskovaisia syytetään siitä,
10) Rukous on väärinkäsitetty.
11) Vääristynyt Jumala-kuva.

1) Viittaus tehtyihin tutkimuksiin.
On tehty useita tutkimuksia, joissa on tutkittu rukouksen vaikutusta sairaitten parantumisiin. Jatkuvasti viitataan sitten niihin, joissa on tulos, ettei rukouksesta ole hyötyä. En lähde niitä sen enempää analysoimaan. Otan esille tiettyjä yleisiä havaintoihin ja periaatteisiin. Suomalaisissa olosuhteissa on erityisesti viitattu Matti A. Miettisen väitöskirjaan, jossa hän tutki Niilo Yli-Vainion kokouksissa parantuneita ihmisiä. Siinä hän tuli johtopäätökseen, ettei ihmeparantumisia ollut tapahtunut. Ihmiset olivat vain kokeneet placebo-vaikutuksia.

Ihmettelen Miettisen tutkimuksen kattavuutta. Tiedän henkilökohtaisesti tapauksen, jossa vaikean MS-taudin takia sairaseläkkeelle joutunut nainen koki parantumisen Yli-Vainion kokouksessa. Kuulin monta kertaa hänen kertomuksensa tästä tapahtumasta ja noin 10 vuoden aikana pystyin seuraamaan, ettei hänen liikkumisessaan ollut mitään merkkejä MS-taudista. Asiaan kuuluu vielä, että ilmeisesti juuri kyseinen Miettinen oli kirjoittanut tarvittavia lääkärinlausuntoja. (Minulla on myös omia kokemuksia Miettisen tekemistä diagnooseista, ei kuitenkaan mitenkä pahalla.)

Yleisesti tämänkaltaisista tutkimuksista: Tutkimuksissa tehdään yleensä tarkkoja koesuunnitelmia tiettyjen kriteerien ja tutkimusmenetelmien suhteen. Valitaan muuttujat ja niiden vaihtelurajat. Edelleen suunnitellaan näytteenottojärjestelmä ja käytettävät testausmenetelmät. Pyritään huomioimaan KAIKKI vaikuttavat muuttujat, mikä ei suinkaan aina ole helppoa. Olen itse tehnyt teollisuudessa tällaisia suunnitelmia, joten tiedän jotain tästä. Näissä suunnitelmissa tulee huomioida tulokseen vaikuttavia tekijöitä, joita vaihdellaan tietyn koesysteemin mukaan. Tuloksia arvioidaan sitten tunnettujen laskentamenetelmien mukaan.

Kun nyt kyseessä olevissa tutkimuksissa on kysymys Jumalan toiminnasta ja parantavasta voimasta, tulisi huomioida myös tätä ulottuvuutta. Jumalaa ja Hänen olemustaan ja tahtoaan ei voida kuitenkaan tutkia tieteellisin menetelmin, kuten olen usein maininnut. Sen takia tätä ulottuvuutta usein ei voida huomioida tieteellisissä tutkimuksissa ja väitöstutkielmissa. Jos tällainen ulottuvuus kuuluisi tutkimukseen, on pakko jollakin tavoin joko tutkimusotannassa tai muissa lähtökriteereissä huomioida sitä. Mutta Jumalaa ei voida asettaa tällaiseen tutkimusohjelmaan ihmiskriteerien mukaisesti. Tieteellinen maailma ei tunne sellaista käsitettä kuin Jumalan voima. (Sen takia saattaa Miettisen väitöskirja olla vinoutunut?)

Lisäksi kuvioissa on myös mukana rukous sekä usko. Olen aikaisemmin muualla käsitellyt näitä tekijöitä muualla. Näitten tosiasioiden pohjalta on ilmeistä, ettei niitten vaikutuksia voi sisällyttää tiettyyn ohjelmaan. Ei ole menetelmiä mitata rukouksen syvyyttä ja salaisuuksia. (Kts. kohta 10.) Ei ole myöskään mahdollista arvioida ihmisten uskoa. Tässä yhteydessä usko ei ole ihmisen uskottelua eikä muutakaan ponnistelua, vaan se on Jumalan vaikuttama lahja ihmisessä. Nähdäkseni näitä tapahtumia on vain todettava todeksi parannettujen ihmisten kertomusten avulla ja mahdollisesti lääkäritodistusten perusteella, missä niitä on. Näitä on monissa tapauksissa, mutta niissä ei luonnollisesti voi olla kriitikoille uskottavia selityksiä, koska he eivät niihin usko. Koska toiset paranevat ja toiset eivät, mikä on kaikille avoin vastaamaton kysymys, ei voida usein tehdä edes tilastollisia selvityksiä. Ihmettelen usein kriitikkojen yksipuolista otantaa. He kerta kaikkiaan sivuuttavat tapauksia, jotka eivät mahdu heidän ajatusmaailmaan. Ne ovat heidän käsityksensä mukaan pelkkiä valheita tai korkeintaan niissä voi olla jokin tuntematon tekijä, joka selittäisi ne.  

2) Parantumisia tapahtuu myös kristillisen uskon ulkopuolella sekä muissa uskonnoissa.
Tämä ei tee tyhjäksi Jumalan toimintaa. Raamatun mukaan tiedämme, että ihmeitä voi tapahtua myös pahuuden voimien toimesta ja ne pystyvät matkimaan Jumalan tekoja tiettyyn rajaan saakka. (Okkultismi, ym.)  Myöskin vaihtoehtoishoidoissa pyritään tähän. Nämä toiminnot on kuitenkin yleensä helppo erottaa kristillisestä toiminnasta. Niissä ei tunnusteta Jeesuksen voittoa. Lisäksi emme tiedä kaikkia niitä ihmiseen sisäänrakennettuja parantumismahdollisuuksia ja niiden laukaisumekanismeja. Siinäkin on Jumalan viisautta. Avoimeksi jää myös, vaikuttaako paraneminen koko ihmiseen kuten aikaisemmin kuvattiin, vai ainoastaan fyysiseen puoleen. Emmekä myöskään tiedä näitten ihmisten sisäisiä asenteita. Tiedämme myös, että sellaiset henkilöt parantuvat, jotka meidän vajavaisen tietomme mukaan eivät olleet uskossa. Joskus nämä pelastuvat myöhemmin.

3) Parantunut ihminen voi sairastua uudelleen.
Keskusteluissa on mainittu mm. eräs tietty esimerkki. Henkilön omasta kertomuksesta kuitenkin käy ilmi, että hän alusta lähtien suhtautui kriittisesti tapahtumaan. Tämä viittaa siihen, että psyykkiset tekijät ilmeisesti olivat ennallaan parantumatta. Näin ollen aikaisemman mukaan sairauden uudelleenpuhkeaminen oli hyvin todennäköinen. Hurmoksessa mahdollisesti kuviteltu parantumistunne kyllä karisee nopeasti pois, mutta aito parantuminen on pysyvä. Kyllä kerran parantunut ihminen voi sairastua erinäisiin sairauksiin tässä vajavaisuuksien maailmassa. Jokainen parantunut henkilö kuolee aikanaan.

4) Kysymyksessä on VAIN hyvän tunteen vaikutus (placebo).
Tätä tuotiin esille Miettisen tutkimuksissa.  Täytyy huomioida, että kolme neljäsosa kaikista sairauksista kuulemma johtuu psyykkisistä tekijöistä, ahdistuksista, vihasta, katkeruudesta ja muista tunne-elämän kokemuksista. Ei ole ihme, että hän paranee fyysisestä sairaudesta, esim. särystä, kun henkilö saa kokea jumalallisen vapautuksen näistä psyykkisistä paineista.

Täytyy kuitenkin todeta, että tapahtuu paljon parantumisia, esim. tietty kasvain häviää ennen suunniteltua leikkausta, jotka eivät mahdu tällaiseen hyväntunteen luokkaan. Kertomusten mukaan henkilö kokee, miten lämmin aalto kulkee hänen ruumiinsa läpi ja hän TIETÄÄ, että hän on parantunut. Lääkäritutkimuksissa sitten todetaan, ettei leikkausta tarvitaan.

Eikö kaikkein tärkein asia ole, että kyseinen henkilö saa avun ongelmiinsa ja saa palata normaaliin terveeseen elämään? Tämähän on valtava kiitosaihe. Meidän muiden tulisi iloita näitten parantuneiden kanssa. Tällaisen tapauksen riepotteleminen epäuskoisten taholta on itse asiassa aika julma kärsivän ihmisen kohtaaminen, jossa ei ole minkäänlaista inhimillistä empatiaa.

Kaikkein pätevin henkilö päättämään parantumisesta on parantunut henkilö itse. Omissa oloissa olevilla kriitikoilla ei ole mitään mahdollisuuksia päättämään tapahtuman aitoudesta, varsinkin kun heidän ainoa motiivinsa on vinoutunut elämänkatsomus.

On monenlaisia inhimillisiä kristinuskon ulkopuolella olevia menetelmiä, joissa pyritään ihmisen parantumiseen (healing). Näitten painopiste lienee siinä, että systemaattisin keinoin yritetään poistaa ne psyykkiset tekijät, jotka suurimmalta osalta johtavat fyysisiin sairauksiin. Siltä osin ne ovat verrattavissa lääketieteellisiin menetelmiin. Kuitenkin raja näitten ja okkulttisten menetelmien välillä on ainakin minulle epäselvä.
Näissä ei kuitenkaan huomioida Jumalan voimaa, josta tässä esityksessä on kysymys.

5) Esimerkki vinoutuneesta ennakkoluulosta.
Keskustelin erällä palstalla aikaisemmin mainitun MS-taudista parantuneen tuntemani henkilön tapauksesta. Lopuksi eräs kaveri kirjoitti: "Ei ole kuin kaksi mahdollisuutta  a) hänellä ei ole koskaan ollut MS-tautia, b) hänellä on edelleen MS-tauti." Jos hänellä ei olisi ollut MS-tautia, silloin olisivat lääkärit (mm. Miettinen) tehnyt täysin väärän diagnoosin ja ympäristö ei olisi huomannut mitään. Kaikki ympärillä TIESIVÄT jälkeenpäin, että hän oli parantunut. Ero oli päivänselvä.

Valitettavasti monet kriitikot toimivat juurin näin hullunkurisesti. Kriittinen asenne voi usein olla paikallaan, mutta monien kohdalla voidaan todeta, että kriittisyys on muuttunut sairaalloiseksi, kun tosiasia ei mahdu vinoutuneen ajatusmallin piiriin. Sellainen pimeydessä oleva ihminen tarvitsisi Jeesuksen kohtaamista.

Usein vaaditaan todisteita. Miksi niitä annettaisiin, kun niihin ei uskota kuitenkaan?
Miksei Jumala sitten pelaa ateistien arpapeliä ja todistaa koko maailmalle, että Hän on olemassa? Hänellä on varaa jättää se tekemättä, koska yleinen ja erityinen ilmoitus on jo annettu. Ja toisekseen Hän ei ole kenenkään käskettävissä.

Lisäksi Hän näkee ihmisen sisimpään, onko se otollinen ja vilpitön Hänen sanansa edessä. Jos ei ole, miksi Hän heittäisi helmiä sioille. Jumala voi antaa merkkejä, mutta Hän tekee sen täysin oman tietonsa, sanansa ja aivoituksensa mukaan. Me emme voi suunnitella, ennustaa tai tietää, mitä tapahtuu. Me voimme vain pyytää ja luottaa, että se, mitä tapahtuu, on Hänen tahtonsa.

6) Ihmeparantumiset kuvitellaan "luonnollisiksi" tai luulotaudin parantumiseksi
Kun ihminen parantuu vaikeasta sairaudesta silloin kun hänen puolestaan rukoillaan tai pian sen jälkeen, on huomattavasti todennäköisempää, että parantuminen tapahtui rukouksen kautta eikä "luonnollisesti" tai jonkun lääkärihoidon seurauksena, joka yleensä tapahtuu hitaasti. Rukouksen aikana ihmiset kokevat usein selvästi myös Jumalan parantavan voiman koskettavan heitä. Joskus joku ihminen saa kuulla tiedonsanat, että hän paranee.

Jos ihminen kokee hengellisen parantumisen, hän voi sen jälkeen kokea fyysisen parantumisen "luonnollisella" tavalla. Jos puhutaan "luulotaudista", se aiheutuu lähinnä psykosomaattisista tekijöistä ja poistuu, kun ihmisen mieli paranee Jumalan kosketuksesta. Yleensä rukousjonoihin hakeutuvat ihmiset ovat tervejärkisiä ja älykkäitä ihmisiä, eikä mitään luulosairaita.

Jos lääketiede pystyisi selittämään kyseiset parantumiset, niin miksi lääkärit eivät parantaneet heitä silloin kun he olivat heidän tutkittavanaan ennen rukouskokoukseen menoa?
Jos tapaukset olisivat pelkästään lumevaikutuksia (placebo), ne eivät mielestäni olisi pysyviä.

7) Miksi eivät kaikki parane?
Joskus esitetään, että uskovaisten tulisi mennä sairaaloihin ja tyhjentää ne parantamalla sairaat.
Totuus on, ettei kukaan uskovainen, ei edes terveeksi tekemisen armolahjan saanut, voi ketään parantaa. Vain Jumala parantaa. Ihminen voi vain rukoilla. Jotkut paranevat, toiset eivät. Ei kukaan pysty henkilötasolla tietämään, mitä tapahtuu.

Sairaalat ovat täynnä, koska asumme synnin turmeltuneessa maailmassa, joka edelleen kapinoi Jumalaa vastaan. Kaikkialla toteutuu väistämätön laki: "Mitä ihminen kylvää, sitä hän niittää."  Olen muualla jonkin verran käsitellyt tätä aihetta.

Olen aikaisemmin miettinyt, mitä tapahtuisi jos kaikki uskovaiset automaattisesti olisivat terveitä, tai kaikki, joiden puolesta rukoillaan, paranisivat. Olen itse päätynyt siihen, että tässä pahuuden maailmassa tämä on mahdottomuus. Se johtaisi siihen, että Jumalan pelastussanoma työnnettäisiin sivuun ihmisten itsekkäiden mieltymysten takia. Tämän takia on ilmeinen Jumalan viisaus, että tilanne on tällainen siihen asti, kun vanhurskauden valtakunta koittaa. Näin on riippumatta siitä, haluammeko vai emme.

Mutta olen varma siitä, että jos suhtauduttaisiin myönteisemmin näihin Jumalan lupauksiin, tapahtuisi enemmän näitä ihmeparantumisia.

8) Väitetään, että parantamiskokousten vastuuhenkilöt ovat huijareita.
Uskon, että Jumala antaa terveeksi tekemisen armlahjan tietyille henkilöille Jumalan aivoituksen mukaan, ei koskaan henkilöiden omien meriittien tai mielihalun perusteella. Joku voi saada hengessä "tiedonsanat", että joku tietty henkilö paranee. Olen kirjoittanut: "Parantamisien lahjan" monikkomuoto selittyy sillä, että tämä palvelutyö annetaan suoritettavaksi tapaus tapaukselta uudelleen. Lahjaa ei voida aktivoida toimivaksi milloin vain. Parantamisen tehtävä ja valtuudet siihen annetaan aina tapaus kerrallaan. Sen takia lahjan saaja ei voi tietää, miksi eivät kaikki parane. Ilmeisesti ihmisten epäusko ja lahjan saajan ylpistymisvaara sekä muutkin inhimilliset tekijät meidän ajassamme ovat esteenä, ettei paranemisia laajemmin tapahdu. Kuitenkin niitä on. Jos lahjaa aletaan käyttää väärin, mikä vaara on olemassa, luulen, että toiminta kärsii tavalla tai toisella.

Ulkopuolinen tai joku "kriitikko" ei voi yleensä kuitenkaan arvioida toimiiko jonkin henkilön armolahja oikeassa hengessä, ellei tämä alkaa toimia täysin raamatunvastaisesti. Siihen tarvitaan toinen armolahja eli henkien erottamislahja.

Joskus syytetään puhujia siitä, että he lupaavat sellaista, mitä ei tapahdu. En usko, että kukaan lupaa parantaa kaikkia. Se ei olisi rehellistä, mutta he tuovat esille, että Jumalalle on kaikki mahdollista. Heille kuuluu luoda uskon ilmapiiriä, jossa sitten voi tapahtua ihmeitä. Sen takia he kertovat yleensä vain niitä myönteisiä kokemuksia, mitä heillä on. Luonteensa mukaan he voivat ehkä esittää ne tavalla, mikä joidenkin kohdalla kalskahtaa väärin.   

9) Uskovaisia syytetään siitä,
että kun puhutaan, että Jumala voi parantaa, tämä aiheuttaa ahdistusta niissä, jotka eivät parane. Olen aikaisemmin tuonut esille, että epäraitis opetus voi johtaa tähän. Tässä esitettyjen periaatteiden pohjalta ei synny ahdistusta, vaikka tietty pettymys ylimitoitettuihin toiveisiin nähden saattaa esiintyä.

Mutta eihän kaikki sairaat sairaaloissa myöskään parane lääkärien toimesta. Mutta Jumala voi parantaa siellä, kun lääkärien taito loppuu. Tiedämme kuitenkin Raamatun perusteella sen, että Jumalan tahto on parantaa kaikki, jotka haluavat parantua. Tietoisuus tästä jo yleensä vapauttaa ihmisen mahdollisesta ahdistuksesta ja antaa hänelle toivoa sellaisissakin tapauksissa, missä lääketiede ei anna potilaalle mitään toivoa. Kieltäessään potilaalta parantumisen mahdollisuudenkin, lääketiede aiheuttaa potilaalle usein suunnatonta ahdistusta ja tuskaa.
Sitä paitsi parempi on että edes ne paranevat, jotka paranevat, kuin että kukaan ei paranisi.

10) Rukous on väärinkäsitetty.
Kun lukee aikaisemmin mainittuja raportteja, huomaa, että rukousta joskus käsitetään, että olisi kysymys joidenkin mantrojen loitsua, jolla olisi maaginen voima. Tämä voi esiintyä muualla, mutta ei Jumalan parantamistapauksissa. Monet valitettavasti luulee, että rukous on jonkin automaatti-nappulan painamista. Kun pyydän jotakin, niin heti tulee tai ainakin sen pitäisi ilman muuta tulla. Näin ei ole.

Rukouksessa on myös tiettyjä periaatteita, joita tulee noudattaa oikeassa mielenlaadussa. Viittaan siihen, mitä aikaisemmin muualla olen kirjoittanut rukouksesta.
Tässä lyhyesti:
Kuka tahansa voi hädässä rukoilla Jumalaa. Jokainen voi rukoilla "syntisen rukous".
Mutta todellisessa rukouksessa meidän tulee lähestyä taivaallista Isäämme. Jeesus antoi jäähyväispuheessa hyvää opetusta voimallisesta rukouksesta:
- Meidän tulee olla aidossa lapsisuhteessa taivaalliseen Isäämme, eli uudestisyntyneitä.
- Meidän täytyy luottaa Jumalan Sanaan ja antaa sen sulautua meihin, eli saada Jeesuksen vaikuttama usko.
- Meidän tulee rukoilla Jeesuksen nimessä, mitä tarkoittaa, että meillä on valtuutus rukoilla Jumalan tahdon mukaan.
- Meidän täytyy olla valmiita toimimaan käytännössä Jumalan tahdon mukaisesti.
- Meidän tulee antaa kunniaa Jumalalle, eikä toimia itsekkäästi.
Itsekäs, epäuskoinen rukous on todennäköisesti yleisimpiä syitä, miksemme saa vastauksia.

Mietittäväksi: Miksi pyydämme terveyttä tai pääsyä vaikeuksista? Onko se vaan sen tähden, että olisi helpompi ja mukavampi olla? Toki Jumala haluaa vastata näihin rukouksiin, mutta olemmeko me valmiit antamaan Hänelle kunniaa ja olemaan elävinä todisteina Jumalan voimasta? Olemmeko myös valmiit ilolla ilman katkeruutta palvelemaan Jumalaa siinä tilanteessa, missä kulloinkin itse olemme?

11) Vääristynyt Jumala-kuva.
Aikaisemmin mainitun naturalistisen maailmankuvan mukaan ei ole Jumala. Väitetään, että Jumala on vain ihmisen luoma mielikuvitus-jumala. Selvää on, ettei sellainen voi parantaa ketään. Nämä kriitikot eivät tajua, että Jumala on todella ihmisen Luoja (eikä päinvastoin). Kun Jumala on luonut Sanallaan näin ihmeellisen olennon kuvaksena, niin kai Hänellä on viisautta ja voimaa myös tehdä korjauksia, jos ihmisen terveydessä jotain menee vikaan. Mutta aikaisemmin mainittujen asioiden takia rakkauden Jumala ei väkisin ja pakolla parantaa kaikkia sairaita tässä maailmassa. Mutta Hän tekee ihmeitä kunniansa kirkastamiseksi. Maailman ruhtinas sen sijaan on tullut tuhoamaan Jumalan tekoja. Jeesus sanoi: " Varas tulee vain varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän.

9. Joitakin vertailuja lääketieteen ja Jumalan parantumistapahtumien välillä

Kathryn Kuhlmannin kirjassa "Jumalalle on kaikki mahdollista" (1974) Richard Owellen esittää mielipiteensä Jumalan ja lääkärin osuudesta parantumiseen seuraavasti (lyhennetty versio):
"Nyt vuosia myöhemmin, kuulun maailman suurimpiin lukeutuvan lääketieteen tutkimuslaitoksen henkilökuntaan. Tässä asemassa en näe mitään ristiriitaa lääketieteellisen ja hengellisen parantumisen välillä. Ei lääkäri paranna. Hän voi antaa potilaalle lääkettä, mutta lääke ei muuta potilaan elimiä, se vain parantaa niiden toimintatapaa. Kaikki parantuminen on Jumalasta. Kirurgit voivat leikata pois pahat kudokset tai solut, mikä joskus nopeuttaa ruumiin parantumista. Mutta kukaan kirurgi ei kykene parantamaan. Hän vain ompelee leikkaushaavan kiinni tehtyään osansa. Ja Jumala parantaa.

Jumala on varannut meille monenlaisia ihmeellisiä lääkkeitä, kirurgista taitoa, ortopedista taitoa, taitoa hoitaa sairaita - ja kristityllä on lisäksi se etu, että hän voi katsoa edemmäs kuin siihen, mitä lääkäri voi tehdä, nimittäin siihen, mitä Jumala voi tehdä.

Jotkut kollegoistani kieltävät tämän suoraan. Toiset, jotka ovat yhtä vilpittömiä, menevät vielä pitemmälle ja kieltävät Jumalan olemassaolon. Mutta kun he joutuvat kasvokkain sellaisen tosiasian kanssa, että jotkut heidän parantumattomista potilaistaan parantuvat käännyttyään Jumalan puoleen, he ovat todella ymmällään.

Jostakusta saattaa tuntua oudolta, että tieteelle omistautuneet rehellisyyteen pyrkivät miehet jättävät kokonaan huomioon ottamatta tämän parantumisen tien. Mutta Hengen asiat eivät ole luonnollisen mielen asioita. Luonnollinen mielemmehän on vihollisuutta Hengen mieltä vastaan. Jokainen ihminen, olkoonpa vaikka taitava tiedemies, joka kiertää sitä totuutta, että hän kapinoi Jumalaa vastaan ja tarvitsee Jeesusta Kristusta, menee miten pitkälle tahansa vastustaakseen Jumalan pelastussanomaa. Sama koskee Jumalan parantavan voiman tunnustamista. Mutta ne, jotka todella haluavat tulla tuntemaan kaiken totuuden, päätyvät lopulta Jeesukseen Kristukseen, jossa kaikki viisauden ja tiedon aarteet ovat kätkettynä, niin kuin Paavali sanoo Kolossalaiskirjeen toisessa luvussa."

Kiteytettynä voidaan periaatteellisella tasolla yksinkertaistaa asia näin (poiminta eräältä keskustelupalstalta)
Lääketieteen ja Jumalan parantamistoiminnan välillä on suuri ero.
1. Lääketiede ei kykene parantamaan kaikkia sairauksia.
Jumala pystyy parantamaan minkä tahansa sairauden.

2. Silloin kun lääketieteen kautta joku paranee, se tapahtuu yleensä aina hitaasti.
Jumala parantaa usein yhdessä hetkessä tai ainakin lyhyen ajan sisällä.

3. Lääketieteellinen hoito synnyttää usein muita sairauksia.
Jumalan parannustyö ei aiheuta muita sairauksia.

4. Lääketieteen antama hoito voi usein olla kivuliasta.
Jumala parantaa kivuttomasti.

5. Lääketiede tarvitsee hoitoon lääkkeitä, jotka usein aiheuttavat sivuvaikutuksia.
Jumala ei tarvitse parantamiseen lääkkeitä.

6. Lääketieteen antama hoito on usein parantamisen sijasta kompromissin tekemistä sairauden kanssa. Sairasta kehon osaa ei kyetä parantamaan, vaan se poistetaan.
Jumala ei poista mitään kehon osaa, vaan parantaa sen tai antaa kokonaan uuden.

7. Lääkärinvastaanotolle pitää yleensä varata aika etukäteen.
Jumalalla on aina vastaanotto ilman ajanvarausta.

8. Lääkärinhoitoa joutuu joskus odottamaan monia kuukausia lääkäripulan johdosta.
Jumalalla ei ole jonoja. Hän pystyy hoitamaan samanaikaisesti kuinka monta potilasta tahansa.

9. Lääkärinhoito maksaa ja usein paljonkin.
Jumala parantaa ilmaiseksi.

10. Lääkärit voivat tehdä hoitovirheitä.
Jumala ei tee hoitovirheitä.

Lääketieteen uutisia vakavasti sairaalle:
- Tämä on parantumaton sairaus.
- Voimme ehkä lievittää tuskia ja hidastaa sairauden etenemistä, mutta siinä on kaikki.
- Näitä lääkkeitä teidän täytyy syödä loppuikänne.
- Tähän sairauteen ei ole olemassa lääkettä.
- Tämän sairauden kanssa teidän on opittava vain tulemaan toimeen niin kauan kuin elätte.
- Tästä sairaudesta ei voi parantua.
- Tilanne on hyvin vakava.
- Kaikki mahdollisuudet on käytetty.
- Lääketiede ei voi tehdä enempää.
- Mitään ei ole enää tehtävissä.
- Elätte korkeintaan...... päivää!

Mutta näin sanoo Raamattu:
- Minä olen Herra, sinun parantajasi. 2.Moos.15:26
- Hän (Jeesus) otti päällensä meidän sairautemme ja kantoi meidän kipumme. Matt.8:17
- Kiitä Herraa minun sieluni, äläkä unhota, mitä hyvää Hän on sinulle tehnyt, Hän, joka antaa kaikki sinun syntisi anteeksi ja parantaa kaikki sinun sairautesi. ps.103:2-3
- Nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat:..... he panevat kätensä sairasten päälle ja ne tulevat terveiksi. Mark.16:17-18
- Kaikki on mahdollista sille joka uskoo. Mark.9:23
- Minä (Jeesus) olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys. Joh.10:10
- Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon. Jer.29:11
- Minä ravitsen hänet pitkällä iällä ja suon hänen nähdä antamani pelastuksen. ps.91:16

Ihmisen täytyy oikealla asenteella ja rehellisesti rukouksessa Jumalan edessä omaksua näitä lupauksia, niin että ne sulautuvat siihen elettävään arkielämään. Tämä ei ole aina helppo itsekkään ja ylpeän luonteemme takia toteuttaa arkielämän pyörteissä. Mutta, kuten aikaisemmin mainittiin, saamme tulla näitten ongelmiemme kanssa Jeesuksen luo.

10. Muutamia linkkejä ja parantumistodistuksia

 Tahdotko terveeksi?
Omatunto
Jumalan voima nykyaikana
    Maili Taposen kertomus
    Tuula Ekbom'in tarina

   NokiaMission tilaisuuksissa tapahtuu paljon.

  Minä paranin

   

    1.10.2005 lähtien.

Paluu