RAAMATUN MESSIAS-PROFETIAT JA NIIDEN TOTEUTUS

Suomenkielinen versio on (luvalla) lyhennelmä alkuperäisestä englanninkielisestä : http://www.messiahrevealed.org

Vanhassa Testamentissa on noin 300 profetiaa tulevasta Messiaasta eli Jeesuksesta Kristuksesta, jotka ovat toteutuneet Uuden Testamentin puolella. Seuraavassa on mainittu osa näistä.

Jeesus itse monessa paikassa viittasi Vanhan testamentin kirjoituksiin. Lue mm Luuk. 24:13-27 : …... 25. Silloin Jeesus sanoi heille: "Voi teitä ymmärtämättömiä! Noinko hitaita te olette uskomaan kaikkea sitä, mitä profeetat ovat puhuneet? 26. Juuri niinhän Messiaan piti kärsiä ja sitten mennä kirkkauteensa." 27. Ja hän selitti heille Mooseksesta ja kaikista profeetoista alkaen, mitä hänestä oli kaikissa kirjoituksissa sanottu.

Myös Paavali käytti monissa tilanteissa kirjoituksia osoittamaan, että Jeesus on Kristus, Messias, esim. : Apt. 17:2-3 : Kolmena sapattina hän keskusteli heidän kanssaan pyhien kirjoitusten pohjalta 3. ja selitti ne heille. Hän osoitti, että Messiaan täytyi kärsiä ja nousta kuolleista, ja sanoi: "Juuri Jeesus, jota minä teille julistan, on tämä Messias, Kristus."

  1. Messiaan iankaikkinen olemus
  2. Messias lihaksi tullut Jumala
  3. Messias Jumalan Poika
  4. Messiaan tulon ajankohta
  5. Messiaan sukujuuret
  6. Messiaan syntymä ja lapsuus
  7. Messiaan edeltäjä
  8. Messiaan tuntomerkit
  9. Messiaan palvelutehtävät
  10. Messiaan ihmetekoja
  11. Messias toimii Jumalan tahdon mukaan
  12. Messias tulee kaikkia ihmisiä varten
  13. Messias tulee tarjoamaan vapautusta
  14. Messiasta petetään
  15. Messias hyljätään
  16. Messiasta vastustetaan ja halveksitaan
  17. Messiasta tuomitaan
  18. Messiasta ei otetaan vastaan
  19. Messias joutuu kärsimään
  20. Messias ristiinnaulitaan
  21. Messiaan ylösnousemus ja voitto

1. MESSIAAN IANKAIKKINEN OLEMUS

Kohde

Profetia

Toteutus

Messias on iankaikkinen

Sinä elät iäti, ajasta aikaan. 26. Jo ammoin sinä laskit maan perustukset, sinun kättesi työtä ovat taivaat. 27. Ne katoavat, mutta sinä pysyt (Ps 102:25-27)

5. Sillä lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille. Hän kantaa valtaa harteillaan, hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas. (Jes. 9:5)

Kaikki on luotu hänen (Kristuksen) kauttaan ja häntä varten. 17. Hän on ollut olemassa ennen kaikkea muuta, ja hän pitää kaiken koossa. (Kol.1:16-17

Vrt.: Hebr.1:10-12, Hebr.13:8

8. "Minä olen A ja O, alku ja loppu"*, sanoo Herra Jumala, hän, joka on, joka oli ja joka on tuleva, Kaikkivaltias. (Ilm. 1:8) (Ilm.1:18-18, 2:8)

Messias on muinaisuudesta

"Minut Herra loi ennen kaikkea muuta, luomisensa esikoisena, ennen taivasta ja maata. 23. Iankaikkisuudesta minä sain alkuni, kaiken alussa, ennen kuin maata oli. (Snl. 8:22-23)

Mutta sinun keskuudestasi nousee Israelille hallitsija. Hänen juurensa ovat muinaisuudessa, ikiaikojen takana. (Miika 5:2)

5. Isä, kirkasta sinä nyt minut, ota minut luoksesi ja anna minulle se kirkkaus, joka minulla oli sinun luonasi jo ennen maailman syntyä. (Joh. 17:5)

Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jo ennen kuin Abraham syntyi - minä olin." (Joh. 8:58)

Messias alussa mukana

Tulkaa tänne ja kuulkaa! Alun alkaenkaan en ole puhunut tästä salassa. Jo silloin kun nämä tapahtumat alkoivat, minä olin läsnä. (Jes.48:16)

Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala. 2. Jo alussa Sana oli Jumalan luona. (Joh. 1:1-2)

2. MESSIAS LIHAKSI TULLUT JUMALA

Kohde

Profetia

Toteutus

Messias kaiken Luoja

Sinä elät iäti, ajasta aikaan. 26. Jo ammoin sinä laskit maan perustukset, sinun kättesi työtä ovat taivaat. 27. Ne katoavat, mutta sinä pysyt (Ps 102:25-27)

3. Kaikki syntyi Sanan voimalla. Mikään, mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman häntä. (Joh.1:3)

- Sinä, Herra, laskit alussa maan perustukset, sinun kättesi työtä ovat taivaat. 11. Ne katoavat, mutta sinä pysyt. Ne kaikki kuluvat kuin vaate, 12. sinä käärit ne kokoon kuin päällysviitan, ne vaihdetaan niin kuin vaate. Mutta sinä olet iäti sama, sinun vuotesi eivät lopu. (Hebr.1:10-12)

Messias on Herra

Herra sanoo minun herralleni: "Istu oikealle puolelleni. (Ps.110:1a)

Fariseusten ollessa koolla Jeesus kysyi heiltä: 42. "Mitä te ajattelette Messiaasta? Kenen poika hän on?" He vastasivat: "Daavidin." 43. Silloin Jeesus kysyi: "Miksi Daavid sitten Hengen innoittamana kutsuu häntä herraksi? Hän sanoo: 44. - Herra sanoi minun herralleni: Istu oikealle puolelleni. Minä kukistan vihollisesi, panen heidät jalkojesi alle. 45. Jos kerran Daavid sanoo Messiasta herraksi, kuinka Messias silloin voi olla hänen poikansa?" (Matt.22:41-45) (Vrt: Mark.12:35-36, Luuk.20:41-43)

Messias on pyhä

  1. ….Sitten jumalattomuus päättyy, synnistä tulee loppu, pahat teot sovitetaan, ikuinen oikeudenmukaisuus saatetaan voimaan, näky ja profetia sinetillä vahvistetaan ja kaikkeinpyhin voidellaan. (Dan.9:24b)

Enkeli vastasi: "Pyhä Henki tulee sinun yllesi, Korkeimman voima peittää sinut varjollaan. Siksi myös lapsi, joka syntyy, on pyhä, ja häntä kutsutaan Jumalan Pojaksi. (Luuk.1:35)

(Vrt. Mark.1:24, Ilm.3:7)

Messias on Jumalan valtaistuimella

7. Sinun valtaistuimesi on niin kuin Jumalan, se pysyy ikuisesti, sinun valtikkasi on oikeuden valtikka. 8. Sinä rakastat oikeutta ja vihaat vääryyttä. Sen tähden Jumala, sinun Jumalasi, on nostanut sinut veljiesi joukosta ja voidellut sinut riemun öljyllä. (Ps.45:7-8)

8. Mutta Pojastaan hän sanoo:

Jumala, sinun valtaistuimesi pysyy ajasta aikaan, ja sinun kuninkaanvaltikkasi on oikeudenmukaisuuden valtikka. 9. Sinä rakastit oikeutta ja vihasit vääryyttä. Sen tähden Jumala, sinun Jumalasi, on voidellut sinut riemun öljyllä, sinut, ei kumppaneitasi. (Hebr.1:8-9)

Messias on Jumala

Ääni huutaa: - Raivatkaa autiomaahan Herralle tie! Tasoittakaa yli aron valtatie meidän Jumalallemme! (Jes.40:3 RK38)

30. Minä ja Isä olemme yhtä." (Joh.10:30)

(Myös Joh.1:1-3) 45. Joka näkee minut, näkee lähettäjäni. (Joh.12:45) 9. Hänessä on jumaluus ruumiillistunut koko täyteydessään, (Kol.2:9)

Messias on Jumala

*(Jer.23:6 : Herra =YHWH eli viittaus Jumalaan)

5. - Tulee aika, sanoo Herra, jolloin Daavidin suvusta nousee Vanhurskas Verso. Hän on kuningas, joka hallitsee viisaasti ja saattaa maassa voimaan oikeuden ja vanhurskauden. 6. Hänen aikanaan Juuda saa avun, ja Israel elää turvassa. Häntä kutsutaan tällä nimellä: "Herra on meidän vanhurskautemme".* (Jer.23:5-6)

28. Silloin Tuomas sanoi: "Minun Herrani ja Jumalani!" (Joh.20:28) Ja tässä Todellisessa me elämme, kun olemme hänen pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on tosi Jumala ja iankaikkinen elämä. (1 Joh.5:20b) Nämä lapset ovat ihmisiä, lihaa ja verta, ja siksi hänkin tuli ihmiseksi, heidän kaltaisekseen. (Hebr.2:14)

Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän. (Joh.14:9)

Messias sekä Jumala ja ihminen

(Kts ed. Jer.23:5-6)

5. Sillä lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille. Hän kantaa valtaa harteillaan, hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas. (Jes.9:5)

16. Ja tunnustetusti suuri on jumalisuuden salaisuus: Hän, joka on ilmestynyt lihassa, vanhurskautunut Hengessä, näyttäytynyt enkeleille, saarnattu pakanain keskuudessa, uskottu maailmassa, otettu ylös kirkkauteen. (1 Tim.3:16, RK38) Vrt Kol.2:9 5. Heidän ovat kantaisät, heistä on Kristus ihmisenä lähtöisin, hän, joka on kaiken yläpuolella, ikuisesti ylistetty Jumala, aamen! (Room.9:5)

3. MESSIAS JUMALAN POIKA

Kohde

Profetia

Toteutus

Messias on Jumalan Poika

Kuka on noussut taivaaseen ja palannut sieltä? Kuka on koonnut käsiinsä tuulen? Kuka viittansa sisään kietonut vedet? Kuka pannut paikoilleen maan ääret? Mikä on hänen nimensä, mikä hänen poikansa nimi? Sinä tiedät kyllä. (Snl.30.4)

. Nyt kerron, mitä Herra on säätänyt. Hän sanoi minulle: "Sinä olet minun poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin. (Ps.2:7)

Tervehtikää poikaa, hänen voideltuaan, suudelkaa häntä, muuten Herra vihastuu teihin ja te suistutte tieltänne tuhoon, sillä hetkessä syttyy hänen vihansa. (Ps.2:12)

16. Kun Jeesus oli kastettu, hän nousi heti vedestä. Samassa taivaat aukenivat, ja Jeesus näki Jumalan Hengen laskeutuvan kyyhkysen tavoin ja asettuvan hänen päälleen. 17. Ja taivaista kuului ääni: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt." (Matt.3:16-17)

. Sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan, ja sinä annat hänelle nimeksi Jeesus*. 32. Hän on oleva suuri, häntä kutsutaan Korkeimman Pojaksi, … 34. Maria kysyi enkeliltä: "Miten se on mahdollista? Minähän olen koskematon." 35. Enkeli vastasi: "Pyhä Henki tulee sinun yllesi, Korkeimman voima peittää sinut varjollaan. Siksi myös lapsi, joka syntyy, on pyhä, ja häntä kutsutaan Jumalan Pojaksi. (Luuk.1:31… 35)

ja pilvestä kuului ääni: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt. Kuulkaa häntä!" (Matt.17:5)

Minä olen sen nähnyt ja todistan, että tämä mies on Jumalan Poika." (Joh.1:34)

28. Isä, kirkasta nimesi!" Silloin kuului taivaasta ääni: "Minä olen sen kirkastanut ja kirkastan jälleen." (Joh.12:28)

4. MESSIAAN TULON AJANKOHTA

Kohde

Profetia

Toteutus

"Valtikka" :esim kuoleman-tuomio

10. Ei siirry valtikka pois Juudalta, ei käskijän sauva hänen suvultaan. Hänen heimostaan on tuleva se*), jolla on valta, häntä kansat tottelevat. (1 Moos.49:10) *)(engl.: until Shiloh come)

31. "Pitäkää itse hänet", Pilatus sanoi, "ja tuomitkaa hänet oman lakinne mukaan." Mutta juutalaiset sanoivat: "Meidän ei ole lupa tuomita ketään kuolemaan." (Joh.18:31)

Jerusalemin uudelleen-rakentamisesta 483 vuotta

(1 vuosiviikko=7 vuotta)

25. "Sinun tulee tietää ja ymmärtää: Siitä ajasta, jolloin se sana lähti liikkeelle, Jerusalemin entiselleen palauttamista ja rakentamista koskevan sanan lausumisesta, on voidellun hallitsijan tuloon seitsemän vuosiviikkoa. Ja kuusikymmentäkaksi vuosiviikkoa rakennetaan kaupunkia ennalleen, toreineen ja vallihautoineen. Mutta vaikeat ajat tulevat. (Dan.9:25)

Seuraavana päivänä levisi tieto, että Jeesus oli tulossa Jerusalemiin. Ihmiset, joita oli saapunut juhlille suurin joukoin, 13. ottivat palmunoksia ja menivät häntä vastaan huutaen:

- Hoosianna! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä, Israelin kuningas! (Joh.12:12-13)

Messias tapetaan ennen temppelin tuhoamista

(ennen v. 70 j.Kr.)

26. Ja kuudenkymmenenkahden vuosiviikon kuluttua raivataan voideltu tieltä, eikä kansalla ole enää toista. Uusi hallitsija lähettää väkensä ja saastuttaa kaupungin ja pyhäkön, mutta tulva tekee hänestä lopun. (Dan.9:26)

50. Mutta Jeesus huusi taas kovalla äänellä ja antoi henkensä. 51. Sillä hetkellä temppelin väliverho repesi kahtia, ylhäältä alas asti. Maa vavahteli, kalliot halkeilivat, (Matt.27:50-51)

5. MESSIAAN SUKUJUURET

Kohde

Profetia

Toteutus

Messias on Abrahamin jälkeläinen

3. Minä siunaan niitä, jotka siunaavat sinua, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinun saamasi siunaus tulee siunaukseksi kaikille maailman kansoille." (1 Moos.12:3) (1 Matt.22:18)

Jeesuksen Kristuksen, Daavidin pojan ja Abrahamin pojan, sukuluettelo: (Matt.1:1)

16. Nyt on lupaukset annettu Abrahamille ja hänen jälkeläiselleen. - Tässä kohdassa ei sanota "jälkeläisille", mikä tarkoittaisi monia, vaan siinä puhutaan yhdestä: "sinun jälkeläisellesi", ja tämä on Kristus. (Gal.3:16)

Messias on Iisakin jälkeläinen

Huom ! Ei Ismaelin !

19. Jumala sanoi: "Vaimosi Saara synnyttää sinulle pojan, ja sinun tulee antaa hänelle nimeksi Iisak*. Minä pidän voimassa liiton myös hänen kanssaan, ja se pysyy ikuisesti voimassa hänen jälkeläistensäkin kanssa. (1 Moos.17:19)

12. Mutta Jumala sanoi Abrahamille: "Älä niin kovin sure tuon pojan ja orjattaresi puolesta, vaan noudata kaikessa Saaran mieltä, sillä vain Iisakin jälkeläisiä sanotaan sinun lapsiksesi. (1Moos.21:12)

Jeesus…tämän isä... tämän Juuda,34. tämän Jaakob, tämän Iisak, tämän Abraham, (Luuk.3:23…34)

Messias on Jaakobin jälkeläinen

Sinun ja sinun jälkeläistesi saama siunaus tulee siunaukseksi kaikille maailman kansoille. (1 Moos.28:14)

Kts ed. (Luuk.3:23…34)

Messias on Juudan jälkeläinen

10. Ei siirry valtikka pois Juudalta, ei käskijän sauva hänen suvultaan. Hänen heimostaan on tuleva se, jolla on valta, häntä kansat tottelevat. (1 Moos.49:10)

Kts ed. (Luuk.3:23…34)

Messias on Daavidin jälkeläinen

16. Ja sukusi ja kuninkuutesi pysyvät edessäni ikuisesti lujina, ja valtaistuimesi on kestävä ikuisesti." (2 Sam.7:16)

4. "Minä, Herra, olen tehnyt liiton valittuni kanssa, olen vannonut palvelijalleni Daavidille: 5. 'Minä annan sinun sukusi jatkua iäti, sinun valtaistuimesi kestää polvesta polveen!'" (Ps.88:2)

35. Minä en riko liittoani, en muuta sitä, minkä olen luvannut. 36. Minä olen vannonut pyhän nimeni kautta, ja minun valani pitää. En valehdellut, kun lupasin Daavidille: 37. 'Sinun sukusi pysyy iäti, sinun valtaistuimesi kestää edessäni niin kauan kuin aurinko, (Ps.89:35-37)

11. Herra on vannonut Daavidille valan, antanut lupauksen, jota hän ei peruuta: "Oman jälkeläisesi minä asetan valtaistuimellesi. … 17. Siellä minä uudistan Daavidin mahdin, sytytän voidellulleni lampun (Ps. 132:11,17)

"Kuule siis, sinä Daavidin kuningassuku! …. 14. Sen tähden Herra antaa itse teille merkin: neitsyt* tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel*. (Jes.7:13-14)

"Aika tulee", sanoo Herra, "jolloin minä täytän Israelin ja Juudan heimoille antamani lupauksen. 15. Kun se aika koittaa, Daavidin suvusta nousee Vanhurskas Verso. Hän saattaa maassa voimaan oikeuden ja vanhurskauden. (Jer.33:14-15)

23. "Minä panen yhden paimenen heitä kaitsemaan, palvelijani Daavidin. Hän kaitsee heitä, hän on oleva heidän paimenensa. 24. Minä, Herra, olen heidän Jumalansa, ja palvelijani Daavid on heidän kaikkien ruhtinas. Minä, Herra, olen puhunut. (Hes.34:23-24)

Jeesuksen Kristuksen, Daavidin pojan ja Abrahamin pojan, sukuluettelo (Matt. 1:1)

30. Mutta Daavid oli profeetta, ja Jumala oli valalla vannoen luvannut asettaa Daavidin valtaistuimelle hänen oman jälkeläisensä. Daavid tiesi tämän 31. ja näki ennalta Kristuksen* ylösnousemuksen. Sitä hän tarkoitti sanoessaan, ettei Herra hylkää häntä tuonelaan eikä hänen ruumiinsa maadu. 32. Tämän Jeesuksen on Jumala herättänyt kuolleista; me kaikki olemme sen todistajia. 33. Jumala on korottanut hänet oikealle puolelleen, ja hän on ottanut vastaan Isän lupaaman Pyhän Hengen lahjan ja vuodattanut sen, niin kuin te voitte nähdä ja kuulla. 34. Ei Daavid itse noussut taivaisiin. (Apt.2:30-34)

6. MESSIAAN SYNTYMÄ JA LAPSUUS

Kohde

Profetia

Toteutus

Messias syntyy naisen "siemenestä"

14. Herra Jumala sanoi käärmeelle: …

15. Ja minä panen vainon sinun ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille; se on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän." (1 Moos.3:15 RK38)

34. Niin Maria sanoi enkelille: "Kuinka tämä voi tapahtua, kun minä en miehestä mitään tiedä?"

35. Enkeli vastasi ja sanoi hänelle: "Pyhä Henki tulee sinun päällesi, ja Korkeimman voima varjoaa sinut; sentähden myös se pyhä, mikä syntyy, pitää kutsuttaman Jumalan Pojaksi. (Luuk.1:34-35)

Messias syntyy neitsyeestä

14. Sentähden Herra itse antaa teille merkin: Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel. (Jes.7:14)

Kts. ed. (Luuk.1:34-35)

18. Jeesuksen Kristuksen syntyminen oli näin. Kun hänen äitinsä Maria oli kihlattu Joosefille, huomattiin hänen ennen heidän yhteenmenoaan olevan raskaana Pyhästä Hengestä.

19. Mutta kun Joosef, hänen miehensä, oli hurskas, ja koska hän ei tahtonut saattaa häntä häpeään, aikoi hän salaisesti hyljätä hänet.

20. Mutta kun hän tätä ajatteli, niin katso, hänelle ilmestyi unessa Herran enkeli, joka sanoi: "Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa tykösi Mariaa, vaimoasi; sillä se, mikä hänessä on siinnyt, on Pyhästä Hengestä. (Matt.1:18-20)

Messias syntyy Betlehemissä

2. Mutta sinä, Beetlehem Efrata, joka olet vähäinen olemaan Juudan sukujen joukossa, sinusta minulle tulee se, joka on oleva hallitsija Israelissa, jonka alkuperä on muinaisuudesta, iankaikkisista ajoista. (Miika 5:2)

4. Niin Joosefkin lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ylös Juudeaan, Daavidin kaupunkiin, jonka nimi on Beetlehem, ….Marian, kihlattunsa, kanssa, joka oli raskaana.

6. Niin tapahtui heidän siellä ollessaan, että Marian synnyttämisen aika tuli. 7. Ja hän synnytti pojan, esikoisensa (Luuk.2:4-7)

1. Kun Jeesus oli syntynyt Juudean Beetlehemissä kuningas Herodeksen aikana, niin katso, tietäjiä tuli itäisiltä mailta Jerusalemiin, (Matt.2:1)

Messias tuli kasvaa köyhässä perheessä

1. Mutta Iisain kannosta puhkeaa virpi, ja vesa versoo hänen juuristansa. (Jes.11:1) (Iisai oli paimen)

7. Ja hän synnytti pojan, esikoisensa, ja kapaloi hänet ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut sijaa majatalossa. (Luuk.2:7)

Messias tuli kasvaa yksinkertaisissa oloissa

2. Hän kasvoi Herran edessä niinkuin vesa, niinkuin juuri kuivasta maasta. Ei ollut hänellä vartta eikä kauneutta; me näimme hänet, mutta ei ollut hänellä muotoa, johon me olisimme mielistyneet. (Jes.53:2)

Jeesus vastasi hänelle: "Ketuilla on luolansa ja taivaan linnuilla pesänsä, mutta Ihmisen Pojalla* ei ole, mihin päänsä kallistaisi. (Matt.8:20)

9. Tehän tunnette Herramme Jeesuksen Kristuksen armon: hän oli rikas mutta tuli köyhäksi teidän vuoksenne, jotta te rikastuisitte hänen köyhyydestään. (2 Kor.8:9)

Messias tuntee Isänsä nuoruudesta asti

10. Herra, sinä minut päästit äitini kohdusta ja annoit minulle turvan äitini rinnoilla. 11. Syntymästäni saakka olen ollut sinun varassasi, sinä olet ollut Jumalani ensi hetkestä alkaen. (Ps.22:10-11)

40. Lapsi kasvoi, vahvistui ja täyttyi viisaudella, ja Jumalan armo seurasi häntä. (Luuk.2:40)

49. Jeesus vastasi heille: "Mitä te minua etsitte? Ettekö tienneet, että minun tulee olla Isäni luona?" 50. Mutta he eivät ymmärtäneet, mitä hän tällä tarkoitti. (Luuk.2:49-50)

7. MESSIAAN EDELTÄJÄ

Kohde

Profetia

Toteutus

Edeltäjä elää erämaassa

3. Ääni huutaa: - Raivatkaa autiomaahan Herralle tie! Tasoittakaa yli aron valtatie meidän Jumalallemme! (Jes.40:3)

Noihin aikoihin Johannes Kastaja tuli ja alkoi julistaa Juudean autiomaassa: 2. "Kääntykää, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle!" 3. Juuri häntä tarkoittaa profeetta Jesajan sana:

Ääni huutaa autiomaassa: "Raivatkaa Herralle tie, tasoittakaa hänelle polut!" (Matt.3:1-3)

27. Johannes vastasi: …28. Te voitte itse todistaa, että minä sanoin: 'En minä ole Messias. Minut on lähetetty kulkemaan hänen edellään.' (Joh.3:28)

Jumalan sanansaattaja

- Minä lähetän sanansaattajani raivaamaan edelläni tietä. Ja aivan äkkiä tulee temppeliinsä Valtias, jota te odotatte, ja Liiton enkeli, jota te kaipaatte. Hän saapuu, sanoo Herra Sebaot. (Mal.3:1)

10. Hän on se, josta on kirjoitettu:

Minä lähetän sanansaattajani sinun edelläsi, hän raivaa sinulle tien.

11. "Totisesti: yksikään naisesta syntynyt ei ole ollut Johannes Kastajaa suurempi, mutta kaikkein vähäisin, joka on taivasten valtakunnassa, on suurempi kuin hän. (Matt.11:10-11)

Edeltäjä – Elian hengessä

23. Kuulkaa! Ennen kuin tulee Herran päivä, suuri ja pelottava, minä lähetän teille profeetta Elian. (Mal.3:23)

13. Kaikki profeetat ja laki ovat Johannekseen asti olleet ennustusta, 14. ja uskokaa tai älkää, juuri hän on Elia, jonka oli määrä tulla. (Matt.11:13-14)

8. MESSIAAN TUNTOMERKIT

Kohde

Profetia

Toteutus

Profeetta

15. "Herra, teidän Jumalanne, antaa veljienne joukosta nousta profeetan, joka on minun kaltaiseni. Häntä teidän tulee kuunnella. 16. Tätähän te pyysitte Herralta, Jumalaltanne, … 18. Siksi minä annan heidän omien jälkeläistensä joukosta nousta profeetan, joka on sinun kaltaisesi; minä panen sanani hänen suuhunsa, ja profeetta puhuu kaiken, minkä minä hänen puhuttavakseen annan. 19. Jos joku ei kuuntele niitä sanoja, jotka hän minun nimissäni puhuu, minä itse vaadin tilille sen miehen. (5Moos.15-19)

14. Kun ihmiset näkivät, minkä tunnusteon Jeesus teki, he sanoivat: "Tämä on todella se profeetta, jonka oli määrä tulla maailmaan." (Joh.6:14)

11. Ihmiset sanoivat: "Hän on Jeesus, profeetta Galilean Nasaretista." (Matt.21:11)

19. Nainen sanoi: "Herra, minä huomaan, että sinä olet profeetta. (Joh.4:19)

46. He olisivat halunneet ottaa hänet kiinni mutta pelkäsivät kansaa, koska se piti häntä profeettana. (Matt.21:46)

16. Kaikki joutuivat pelon valtaan ja ylistivät Jumalaa sanoen: "Meidän keskuuteemme on ilmaantunut suuri profeetta. (Luuk.7:16)

He vastasivat: "Sitä, mitä tapahtui Jeesus Nasaretilaiselle. Se mies oli tosi profeetta, voimallinen sanoissa ja teoissa, sekä Jumalan että kaiken kansan edessä. (Luuk.24:19)

Ylipappi

4. Näin on Herra vannonut, eikä hän valaansa peruuta: "Sinä olet pappi ikuisesti, sinun pappeutesi on Melkisedekin pappeutta." (Ps.110:4)

20. Sinne Jeesus meidän edelläkävijänämme meni, kun hän oli tullut ylipapiksi, jonka pappeus on ikuista, Melkisedekin pappeutta. (Hebr.6:20)

Pappi ja kuningas

"Näin sanoo Herra Sebaot: Katso, mies nimeltä Vesa! Omalta pohjaltansa hän on kasvava, ja hän on rakentava Herran temppelin.

13. Herran temppelin hän on rakentava, ja valtasuuruutta hän on kantava, ja hän on istuva ja hallitseva valtaistuimellansa; hän on oleva pappi valtaistuimellansa, ja rauhan neuvo on vallitseva niitten molempien välillä. (Sak.6:12-13 RK38)

1.Mutta pääkohta siinä, mistä me puhumme, on tämä: meillä on sellainen ylimmäinen pappi, joka istuu Majesteetin valtaistuimen oikealla puolella taivaissa, (Hebr.8:1)

Kristus Jeesus on se, joka on kuollut, onpa vielä herätettykin, ja hän on Jumalan oikealla puolella, ja hän myös rukoilee meidän edestämme. (Room.8:34)

Kuningas

6. "Minä olen asettanut kuninkaani Siioniin, pyhälle vuorelleni." (Ps.2:6)

17. Minä näen hänet, en kuitenkaan nyt, minä katselen häntä, en kuitenkaan läheltä. Tähti nousee Jaakobista, ja valtikka kohoaa Israelista. Se ruhjoo Mooabilta ohimot, päälaen kaikilta Seetin pojilta. (4 Moos.24:17)

12. Seuraavana päivänä, kun suuri kansanjoukko, joka oli saapunut juhlille, kuuli, että Jeesus oli tulossa Jerusalemiin,

13. ottivat he palmupuiden oksia ja menivät häntä vastaan ja huusivat: "Hoosianna, siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen, Israelin kuningas!" (Joh.12:12-13)

Ihmeellinen neuvonantaja

5. Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas. (Jes.9:5)

Palvelijat vastasivat: "Ei ole koskaan ihminen puhunut niin, kuin se mies puhuu." (Joh.7:46)

32. Ja he olivat hämmästyksissään hänen opetuksestansa, sillä hänen puheessansa oli voima. (Luuk.4:32)

"Mistä hänellä (Jeesuksella) on tämä viisaus ja nämä voimalliset teot? (Matt.13:54)

Rauhanruhtinas

Kts. ed. (Jes.9:5)

27. Rauhan minä jätän teille: minun rauhani - sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö. (Joh.14:27)

20. ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa. (Kol.1:20)

Todistaja

4. Hänet minä otin todistajaksi kansoille, tein hänestä kansakuntien käskijän ja hallitsijan. (Jes.55:4)

Jeesus vastasi: "Itse sinä sanot, että olen kuningas. Sitä varten minä olen syntynyt ja sitä varten tullut tähän maailmaan, että todistaisin totuuden puolesta. Jokainen, joka on totuudesta, kuulee minua." (Joh.18:37)

Paimen

11. paimenen lailla hän kaitsee sitä, omin käsin hän kokoaa sen yhteen. (Jes.40:11)

11. "Minä olen hyvä paimen, oikea paimen, joka panee henkensä alttiiksi lampaiden puolesta. (Joh.10:11)

Vertauksilla puhuja

2. Minä aion esittää viisaiden mietteitä (engl.parable), tuon julki menneisyyden arvoituksia, (Ps.78:2)

34. Kaiken tämän Jeesus puhui väkijoukolle vertauksin. Vertauksitta hän ei puhunut heille mitään, 35. jotta tämä profeetan sana kävisi toteen:

- Minä avaan suuni ja puhun vertauksin, tuon julki sen, mikä on ollut salattua maailman luomisesta saakka. (Matt.13:34-35)

Armon sanoma

3. Kuningas, olet kaunein ihmisten joukossa, sinun huulesi puhuvat suloisia sanoja (engl.grace). Siunatkoon Jumala sinua iäti! (Ps.45:2)

22. Kaikki kiittelivät häntä ja ihmettelivät niitä armon sanoja, joita hänen huuliltaan lähti. (Luuk.4:22)

Terävä miekka

2. Hän antoi minulle suun kuin terävän miekan, kätensä varjoon hän minut kätki, hän teroitti minut kuin nuolen, viineensä hän minut talletti. (Jes.49:2)

Näin sanoo hän, jolla on kaksiteräinen, terävä miekka:

16. Ellet tee parannusta, minä tulen kohta luoksesi ja käyn heitä vastaan, isken heitä suuni miekalla. (Ilm.2:12,16)

Jumalan auktoriteetti

15. "Herra, teidän Jumalanne, antaa veljienne joukosta nousta profeetan, joka on minun kaltaiseni. Häntä teidän tulee kuunnella. …..18. Siksi minä annan heidän omien jälkeläistensä joukosta nousta profeetan, joka on sinun kaltaisesi; minä panen sanani hänen suuhunsa, ja profeetta puhuu kaiken, minkä minä hänen puhuttavakseen annan. 19. Jos joku ei kuuntele niitä sanoja, jotka hän minun nimissäni puhuu, minä itse vaadin tilille sen miehen. (5Moos.18:15-19)

48. Jos joku torjuu minut eikä ota sanojani vastaan, hänellä on kyllä tuomarinsa: se sana, jonka olen puhunut, tuomitsee hänet viimeisenä päivänä. 49. En minä ole puhunut omissa nimissäni. Isä, joka on minut lähettänyt, on määrännyt, mitä minun tulee puhua ja julistaa, 50. ja minä tiedän, että hänen käskynsä antaa ikuisen elämän. Kun puhun, puhun siis niin kuin Isä on minun käskenyt puhua." (Joh.12:48-50)

Toiminta-alue Galileassa

Aikoinaan Herra vei kunnian Sebulonin ja Naftalin mailta. Mutta kerran hän taas palauttaa kunniaan Meren tien, Jordanin takaisen maan ja muukalaisten Galilean.

1. Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus. (Jes.8:23-9:1)

Kun Jeesus sai kuulla, että Johannes oli vangittu, hän siirtyi Galileaan. 13. Nasaretiin hän ei enää jäänyt, vaan hän asettui Kapernaumiin, joka on järven rannalla Sebulonin ja Naftalin heimojen alueella. 14. Näin tapahtui, jotta toteutuisi profeetta Jesajan sana: 15. - Sebulonin maa ja Naftalin maa, Meren tie, Jordanin takainen maa ja muukalaisten Galilea - 16. kansa, joka asui pimeydessä, näki suuren valon. Niille, jotka asuivat kuoleman varjon maassa, loisti kirkkaus. (Matt.4:12-17)

Jumalan Henki hänen yllään

Hänen ylleen laskeutuu Herran henki, viisauden ja ymmärryksen henki, taidon ja voiman henki, totuuden tuntemisen ja Herran pelon henki: (Jes. 11:2)

Kun Jeesus oli kastettu, hän nousi heti vedestä. Samassa taivaat aukenivat, ja Jeesus näki Jumalan Hengen laskeutuvan kyyhkysen tavoin ja asettuvan hänen päälleen. Ja taivaista kuului ääni: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt." (Matt. 3:16-17)

Hänessä on jumaluus ruumiillistunut koko täyteydessään, (Kol. 2:9)

Te olette kuulleet Jeesuksesta, nasaretilaisesta, jonka Jumala voiteli Pyhällä Hengellä ja voimalla. Hän kulki ympäri maata, teki hyvää ja paransi kaikki jotka olivat joutuneet Paholaisen valtaan, sillä Jumala oli hänen kanssaan. (Apt. 10:38)

Ihmiset hämmästyivät ja sanoivat: "Mikä tämä mies on? Häntähän tottelevat tuulet ja aallotkin." (Matt.8:27) ym. kohdat

Sääliä heikkoja ja köyhiä kohtaan

hänen ilonsa on totella Herraa. Hän ei tuomitse silmämitalla eikä jaa oikeutta korvakuulolta vaan antaa heikoille oikean tuomion ja ajaa vakaasti maan köyhien asiaa. Hän lyö väkivaltaista sanansa sauvalla ja surmaa huultensa henkäyksellä väärintekijän.Vanhurskaus on hänellä varustuksena ja uskollisuus vyönä hänen uumillaan. (Jes. 11:3-5)

Älkää tuomitko sen mukaan, miltä asia päältä katsoen näyttää, vaan tuomitkaa oikein." (Joh.7:24)

Jeesus vastasi heille: "Kertokaa Johannekselle, mitä kuulette ja näette: Sokeat saavat näkönsä ja rammat kävelevät, spitaaliset puhdistuvat ja kuurot kuulevat, kuolleet herätetään henkiin ja köyhille julistetaan ilosanoma. (Matt. 11:4-5)

Köyhä leski : Mark. 12:41-44

Sääliä heikkoja ja köyhiä kohtaan

Murtunutta ruokoa hän ei muserra, lampun hiipuvaa liekkiä hän ei sammuta. Tinkimättä hän toteuttaa oikeuden. (Jes. 42:3)

Toteutus kts Matt.12:15-20

Vanhurskas ja nöyrä

Vanhurskas ja voittoisa hän on, hän on nöyrä, hän ratsastaa aasilla, aasi on hänen kuninkaallinen ratsunsa. (Sak. 9:9)

Minä tuomitsen sen mukaan mitä kuulen, ja tuomioni on oikea, sillä minä en pyri toteuttamaan omaa tahtoani, vaan lähettäjäni tahdon. (Joh. 5:30)

Aasilla ratsastaminen : Matt 21:1-10

29. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. (Matt. 11:29)

Tavallisen ihmisen hahmo

Hän kasvoi Herran edessä kuin vähäinen verso, kuin vesa kuivasta maasta. Ei hänellä ollut vartta, ei kauneutta, jota olisimme ihaillen katselleet, ei hahmoa, johon olisimme mieltyneet. (Jes. 53:2)

Hän otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi. Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa, 8. hän alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, ristinkuolemaan asti. (Fil. 2:7-8)

Kulmakivi

Siksi Herra Jumala sanoo näin: - Katsokaa: minä lasken Siioniin peruskiven, huolella valitun kivipaaden, kallisarvoisen kulmakiven sitomaan vankkaa perustaa. Joka uskoo, ei horju. (Jes. 28:16)

Tulkaa hänen luokseen, elävän kiven luo, jonka ihmiset ovat hylänneet mutta joka on Jumalan valitsema ja hänen silmissään kallisarvoinen. 5. Ja rakentukaa itsekin elävinä kivinä hengelliseksi rakennukseksi, pyhäksi papistoksi, toimittaaksenne hengellisiä uhreja, jotka ovat Jumalalle otollisia Jeesuksen Kristuksen tähden. 6. Sanotaanhan Raamatussa: - Katso, minä lasken Siioniin kulmakiven, valitun kiven, jonka arvo on suuri. Joka häneen uskoo, ei joudu häpeään. (1 Piet.2:4-6)

20. Te olette kiviä siinä rakennuksessa, jonka perustuksena ovat apostolit ja profeetat ja jonka kulmakivenä on itse Kristus Jeesus. 21. Hän liittää koko rakennuksen yhteen niin että se kasvaa Herran pyhäksi temppeliksi, (Ef. 2:20-21)

Kallio

3. Israelin Jumala on puhunut, Israelin turvakallio on minulle lausunut: "Joka oikeamielisenä hallitsee ihmisiä, joka hallitsee heitä Jumalaa peläten, (2 Sam. 23:3)

4. ja joivat samaa hengellistä juomaa. Hehän joivat siitä hengellisestä kalliosta, joka kulki heidän mukanaan; tämä kallio oli Kristus. (1 Kor. 10:4)

Kirjoituksissa kirjoitettu Hänestä

7. Teurasuhria ja ruokauhria sinä et halua, polttouhria ja syntiuhria sinä et pyydä, mutta sinä teit minulle kuulevat korvat. 8. Siksi minä sanoin: "Nyt olen tullut, Herra. Kirjaan on kirjoitettu, mitä minun pitää tehdä. 9. Jumalani, minä täytän mielelläni tahtosi, sinun lakisi on minun sydämessäni." (Ps. 40:7-9)

Jeesus sanoi heille: "Tätä minä tarkoitin, kun ollessani vielä teidän kanssanne puhuin teille. Kaiken sen tuli käydä toteen, mitä Mooseksen laissa, profeettojen kirjoissa ja psalmeissa on minusta kirjoitettu." 45. Nyt hän avasi heidän mielensä ymmärtämään kirjoitukset. (Luuk.22:44-45)

39. Te kyllä tutkitte kirjoituksia, koska luulette niistä löytävänne ikuisen elämän - ja nehän juuri todistavat minusta. (Joh.5:39)

9. MESSIAAN PALVELUTEHTÄVÄT

Kohde

Profetia

Toteutus

Ilosanoman julistaminen

Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, parantamaan ne, joiden mieli on murtunut, julistamaan vangituille vapautusta ja kahlituille kahleitten kirpoamista, 2. julistamaan Herran riemuvuotta, päivää, jona Jumalamme antaa palkan. Hän on lähettänyt minut lohduttamaan kaikkia murheellisia, (Jes. 61:1-2)

Toteutus : Luuk 4:17-21

Jeesus kulki sitten kaikissa kaupungeissa ja kylissä. Hän opetti synagogissa, julisti ilosanomaa taivasten valtakunnasta ja paransi kaikki ihmisten taudit ja vaivat. (Matt. 9:35)

Ilmoittaa, että hän oli Jumalan poika

7. Nyt kerron, mitä Herra on säätänyt. Hän sanoi minulle: "Sinä olet minun poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin. (Ps. 2:7)

35. Jeesus sai kuulla, että mies oli ajettu ulos, ja tavatessaan tämän hän kysyi: "Uskotko Ihmisen Poikaan?" 36. "Herra, kuka hän on?" mies kysyi. "Sano, jotta voisin uskoa." 37. Jeesus sanoi: "Sinä olet nähnyt hänet. Hän on tässä ja puhuu kanssasi." (Joh. 9:35-37)

Lasten ylistys hänelle

3. Lasten ja imeväisten huudot todistavat sinun voimastasi. (Ps. 8:3)

15. Mutta kun ylipapit ja lainopettajat näkivät, mitä kaikkea hämmästyttävää hän teki, ja kuulivat lasten huutavan temppelissä: "Hoosianna, Daavidin Poika!", he suuttuivat 16. ja sanoivat hänelle: "Kuuletko, mitä nuo huutavat?" "Kuulen", vastasi Jeesus. "Ettekö ole koskaan lukeneet tätä sanaa: 'Lasten ja imeväisten suusta sinä olet hankkinut kiitoksesi'?" (Matt. 21:15-16)

Vastaanottaa ihmisten riemua ja ylistystä

Iloitse, tytär Siion! Riemuitse, tytär Jerusalem! Katso, kuninkaasi tulee. Vanhurskas ja voittoisa hän on, hän on nöyrä, hän ratsastaa aasilla, aasi on hänen kuninkaallinen ratsunsa. (Sak.9:9)

Toteutus :

Matt. 21:6-10

Mark. 11:7-10

Luuk. 19:35-37

Joh. 12:12-15

Hänen toimintansa temppelissä

- Minä lähetän sanansaattajani raivaamaan edelläni tietä. Ja aivan äkkiä tulee temppeliinsä Valtias, jota te odotatte (Mal.3:1)

He tulivat Jerusalemiin, ja Jeesus meni temppeliin ja alkoi ajaa myyjiä ja ostajia sieltä ulos. Hän kaatoi rahanvaihtajien pöydät ja kyyhkysenmyyjien jakkarat 16. eikä antanut kenenkään kulkea tavaraa kantaen temppelialueen kautta. (Mark.11:15-16)

Jumalan perintöosa opetuslapsille

Nyt kerron, mitä Herra on säätänyt. Hän sanoi minulle: "Sinä olet minun poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin. 8. Pyydä minulta, niin saat kansat perinnöksesi, ja maan ääriin ulottuu sinun valtasi.(Ps.2:7-8)

Lue Joh. 17:4….24

10. MESSIAAN IHMETEKOJA

Kohde

Profetia

Toteutus

Sokeat saavat näön, kuurot kuulon ja rammat hyppivät ja sairaat parantuvat

Silloin aukenevat sokeiden silmät ja kuurojen korvat avautuvat, 6. rampa hyppii silloin kuin kauris, mykän kieli laulaa riemuaan. (Jes. 35:5-6)

avaamaan sokeat silmät, päästämään kahlitut vankeudesta, tyrmästä ne, jotka sen pimennossa istuvat. (Jes.42:7)

Ja kuitenkin: hän kantoi meidän kipumme, otti taakakseen meidän sairautemme. (Jes.53:4)

Sokea vastasi: "Rabbuuni*, anna minulle näköni." 52. Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Mene, uskosi on parantanut sinut."* Samassa mies sai näkönsä takaisin (Mark.10:51-52)

32. Siellä hänen luokseen tuotiin kuuro mies,….34. Sitten hän katsahti taivaalle, huokasi ja sanoi kuurolle: "Effata." Se merkitsee: aukene. 35. Silloin miehen korvat aukenivat ja hänen kielensä vapautui, niin että hän puhui selkeästi. (Mark.7:32-35)

Siellä oli mies, jonka käsi oli surkastunut. …Sitten hän sanoi miehelle: "Ojenna kätesi." Mies ojensi kätensä, ja se tuli ennalleen, yhtä terveeksi kuin toinenkin käsi. (Matt.12:10…13)

Jeesus kulki sitten kaikissa kaupungeissa ja kylissä. Hän opetti synagogissa, julisti ilosanomaa taivasten valtakunnasta ja paransi kaikki ihmisten taudit ja vaivat. (Matt. 9:35) Matt.15:30 ym.

11. MESSIAS TOIMII JUMALAN TAHDON MUKAAN

Kohde

Profetia

Toteutus

Messias, Jumalan palvelija äidin kohdusta lähtien

Herra, sinä minut päästit äitini kohdusta ja annoit minulle turvan äitini rinnoilla. 11. Syntymästäni saakka olen ollut sinun varassasi, sinä olet ollut Jumalani ensi hetkestä alkaen. (Ps.22:10)

Jo ennen syntymääni Herra kutsui minut. Kun vielä olin äitini kohdussa, hän antoi minulle nimen. (Jes.49:1)

30. Mutta enkeli jatkoi: "Älä pelkää, Maria, Jumala on suonut sinulle armonsa. 31. Sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan, ja sinä annat hänelle nimeksi Jeesus*. 32. Hän on oleva suuri, häntä kutsutaan Korkeimman Pojaksi, ja Herra Jumala antaa hänelle hänen isänsä Daavidin valtaistuimen. 33. Hän hallitsee Jaakobin sukua ikuisesti, hänen kuninkuudellaan ei ole loppua." (Luuk.1:30-33)

Kun Joosef ajatteli tätä, hänelle ilmestyi yöllä unessa Herran enkeli, joka sanoi: "Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa Mariaa vaimoksesi. Se, mikä hänessä on siinnyt, on lähtöisin Pyhästä Hengestä. 21. Hän synnyttää pojan, ja sinun tulee antaa pojalle nimeksi Jeesus, sillä hän pelastaa kansansa sen synneistä." (Matt.1:20-21)

Messias Jumalan lähettämä

16. Tulkaa tänne ja kuulkaa! Alun alkaenkaan en ole puhunut tästä salassa. Jo silloin kun nämä tapahtumat alkoivat, minä olin läsnä.

- Ja nyt Herra, minun Jumalani, on antanut minuun henkensä ja lähettänyt minut. (Jes.48:16)

Jeesus huusi kovalla äänellä: "Te siis tiedätte, kuka minä olen ja mistä tulen. En minä ole tulostani itse päättänyt - minut lähetti hän, joka on totuus itse. (Joh.7:29)

42. Tähän Jeesus sanoi: "Jos Jumala olisi teidän isänne, te rakastaisitte minua, sillä minä olen lähtöisin Jumalasta ja tulen hänen luotaan. (Joh.8:42)

Messias tuli tekemään Jumalan tahdon

8. Siksi minä sanoin: "Nyt olen tullut, Herra. Kirjaan on kirjoitettu, mitä minun pitää tehdä. 9. Jumalani, minä täytän mielelläni tahtosi, sinun lakisi on minun sydämessäni." (Ps.40:7-8)

"Omin neuvoin minä en voi tehdä mitään. Minä tuomitsen sen mukaan mitä kuulen, ja tuomioni on oikea, sillä minä en pyri toteuttamaan omaa tahtoani, vaan lähettäjäni tahdon. (Joh.5:30)

Messias miellyttää Jumalaa

Katso: minun palvelijani, jolle minä annan voiman, minun valittuni, johon olen mieltynyt. Henkeni olen laskenut hänen ylleen, hän tuo oikeuden kansojen keskuuteen. (Jes.42:1)

16. Kun Jeesus oli kastettu, hän nousi heti vedestä. Samassa taivaat aukenivat, ja Jeesus näki Jumalan Hengen laskeutuvan kyyhkysen tavoin ja asettuvan hänen päälleen. 17. Ja taivaista kuului ääni: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt." (Matt.3:16-17)

Messias kirkastaa Jumalaa ja toimii Hänen palvelijana

Hän sanoi minulle: "Sinä olet minun palvelijani, Israel, sinussa minä osoitan kirkkauteni." (Jes.49:3)

Ihmiset hämmästyivät nähdessään, kuinka mykät puhuivat, raajarikot tervehtyivät, rammat kävelivät ja sokeat näkivät, ja he ylistivät Israelin Jumalaa. (Matt.15:31)

4. Minä olen kirkastanut sinut täällä maan päällä saattamalla päätökseen työn, jonka annoit tehdäkseni. (Joh.17:49)

29. Hän, joka lähetti minut, on minun kanssani. Hän ei ole jättänyt minua yksin, koska minä teen kaiken hänen mielensä mukaan." (Joh.8:29)

Messias toimii seurakunnassa

9. Jumalani, minä täytän mielelläni tahtosi, sinun lakisi on minun sydämessäni." 10. Minä julistan sinun vanhurskauttasi temppeliin kokoontuneelle kansalle, en lakkaa siitä puhumasta. Herra, sinä tiedät sen! (Ps.40:9-10)

Jeesus tuli Nasaretiin, missä hän oli kasvanut, ja meni sapattina tapansa mukaan synagogaan. Hän nousi lukemaan, 17. ja hänelle ojennettiin profeetta Jesajan kirja. Hän avasi kirjakäärön ja löysi sen kohdan, jossa sanotaan:

18. - Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen 19. ja julistamaan Herran riemuvuotta.

20. Hän kääri kirjan kokoon, antoi sen avustajalle ja istuutui. Kaikki, jotka synagogassa olivat, katsoivat tarkkaavasti häneen. 21. Hän alkoi puhua heille: "Tänään, teidän kuultenne, on tämä kirjoitus käynyt toteen." (Luuk.4:16-21)

Messias ei vastustanut Jumalan tahtoa

5. Herra avasi minun korvani, ja minä tottelin, en väistänyt tehtävääni. (Jes.50:5)

27. "Nyt olen järkyttynyt. Mitä sanoisin? Isä, pelasta minut tästä hetkestä! Ei! Juuri tähän on elämäni tähdännyt. 28. Isä, kirkasta nimesi!" (Joh.12:27)

ja rukoili: "Isä, jos se on mahdollista, niin menköön tämä malja minun ohitseni. Mutta ei niin kuin minä tahdon, vaan niin kuin sinä." (Matt.27:39)

Messias Jumalan palvelija

Katso: minun palvelijani, jolle minä annan voiman, minun valittuni, johon olen mieltynyt. Henkeni olen laskenut hänen ylleen, hän tuo oikeuden kansojen keskuuteen. (Jes.41:1)

Hän sanoi minulle: "Sinä olet minun palvelijani, Israel, sinussa minä osoitan kirkkauteni." ….5. Ja nyt sanoo Herra, hän, joka teki minut palvelijakseen kohdusta alkaen palauttaakseen Jaakobin luokseen ja kootakseen Israelin suojaansa (Jes.49 3,5)

- Katso, minun palvelijani menestyy: hänestä tulee korkea, ylhäinen ja suuri. (Jes.52:13)

"Omin neuvoin minä en voi tehdä mitään. Minä tuomitsen sen mukaan mitä kuulen, ja tuomioni on oikea, sillä minä en pyri toteuttamaan omaa tahtoani, vaan lähettäjäni tahdon. (Joh.5:30)

Enhän minä ole tullut taivaasta tekemään oman tahtoni mukaan, vaan täyttämään lähettäjäni tahdon. (Joh.6:38)

Nyt, kun vielä on päivä, meidän on tehtävä niitä tekoja, joita lähettäjäni meiltä odottaa. (Joh.9:4)

Minä olen kirkastanut sinut täällä maan päällä saattamalla päätökseen työn, jonka annoit tehdäkseni. (Joh.17:4)

Messias kuoli ihmiskunnan syntien takia

6. Me harhailimme eksyneinä kuin lampaat, jokainen meistä kääntyi omalle tielleen. Mutta Herra pani meidän kaikkien syntivelan hänen kannettavakseen….

10. Herra näki hyväksi, että hänet ruhjottiin, että hänet lävistettiin. Mutta kun hän antoi itsensä sovitusuhriksi, hän saa nähdä sukunsa jatkuvan, hän elää kauan, ja Herran tahto täyttyy hänen kauttaan. (Jes.53:6,10)

Siinä on rakkaus - ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. (1 Joh.4:10)

sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta 24. mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi. 25. Hänet Jumala on asettanut sovitusuhriksi, hänen verensä tuo sovituksen uskossa vastaanotettavaksi. Näin Jumala on osoittanut vanhurskautensa. Pitkämielisyydessään hän jätti menneen ajan synnit rankaisematta, 26. mutta nyt meidän aikanamme hän osoittaa vanhurskautensa: hän on itse vanhurskas ja tekee vanhurskaaksi sen, joka uskoo Jeesukseen. (Room.3:23-26)

Messias saa ohjeensa ja viisautensa Jumalalta

6 - Vanhurskaan suunnitelmani mukaan minä, Herra, olen kutsunut sinut. Minä tartun sinun käteesi ja suojelen sinua. Sinut minä asetan toteuttamaan sen liiton, jonka olen tehnyt tämän kansan kanssa kaikkien kansojen valoksi, (Jes.42:6)

Herra, minun Jumalani, on antanut minulle taitavan kielen, niin että voin sanalla rohkaista uupunutta. (Jes.50:4)

"Totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. (Joh.5:19)

49. En minä ole puhunut omissa nimissäni. Isä, joka on minut lähettänyt, on määrännyt, mitä minun tulee puhua ja julistaa, 50. ja minä tiedän, että hänen käskynsä antaa ikuisen elämän. Kun puhun, puhun siis niin kuin Isä on minun käskenyt puhua." (Joh. 12:40-50)

Messias tulee Herran nimessä

26. Siunattu olkoon se, joka tulee Herran nimessä. Herran huoneesta teidät siunataan. (Ps.118:26)

9. Ja ihmisjoukko, joka kulki hänen edellään ja perässään, huusi: - Hoosianna*, Daavidin Poika! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä! Hoosianna korkeuksissa! (Matt.21:9)

12. MESSIAS TULEE KAIKKIA IHMISIÄ VARTEN

Kohde

Profetia

Toteutus

Messias tulee kaikkia kansoja varten

Onhan Abrahamista polveutuva suuri ja mahtava kansa, ja hänen saamansa siunaus tulee siunaukseksi kaikille maailman kansoille. (1 Moos.18:18)

Sinun jälkeläistesi saama siunaus tulee siunaukseksi kaikille maailman kansoille, koska sinä olit minun äänelleni kuuliainen." (1 Moos.22:18)

10. Sinä päivänä Iisain juurivesa kohoaa merkkiviirinä kansoille. Hänen luokseen pyrkivät kaikki kansat, hänen asuinsijaansa ympäröi kunnian hohde. (Jes.11:10)

Te olette profeettojen lapsia, te olette perineet sen liiton, jonka Jumala teki isienne kanssa sanoessaan Abrahamille: 'Sinun jälkeläisesi kautta tulee siunaus kaikille sukukunnille maan päällä.' 26. Teitä varten ennen muita Jumala on nostanut kuolleista palvelijansa. Hänet Jumala on lähettänyt siunaamaan teitä kaikkia, kun käännytte pois pahuudestanne." (Apt.3:25-26)

47. Herra on näet antanut meille tämän käskyn:

- Minä panen sinut valoksi kansoille, pelastukseksi maan ääriin saakka." 48. Tämän kuullessaan pakanat iloitsivat ja ylistivät Herran sanaa, (Apt. 13:47-48)

Näin tapahtui, jotta kaikki muutkin kansat Kristuksen Jeesuksen yhteydessä saisivat Abrahamille luvatun siunauksen ja me häneen uskovina saisimme luvatun Hengen. (Gal.3:14)

6. muihin kansoihin kuuluvilla on sama oikeus perintöön kuin juutalaisillakin, he ovat saman ruumiin jäseniä ja heitä koskee nyt sama lupaus, kun evankeliumi on johtanut heidät Kristuksen Jeesuksen yhteyteen. (Ef.3:6)

Messias pakanoiden valo

Sinut minä asetan toteuttamaan sen liiton, jonka olen tehnyt tämän kansan kanssa kaikkien kansojen valoksi, (Jes. 42:6)

Jeesus puhui taas kansalle ja sanoi: "Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo." (Joh.8:12)

13. MESSIAS TULEE TARJOAMAAN VAPAUTUSTA

Kohde

Profetia

Toteutus

Messias tuo vapauden

Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, parantamaan ne, joiden mieli on murtunut, julistamaan vangituille vapautusta ja kahlituille kahleitten kirpoamista, (Jes.61:1)

….20. Hän (Jeesus) kääri kirjan kokoon, …. 21. Hän alkoi puhua heille: "Tänään, teidän kuultenne, on tämä kirjoitus käynyt toteen." (Luuk.4:16-21)

Jeesus sanoi: "Jos te pysytte uskollisina minun sanalleni, te olette todella opetuslapsiani. 32. Te opitte tuntemaan totuuden, ja totuus tekee teistä vapaita." (Joh.8:31-32

Messias - ihmiskunnan syntien kantaja

4. Ja kuitenkin: hän kantoi meidän kipumme, otti taakakseen meidän sairautemme. …Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet.

Mutta Herra pani meidän kaikkien syntivelan hänen kannettavakseen. Jes.53:4….6)

4. joka uhrasi itsensä meidän syntiemme tähden pelastaakseen meidät nykyisestä pahasta maailmasta, niin kuin oli Jumalan, meidän Isämme, tahto. (Gal.1:4)

Itse, omassa ruumiissaan, hän "kantoi meidän syntimme" ristinpuulle, jotta me kuolisimme pois synneistä ja eläisimme vanhurskaudelle. "Hänen haavansa ovat teidät parantaneet." (1 Piet.2:24)

Kärsihän Kristuskin ainutkertaisen kuoleman syntien tähden, syytön syyllisten puolesta, johdattaakseen teidät Jumalan luo. Hänen ruumiinsa surmattiin, mutta hengessä hänet tehtiin eläväksi. (1 Piet.3:18)

28. Samoin on Kristus kerran uhrattu, jotta hän ottaisi pois kaikkien synnit, (Hebr.9:28)

Messias - uhrilammas

7. Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen, ei hän suutansa avannut. Kuin karitsa, jota teuraaksi viedään, niin kuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä, ei hänkään suutansa avannut. (Jes.53:7)

Johannes sanoi: "Katsokaa: Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin! (Joh.1:29)

10. Tämän tahdon mukaisesti meidät on pyhitetty ainutkertaisella uhrilla, kun Jeesus Kristus uhrasi oman ruumiinsa. ….12. Kristus sitä vastoin on uhrannut yhden ainoan syntiuhrin ja asettunut pysyvästi istuimelleen Jumalan oikealle puolelle. (Hebr.10:10-12)

Messias - esirukoilija

Hän otti kantaakseen monien synnit, hän pyysi pahantekijöilleen armoa. (Jes.53:12)

34. Mutta Jeesus sanoi: "Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät." (Luuk.23:34)

Messias tuo pelastuksen

5. Mutta jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu. Siionin vuori ja Jerusalem on turvapaikka, niin Herra on luvannut. Ne, jotka Herra kutsuu, ne pelastuvat. (Jooel 3:5)

12. Juutalaisen ja kreikkalaisen välillä ei ole eroa. Kaikilla on sama Herra, ja häneltä riittää rikkautta kaikille, jotka huutavat häntä avukseen. 13. Onhan kirjoitettu: "Jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu." (Room.10:12-13)

Messias hylkää ne, jotka eivät usko häneen

12. Tervehtikää poikaa, hänen voideltuaan, suudelkaa häntä, muuten Herra vihastuu teihin ja te suistutte tieltänne tuhoon, sillä hetkessä syttyy hänen vihansa. (Ps.2:12)

36. Sillä, joka uskoo Poikaan, on ikuinen elämä, mutta joka ei tottele Poikaa, se ei pääse näkemään elämää, vaan Jumalan viha pysyy hänen yllään. (Joh.3:36)

14. MESSIASTA PETETÄÄN

Kohde

Profetia

Toteutus

Messiaan pettäjä oli ystävä, jonka kanssa hän mursi leivän

10. Vieläpä ystäväni, johon luotin ja joka söi minun pöydässäni, kääntyy kopeasti minua vastaan. (Ps.41:10)

18. Kun he olivat asettuneet aterioimaan, Jeesus sanoi: "Totisesti: yksi teistä kavaltaa minut - mies, joka syö minun kanssani." (Mark.14:18)

Messiasta petetään kolmellakymmenellä hopearahalla

12. Sitten sanoin heille: "Jos hyväksi näette, maksakaa minulle palkkani. Ellei se käy, olkaa maksamatta." Niin he antoivat minulle palkaksi vaivaiset kolmekymmentä hopearahaa. (Sak.11:12)

Juudas Iskariot, meni ylipappien luo 15. ja sanoi: "Paljonko maksatte minulle, jos toimitan hänet teidän käsiinne?" He sopivat hänen kanssaan kolmestakymmenestä hopearahasta. (Matt.26:14-15)

Hopearahat heitetään Jumalan temppeliin.

13. Herra sanoi minulle: "Vie ne temppeliin ja viskaa metallinsulattajalle. Näin korkean hinnan arvoisena he minua pitävät!" Minä viskasin ne kolmekymmentä hopearahaa metallinsulattajalle, Herran temppeliin. (Sak.11:12-13)

Kun Juudas, Jeesuksen kavaltaja, näki että Jeesus oli tuomittu kuolemaan, hän katui tekoaan. Hän vei saamansa kolmekymmentä hopearahaa takaisin ylipapeille ja vanhimmille 4. ja sanoi: "Tein väärin, kun kavalsin viattoman veren." Mutta he vastasivat: "Mitä se meitä liikuttaa? Omapa on asiasi." 5. Silloin Juudas paiskasi rahat temppeliin, meni pois ja hirttäytyi. (Matt.27:3-5)

Petturin päivät lyhyet.

Tilalle valitaan toinen.

8. Vähiin jääkööt hänen elämänsä päivät, toinen ottakoon hänen työnsä ja toimensa. 9. Jääkööt hänen lapsensa orvoiksi, jääköön hänen vaimonsa leskeksi. (Ps.109:8-9)

"Veljet! Sen kirjoitusten sanan oli käytävä toteen, jonka Pyhä Henki Daavidin suulla oli ennalta Juudaksesta lausunut - ….18. Petoksensa palkalla hän hankki itselleen kappaleen maata, … …

20. "Jo Psalmien kirjassa sanotaan: 'Jääköön hänen asuinsijansa autioksi, älköön siinä kukaan asuko', ja: 'Ottakoon toinen hänen kaitsijantehtävänsä.' 21. Siispä on nyt valittava yksi niistä miehistä, jotka ovat kulkeneet kanssamme koko sen ajan, jolloin Herra Jeesus eli ja vaikutti meidän keskuudessamme, …..(Apt.1:16…26)

15. MESSIAS HYLJÄTÄÄN

Kohde

Profetia

Toteutus

Opetuslapset jättivät Messiaan hädän hetkellä

12. Älä ole kaukana nyt, kun hätä on lähellä eikä kukaan minua auta. (Ps.22:12)

Turhaan minä odotin sääliä, kukaan ei minua lohduttanut. (Ps.69:21)

50. Silloin ne, jotka olivat Jeesuksen kanssa, jättivät hänet ja pakenivat. (Mark.14:50)

…37. Sitten hän tuli takaisin ja tapasi opetuslapset nukkumasta. Hän sanoi Pietarille: "Simon, nukutko sinä? Etkö edes hetken vertaa jaksanut valvoa? 38. Valvokaa ja rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen. Tahtoa ihmisellä on, mutta luonto on heikko." (Mark.14:33…41)

16. MESSIASTA VASTUSTETAAN JA HALVEKSITAAN

Kohde

Profetia

Toteutus

Messiasta vastustettiin

3.Hyljeksitty hän oli, ihmisten torjuma, kipujen mies, sairauden tuttava, josta kaikki käänsivät katseensa pois. Halveksittu hän oli, me emme häntä minään pitäneet. (Jes.53:3)

2. Miksi kuninkaat nousevat kapinaan, hallitsijat liittoutuvat keskenään Herraa ja hänen voideltuaan vastaan? (Ps.2:2)

7. Mutta minä olen maan mato, en enää ihminen, olen kansani hylkäämä, ihmisten pilkka. 8. Kaikki ilkkuvat, kun minut näkevät, pudistavat päätään ja ivaavat minua: (Ps.22:7-8)

5. Enemmän kuin hiuksia päässäni on niitä, jotka minua syyttä vihaavat. Vahvoja he ovat, nuo, jotka tahtovat tuhota minut. Syyttä he ovat minun vihamiehiäni. (Ps.69:5)

28. Tämän kuullessaan kaikki, jotka olivat synagogassa, joutuivat raivon valtaan. 29. He ryntäsivät paikaltaan, ajoivat Jeesuksen ulos kaupungista ja veivät hänet jyrkänteelle syöstäkseen hänet sieltä alas; (Luuk.4:28-29)

Mutta nyt he ovat nähneet minun tekoni ja vihaavat sekä minua että Isääni. 25. Näin täytyi käydä, jotta toteutuisi heidän kirjoitustensa sana: 'He ovat syyttä vihanneet minua.' (Joh.15:24-25)

3. Samaan aikaan kokoontuivat ylin papisto ja kansan vanhimmat ylipappi Kaifaksen palatsiin 4. neuvottelemaan, millaisella juonella he saisivat Jeesuksen käsiinsä tappaakseen hänet. (Matt.26:3-4)

21. Mutta he huusivat vastaan: "Ristiinnaulitse, ristiinnaulitse!" (Luuk.23:21)

17. MESSIASTA TUOMITAAN

Kohde

Profetia

Toteutus

Väärät todistajat syyttivät Messiasta

Minun vainoojani ovat avanneet suunsa, nuo jumalattomat ja petturit! He puhuvat minulle valheita. (Ps.109:2)

29. Niinpä Pilatus tuli ulos heidän luokseen ja kysyi: "Mistä te syytätte tätä miestä?" 30. He vastasivat: "Jos hän ei olisi rikollinen, emme luovuttaisi häntä sinulle." (Joh.18:29-30)

Messiasta tuomitaan

8. Hänet vangittiin, tuomittiin ja vietiin pois - kuka hänen kansastaan siitä välitti? (Jes.53:8)

66. Mitä mieltä olette?" He vastasivat: "Hän on ansainnut kuoleman." (Matt. 26:66)

Varhain aamulla kaikki ylipapit ja kansan vanhimmat kokoontuivat ja sopivat keskenään Jeesuksen surmaamisesta. (Matt.27:1)

22. Pilatus kysyi: "Mitä minä sitten teen Jeesukselle, jota sanotaan Kristukseksi?" Kaikki vastasivat: "Ristiinnaulittakoon!" (Matt.27:22)

Messias oli hiljaa syyttäjien edessä.

Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen, ei hän suutansa avannut. Kuin karitsa, jota teuraaksi viedään, niin kuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä, ei hänkään suutansa avannut. (Jes.53:7)

12. Ja kun ylipapit ja vanhimmat syyttivät häntä, hän ei vastannut mitään. 13. Silloin Pilatus sanoi hänelle: "Etkö kuule, kuinka raskaita todisteita he esittävät sinua vastaan?" 14. Mutta Jeesus ei vastannut yhteenkään hänen kysymykseensä. (Matt.27:12-14)

18. MESSIASTA EI OTETA VASTAAN

Kohde

Profetia

Toteutus

Messiaan veljetkään eivät uskonut häneen.

9. Minusta on tullut vieras veljilleni, äitini pojat eivät minua tunne. (Ps.69:9)

3. Jeesuksen veljet sanoivat hänelle: "Lähde Juudeaan, niin opetuslapsesikin näkevät, millaisia tekoja sinä teet. 4. Eihän kukaan salaile tekojaan, jos haluaa julkisuutta. Jos kerran pystyt tällaiseen, näytä maailmalle, kuka sinä olet!" 5. Veljetkään eivät näet uskoneet häneen. (Joh.7:3-5)

11. Hän tuli omaan maailmaansa, mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan. (Joh.1:11)

Messias - hylätty kulmakivi

22. Kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on nyt kulmakivi. (Ps.118:22)

42. Jeesus sanoi heille: "Ettekö ole koskaan kirjoituksista lukeneet:

- Kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on nyt kulmakivi. Herralta se on tullut, ja se on ihmeellinen meidän silmissämme. 43. "Tämän takia minä sanon teille, että Jumalan valtakunta otetaan teiltä pois ja annetaan kansalle, joka tekee sen hedelmiä. 44. Joka tähän kiveen kaatuu, se ruhjoutuu, ja jonka päälle tämä kivi kaatuu, sen se murskaa." (Matt.21:42-44)

Juutalaiset kovetti sydämiään Messiasta vastaan

9. Hän sanoi: - Mene ja sano tälle kansalle: Kuulemalla kuulkaa älkääkä käsittäkö. Katsomalla katsokaa älkääkä ymmärtäkö. 10. Paaduta tämän kansan sydän, sulje sen korvat, sokaise sen silmät, ettei se silmillään näkisi, ei korvillaan kuulisi eikä sydämellään ymmärtäisi - ettei se kääntyisi ja tulisi terveeksi. (Jes.6:9-10)

Vaikka Jeesus oli tehnyt monia tunnustekoja ihmisten nähden, nämä eivät uskoneet häneen. ….

39. He eivät voineet uskoa, sanoohan Jesaja toisessa kohden:

40. - Hän on sokaissut heidän silmänsä ja paaduttanut heidän sydämensä, jotta he eivät silmillään näkisi eivätkä sydämellään ymmärtäisi, jotta he eivät kääntyisi enkä minä parantaisi heitä.

41. Näin Jesaja sanoi, koska oli nähnyt Kristuksen kirkkauden; juuri Kristusta hän sanoillaan tarkoitti. (Joh.12:37-41

Messiaan palvelualttius päättyi niiden kohdalla, jotka hylkäsivät häntä

Myös lampaita kohtaan kärsivällisyyteni loppui, ja nekin kyllästyivät minuun. 9. Sanoin lampaille: "En halua enää paimentaa teitä. Joka teistä kuolee, kuolkoon, ja joka katoaa, kadotkoon! (Sak.11:8-9)

12. Jolla on, sille annetaan, ja hän on saava yltäkyllin, mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin mitä hänellä on. 13. Minä puhun heille vertauksin, koska he näkevät eivätkä kuitenkaan näe ja kuulevat eivätkä kuitenkaan kuule eivätkä ymmärrä. (Matt.13:12-13)

14. Älkää välittäkö heistä, he ovat sokeita sokeiden taluttajia. Ja kun sokea taluttaa toista sokeaa, molemmat putoavat kuoppaan." (Matt.15:14)

Messias suri juutalaisten epäuskoa

4. Minä sanoin: "Turhan takia olen itseni uuvuttanut, tyhjään olen haaskannut voimani. Mutta onhan oikeuteni Herran kädessä, palkkani Jumalan huomassa." (Jes.49:4)

Kun Jeesus tuli lähemmäksi ja näki kaupungin, hän puhkesi itkuun sen tähden 42. ja sanoi: "Kunpa sinäkin tänä päivänä ymmärtäisit, missä turvasi on! Mutta nyt se on sinun silmiltäsi kätketty. (Luuk.19:41-42)

43. Minä olen tullut Isäni nimissä, ettekä te ota minua vastaan. (Joh.5:43)

Messiaan omat kansalaiset eivät uskoneet häneen

Kuka uskoo meidän sanomamme? Kuka ymmärtää Herran käsivarren voiman? (Jes.53:1)

Vaikka Jeesus oli tehnyt monia tunnustekoja ihmisten nähden, nämä eivät uskoneet häneen. 38. Näin kävi toteen profeetta Jesajan sana:

- Herra, kuka uskoi meidän sanomamme? Kenelle ilmaistiin Herran käsivarren voima? (Joh.12:37-38)

Pakanatkin hylkäsivät Messiaan

Miksi kansat kapinoivat, kansakunnat juonia punovat? 2. Miksi kuninkaat nousevat kapinaan, hallitsijat liittoutuvat keskenään Herraa ja hänen voideltuaan vastaan? (Ps.2:1-2)

27. "Juuri näin on käynyt. Tässä kaupungissa Herodes ja Pontius Pilatus liittoutuivat pakanoiden ja Israelin kansan kanssa pyhää palvelijaasi Jeesusta vastaan, jonka sinä olit voidellut. (Apt.4:25….28)

19. MESSIAS JOUTUU KÄRSIMÄÄN

Kohde

Profetia

Toteutus

Raamatun 1. Messias-lupaus

15. Ja minä panen vainon sinun ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille; se on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän." (1 Moos.3:15/RK38)

Kärsihän Kristuskin ainutkertaisen kuoleman syntien tähden, syytön syyllisten puolesta, johdattaakseen teidät Jumalan luo. Hänen ruumiinsa surmattiin, mutta hengessä hänet tehtiin eläväksi. (1 Piet.3:18)

Kärsivä Messias

3. Hyljeksitty hän oli, ihmisten torjuma, kipujen mies, sairauden tuttava, josta kaikki käänsivät katseensa pois. (Jes.53:3)

Murhe alkoi nyt ahdistaa häntä, ja hän joutui tuskan valtaan. 38. Hän sanoi heille: "Olen tuskan vallassa, kuoleman tuskan. (Matt.26:37-38)

Jeesus huusi kovalla äänellä: "Eeli, Eeli, lama sabaktani?" Se merkitsee: Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut? (Matt.27:46)

Kärsivä Messias rukoilee

2. Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut? Minä huudan sinua avuksi, mutta sinä olet kaukana. 3. Jumalani, minä kutsun sinua päivisin, mutta sinä et vastaa. Yöt kaikki huudan saamatta rauhaa. (Ps.22:2-3)

38. Hän sanoi heille: "Olen tuskan vallassa, kuoleman tuskan. Odottakaa tässä ja valvokaa minun kanssani." 39. Hän meni vähän kauemmaksi, heittäytyi kasvoilleen maahan ja rukoili: "Isä, jos se on mahdollista, niin menköön tämä malja minun ohitseni. Mutta ei niin kuin minä tahdon, vaan niin kuin sinä." (Matt.27:38-39)

Kärsivän Messiaan ennustus

Jes. 53

UT: Kristuksen kärsimyshistoria

Messiasta lyötiin

Minä tarjosin selkäni lyötäväksi ja poskieni parran revittäväksi, en kätkenyt kasvojani häväistyksiltä, en sylkäisyiltä. (Jes.50:6)

14. Ja kuitenkin monet järkyttyivät hänet nähdessään - tuskin häntä enää ihmiseksi tunsi, niin kammottavasti hänet oli runneltu. (Jes.52:14)

67. He sylkivät nyt Jeesusta kasvoihin ja löivät häntä. Muutamat läimäyttivät häntä poskelle 68. ja ilkkuivat: "Profetoi, Messias, sano kuka sinua löi!" (Matt.27:67-68)

mutta Jeesuksen hän ruoskitti…29. väänsivät orjantappuroista kruunun hänen päähänsä.. 30. He sylkivät hänen päälleen, ottivat häneltä kepin ja löivät häntä sillä päähän. 31. Aikansa pilkattuaan he riisuivat häneltä viitan, pukivat hänet hänen omiin vaatteisiinsa ja lähtivät viemään häntä ristiinnaulittavaksi. (Matt.27:26…31)

20. MESSIAS RISTIINNAULITAAN

Kohde

Profetia

Toteutus

Messias uhrattaisiin samalla vuorella, missä Jumala testasi Aabrahamia

14. Abraham antoi sille paikalle (Moria) nimeksi "Herra katsoo" (1 Moos.22:14)

33. Kun tultiin paikkaan, jota kutsutaan Pääkalloksi, he ristiinnaulitsivat Jeesuksen ja rikolliset, toisen hänen oikealle puolelleen, toisen vasemmalle. (Luuk.23:33)

Messias ristiinnaulittiin rikollisten kanssa

koska hän antoi itsensä kuolemalle alttiiksi ja hänet luettiin rikollisten joukkoon (Jes.53:12)

Jeesuksen kanssa teloitettavaksi vietiin kaksi muuta miestä, kaksi rikollista. (Luuk.23:32)

Messiaan kädet ja jalat lävistettiin

Käteni ja jalkani ovat runnellut, (Ps.22:7)

38. Silloin ristiinnaulittiin hänen kanssansa kaksi ryöväriä, (Matt.27:38)

Messias rukoilee vihollisten puolesta

4. Rakkauteni palkaksi he minua vainoavat, mutta minä ainoastaan rukoilen. (Ps.109:4)

34. Mutta Jeesus sanoi: "Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät." (Luuk.23:34)

Messiaalle tarjottiin hapanviiniä

juottivat minulle janooni hapanviiniä. (Ps.69:21)

34. he tarjosivat hänelle juotavaksi katkeralla nesteellä sekoitettua viiniä; mutta maistettuaan hän ei tahtonut sitä juoda. (Matt.27:34)

Messiaan vaatteet jaettiin

19. he jakavat keskenänsä minun vaatteeni ja heittävät minun puvustani arpaa. (Ps.22:19)

23. Kun sotamiehet olivat ristiinnaulinneet Jeesuksen, ottivat he hänen vaatteensa ja jakoivat ne neljään osaan, kullekin sotamiehelle osansa, sekä ihokkaan. Mutta ihokas oli saumaton, kauttaaltaan ylhäältä asti kudottu.

24. Sentähden he sanoivat toisillensa: "Älkäämme leikatko sitä rikki, vaan heittäkäämme siitä arpaa, kenen se on oleva"; että tämä kirjoitus kävisi toteen: "He jakoivat keskenänsä minun vaatteeni ja heittivät minun puvustani arpaa." (Joh.19:23-24)

Messias oli pakanoiden ympäröimä

17. Sillä koirat minua piirittävät, pahain parvi saartaa minut, minun käteni ja jalkani, niinkuin jalopeurat. (Ps.22:17)

36. Myös sotamiehet pilkkasivat häntä, menivät hänen luoksensa ja tarjosivat hänelle hapanviiniä (Luuk.23:36)

Messiaan kärsimystä seurattiin

he katselevat minua ilkkuen; (Ps.22:18)

35. Ja kansa seisoi ja katseli. Ja hallitusmiehetkin ivasivat häntä (Luuk.23:35)

Messiasta herjattiin

Ja minä olen joutunut heidän herjattavakseen, minut nähdessään he nyökyttävät päätänsä. (Ps.109:25)

8. Kaikki, jotka minut näkevät, pilkkaavat minua, levittelevät suutansa, nyökyttävät ilkkuen päätään:

9. "Jätä asiasi Herran haltuun. Hän vapahtakoon hänet, hän pelastakoon hänet, koska on häneen mielistynyt." (Ps.22:8-9)

29. Ja ne, jotka kulkivat ohitse, herjasivat häntä ja nyökyttivät päätään ja sanoivat: "Voi sinua, joka hajotat maahan temppelin ja kolmessa päivässä sen rakennat! 30. Auta itseäsi ja astu alas ristiltä."

31. Samoin ylipapitkin ynnä kirjanoppineet keskenään pilkkasivat häntä (Mark.15:29-31)

41. Samoin ylipapit ja kirjanoppineet ja vanhimmat pilkkasivat häntä ja sanoivat: 42. "Muita hän on auttanut, itseään ei voi auttaa. Onhan hän Israelin kuningas; astukoon nyt alas ristiltä, niin me uskomme häneen. 43. Hän on luottanut Jumalaan; vapahtakoon nyt Jumala hänet, jos on häneen mielistynyt; sillä hän on sanonut: 'Minä olen Jumalan Poika.'" (Matt.27:41-43)

Messias tunsi itsensä hylätyksi

2. Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut? Minä huudan sinua avuksi, mutta sinä olet kaukana. (Ps.22:2)

Jeesus huusi suurella äänellä sanoen: "Eeli, Eeli, lama sabaktani?" Se on: Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit? (Matt.27:46)

Messias janosi

16. Kurkkuni on kuiva kuin ruukunsiru, kieleni on tarttunut kitalakeen. (Ps.22:16)

Jeesus tiesi, että kaikki oli nyt saatettu päätökseen. Jotta kirjoitus kävisi kaikessa toteen, hän sanoi: "Minun on jano." (Joh.19:28)

Messiaan luita ei rikota

21. Herra varjelee häntä, ei yksikään hänen luunsa murru. (Ps.34:21)

33. Jeesuksen luo tultuaan he huomasivat hänen jo kuolleen eivätkä siksi katkaisseet hänen sääriluitaan. (Joh.19:33)

Messiaan sydän murtui

15. Voimani valuu maahan kuin vesi, luuni irtoavat toisistaan. Sydämeni on kuin pehmeää vahaa, se sulaa rinnassani. (Ps.22:15)

34. Yksi sotilaista kuitenkin työnsi keihään hänen kylkeensä, ja haavasta vuoti heti verta ja vettä. (Joh.19:34)

Messiaan hauta rikkaiden luona

Rikkaan haudassa hän sai leposijansa. (Jes.53:9)

Illalla tuli paikalle Joosef, rikas arimatialainen, joka hänkin oli Jeesuksen opetuslapsi. 58. Hän meni Pilatuksen puheille ja pyysi Jeesuksen ruumista. Pilatus käski antaa sen hänelle. 59. Joosef otti ruumiin, kääri sen puhtaaseen pellavavaatteeseen 60. ja pani hautaan, jonka hän äskettäin oli itseään varten hakkauttanut kallioon. (Matt.27:57…60)

21. MESSIAAN YLÖSNOUSEMUS JA VOITTO

Kohde

Profetia

Toteutus

Messiasta ei kohtaa katoavaisuus

9. Minun sydämeni iloitsee, mieleni riemuitsee, minun ruumiini ei pelkoa tunne. 10. Sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan, et anna palvelijasi joutua kuoleman valtaan. (Ps.16:9-10)

6. Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista. Muistakaa, mitä hän sanoi teille ollessaan vielä Galileassa: 7. 'Näin täytyy käydä: Ihmisen Poika annetaan syntisten ihmisten käsiin ja ristiinnaulitaan, mutta kolmantena päivänä hän nousee kuolleista.' (Luuk.24:6-7)

24. Mutta Jumala herätti hänet, päästi hänet kuoleman kidasta. Eihän edes ollut mahdollista, että kuolema olisi voinut pitää häntä vallassaan (Apt.2:24)

35. Hänhän sanoo toisessa kohden:

- Sinä et salli pyhän palvelijasi ruumiin maatua.

36. "Palveltuaan omana aikanaan Jumalan suunnitelmaa Daavid nukkui pois; hänet vietiin isiensä viereen ja hänen ruumiinsa maatui. 37. Mutta hän, jonka Jumala herätti kuolleista, ei maatunut. (Apt.13:35-37)

Messias voitti kuoleman

14. Pitäisikö minun päästää teidät tuonelan vallasta, vapauttaa teidät kuolemasta? Missä on mahtisi, kuolema, missä on pistimesi, tuonela? (Hoos.13:14)

- Kuolema on nielty ja voitto saatu. 55. Missä on voittosi, kuolema? Missä on pistimesi, kuolema?

56. Kuoleman pistin on synti, ja synnin voimana on laki. 57. Mutta kiitos Jumalalle, joka antaa meille voiton meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta! (1 Kor.15:54-57)

Messias voitti Saatanan

15. Ja minä panen vainon sinun ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille; se on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän." (1 Moos.3:15/RK38)

Juuri sitä varten Jumalan Poika tuli maailmaan, että hän tekisi tyhjäksi Paholaisen teot. (1 Joh.3:8)

Messiaalle on annettu valta

7. Nyt kerron, mitä Herra on säätänyt. Hän sanoi minulle: "Sinä olet minun poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin. 8. Pyydä minulta, niin saat kansat perinnöksesi, ja maan ääriin ulottuu sinun valtasi. 9. Sinä alistat kansat rautaisella valtikalla, murrat ne kuin saviastiat." (Ps.2:7-9)

Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. (Matt.28:18)

2. mutta näinä viimeisinä aikoina hän on puhunut meille Pojassaan, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi ja jonka välityksellä hän myös on luonut maailmat. (Hebr.1:2)

7. Lyhyeksi aikaa sinä asetit hänet enkeleitä alemmaksi, mutta sitten seppelöit hänet kirkkaudella ja kunnialla, 8. panit kaiken hänen valtansa alle. (Hebr.2:7-8

Messiaan tie kunniaan

Mutta kun hän antoi itsensä sovitusuhriksi, hän saa nähdä sukunsa jatkuvan, hän elää kauan, ja Herran tahto täyttyy hänen kauttaan. (Jes.53:10)

- Karitsa, joka on teurastettu, on arvollinen saamaan vallan, rikkauden, viisauden ja voiman, kunnian, kirkkauden ja ylistyksen. (Ilm.5:12)

Messias nousee taivaaseen

19. Sinä, Herra, nousit korkeuteen, otit vankeja, otit lahjaksi ihmisiä, otit nekin, jotka kapinoivat vastaan. Sinä asut korkealla, Herra, Jumala. (Ps.68:19)

51. Siunatessaan hän erkani heistä, ja hänet otettiin ylös taivaaseen. (Luuk.24:51)

7. Mutta kukin meistä on saanut oman armolahjansa, sen jonka Kristus on nähnyt hyväksi antaa. 8. Kirjoituksissa sanotaankin:

- Hän nousi korkeuteen vangit voittosaaliinaan, hän antoi lahjoja ihmisille. (Ef.4:7-8)

Messias nousee valtaan ja kunniaan

13. Yhä minä katselin yöllisiä näkyjä ja näin, miten taivaan pilvien keskellä tuli eräs, näöltään kuin ihminen.* Hän saapui Ikiaikaisen luo. Hänet saatettiin Ikiaikaisen eteen, 14. ja hänelle annettiin valta, kunnia ja kuninkuus, kaikkien kansojen, kansakuntien ja kielten tuli palvella häntä. Hänen valtansa on ikuinen valta, joka ei katoa, eikä hänen kuninkuutensa koskaan häviä. (Dan.7:13-14)

9. Kun hän oli sanonut tämän, he näkivät, kuinka hänet otettiin ylös, ja pilvi vei hänet heidän näkyvistään. (Apt.1:9)

Messias tuli taivaasta ja nousi taivaaseen

4. Kuka on noussut taivaaseen ja palannut sieltä? Kuka on koonnut käsiinsä tuulen? Kuka viittansa sisään kietonut vedet? Kuka pannut paikoilleen maan ääret? Mikä on hänen nimensä, mikä hänen poikansa nimi? Sinä tiedät kyllä. (Snl.30:4)

13. Kukaan ei ole noussut taivaaseen, paitsi hän, joka on taivaasta tänne tullut: Ihmisen Poika. (Joh.3:13)

19. Kun Herra Jeesus oli puhunut heille tämän, hänet otettiin ylös taivaaseen ja hän istuutui Jumalan oikealle puolelle. (Mark.16:19)

Paluu "Raamattu"-sivulle
Paluu kotisivulle