INTERNETSIVUSTONI TAUSTA

Itse olen eläkkeellä oleva DI. Olen toiminut teollisuudessa lähinnä tutkimus- ja kehittämistehtävissä.
Olen noin 25 vuotta kuulunut helluntaiseurakuntaan, mutta aikaisemmin olen ollut eri seurakunnissa. Tehtävissäni olen toiminut myös muitten kirkkojen ja seurakuntien edustajien kanssa. En pyri väittelemään teologisista kysymyksistä laajemmin, vaan haluan keskittyä kristillisen uskon keskeisiin teemoihin, jotka yhdistävät (ainakin niiden tulisi) kristittyjä eri kirkoista ja seurakunnista. Korostukset voivat tietenkin olla erilaisia.

Joitakin tärkeitä asioita elämäni varrelta olen kuvannut tässä linkissä.

Olen viime vuosien aikana kirjoittanut paljon internetin keskustelupalstoilla ja sieltä saanut arvokkaita näkemyksiä tätä sivustoa varten. Olen iloinen siitä, että pohja on kestänyt ja jopa vahvistunut huolimatta niistä voimakkaista hyökkäyksistä kristillistä uskoa vastaan, jotka ovat siellä tulleet esille.

Siellä olen kiteyttänyt uskoni perustan näin:
"Käytännön elämässäkin (omassa elämässämme, yhteiskunnassa, elinkeinoelämässä, jne.) joudumme tekemään valintoja eri vaihtoehtojen välillä, vaikka meillä ei ole täydellisiä tietoja kaikista niihin liittyvistä asioista, jotka ehkä jopa tuntuvat ristiriitaisilta. Silloin teemme valinnan sen perusteella, mikä vaihtoehto KOKONAISUUDEN  kannalta näyttää parhaimmilta. Näin olen aikoinaan tehnyt uskon asioissa lukuisten osatekijöiden pohjalta, enkä ole myöhemmin tarvinnut katua. Totesin, että vaikka minulla ei ole vastausta kaikkiin kysymyksiin, niin huomioiden kaikki ne lukuisat osatekijät, joita silloin pohdin, usko Jumalaan, Hänen Sanaansa ja pelastussuunnitelmaansa evankeliumin ilmoituksen kautta on sittenkin kaikkein järkevin vaihtoehto.
Tämä huolimatta siitä, ettei elävä pelastava usko ole suinkaan älyllisen toiminnan tuote, se on Jumalan tarjoama ja antama lahja. Saamme nöyrinä ottaa sen kiitollisena vastaan. Näin se vaan on, vaikka sitä ei kukaan voi sanallisesti tarkkaan selittää. On vähän sama juttu kuin meidän fyysisen elämän suhteen. Jos elämäni edellytys olisi, että ymmärtäisin kaikki ruumiini toiminnot, joutuisin toteamaan, ettei minulla ole tietoa eikä uskoa siihen. Mutta todellisuudessa minä vaan elän ja nautin siitä, vaikka en voi toiselle selittää, mitä elämä itse asiassa on. Samoin on hengellinen elämä eli yhteys Jumalan kanssa. Se sittenkin toimii, kun turvaudumme Jeesuksen sovitustyöhön, jota tuskinpa kukaan täysin ymmärtää."

Tiedän, että monet pohtivat näitä elämän syvällisiä asioita. Sen takia halua tuoda perusteluni ja näkemykseni kaikille näille tietoon. Jos olen löytänyt jotakin arvokasta, haluan myös jakaa sen toisille.
Siksi tämä sivusto on vähitellen muotoutunut tällaiseksi ja toivon mukaan kehittyy edelleen.

Kotisivulle